Heli Söderqvistin kandidaatintyö lasten peloista

Heli Söderqvist on käyttänyt kevään 2012 laadun arvioinnin tuloksia tehdessään kandidaatintyönsä lasten peloista päivähoidossa. Tutkimusraportti sisältää runsaasti lasten omia puhuttelevia kuvauksia.  Tutkimustuloksista voi todeta, että lapsia ei yleensä pelota päivähoidossa. Lapsista 71 % ei pelännyt eikä ollut kokenut pelkoja päivähoidossa. Tutkimustulos osoittaa, että 29 % lapsista on kokenut pelkoja päivähoidossa joskus tai heitä on välillä pelottanut. Tyttöjä oli pelottanut useammin kuin poikia. Pienemmät lapset pelkäsivät enemmän kuin isommat. Hoitomuotojen välillä ei ollut eroja. Kasvatushenkilöstön arvio päiväkotiryhmän kiireestä ja kaaoksesta korreloi lasten pelkojen kanssa. Pelkoja lapsille aiheuttavat sosiaaliset tilanteet kuten kaverisuhteet ja kiusatuksi tulemisen pelko. Päivähoito itsessään aiheuttaa lapselle pelkoja fyysisen ympäristön ja uusien tilanteiden kautta. Päivähoitohenkilökunta pelottaa myös lapsia. Ikävä ja vanhemmista eroaminen päivän ajaksi on myös yksi lapsen pelon aiheuttaja. Tutustu Helin työhön tästä.

Stressitutkimus julkaistu Routledgen kustantamana

Reunamon, Sajaniemen, Suhosen ja Kontun artikkeli Orientaatioprojektin aineistosta  Cortisol Levels and Children’s Orientation in Day Care on julkaistu Routledgen kustantamassa kirjassa . Kirjan nimi on Early Child Care and Education in Finland ja sen ovat toimittaneet Kaarina Määttä ja Satu Uusiautti. Lisätietoja kirjasta ja tilausohjeet osoitteesta http://www.routledge.com/books/details/9780415635912/. Kirjan voi ostaa myös netissä toimivien kirjakauppojen kautta, kuten esimerkiksi Amazon: http://www.amazon.co.uk/Early-Child-Care-Education-Finland/dp/0415635918/ref=sr_1_1?s=books&ie=UTF8&qid=1354288342&sr=1-1 .

Liikunnan iloa päiväkoteihin!

Pohjois-Karjalan Liikunta ry on toteuttanut vuosina 2010 – 2012 Liikunnan iloa päiväkoteihin -kehitttämishankkeen. Hankkeen päätösseminaarissa 4.12. esiteltiin Orientaatioprojektin liikuntaan liittyviä tutkimustuloksia ja ratkaisumalleja. Seminaarin päätökseksi ideoimme kattopedagogiikan, joka antaa lisämahdollisuuksia sisäliikunnan ahtaisiin puitteisiin. Tutustu ja sovella!

Orientaatioprojektin esittely Varhaiskasvatuksen neuvottelukunnassa

Sosiaali- ja terveysministeriön Varhaiskasvatuksen neuvottelukunta  tukee ja edistää varhaiskasvatuksen laaja-alaista kehittämistä. Orientaatioprojektia esiteltiin neuvottelukunnalle 23.11.12 esimerkkinä projektista, jossa Varhaiskasvatuksen arki ja ohjaus toimii osana pitkäjänteistä korjaavaa palautejärjestelmää. Orientaatioprojektissahan pätevään ja kattavaan tutkimustietoon pohjautuen on noussut esiin kehittämistarpeita (kehitystehtäviä), joihin henkilöstö on laatinut ratkaisumallit. Vuonna 2013 aloitetaan tulosten ja mallien saattaminen kaikkien ulottuville mahdollisimman laajassa mitassa. 2014 valmistellaan uutta tutkimusta, jonka avulla voidaan tarkistaa, miten tilanne on muuttunut. Projektin idea voidaan tiivistää tähän malliin.