Instituutiot kehityksen ajureina?

Instituutiot ovat sääntöjä, jotka vähentävät ihmisten kanssakäymiseen liittyvää epävarmuutta

 

Markkinointisäädökset, kauppasäännöt, siementen sertifiointitavat, elintarvikehygienian säännöt, yksityisen omaisuuden suoja, ja maataloustutkimusta ohjaava politiikka ovat kaikki saman pelin sääntöjä. Avainkysymys on: Kuinka instituutiot ovat muovanneet maatalouden tietotaidon, tutkimuksen ja teknologian kehittämisen? Millaisia vaikutuksia niillä on kestävälle ja oikeudenmukaiselle kehitykselle? Millainen institutionaalinen järjestelmä on kyvykkäin veturiksi kestävyys- ja kehittämistavoitteiden saavuttamiseksi?

 

Ajan myötä säännöt institutionalisoituvat ja muodostuvat käytännöiksi organisaatioiden toiminnassa. Ne päättävät kuinka me yksilöinä tai ryhmänä toimimme ja kuinka resurssit ja tulot jaetaan. Säännöt voivat olla lyhyt- tai pitkäaikaisia, täsmällisiä (selkeitä) tai hiljaisia, peitettynä rutiineihin ja traditioihin tai muodollisesti kirjattuna protokolliin ja sopimuksiin.

 

Institutionaaliset rakennelmat ovat toiminnan ajureina ja raameina

 

Institutionaaliset järjestelmät sisältävät selkeitä ja ehdottomia moraalisia valintoja, jotka kuvastavat normeja, arvoja ja kiinnostusta. Tiede, osaaminen ja kokemus voivat vaikuttaa instituutioihin, mutta pystyvät harvoin muuttamaan syväänjuurtuneita mieltymyksiä. CGIAR:n (Consultative Group on International Agricultural Research) alla toimivat tutkimuskeskukset ovat harvinainen esimerkki harkitusta kollektiivisesta valinnasta, joka pyrkii tuottamaan tietotaitoa ja teknologiaa maailman yhteiseksi hyväksi. Se, että ihmiset ovat hyötyneet epätasa-arvoisesti lisääntyneestä maataloustuotannon kasvusta ja että luontoa on hyödynnetty kestämättömällä tavalla, johtuu osittain institutionaalisten järjestelmiemme heikkoudesta.

 

Palvellaksemme paremmin yhteistä hyvää me voimme parantaa maatalouteen ja ruokajärjestelmiin liittyviä institutionaalisia järjestelmiämme, tietotaidon, tutkimuksen ja teknologian luomista, tiedotusta ja omaksumista vaikuttamalla neljään eri osa-alueeseen:

–          innovaatiopolitiikka

–          yhteisökaupan ja muiden maatalous- ja ruokamarkkinoiden uudistaminen

–          yksityisen omaisuuden suoja

–          maataloustutkimuksen johtaminen ja hallinnointi

 

Innovaatiopolitiikan muutostarpeet

 

1. Ministeriöiden vastuualueet tulee jakaa siten, että maataloutta ja elintarvikkeita koskevia poliittisia päätöksiä ei tehdä erillään muiden alojen päätöksenteosta. Esimerkiksi Costa Rica siirsi vuonna 1969 monimuotoisuuden suojelun ja aavikoitumisen ehkäisyn uuden ympäristö-, energia-, kaivos-, vesi- ja luonnonvaraministeriön alle. Tänään 98 % maan energiasta tuotetaan uusiutuvista luonnonvaroista ja maatalous on kehittynyt vettä säästäväksi,

 

2. Täyden kustannuksen hinnoittelu käyttöön maatalous- ja elintarviketeollisuudessa. Toistaiseksi mitään kehitetyistä täyden kustannuksen laskentamalleista ei ole hyväksytty standardiksi eikä otettu rutiinikäyttöön. Hinnat ja taloudelliset mallit antavat edelleen väärän kuvan todellisista kustannuksista, esim. eivät huomioi sosiaalisten ja ympäristövaikutusten kustannuksia.

 

Yhteisökaupan ja muiden maatalous- ja elintarvikemarkkinoiden uudistamistarpeet

 

Miten hyvin kaupan ja markkinoinnin eri instituutiot edistävät kestävää ja tasa-arvoista kehitystä tulojen, etujen, maatalous- ja luonnonvarojen jaossa?

 

Suuntaukset kohti kaupan esteiden vähentämistä ja nousevien tariffien poistoa jalostettujen tuotteiden kohdalla hyödyttäisivät yleisesti ottaen kehitysmaita. Kehitysmaat myös hyötyisivät kaupan esteiden vähenemisestä keskinäisessä kaupassaan, maaseudun tuotteiden suosituimmuusasemasta pääsyssä kehittyneiden maiden markkinoille ja suuremmasta julkisesta rahoituksesta tuotteiden lisäarvon kasvattamiseksi.

 

Pienviljelijäsektorilla on vaatimattomat mahdollisuudet hyötyä kasvavasta laadukkaiden tuotteiden kysynnästä kaupunkien keskiluokkaisen väestön lisääntyessä, elleivät hallitukset pane alulle kaupankäynnin infrastruktuuria, joka palvelisi pientuottajia, kauppiaita ja paikallisia jälleenmyyjiä.

 

Tarve murtaa yksityisen omaisuuden suojaa (IPR= intellectual property rights)

 

IPR palkitsee innovaatioista siten, että omistajalla on ehdoton oikeus innovaation abstraktiin tai biologiseen prosessiin tai aineeseen sisältyvään osaamiseen ja tietoon. Puolustajat väittävät, että vahva IPR on välttämätön kannuste, koska tutkimus ja kehittäminen ovat erittäin kalliita geeniteknisissä ja bioteknologisissa tieteissä. Kriitikot huomauttavat sen voivan muodostua kestävyyden ja kehittymisen esteeksi, ja käyttävät todistusaineistonaan sitä, että IPR:n hallinta monimutkaistuu koko ajan, ja että siementen ja muiden resurssien hallinta ovat vahvan IPR:n takia keskittymässä muutamien globaaliyritysten varaan.

 

Laatikko

Teollistuneissa maissa on 97 prosenttia maailman patenteista. Yli 80 % patenteista on yksityisten tai yhtymien omistuksessa. Maailman viisi suurinta bioteknologiayritystä hallitsee yli 95 %:ia geenisiirtopatenteista. Vuosien 1996-2000 aikana 75 % 4200:sta uudesta maatalouden biotekniikkapatenteista annettiin yksityisille yrityksille.

 

Maatalouden tietotaidon, tutkimuksen ja teknologian johtamisen muutostarpeet

 

On monia mahdollisuuksia parantaa julkisen ja yksityisen tutkimuksen kykyä saavuttaa kestävyyden ja kehittämisen tavoitteita:

1. Investoidaan maatalous- ja ekologisten tieteiden integrointiin, lähtökohtana periaate, että elämän ylläpitäminen on enemmän ekosysteemin kuin lajin, organismin tai DNA-ketjun ominaisuus.
2. Tuodaan hallinto- ja käyttäytymistieteet mukaan maataloustutkimuksen ja tietotaidon päätöksentekoon, jotta voidaan kehittää paikallisesti ja maailmanlaajuisesti tehokkaita innovaatioprosesseja, jotka tähtäävät yhteiseen hyvään.  
3. Otetaan maataloustutkimuksen ja teknologian suuntaamiseen mukaan laajemmat osakasryhmät, jotta varmistetaan, että päätöksissä on otettu huomioon paikallisen yhteisön monimuotoisuus, arvot, mahdollisuudet ja tarpeet.
4. Kartoitetaan teknologisten vaihtoehtojen sopivuus hyvien toimintatapojen kanssa.

 

 

Mahdollisia tapoja edistää institutionaalisia muutoksia

 

Mitä tehdä?	Miten kannustaa muutoksen omaksumiseen?
Ota oppia alueella syntyvistä institutionaalisista järjestelmistä	Tämä edellyttää tarkkaa analyysiä tapauksista, joissa eri toimijaryhmät työskentelivät yhdessä ratkaistakseen jonkin ongelman tai ottaakseen haltuun uudet haasteet. Millaisia institutionaalisia muutoksia jouduttiin tekemään? Miten muutokset säilyivät?
Kehitä oppiva toimintakulttuuri organisaation sisälle	Oppiminen luo uusia tapoja tehdä asioita. Se johtaa kysymyksiin muutoksen tarpeesta säännöissä ja toimintatavoissa tavoitteiden saavuttamiseksi.
Luo molemminpuolista hyötyä antavat suhteet	Luo eri toimijaryhmille mahdollisuuksia kohdata ja kehitä yhteistä toimintaa. Yhteishankkeiden kehittäminen ja tarvittavien resurssien seuranta/opastus sekä rahoittaminen.
Paranna analyysirakenteita	Hyödynnä vuorovaikutustapojen analysointia toimenpiteiden suunnittelussa, innovaatiojärjestelmien ja kehitysohjelmien tarkkailussa.

 

Kirjoittanut Jaana Väisänen

 

Lue lisää

Business as usual is not an option: The role of institutions
http://www.agassessment-watch.org/docs/10505_Institutions.pdf

http://www.agassessment-watch.org/