Perheen murskaajat. Viime vuosisadalla moni aate vastusti ydinperhettä.
Viime syksynä kuulin järkyttävän radiohaastattelun. Keski-ikäinen mies muisteli lapsuuttaan Alma Kartanon perustamassa lahkossa. Johtaja pyysi vanhempiaan antamaan lapsiaan seurakunnan hoiviin. Kun kyseinen poikalapsi kerran pakeni takaisin kotiinsa, hänen omaa isäänsä määrättiin kurittamaan häntä rankaisuksi.

Tapaus toi mieleeni Neuvostoliiton sankarin Pavel Morozovin. Morozov oli poika, joka tarinan mukaan huomasi isänsä varastavan valtion omaisuutta ja ilmiantoi tämän. Isää vangittiin ja Morozovista tehtiin ihanne kaikille muillekin lapsille.

Suomalaisella lahkolla ja entisellä suurvallalla on outo yhtymäkohta. Molemmat väittivät, että Aate oli pojan ja isän välistä rakkautta tärkeämpi asia. Mikäli piti valita vanhempansa ja oikeaoppisuuden välillä, vanhempi hävisi.

Vastaaviin, ulkopuoliselle käsittämättömän ja turhan julmiin  tarinoihin törmää aina välillä. Miksi tällaisia perheen murskaamiseen tähtääviä oppeja esiintyy?

Perhe uhkana

Perhe rakentuu rakkaudesta.  Pieni vauva kiintyy siihen aikuiseen, jota häntä hoivaa, useimmiten omaan äitiin ja isään, ja vanhemmat rakastavat useimmiten lastaan. Vanhemmat  ovat kiintyneet toisiinsa romanttisen ihastuminen tai kumppanuusrakkauden sitein. Sisarukset sekä suojelevat toisiaan että kilpailevat vanhempien huomiosta. Lisäksi isovanhemmat ja muut sukulaiset – tädit ja enot, sisarenlapset  ja serkut kiintyvät toisiinsa.

Näistä suhteista voi muodostua hyvin erilaisia perheitä. Perheissä ja suvuissa paitsi autetaan ja rakastetaan, myös riidellään ja kinastellaan.

Silti perhejäsenten kiintymys toisiinsa on hyvin voimakasta. Jokainen voi itse laskea karkean arvion siitä, paljonko rahaa ja aikaa panosti viime jouluna perhejäseniin ja sukulaisiin. Julkisessa elämässä oletetaan usein, että sukulaiset suosivat toisiaan oikeudenmukaisuutta haittaavalla tavalla. Siksi meillä on niin sanottua nepotismia ehkäisevät lait.

Perhesiteiden voimakkuus on haaste perheen ulkopuolisille. Perhesiteet voivat haitata oppimista, työntekoa, ystävyyttä ja tuloksellisuutta. Siksi monet yhteisöt ovat keksineet tapoja rajoittaa perheen heille muodostamaa uhkaa. Luostarissa munkki tai nunna luopuu ajatuksesta puolisosta ja omista lapsista omistautuakseen täysin Jumalalle. Kuuluisa brittiläinen Oxfordin yliopisto toimi alunperin puhtaasti miehisenä yhteisönä, jossa opettaja ei saanut mennä naimisiin.

Luostareita tai perinteistä yliopistoa ei voi kuitenkaan kutsua perheiden murskaajiksi. Ne kokivat avioliiton tai vanhemmuuden uhkana omalle toiminnalleen, mutta eivät tuominneet perhettä sinänsä. Päinvastoin, tavallisen maailman perheitä nähtiin toivottavina ja myönteisinä asioina.

Ketkä sitten haluavat tosissaan kumota kaikki perhesiteet?

Kun yhteisö korvaa perheen

Perheen hävittämistä ovat tavoitelleet toisaalta äärivasemmisto, toisaalta jotkut uskonnolliset lahkot. Vihamielisyys ja kontrolli voivat kohdistua avioliittoon, vanhemmuuteen, tai molempiin.

Uskonnollisissa liikkeissä ja lahkoissa korkein tavoite on henkinen kasvu. Yhteisön johtaja on usein se, joka parhaiten tietää miten tätä saavutetaan. Tällöin voi ääritapauksissa syntyä ajatus siitä, että jäsenen siteet sukulaisiin haittaavat etenemistä ”oikealla tiellä”. Jäsenten kiintymystä toisiinsa voidaan myös koeta haitaksi, jolloin johtaja määrää kuka menee naimisiin kenen kanssa, ja milloin.

Näissä lahkoissa jäsenet luopuvat vähitellen kokonaan omasta itsenäisestä tahdostaan. Perhesiteiden katkaiseminen ja vähättely onkin tehokas keino yksilön murentamiseksi. Jos lahko johtaja pakottaa isää rankaisemaan lasta siitä, että lapsi oli häntä kaipanut, hän haavoittaa ja nöyryyttää molempia syvästi.

Jotkut uskonnolliset liikkeet vastustavat lastenhankintaa kokonaan. Esimerkiksi 1800-luvulla toiminut venäläinen hlsty-lahko suosi miesten kastraatiota. Nykypäivänä australialainen opettaja Barry Long väittää, ettei todelliseen aikuisten väliseen rakkauteen kuulu lapsia. Nämä liikkeet taipuvat olemaan lyhytaikaisia: harvat ihmiset toivovat lapsettomuutta, ja lasten puuttuessa uusia jäseniä on myös vaikeampaa värvätä.

Porvarillisen perheen kaatajat

1800-luvulla levinneet vasemmistolaiset aatteet kritisoivat naisten alistettua asemaa porvarillisessa perheessä. Vaadittiin tyttären ja vaimon oikeutta valita puolisoa ja elinkeinoa siviilisäädystään riippumatta. Pääosin nämä vaatimukset toteutuivat Euroopassa 1900-luvun alkupuolella, jolloin naiset vähitellen saavuttivat miesten kanssa yhtäläiset oikeudet lain edessä.

Radikaalimmat vasemmistolaiset kuitenkin kytkivät naisten sorron itse perheeseen. Koska avioliitto oli sortanut naisia, itse avioliittoa piti hävittää. Vapaasta tahdosta solmitut rakkausliitot korvaisivat kirkon vahvistamat avioliitot. Avioliiton myötä myös ydinperhe häviäisi. Lasten kasvatuksesta, ruoanlaitosta ja siivouksesta huolehtisi sosialistinen valtio.

Sosialismin oppi-isät liittivät ydinperhettä tiettyyn historialliseen vaiheeseen. He uskoivat antropologisiin tutkimuksiin, joiden mukaan historiassa oli esiintynyt loputon määrä erilaisia perheitä ja myös  tai perheettömyyttä. Kun ajat muuttuisivat, perhekin muuttuisi! Esimerkiksi mustasukkaisuus nähtiin kapitalistisen yhteiskunnan vitsauksena, joka häviäisi oikeudenmukaisesta maailmasta.

Kollontain kokeilut

Sosialisti Aleksandra Kollontai kirjoitti 1910-luvulla Euroopan uudesta, itsenäisestä naisesta. Tämä ”uusi nainen” elätti itseään ja asetti itse elämänsä päämäärät. Mies oli tasavertainen kumppani, ei elättäjä tai holhooaja. Samansuuntaisia ajatuksia kehitti moni muu, esimerkiksi anarkisti Emma Goldman.

Molemmat naiset pyrkivät myös toteuttamaan ihanteensa omassa elämässään. Kollontain 1920-luvun novelleissa ja Goldmanin päiväkirjoissa löytyy rehellisiä kuvauksia  vapaiden rakkaussuhteiden autuudesta ja kompastuskivistä.

Kollontai pääsi toteuttamaan aatteitaan myös laajemmin. Venäjän lokakuun 1917 vallankaappauksen myötä hän sai vastuun sosiaalisista asioista. Tuore sosialistinen valtio hyväksyi maailman siihen mennessä tasa-arvoisimman lain, jossa naisilla oli täysin samat oikeudet kuin miehillä. Avioliiton velvollisuuksista luovuttiin, eikä vanhemmilla tullut olla vastuuta lapsistaan imeväisiän jälkeen. Sosialistisen vallankumouksen myötä syntyisi uusi, yhteisöllisempi ihminen, joka rakastaisi kaikkia lapsia kuin omiaan.

Neuvostovalta joutui kuitenkin varsin pian jarruttamaan perheiden purkaamista. Hylättyjen lasten määrä oli suuri ongelma sisällissodan ja nälänhädän riivaamassa maassa. Sen lisäksi perheen ja avioliiton hävittäminen ei saanut laajaa kannatusta. Tavalliset työläisnaiset vastustivat vapaita liittoja ja täysin yhteisöllistä kasvatusta. Jo vuoden 1926 perhelaissa vanhemmille palautettiin vastuu lasten kasvatuksesta.

Stalinin myötä Neuvostoliitossakin tuettiin taas ydinperhettä. Samalla edellytettiin, että tarpeen tullen valtio on aina perhettä tärkeämpi. Työpaikka saattoi puhutella kollegaa, jos tämä oli puolisolleen uskoton. Stalinin nimissä omia vanhempiakin oli hyvä ilmiantaa, Pavel Morozovin tavalla.

Nämä diktatuurin tavat olivat kaukana Kollontain alkuperäisistä tavoitteista. Kollontai painotti vapautumista ja muutosta, Stalin tottelevaisuutta ja kuria.

Perheen vastustajat tänään

Nykypäivänä on edelleen uskonnollisia oppeja, jotka kieltävät sukulaisuuden ja vanhemmuuden merkitystä. On myös naisliikkeen suuntia, jotka paheksuvat parisuhteita ja ydinperhettä. Ne siis jatkavat Kollontain ja Goldmanin vanhoja ajatuksia. Niissä ei kuitenkaan olla nähdäkseni ymmärretty mitään siitä, mitä Kollontai ja Goldman itse elämänsä aikana oppivat. Sillä vaikka perhesiteet ovat moninaisia ja muuttuvaisia, ne eivät taivu mihin tahansa.

Useimmat ihmiset kaipaavat pysyvää parisuhdetta, ja useimmat rakastavat omia lapsiaan enemmän kuin muiden lapsia. Tutkimukset osoittavat, että tietyt perheisiin liittyvät tunteet, kuten mustasukkaisuus ja vanhempainrakkaus, esiintyvät kaikkialla. Siksi perheen murskaaminen ei voi pitkällä tähtäimellä onnistua.

Lähteet

Aleksandra Kollontain ja Emma Goldmanin elämää ja ajatuksia esitetään Klassikkogalleriassa, www.helsinki.fi/kristiina-instituutti/klassikkogalleria

Sarmaja, Heikki (2003) Ihmislajin perheenmuodostuksen evoluutiopsykologinen perusta. Yhteiskuntapolitiikka 3, 223-243.

Kirjoittanut  Anna Rotkirch

Julkaistu Suola 1/09 lehdessä.