Toiminta metsäpäiväkodeissa

Silja Vuohensilta on tehnyt gradun, jossa hän vertaa tavallisten päiväkotien ja metsäpäiväkotien toimintaa. Tutkimuksessa kerättiin strukturoidulla havainnoinnilla ja systemaattisella otannalla havainnointiaineisto kolmesta eteläsuomalaisesta metsäpäiväkodista 18 päivänä klo 8-12. Saatua metsäpäiväkotiaineistoa verrattiin samalla havainnointimenetelmällä kerättyyn  Orientaatioprojektin aineistoon. Tutkimuksesta saa mielenkiintoisen näkökulman vähän tutkittuun aiheeseen. Lapset olivat metsäpäiväkodeissa enemmän osallistuvasti orientoituneita ja vähemmän vetäytyneitä ja dominoivia kuin verrokkipäiväkodeissa. Osallistuva sosiaalinen orientaatio oli metsäpäiväkodeissa yhteydessä huomion kiinnittymiseen lapsiryhmään, yhdessäoloon muiden kanssa sekä fyysiseen aktiivisuuteen. Tutustu Siljan uusia uria aukovaan graduun!

Lasten itsesäätelytaidot

Itsesäätely on keskeinen tekijä lapsen harjaantuessa raivaamaan oman elämänsä polkua kestävällä tavalla. Jouni Veijalaisen, Jyrki Reunamon ja Alisa Alijoen artikkeli Children’s self-regulation skills in the Finnish day care environment on hyväksytty julkaistavaksi Journal of Early Childhood Education Research -lehdessä. Lapsella on monenlaisia taitoja. Lasten on kuitenkin saatava nämä erilaiset taidot toimimaan toisiaan täydentävinä ja toisiaan tukevina kokonaisuuksina. Sosiaalisten suhteiden kautta itsesäätelyyn liittyy myös yhteisten tilanteiden säätely.