Varhaiskasvatuksen kehittävä palaute

ryhKokoonnuimme 3.12.2015 Vantaalla kuntien yhdyshenkilöiden kanssa kartoittamaan varhaiskasvatuksen kehittämistarpeita ja intressejä. Kuntien tilanne, resurssit ja intressit ovat kovin erilaisia. Tehtävämme on integroida nämä intressit reaaliaikaisen progressiivisen palautteen toimintakulttuuria syventämällä. Tarkoituksena on 1) parantaa kuntien mahdollisuuksia  saada olennaista palautetta ja vaikuttaa sen keräämiseen, 2) parantaa kuntien mahdollisuuksia suorittaa reaaliaikaista analyysia, 3) kytkeä palaute suoraan kehittämistoimintaan ja lopulta 4) ohjata varhaiskasvatusta pätevään ja reaaliaikaiseen tietoon pohjautuen. Tammikuussa 2015 kunnat saavat ehdotuksen toiminnan järjestämiseksi ja rahoittamiseksi. Seuraavassa kokoontumisessa käymme läpi ehdotuksesta heränneitä kysymyksiä ja ehdotuksia, jonka pohjalta lopullinen ehdotus kunnille tehdään. Tarkoituksena on että voimme huhtikuussa 2016 päättää suoran progressiivisen palautteen käyttöön otosta.

Vain esimerkkinä, voimme seurata lasten fyysisen aktiivisuuden vaihtelua ryhmissä (ks. kuva yllä) ja tarkastella erilaisten kehittämistoimien vaikutusta siihen.