Case Uganda: Luomu parantaa ruokaturvaa

Ugandan köyhimmällä ja tiheimmin asutulla alueella toteutettu luomuviljelyn kehittämishanke onnistui tavoitteissaan, ruokaturvan parantamisessa ja polttopuukriisin ratkaisemisessa. Nopea väestönkasvu oli pakottanut väestön raivaamaan metsiä ja suoalueita pelloksi ja käyttämään luonnonvaroja kestämättömällä tavalla. Onnistumisen avaimet olivat osallistava, viljelijöiden omaan kokemukseen pohjaava kehittäminen ja jatkuva koulutus, jossa niin luomutuotannon neuvojat kuin viljelijät neuvoivat toisiaan.

 

Ugandan koillisosassa Igangan maaseutualue on Ugandan tiheimmin asuttuja alueita, jossa ihmisiä on n. 200 kpl/km2. Väestönkasvu on Ugandan keskitasoa nopeampaa. Seutu on alavaa, ja sitä leimaa laaja suo- ja kosteikkoalueiden verkosto. Maalajit ovat hiekkaisia, loppuun rapautuneita ja pitkään jatkunut huuhtoutuminen on tehnyt niistä vähäravinteisia. Väestö, pääosin omavaraistaloudessa eläviä pienviljelijöitä, viljelee keskimäärin kahden hehtaarin alalla monivuotisia ja yksivuotisia viljelykasveja. Perinteisiä rahakasveja ovat kahvi ja puuvilla. Tiloilla on jonkin verran nautoja, lampaita, vuohia ja kanoja. Avomaan viljelyssä on mm. maissia, kassavaa, bataatteja, jamssia, palkoviljoja, sorghumia sekä kesantoa. Polttopuuta on kerätty ja hakattu alueen metsistä, mutta viime vuosikymmenten aikana niitä on raivattu pelloiksi, joten polttopuun saanti on muuttunut epävarmaksi.

 

Väestö on erittäin köyhää. Miehistä noin 60 % ja naisista noin 40 % osaa lukea. Moniavioisuus on yleistä, ja se onkin pääasiallisin syy sukupuolten väliseen silminnähtävään epätasa-arvoon. Suurimman osan maataloustöistä tekevät naiset, mutta heillä ei ole juurikaan sanavaltaa tuotannosta saatujen tulojen käyttöön. Viljelijäorganisaatiot ovat heikkoja, ja perhekunnat huolehtivat itsenäisesti maataloustuotantonsa hallinnasta ja tuotteiden myynnistä.

 

Väestönkasvu johti 1990-luvulla luonnonvarojen kestämättömään käyttöön. Soita ojitettiin ja metsiä raivattiin pelloiksi. Pitkät kuivuuskaudet ja kaivojen ehtyminen alkoivat yleistyä. Pula polttopuusta alkoi muuttua yhä vakavammaksi, ja niinpä väestö alkoi käyttää polttoaineena satojätteitä, jota aiemmin oli hyödynnetty maanparannukseen.

 

Ugandan valtion maatalouspoliittinen strategia on ollut parantaa maaseudun ruokaturvaa ja elintasoa kehittämällä intensiivistä ja laajamittaista raha- ja vientikasvien viljelyä. Tämä strategia on sopinut varsin huonosti Igangan maaseudun olosuhteisiin. Viime aikojen muuttuvien hintojen tilanteessa, ilman minimihintajärjestelmää, ei tuottajalla ole ollut mitään takuita siitä, että uhraukset väkilannoitteisiin ja torjunta-aineisiin saataisiin maksetuksi sadon myynnillä.

 

Köyhyydentorjuntaprojekti käynnistyy 1997

Kolmivuotinen ”Köyhyyden poistaminen ympäristöä säästävän, kestävän teknologian avulla” –hanke käynnistyi vuonna 1997. Hankkeen tavoitteena oli parantaa maaseutuyhteisöjen taitoja ja osaamista hallita ja käyttää luonnonvaroja kestävällä tavalla, edistää yhteisöjen ruokaturvaa sekä lisätä toimeentuloa ja polttopuuntuotantoa. Lisäksi tavoitteena oli parantaa perheiden hyvinvointia aktivoimalla sekä miehiä että naisia. Hankkeen vetäjänä oli Africa 2000 Network, joka edistää pienviljelijäyhteisöjen luonnontaloudellisesti kestävää elinkeinotoimintaa.

 

Hankkeen toimintaperiaatteena oli ns. aktiivisen osallistamisen metodologia. Projekti käynnistyi tiedotuskampanjalla, jossa tietoa välitettiin videoiden, kokousten ja työpajojen avulla. Hanke eteni tämän jälkeen suunnitteluvaiheeseen, jossa viljelijät visioivat tulevaisuuttaan 5 ja 10 vuoden päähän, pohtivat oman visionsa toteutumisen esteitä ja määrittelivät käytännön toimia, joilla nämä esteet voidaan ylittää. Näistä käytännön toimista viljelijät rakensivat hanketyöntekijöiden avustuksella pieniä projekteja päähankkeen sisään.

 

Hankkeen koulutuksessa keskityttiin kestävän maatalouden ja luonnonvarojen kestävän käytön opettamiseen. Näissä koulutuksissa käsiteltiin mm. kompostointia, kate- ja viherkesantojen viljelyä, sekä laajemmin kasvin- ja kotieläintuotannon tekniikoita. Viljelijöitä pyydettiin myös kertomaan näkemyksiään omista hyvistä tekniikoistaan ja käytännöistä. Näistä keskusteltiin ryhmissä, ja pohdittiin parannusmahdollisuuksia. Tällä tavalla hanke hyödynsi olemassa olevaa viljelijöiden tietotaitoa. Hankkeeseen myös palkattiin viljelijä-neuvojia yhteisön omien viljelijöiden parista edistämään hyvien käytäntöjen ja taitojen leviämistä. Tiedon- ja kokemustenvaihto, sekä vierailut toisten viljelijöiden tiloille tai tutustumisretket toisten alueiden luomutuottajien luokse vahvistivat viljelijöiden motivaatiota.

 

Hanke organisoi tuotantopanosten vuokraus- ja lainajärjestelmän, koska monella tilalla ei ollut köyhyyden takia varaa hankkia hyvätuottoisten lajikkeiden tai palkokasvien siemeniä viherkesannointiin tai yksinkertaisia työkaluja, kuten lapioita. Viljelijät eivät saaneet panoksia ilmaiseksi, koska tavoitteena oli lisätulojen hankinta näiden investointien avulla.

 

Polttopuukriisin ratkaisemiseksi hanke opasti viljelijöitä rakentamaan ja käyttämään energiapihejä liesiä, joiden polttopuunkulutus oli 50 – 75 % pienempi kuin perinteisten liesien. Tämän lisäksi edistettiin peltometsäviljelyä (agroforestry) polttopuuhuollon parantamiseksi.

 

Nopeita parannuksia

Alueen hiekkainen peltomaa reagoi nopeasti karjanlannan kompostoinnin ja viherlannoituksen avulla parannettuun tehokkaampaan ravinnekiertoon. Niistä 10 000 viljelijästä, jotka kolmivuotinen hanke tavoitti ensi vaiheessaan, 99 % ilmoitti ruokavarastojen kasvaneen ja osa myös tulojen lisääntyneen hankkeen ansiosta. 61 % viljelijöistä ilmoitti parempien liesien ja metsäpeltoviljelyn helpottaneen polttopuun keruuta ja säästäneen rahaa. Kestävän maatalouden menetelmien avulla tarve raivata metsää ruuantuotantoon väheni, ja usealla viljelijällä tuotteita alkoi jäädä myytäväksikin.

 

Viljelijöiden itsetunto kohentui vuorovaikutteisen hankkeen myötä, kun he hankkivat uutta tietotaitoa, onnistuivat ja kokivat olevansa oman tulevaisuutensa avainhenkilöitä. Eräs hankkeen menestyksen syy oli se, että eloperäisen aineksen kierrätystä ja peltometsäviljelyä oli totuttu harjoittamaan jo aikaisemminkin. Hankkeen avulla vain tehostettiin ja muunneltiin näitä toimintatapoja.

 

Hanketta päätettiin jatkaa ja laajentaa ulottumaan 50 000 viljelijää käsittävälle alueelle. Hankeorganisaatioon tuli mukaan myös paikallishallinto, mikä helpotti kestävän maatalouden tekniikoiden leviämistä laajemmalle piirille. Kun hankkeen ensimmäinen vaihe oli tukeutunut olemassa oleviin viljelijäryhmiin, se ei pystynyt tavoittamaan kaikkein köyhimpiä viljelijöitä, jotka eivät kuuluneet tuottajien ryhmiin. Niinpä toimintatapoja muutettiin siten, että lukutaidottomille köyhimmille perheille pyrittiin luomaan mahdollisuuksia elinkeinonsa kehittämiseen. Hankkeessa ryhdyttiin mm. opettamaan lukemista.

 

Hankkeen toisessa vaiheessa ryhdyttiin myös vahvistamaan viljelijäorganisaatioita, joita tarvittiin viljelijäyhteisöjen yhteisten asioiden ajamiseen sekä organisoimaan tehokkaampaa tuotteiden markkinointia. Markkinoinnissa viljelijät ymmärsivät tarvittavanvahvempaa neuvotteluvoimaa. Torimyynnissä yksittäinen viljelijä oli tilannetta hyväksikäyttävien välittäjien armoilla, ja ostajan markkinoista haluttiin päästä eroon.

 

Moniavioisuus kantona kaskessa

Alueen naisten ja miesten välinen epätasa-arvoisuus osoittautui yhdeksi pahimmista esteistä luomutuotannon laajenemiselle, sillä se vaikutti perhekuntien työvoiman käyttöön ja resurssien jakamiseen. Vaikka muutos kohti tasa-arvoa oli hankkeen tavoitteena alusta alkaen, kovin suuria edistysaskeleita hankkeessa ei saavutettu. Moniavioisuus oli pitkään ollut paras sosiaaliturva ja tae perinteiden ja osaamisen säilymiselle, mutta uudessa tilanteessa se oli muuttunut esteeksi. Hankkeen tukena oli onneksi valtion oma tasa-arvopolitiikka. Moniavioisuus on sosiaalinen ilmiö, joten sen edistäminen vaatii yhteisön sosioekonomisen tilanteen parantamista ja yhteiskunnallista infrastruktuuria. Ruokaturvaa ja luonnonvarojen kestävää käyttöä kehittävä hanke ei ehkä ollut oikea taho korjaamaan tasa-arvokysymyksia. Siihen olisi tarvittu yhteiskunnan muita toimijoita.

Kirjoittanut Jaana Väisänen

 

 

Lähteitä ja lisälukemista:

 

Nadia El-Hage Scialabba and Caroline Hattam (eds.) 2002. Organic Agriculture, Environment and Food Security. FAO. Environment and Natural Resources Series 4. 

 

Africa 2000 Network – Uganda
https://www.a2n.org.ug/

Africa 2000 Network (A2N)
http://africa2000network.org/
käynnistettiin vuonna 1989 YK:n kehitysohjelman (UNDP) alaohjelmana, jota rahoittivat Kanada, Tanska, Ranska, Japani ja Norja. A2N:n toiminta koostui pienistä avustuksista ja tuista, joilla avustettiin yhteisöllisten organisaatioiden ja ryhmien kehittämistoimintaa, erityisesti luonnonvarojen kestävä käytön ja maaseutuelinkeinojen kehittämistä. A2N on vuodesta 2004 ollut itsenäinen kansallisista organisaatioista koostuva järjestö, jonka toimintaperiaatteena on osallistava ja kestävä kehittäminen. Organisaatio on yksi Afrikan luomutuotannon puolestapuhujista.

Tutustu myös Itä-Afrikassa toimivaan SACDEP-järjestön kehitystoimintaan
https://sacdepkenya.org/
Ja suurimman osan elämästään Afrikassa tutkijana toimineen Hans von Herrenin perustamaan Biovision- säätiön kehtystoimintaan ja lukuisiin kehitysporojekteihin.
https://www.biovision.ch/en/home/