Pedagoginen johtajuus

Ulla Soukainen on tutkinut johtajuuden yhteyksiä lasten arkeen ja oppimisympäristön painotuksiin. Johtajien arvioinneista löytyi faktoreita kuvaamaan erilaisia johtamisen tapoja ja näissä faktoreissa löytyi suoria yhteyksiä lasten arkeen. Esimerkiksi johtajan arvioimalla laadukkaan pedagogiikan faktorilla oli positiivinen yhteys observoituun lasten sitoutumiseen toimintaansa (korrelaatio +0,127). Sen sijaan esimerkiksi heikon pedagogisen johtajuuden faktorilla oli negatiivinen yhteys lasten sitoutumiseen (korrelaatio – 0,110). Korrelaatiot ovat pieniä paljolti siitä syystä, että observoitavana oli kaikki toiminta kello 8:00-16:00 välillä aina aamupalasta päivälepoon ja ulkoiluun saakka. Korrelaatiot ovat kuitenkin tilastollisesti erittäin merkitseviä, joten tulokset puhuvat vahvasti sen puolesta, että päiväkodin johtajalla on todellista merkitystä lasten lasten oppimisessa. Ulla esittelee tuloksia Edivan Kestävä johtajuus varhaiskasvatuksessa -seminaarissa Tampereella ti 8.11.2016. Voit tutustua Ullan ajatuksia herättävään esitykseen täällä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *