Category: Ekosysteemit ja luonnonvarat

Posted on

Kuka omistaa luonnon?

Kolme vuosikymmentä sitten ihmiskunnalla oli ongelma: tieteellä oli unelma ja teollisuudella oli mahdollisuudet. Ongelma oli epäreiluus. Nälkä lisääntyi kun viljelijöiden ansiotulo kapeni. Samaan aikaan tiede oli ihastuksissaan bioteknologiasta – ajatus, että voimme geneettisesti muunnella viljelykasveja ja kotieläimiä (ja ihmisiä) menetelmillä jotka ratkaisisivat kaikki ongelmamme. Agribusiness näki tilaisuutensa kerätä runsaasti lisätuottoja ruokaketjusta. Hajanaisen ruokajärjestelmän taskuissa oli runsaasti rahaa ja se suorastaan odotti keskittymistä. Teollisuuden piti vain vakuuttaa hallitukset, että bioteknologinen geenivallankumous voisi lopettaa nälänhädät pilaamatta ympäristöä. Bioteknologia esitettiin liian riskialttiina pienyrityksille ja liian kalliina julkisille tutkimusyksiköille. Jotta tämä teknologia voitaisiin tuoda maailmalle, piti julkisesti rahoitettujen kasvinjalostajien lopettaa kilpaileminen yksityisten jalostusfirmojen kanssa, ja hallintoihmisten tuli katsoa muualle, kun torjunta-ainefirmat ostivat siemenliikkeitä. Hallitusten piti suojella teollisuuden investointeja antamalla patentteja ensin kasveille ja sen jälkeen geeneille. Kuluttajansuojalait, jotka oli vaivoin saatu voimaan vuosisadan aikana, piti hyväksyä geneettisesti muunneltu ruoka.

 

Teollisuus sai mitä halusi. Tuhansista siemenfirmoista ja julkisista jalostusyksiköistä 30 vuotta sitten on jäljellä enää vain kymmenen, jotka hallitsevat kahtakolmasosaa maailman siemenmyynnistä. Kymmenen torjunta-ainefirmaa hallitsee nyt noin 90 %:ia maatalouskemikaalien myynnistä. Niitä oli kolme vuosikymmentä sitten tusinoittain. Kun 15 vuotta sitten tuhansia yksiköitä aloitti geeniteknologian soveltamisen, nyt kymmenen yritystä kerää noin 75 % alan teollisuuden tuotoista. Kuusi maailman johtavaa siemenyritystä edustaa myös johtavaa asemaa torjunta-ainekaupassa ja biotekniikassa. Kolmen vuosikymmenen kuluessa kourallinen yrityksiä on päässyt hallitsemaan neljäsosaa maailman vuosittaisesta maailmankaupassa liikkuvasta biomassasta (sadot, kotieläimet, kalastus jne.).

 

Tänään ihmiskunta on ongelma; tieteellä on unelma ja teollisuudella on oikeudet. Ongelma on nälkä ja ilmastokriisissä olevan maailman epäreiluus. Tieteen unelma on nanomittakaavassa – sisältäen potentiaalin luoda uusia elämänmuotoja pohjalta alkaen. Teollisuuden mahdollisuudet ovat siinä ¾:ssa biomassaa, joka ei vielä liiku maailmankaupassa (vaikka se onkin jo muutenkin hyötykäytössä). Uusien teknologioiden avulla teollisuus uskoo kasveista pystyttävän valmistamaan samoja kemikaaleja, joita saatiin fossiilisten polttoaineiden hiilestä. Amatsonin sademetsä, valtamerien levät ja savannien heinät tarjoavat uusiutuvaa raaka-ainetta, jolla ruokitaan ihmiset ja autot, valmistetaan laitteita, ja parannetaan sairaudet samalla kun suojellaan ilmastoa lämpenemiseltä. Jotta teollisuus voisi toteuttaa tämän vision, hallitusten pitäisi hyväksyä tämän teknologian olevan liian kallista (heille). Kilpailijoille täytyisi vakuuttaa sen olevan liian riskialtista. Sääntöjä täytyy karsia ja monopoliin oikeuttavia patentteja täytyy saada.

 

Uusien teknologioiden ei tarvitse olla sosiaalisesti käyttökelpoisia tai teknisesti ylivertaisia (s.o. niiden ei tarvitse toimia) ollakseen kannattavia. Niiden täytyy vain pelottaa kilpailijat tiehensä ja pakottaa hallitukset kontrollin alle. Sitten kun monopoli on saavutettu, teknologian toimivuus on sivuseikka.

 

Kirjoittanut Jaana Väisänen

 

Teksti on esipuhe ETC groupin julkaisusta Who owns world?

ETC group 2008. Who owns nature?
http://www.etcgroup.org/content/news-release-who-owns-nature-0

 

ETC group on maailmanlaajuisesti toimiva konsulttiryhmä, joka on ottanut tehtäväkseen nostaa esiin uusien teknologioiden sosioekonomisia ja ekologisia seurauksia, joilla voi olla vaikutusta maailman köyhimpien tilanteeseen. ETC group tutkii ekologista eroosioita (sisältäen myös kulttuurisen ja ihmisoikeuksien eroosion), uusien teknologioiden kehittymistä, monitoroi maailman hallintorakenteita, mikä pitää sisällään myös ylikansalliset korporaatiot ja teknologian kaupan. ETC toimii tiiviissä yhteistyössä eri maanosien kansalaisjärjestöjen kanssa.

Posted on

Mitkä ovat kestävän, monitoimisen viljelyjärjestelmän tunnusmerkit?

Maatalous tuottaa elintarvikkeiden, eläinten rehujen tai teollisuuden raaka-aineiden lisäksi monia muitakin tuotteita ja palveluita. Se tuottaa erilaisia ympäristö- ja maisemapalveluita sekä siirtää kulttuuriperintöä tuleville sukupolville. Maatilat ovat siis luontaisesti monitoimisia, vaikka yksittäisen maatilan tuotanto olisikin vain yhden viljelykasvin viljelyä.

 

Vast’ikään valmistunut maailman ekosysteemien tilan arviointiraportti Millenium Ecosystem Assessment, jota työstettiin asiantuntijoiden voimin eri puolella maapalloa, antaa synkän kuvan ihmisen toiminnan vaikutuksesta ekosysteemien tilaan. Kaksi kolmasosaa luonnon ekosysteemipalveluiden toimintakyvystä on heikentynyt, esim. geneettinen monimuotoisuus, makean veden tuotanto, veden puhdistusmekanismit, hyönteisten pölytyspalvelut, eroosion torjunta ja syötävien luonnonkasvien yleisyys.

 

Maataloudella on valtava haaste edessään maailman kasvavan väestön ruokkimiseksi, sillä vaikka syntyvyyttä saataisiin laskettua nykyisestä, vuoteen 2050 mennessä maatalouden on pystyttävä tarjoamaan ravintoa vähintään 50 % enemmän kuin nyt. Jos ihmisen toiminta entisestään heikentää ekosysteemien tilaa, heikkenevät myös maatalouden toimintaedellytykset. Toimintatapojen on muututtava, koska totutut toimintamallit vievät meiltä maan jalkojen alta.

 

Monitoimisen maatalouden palvelut voidaan jakaa karkeasti kolmeen lohkoon, sosiaalisiin, taloudellisiin ja ympäristöpalveluihin (ks. kuva). Maatalouden palveluiden keskiössä ovat tuotteet, joilla on sosiaalinen, kulttuurinen, ja taloudellinen funktio, ja joiden tuottamisella on suora yhteys ympäristön monimuotoisuuteen, vesien tai maaperän tilaan.


Kuva. Monitoimisen maatalouden taloudelliset, ekologiset ja sosiaaliset ulottuvuudet (IAASTD-Issues in brief: Multifunctional agriculture. 2008).

 

Ainoa keino kasvavan väestön ruokkimiseksi lämpenevän ilmaston muuttaessa toimintaympäristöä on tukeutua paikallisiin kestävän maatalouden ratkaisuihin. Jules Pretty, Essexin yliopiston Ympäristö ja Yhteiskunta –keskuksen professori määrittelee kestävän maatalouden seuraavasti:

 

”Kestävät järjestelmät ovat sellaisia, jotka pyrkivät hyödyntämään ympäristön palveluita ja tuotteita parhaalla mahdollisella tavalla tuhoamatta niitä.” 

Kestävällä viljelyjärjestelmällä on seuraavia ominaispiirteitä:

 

1. Kestävä viljelyjärjestelmä integroi biologiset ja ekologiset prosessit ruuan tuotannon prosesseihin,

kuten ravinteiden kierrätyksen, typensidonnan, maan toiminnallisen viljavuuden, allelopatian, kilpailun, loisimisen ja saalistuksen. Kyse on agroekologisen tiedon hyödyntämisestä parhaalla mahdollisella tavalla. Voitaisiin sanoa, että ekosysteemipalveluiden käyttö on edellytys elintarvikkeiden tuottamiselle pienemmin panoksin.

 

Hyvä esimerkki erilaisten viljelyjärjestelmien vaikutuksista maan biologiaan, maan kasvukuntoon ja tuottavuuteen on Kaliforniassa toteutettu SAFS-pitkäaikaiskoe, joka on Suomessa jäänyt melko tuntemattomaksi. Luomu- ja low-input järjestelmien todettiin lisäävään maan vedenpidätyskykyä, maan rakennetta, tiettyjen hyönteisten yleisyyttä, pääravinteiden saatavuutta ja nostavan pH:ta. Luomun kannattavuus oli samaa luokkaa tavanomaisen tuotannon kanssa, kun huomioitiin luomutuotteiden saamat lisähinnat.

 

Ekosysteemipalvelut
https://blogs.helsinki.fi/ruoka-ja-kestavyys/2009/05/31/mita-ovat-ekosysteemipalvelut/

 

Temple, S. 2003. The Transition from Conventional to Low-Input or Organic Farming Systems: Soil Biology, Soil Chemistry, Soil Physics, Energy Utilization, Economics, and Risk. Final Report.
https://projects.sare.org/project-reports/sw99-008/

 

Clark, M.S., K. Scow, H. Ferris, S. Ewing, J. Mitchell, W. Horwath. 1998. SAFS Project Bulletin 2 (1):1-3.

http://safs.ucdavis.edu/newsletter/quality.pdf

 

 

2. Kestävä viljelyjärjestelmä parantaa tuotantoympäristön puskurointikykyä äärevissä ilmasto-olosuhteissa. Kestävien viljelyjärjestelmien on todettu parantavan maan vedenpidätyskykyä ja vähentävän riskiä sadonmenetyksiin pitkinä kuivuuskausina. Rodale-instituutin luomu- ja tavanomaista viljelyä vertailevassa pitkäaikaiskokeessa luonnonmukaisesti viljeltyjen maissin ja soijan sadot olivat 27 vuoden aikajakson kuivina satovuosina 28 – 75 % suurempia kuin tavanomaisessa viljelyssä. Vuosina, jolloin satoi paljon, luomupellot pystyivät pidättämään suuremman määrän vettä kuin tavanomaisesti viljellyt pellot. (Lotter ym 2003).

 

Lotter, D., Seidel, R., and W. Liebhardt. 2003. The performance of organic and conventional cropping systems in an extreme climate year. American Journal of Alternative Agriculture 18(2):1-9.
DOI: https://doi.org/10.1079/AJAA200345

 

3. Kestävä viljelyjärjestelmä käyttää mahdollisimman vähän ja tehokkaasti uusiutumattomia tuotantopanoksia, jotka aiheuttavat vahinkoa ympäristölle ja viljelijöiden tai kuluttajien terveydelle. Kestävät viljelyjärjestelmät ovat energiatehokkaampia kuin väkilannoitteita ja torjunta-aineita käyttävät systeemit. Tämä huolimatta siitä, että ulkoiset tuotantopanokset lisäävät satoja. Kanadalaisessa Glenlean pitkäaikaiskokeessa luomuviljelyjärjestelmät käyttivät alle puolet siitä energiamäärästä mitä tavanomaiset. Luomuviljely sadot sisälsivät vain 60-70 % tavanomaisen viljelyn satojen energiasta, mutta se oli silti energiankäytöltään 50-60 % tehokkaampaa.

 

Entz, M. ym. 2005. Influence of organic management with different crop rotations on selected productivity parameters in a long-term Canadian field study. Researching Sustainable Systems – Int. Scient. Conf. on Organic Agriculture, Adelaide, 21-23.9.2005.

 

4. Kestävä viljelyjärjestelmä lisää sellaisten ekosysteemipalveluiden tuotantoa, jotka ovat kytkeytyneet maataloustuotantoon. Uusseelantilaiset tutkijat vertailivat luonnonmukaisen ja tavanomaisen tuotannon tuottamien markkinattomien ekosysteemipalveluiden taloudellista arvoa Uudenseelannin Canterburyn alueella. Ekosysteemipalveluiden arvo oli luomuviljelyjärjestelmissä keskimäärin 1480 dollaria (US$) ja tavanomaisessa tuotannossa 670 $. Luomutuotannossa lisääntyivät erityisesti ravinteiden mineraloituminen, veden virtaamat, suojakaistojen ekosysteemipalvelut ja hyönteisten pölytys. Verrattaessa ekosysteemipalveluiden arvoa suhteessa samalla pinta-alalla tuotetun ruuan arvoon, oli luomutuotannossa ekosysteemipalveluiden arvo 37 % ja tavanomaisessa tuotannossa 21 % tuotetun ruuan arvosta.

 

Sandhu, H.S. et al.2008. The future of farming: The value of ecosystem services in conventional and organic arable land. An experimental approach. Ecological Economics (2008): 835-848.

 

5. Kestävä viljelyjärjestelmä on aina paikallinen, eli toimintaympäristöönsä räätälöity. Hyvä esimerkki tällaisista on Ugandan väkirikkaimmalla Igangan alueella toimineen köyhyydenpoistoprojektin aikaansaamat yhteisöllisesti suunnitellut tuotantomenetelmät (ks. linkki Esimerkki Ugandasta). Suomalaisia esimerkkejä voisivat olla eri tuotannonhaaroja edustavien luomutilojen yhteenliittymät, joissa peltoalaa ja koneistusta käytetään tehokkaasti ja viljelykierrot ovat monimuotoisia, ja tuottavat viljelyteknisiä etuja esimerkiksi rikkakasvien torjuntaan tai ravinteiden kierrätykseen. 

 

Lue esimerkki Ugandasta.
https://blogs.helsinki.fi/ruoka-ja-kestavyys/2009/05/31/case-uganda-luomu-parantaa-ruokaturvaa/

 

6. Kestävä viljelyjärjestelmä ylläpitää ja vahvistaa sosiaalista vuorovaikutusta toimintaympäristössään. Se tukeutuu viljelijöiden kekseliäisyyteen, taitoihin ja osaamiseen, joiden avulla voidaan korvata kalliita ostopanoksia. Tämä on omiaan parantamaan tuottajien itseluottamusta. Erityisesti kehitysmaissa, joissa maatalous on maaseutukylien pääasiallinen toimeentulon lähde, on havaittu, että onnistuneet kestävät viljelyjärjestelmät osaavat hyödyntää ihmisten kollektiivista voimaa työskennellä yhdessä yhteisten luonnontaloudellisten tai maatalouden ongelmien ratkaisemiseksi, kuten tuholaisten torjunta, kastelu, metsien käyttö tai velkojen hoito.

 

Tutkiessaan kehitysmaissa toteutettujen kestävän tuotannon kehittämishankkeiden tuloksellisuutta Jules Pretty ja Barbara Hine havaitsivat hankkeiden onnistumisen pohjautuvan muutamaan seikkaan: viljelijöiden koetoiminnan avulla luotu sopiva teknologia, osallistava kehittämisote ja sosiaalinen oppiminen, projektien hyvä yhteistoiminta ulkopuolisten laitosten tai asiantuntijoiden kanssa sekä niiden välillä, sekä paikallinen vahva sosiaalinen vuorovaikutus. Tutkijat myös osoittivat, että maatalouden tuottavuus parani, kun alueiden sosiaalinen ja osaamispääoma kasvoi ja luonnonvaroja osattiin käyttää kestävällä tavalla.

 

Pretty, J. & Hine, R. 2001. Reducing Food Poverty with Sustainable Agriculture: A Summary of New Evidence
http://www.essex.ac.uk/ces/occasionalpapers/SAFE%20FINAL%20-%20Pages1-22.pdf

 

7. Ylläpitää ja siirtää agrikulttuurin historiallista ja kulttuurista perintöä. Maatalous siirtää sukupolvilta toiselle esimerkiksi tiettyjä kasvilajeja tai eläinrotuja sekä niiden kantamaa geeniperintöä. Tämän lisäksi maatalous ylläpitää paikallista kulttuuria, ja vaikuttaa monin usein näkymättömin tavoin ympäröivään yhteiskuntaan, ruokakulttuuriin ja kieleen.

Kirjoittanut Jaana Väisänen
 International Assessment of Agricultural Knowledge, Science and Technology for Development. 2008.
http://www.agassessment-watch.org/

 

 

 

Posted on

Juha Helenius: Kestävän ruokajärjestelmän kokonaislaatu

Agroekologian Professori Juha Helenius, Helsingin yliopisto, Soveltavan biologian laitos:

1. Kestävän ruokajärjestelmän kokonaislaatu: ekologisuus (15min)
“Se, että syntyy jotain, mitä täytyy sanoa jätteeksi, on järjestelmän virhe.”

2. Kestävän ruokajärjestelmän kokonaislaatu: Sosio-kultturinen kestävyys (17min)
“Jos meidän ruokahankintamme vie kehitysmaan asukkaalta mahdollisuuden
tuottaa itselleen kylliksi ruokaa, voidaan sanoa, että
ruokajärjestelmässä kokonaislaatuvika.”

3. Tieteenaloja ja ruokatuotantoa (18min)
“Onko ruoan tuottaminen pellolla vanhanaikaista…?”

4. Ruoka ja talous: Hinta ja vaikuttaja (18min)
“Onko meillä varaa olla ostamatta kestävästi tuotettua ruokaa?”

Haastattelut on tehnyt Elisa Niemi keväällä 2009

Posted on

Fosforikysymys – onko vastauksia?

Maailman fosforivarat ovat rajalliset ja sijaitsevat vain muutaman valtion alueella. Fosforin kysyntä on kuitenkin edelleen kasvussa, mikä johtuu eläintuotteiden kulutuksen lisääntymisestä ruokavalioissa. Eräiden arvioitsijoiden mukaan fosforintuotannon huippu, eli ”peak phosphorus” tultaneen saavuttamaan noin 2033, jonka jälkeen tuotanto alkaa supistua ”helppojen” raaka-ainelähteiden ehtymisen takia. Tällöin on pakko ottaa käyttöön heikompia raaka-ainelähteitä, jolloin myös fosforin louhinnan ja rikastamisen hinta kohoaa. Jo viimeisin ruokakriisi osoitti, että tällaisilla fosforilannoitteiden hinnannousulla on tuhoisat vaikutukset kehitysmaiden pienviljelijöiden talouteen.

Fosforilannoitteiden lähteet maailmassa 1800-2000
Fosforilannoitteiden lähteet maailmassa 1800-2000

 

Erittäin tehokas keino uusiutumattomien fosforivarojen säästämiseksi olisi kulutustottumusten muutos kohti vähemmän fosforia sisältävää kasvispainotteisempaa dieettiä. Kulutuksen muutokset ovat hitaita, mutta välttämättömiä. Tina Schmid Neset laski väitöskirjassaan, että eläintuotteiden kulutuksen puolittaminen vähentäisi lannoitefosforin tarvetta 25 %.

 

fosforin-tuotannon-huippu

 

Fosforin kierrätykseen takaisin viljelymaahan on olemassa toimivia ratkaisuja. Tilatason ratkaisuja ovat luomutuotantoon siirtyminen, väkilannoituksen vähentäminen, satojätteiden kyntö takaisin peltoon ja karjanlannan tarkka käyttö sekä eroosioherkkien alueiden pitäminen kasvipeitteisinä.Yhdyskuntatekniikassa puolestaan tulisi suunnata voimavarat luonnontalouden kannalta kestävien ratkaisujen kokeiluun ja käyttöönottoon. Kaupunki- ja rakennussuunnittelussa tulisi arvioida uudelleen vesivessakulttuurin kestävyyttä ja kehittää kuivakäymälöihin perustuvia asuinalueita ja jätehuoltoratkaisuja.

Vaihtoehdot fosforin saostamiseksi puhdistamolietteestä

Puhdistamolietteessa oleva rauta- tai alumiinisulfaatilla saostettu fosfori on kasveille heikosti käyttökelpoista. Vaikka kokonaisfosforipitoisuus olisikin 2-3 % kuiva-aineesta, helppoliukoista fosforia kokonaisfosforista on vain kymmenesosa. Tutkimuksen kohteeksi on viime aikoina tullut menetelmien kehittäminen fosforipitoisen struviitin tai kalsiumfosfaatin erottamiseksi puhdistamolietteestä ja lietelannasta. Toisin kuin rauta- tai alumiinisulfaatilla saostettaessa, fosfori pysyy tässä menetelmässä viljelykasveille käyttökelpoisena kasvinravinteena: Menetelmässä vesiliukoinen fosfori saostetaan amorfisiksi kalsiumfosfaateiksi tai ammoniummagnesium-fosfaatiksi eli struviitiksi, joka on todettu erinomaiseksi lannoitteeksi. Jotta saostaminen onnistuisi, lietelannan pH nostetaan saostusvalmisteen avulla lähelle 8:aa.

 

Jäteveden ja ulosteiden lannoituskäyttö – hirvittääkö?

Vaikka jätevesien hygieniariskit ovat ilmeiset, eräissä Aasian maissa kaupunkialueilla asuvat viljelijät käyttävät nykyisin jätevettä vihannesten lannoitteena. Maailman Vesihuoltoinstituutti arvioi vähintään 200 miljoonan viljelijän hyödyntävän käsittelemättömiä tai käsiteltyjä jätevesiä viljelykasvien kasteluun. Maailman kalankasvattamoiden tuotannosta puolestaan 67 % on saatu aikaan jätevesiä hyödyntämällä. Maailman Terveysjärjestö WHO on hygieniariskien välttämiseksi julkaissut perusteelliset ohjeet turvallisesta jäteveden maatalouskäytöstä.

 

Jätevesien käyttö on turvallisempaa, kunhan ihmisulosteita ja muita jätevesiä ei sekoiteta keskenään. Teollisuudesta peräisin olevissa jätevesissä voi olla raskasmetalleja ja muita myrkyllisiä aineita. Virtsan erottelu kiinteistä ulosteista ja erillisvarastointi antaa mahdollisuuden sen turvalliseen lannoitekäyttöön. Virtsa on steriiliä ja sisältää kaksi kolmasosaa ulosteiden fosforista. Toimivia yhdyskuntamittakaavassa olevia ratkaisuja on rakennettu mm. Ruotsiin, Etelä-Afrikkaan ja Kiinaan.

 

Kuluttajien ja viljelijöiden vahvat epäluulot jätteiden käyttöön lannoitteena ovat vaikea este jätevesien ravinteiden uusiokäytölle. Ihmisulosteiden keräilyn ja käsittelyn avulla voitaisiin kuitenkin korvata viidennes nykyisestä väkilannoitefosforin kulutuksesta.

 

Fosforin hyväksikäytön tehostaminen

Maatalouden fosforin käytön tehokkuuden parantamiseksi on monia eri strategioita.. Kotieläintuotannossa on pystytty fytaasientsyymin lisäyksellä rehuihin parantamaan sikojen ja siipikarjan fosforinkäyttöä ja vähentämään lantaan päätyvän fosforin määrää. Kasvinjalostuksessa ei ole toistaiseksi saatu markkinoille tehokkaampia ravinteidenkäyttäjiä, mutta tutkimusaihe on ajankohtainen ympäri maailmaa.

 

Luomutuotannossa pyritään säätelemään kasvi-maaekosysteemin olosuhteita sellaisiksi, että kasvit pystyvät paremmin hyödyntämään mykorritsa-sienijuuren apua veden ja ravinteiden otossa. Maan multavuuden kasvattamisella ja rakenteen parantamisella aikaansaatu biologisen aktiivisuuden lisäys edistää orgaanisen fosforin hyväksikäyttöä. Matalat maan fosforipitoisuudet eivät ole este hyvien satojen saamiseen multavissa peltomaissa, joiden vesitalous ja rakenne ovat kunnossa.

 

Lannoiteteollisuus pyrkii entistä enemmän tehostamaan lannoitefosforin hyväksikäyttöastetta. Euroopan lannoitevalmistajien yhdistys totesi jo vuonna 2000, että länsimaissa peltomaan kriittinen fosforitaso on jo ylitetty, joten jatkossa tarvitaan enää lievää ylläpitolannoitusta.

 

Kulutuksen muutos

Vaclav Smil esitti vuonna 2007 ”älykkääseen kasvisruokavalioon” siirtymisen sekä liikasyönnin vähentämisen olevan edullisimmat ja tuottavimmat keinot vähentää maatalouden ulkoisia panoksia, eli vettä, energiaa, maata ja lannoitteita. Näiden keinojen avulla kyetään vähentämään myös kasvihuonekaasupäästöjä ja saastumista.

 

Ruokaan liittyvät mielihalut ovat tiiviimmin kytkeytyneet makuun, mainontaan ja hintaan kuin ravintosisältöön. Siksi muutoksen aikaansaamiseksi tarvittaisiin ennen kaikkea taloudellisia kannusteita elintarviketeollisuudelle ja kaupalle, sekä viestintä- ja markkinointistrategioita, jotka ohjaavat kulutusta vähän fosforia, vettä ja energiaa kuluttavien tuotteiden käyttöön.

 

Lue lisää:

Pietola, L. Alasuutari, S, & Palva, R. 2008. Lietelannan kemiallinen fraktiointi: fosforin saostaminen. Maataloustieteen päivät. www.smts.fi/mpol2008/index_tiedostot/Esitelmat/es049.pdf

 

Cordell, D. Drangert, J-O. & White, S. 2009. The story of phosphorus: Global food security and food for thought. Global Environmental Change https://doi:10.1016/j.gloenvcha.2008.10.009

 

Braun, J. von 2008. Poverty, Climate Change, Rising Food Prices, and the Small Farmers. Power point -esitys, jossa on esitetty hyvin lannoitteiden ja ruuan hintojen nousun syyt, ja tämän aiheuttama kehitysmaiden pienviljelijöiden elämäntilanteen kurjistuminen.

Kirjoittanut Jaana Väisänen

Posted on

Case Uganda: Luomu parantaa ruokaturvaa

Ugandan köyhimmällä ja tiheimmin asutulla alueella toteutettu luomuviljelyn kehittämishanke onnistui tavoitteissaan, ruokaturvan parantamisessa ja polttopuukriisin ratkaisemisessa. Nopea väestönkasvu oli pakottanut väestön raivaamaan metsiä ja suoalueita pelloksi ja käyttämään luonnonvaroja kestämättömällä tavalla. Onnistumisen avaimet olivat osallistava, viljelijöiden omaan kokemukseen pohjaava kehittäminen ja jatkuva koulutus, jossa niin luomutuotannon neuvojat kuin viljelijät neuvoivat toisiaan.

 

Ugandan koillisosassa Igangan maaseutualue on Ugandan tiheimmin asuttuja alueita, jossa ihmisiä on n. 200 kpl/km2. Väestönkasvu on Ugandan keskitasoa nopeampaa. Seutu on alavaa, ja sitä leimaa laaja suo- ja kosteikkoalueiden verkosto. Maalajit ovat hiekkaisia, loppuun rapautuneita ja pitkään jatkunut huuhtoutuminen on tehnyt niistä vähäravinteisia. Väestö, pääosin omavaraistaloudessa eläviä pienviljelijöitä, viljelee keskimäärin kahden hehtaarin alalla monivuotisia ja yksivuotisia viljelykasveja. Perinteisiä rahakasveja ovat kahvi ja puuvilla. Tiloilla on jonkin verran nautoja, lampaita, vuohia ja kanoja. Avomaan viljelyssä on mm. maissia, kassavaa, bataatteja, jamssia, palkoviljoja, sorghumia sekä kesantoa. Polttopuuta on kerätty ja hakattu alueen metsistä, mutta viime vuosikymmenten aikana niitä on raivattu pelloiksi, joten polttopuun saanti on muuttunut epävarmaksi.

 

Väestö on erittäin köyhää. Miehistä noin 60 % ja naisista noin 40 % osaa lukea. Moniavioisuus on yleistä, ja se onkin pääasiallisin syy sukupuolten väliseen silminnähtävään epätasa-arvoon. Suurimman osan maataloustöistä tekevät naiset, mutta heillä ei ole juurikaan sanavaltaa tuotannosta saatujen tulojen käyttöön. Viljelijäorganisaatiot ovat heikkoja, ja perhekunnat huolehtivat itsenäisesti maataloustuotantonsa hallinnasta ja tuotteiden myynnistä.

 

Väestönkasvu johti 1990-luvulla luonnonvarojen kestämättömään käyttöön. Soita ojitettiin ja metsiä raivattiin pelloiksi. Pitkät kuivuuskaudet ja kaivojen ehtyminen alkoivat yleistyä. Pula polttopuusta alkoi muuttua yhä vakavammaksi, ja niinpä väestö alkoi käyttää polttoaineena satojätteitä, jota aiemmin oli hyödynnetty maanparannukseen.

 

Ugandan valtion maatalouspoliittinen strategia on ollut parantaa maaseudun ruokaturvaa ja elintasoa kehittämällä intensiivistä ja laajamittaista raha- ja vientikasvien viljelyä. Tämä strategia on sopinut varsin huonosti Igangan maaseudun olosuhteisiin. Viime aikojen muuttuvien hintojen tilanteessa, ilman minimihintajärjestelmää, ei tuottajalla ole ollut mitään takuita siitä, että uhraukset väkilannoitteisiin ja torjunta-aineisiin saataisiin maksetuksi sadon myynnillä.

 

Köyhyydentorjuntaprojekti käynnistyy 1997

Kolmivuotinen ”Köyhyyden poistaminen ympäristöä säästävän, kestävän teknologian avulla” –hanke käynnistyi vuonna 1997. Hankkeen tavoitteena oli parantaa maaseutuyhteisöjen taitoja ja osaamista hallita ja käyttää luonnonvaroja kestävällä tavalla, edistää yhteisöjen ruokaturvaa sekä lisätä toimeentuloa ja polttopuuntuotantoa. Lisäksi tavoitteena oli parantaa perheiden hyvinvointia aktivoimalla sekä miehiä että naisia. Hankkeen vetäjänä oli Africa 2000 Network, joka edistää pienviljelijäyhteisöjen luonnontaloudellisesti kestävää elinkeinotoimintaa.

 

Hankkeen toimintaperiaatteena oli ns. aktiivisen osallistamisen metodologia. Projekti käynnistyi tiedotuskampanjalla, jossa tietoa välitettiin videoiden, kokousten ja työpajojen avulla. Hanke eteni tämän jälkeen suunnitteluvaiheeseen, jossa viljelijät visioivat tulevaisuuttaan 5 ja 10 vuoden päähän, pohtivat oman visionsa toteutumisen esteitä ja määrittelivät käytännön toimia, joilla nämä esteet voidaan ylittää. Näistä käytännön toimista viljelijät rakensivat hanketyöntekijöiden avustuksella pieniä projekteja päähankkeen sisään.

 

Hankkeen koulutuksessa keskityttiin kestävän maatalouden ja luonnonvarojen kestävän käytön opettamiseen. Näissä koulutuksissa käsiteltiin mm. kompostointia, kate- ja viherkesantojen viljelyä, sekä laajemmin kasvin- ja kotieläintuotannon tekniikoita. Viljelijöitä pyydettiin myös kertomaan näkemyksiään omista hyvistä tekniikoistaan ja käytännöistä. Näistä keskusteltiin ryhmissä, ja pohdittiin parannusmahdollisuuksia. Tällä tavalla hanke hyödynsi olemassa olevaa viljelijöiden tietotaitoa. Hankkeeseen myös palkattiin viljelijä-neuvojia yhteisön omien viljelijöiden parista edistämään hyvien käytäntöjen ja taitojen leviämistä. Tiedon- ja kokemustenvaihto, sekä vierailut toisten viljelijöiden tiloille tai tutustumisretket toisten alueiden luomutuottajien luokse vahvistivat viljelijöiden motivaatiota.

 

Hanke organisoi tuotantopanosten vuokraus- ja lainajärjestelmän, koska monella tilalla ei ollut köyhyyden takia varaa hankkia hyvätuottoisten lajikkeiden tai palkokasvien siemeniä viherkesannointiin tai yksinkertaisia työkaluja, kuten lapioita. Viljelijät eivät saaneet panoksia ilmaiseksi, koska tavoitteena oli lisätulojen hankinta näiden investointien avulla.

 

Polttopuukriisin ratkaisemiseksi hanke opasti viljelijöitä rakentamaan ja käyttämään energiapihejä liesiä, joiden polttopuunkulutus oli 50 – 75 % pienempi kuin perinteisten liesien. Tämän lisäksi edistettiin peltometsäviljelyä (agroforestry) polttopuuhuollon parantamiseksi.

 

Nopeita parannuksia

Alueen hiekkainen peltomaa reagoi nopeasti karjanlannan kompostoinnin ja viherlannoituksen avulla parannettuun tehokkaampaan ravinnekiertoon. Niistä 10 000 viljelijästä, jotka kolmivuotinen hanke tavoitti ensi vaiheessaan, 99 % ilmoitti ruokavarastojen kasvaneen ja osa myös tulojen lisääntyneen hankkeen ansiosta. 61 % viljelijöistä ilmoitti parempien liesien ja metsäpeltoviljelyn helpottaneen polttopuun keruuta ja säästäneen rahaa. Kestävän maatalouden menetelmien avulla tarve raivata metsää ruuantuotantoon väheni, ja usealla viljelijällä tuotteita alkoi jäädä myytäväksikin.

 

Viljelijöiden itsetunto kohentui vuorovaikutteisen hankkeen myötä, kun he hankkivat uutta tietotaitoa, onnistuivat ja kokivat olevansa oman tulevaisuutensa avainhenkilöitä. Eräs hankkeen menestyksen syy oli se, että eloperäisen aineksen kierrätystä ja peltometsäviljelyä oli totuttu harjoittamaan jo aikaisemminkin. Hankkeen avulla vain tehostettiin ja muunneltiin näitä toimintatapoja.

 

Hanketta päätettiin jatkaa ja laajentaa ulottumaan 50 000 viljelijää käsittävälle alueelle. Hankeorganisaatioon tuli mukaan myös paikallishallinto, mikä helpotti kestävän maatalouden tekniikoiden leviämistä laajemmalle piirille. Kun hankkeen ensimmäinen vaihe oli tukeutunut olemassa oleviin viljelijäryhmiin, se ei pystynyt tavoittamaan kaikkein köyhimpiä viljelijöitä, jotka eivät kuuluneet tuottajien ryhmiin. Niinpä toimintatapoja muutettiin siten, että lukutaidottomille köyhimmille perheille pyrittiin luomaan mahdollisuuksia elinkeinonsa kehittämiseen. Hankkeessa ryhdyttiin mm. opettamaan lukemista.

 

Hankkeen toisessa vaiheessa ryhdyttiin myös vahvistamaan viljelijäorganisaatioita, joita tarvittiin viljelijäyhteisöjen yhteisten asioiden ajamiseen sekä organisoimaan tehokkaampaa tuotteiden markkinointia. Markkinoinnissa viljelijät ymmärsivät tarvittavanvahvempaa neuvotteluvoimaa. Torimyynnissä yksittäinen viljelijä oli tilannetta hyväksikäyttävien välittäjien armoilla, ja ostajan markkinoista haluttiin päästä eroon.

 

Moniavioisuus kantona kaskessa

Alueen naisten ja miesten välinen epätasa-arvoisuus osoittautui yhdeksi pahimmista esteistä luomutuotannon laajenemiselle, sillä se vaikutti perhekuntien työvoiman käyttöön ja resurssien jakamiseen. Vaikka muutos kohti tasa-arvoa oli hankkeen tavoitteena alusta alkaen, kovin suuria edistysaskeleita hankkeessa ei saavutettu. Moniavioisuus oli pitkään ollut paras sosiaaliturva ja tae perinteiden ja osaamisen säilymiselle, mutta uudessa tilanteessa se oli muuttunut esteeksi. Hankkeen tukena oli onneksi valtion oma tasa-arvopolitiikka. Moniavioisuus on sosiaalinen ilmiö, joten sen edistäminen vaatii yhteisön sosioekonomisen tilanteen parantamista ja yhteiskunnallista infrastruktuuria. Ruokaturvaa ja luonnonvarojen kestävää käyttöä kehittävä hanke ei ehkä ollut oikea taho korjaamaan tasa-arvokysymyksia. Siihen olisi tarvittu yhteiskunnan muita toimijoita.

Kirjoittanut Jaana Väisänen

 

 

Lähteitä ja lisälukemista:

 

Nadia El-Hage Scialabba and Caroline Hattam (eds.) 2002. Organic Agriculture, Environment and Food Security. FAO. Environment and Natural Resources Series 4. 

 

Africa 2000 Network – Uganda
https://www.a2n.org.ug/

Africa 2000 Network (A2N)
http://africa2000network.org/
käynnistettiin vuonna 1989 YK:n kehitysohjelman (UNDP) alaohjelmana, jota rahoittivat Kanada, Tanska, Ranska, Japani ja Norja. A2N:n toiminta koostui pienistä avustuksista ja tuista, joilla avustettiin yhteisöllisten organisaatioiden ja ryhmien kehittämistoimintaa, erityisesti luonnonvarojen kestävä käytön ja maaseutuelinkeinojen kehittämistä. A2N on vuodesta 2004 ollut itsenäinen kansallisista organisaatioista koostuva järjestö, jonka toimintaperiaatteena on osallistava ja kestävä kehittäminen. Organisaatio on yksi Afrikan luomutuotannon puolestapuhujista.

Tutustu myös Itä-Afrikassa toimivaan SACDEP-järjestön kehitystoimintaan
https://sacdepkenya.org/
Ja suurimman osan elämästään Afrikassa tutkijana toimineen Hans von Herrenin perustamaan Biovision- säätiön kehtystoimintaan ja lukuisiin kehitysporojekteihin.
https://www.biovision.ch/en/home/

Posted on

Fosfori ei kierrä

Kirjoittanut Jaana Väisänen

 

Tutkija Riina Antikainen Suomen Ympäristökeskuksesta on selvittänyt suomalaisen ruokajärjestelmän typpi- ja fosforivirtoja. Antikainen kuvaa ruokajärjestelmäämme avoimeksi systeemiksi, josta fosforia ja typpeä vuotaa pahasti monesta kohdasta. Fosforitaseen ylijäämä oli vuosina 1995-99 keskimäärin 13 kg/ha

 

Suurin osa systeemin rei’istä sijaitsee alkutuotannossa. Fosforia poistuu peltomaasta lähinnä eroosion ja sulamisvesien myötä vesistöihin. Peltomaan korkea fosforipitoisuus ja jatkuva väkilannoitefosforin käyttö lisäävät huuhtoutumista. Yhdyskuntajätteisiin ja puhdistamolietteeseen päätyvästä fosforistakaan ei palaa maatalouteen kuin pieni osa.

 

Kotieläintalous on fosforisyöppö

Yli 70 prosenttia kasvintuotannon sadoissa korjatusta fosforista päätyy kotieläinten rehuksi. Tämän lisäksi rehuja tuodaan ulkomailta. Kotieläinten rehun fosforista vain vajaa kolmannes pidättyy eläintuotteisiin.

 

Elintarvike- ja rehuteollisuuden ja kotieläintuotannon välillä fosforivirrat ovat lähes tasapainossa, sillä kotieläintuotannosta kulkee lähes yhtä paljon fosforia elintarvike- ja rehuteollisuuteen kuin mitä sieltä palaa takaisin. Alueellisesti tilanne ei kuitenkaan ole näin onnellinen, vaan eri alueiden tuotantokeskittymissä fosforivirrat voivat olla hyvinkin epätasapainoiset.

 

Teurastamoiden, turkistuotannon ja maatilojen eläinjätteestä (noin 240 milj. kg/v) turkistuotannon rehuna hyödynnetään 63 %, ja loput prosessoidaan lihaluujauhoksi. Fosforipitoinen broilerikasvattamoiden ja turkistarhojen lanta hyödynnetään peltoviljelyn lannoitteena, mutta tuotannon keskittyneisyyden takia fosforia kerääntyy näiden keskittymien peltomaahan. Merkittävä parannus fosforin kierrättämisessä on ollut lihaluujauhon lannoituskäytön salliminen vuodesta 2006 alkaen. Lannoitteena lihaluujauhon fosforia palaa peltomaahan noin 380 tonnia vuodessa.

 

Fosforia levitettiin vuosina 1995-99 väkilannoitteissa noin 15 kg/ha ja karjanlannassa vajaat 9 kg/ha vuodessa. Kokonaisannos oli yhteensä noin 25 kg/ha. Maatalouden fosforikuormituksen kasvuun on useita syitä: Ensinnäkin viimeisen vuosisadan aikana metsiä ja niittyjä on raivattu pelloiksi, joiden käsittely ja muokkaus ovat lisänneet fosforin huuhtoutumista. Toiseksi fosforihävikkiä on aiheuttanut jatkuva fosforilannoitus ja sen myötä maan käyttökelpoisen fosforin pitoisuuden kohoaminen. Kolmas syy on viime vuosikymmeninä tapahtunut kotieläintuotannon intensiivisyyden lisäys.

 

Elintarvikkeiden kulutustottumukset ovat tärkeä fosforin kierrätykseen vaikuttava tekijä. Erityisen mielenkiintoista on selvittää lihankulutuksen vähentämisen vaikutuksia ruokaketjun fosforivirtoihin. Mm. BERAS-hankkeen tutkijoiden arvion mukaan kolmannesta Ruotsin peltomaasta ei tarvitsisi viljellä, jos ruotsalaisten lihankulutuksesta jätettäisiin neljännes pois ja korvattaisiin se vihanneksilla. Kotieläintuotteiden kulutuksen kasvu liittyy elintason nousuun. Tämä ilmiö on havaittavissa nyt Aasian nousevissa talouksissa, mm. Kiinassa.

 

Kuluttajan kautta jätevesiin

Suomessa kulutukseen päätyy 5500 tonnia fosforia vuodessa, eli noin 1,1 kg/henki. Kun ruuanvalmistukseen liittyvä ja muu hävikki poistetaan, todelliseen kulutukseen jää 0,9 kg/henki. Ravitsemukselliseen tarpeeseen nähden suomalaiset saavat fosforia kolminkertaisen annoksen, mikä johtuu lähinnä runsaasta kotieläintuotteiden kulutuksesta. Ylimääräiset ravinteet elimistö poistaa ja ne joutuvat jätevesiin. Jätevesiin päätyy vuodessa fosforia siten 4100 t ja kulutushävikin kautta kiinteisiin yhdyskuntajätteisiin 1200 t.

 

Jätevesien ja kiinteän yhdyskuntajätteen fosforista saadaan nykyisellään vuosittain vain 900 tonnia (tai 0,17 kg/henki) palautettua maatalousmaahan, koska yhdyskuntajätteet ja jätelietteet päätyvät 90-prosenttisesti täytemaihin, viherrakentamiseen tai polttoon. Maataloustuottajat eivät myöskään ole olleet kovin halukkaita ottamaan vastaan kompostoitua yhdyskuntajätettä tai puhdistamolietteitä niiden mahdollisten epäpuhtauksien tai raskasmetallien takia.

 

Tina Schmid Neset (2005) kuvaa väitöskirjassaan havainnollisesti ruotsalaisen Linköpingin kaupungin fosforivirtojen muutosta ajanjaksolla 1870 – 2000. Vuosina 1870 -1900 asukkaiden ulosteiden fosfori (0,30 kg/capita/v) kierrätettiin tarkoin takaisin tuotantoon, eikä hävikkiä juuri ollut. Kotieläintuotteiden osuus ruokavaliosta oli tuolloin noin puolet nykyisestä tasosta. Fosforin kierrätys hiipui 1900-luvun kuluessa vesivessojen yleistymiseen ja 1950-luvulla käyttöönotetun viemäröintijärjestelmän rakentamiseen. Puhdistamoliete levitettiin täyttömaihin, mutta vuodesta 1970 lähtien fosforin erottelu mahdollisti fosforipitoisen lietteen lannoitekäytön. Vuonna 2000 puhdistamolietteessä olevasta fosforista palasi kasvintuotantoon lannoitteeksi kuitenkin vain 0,12 kg/henki/v, mutta sen sijaan kaatopaikoille, täyttömaihin ja vesistöihin päätyi 0,55 kg/henki.

 

Ruokavalion eläintuotteiden osuus vaikuttaa voimakkaasti typen ja fosforin virtoihin ruokajärjestelmässä. Schmid Neset laski tuotevirtamalliensa pohjalta väkilannoitetypen tarpeen vähenevän 15 % ja –fosforin 25 %., jos kulutuksen eläintuotteiden osuutta vähennettäisiin puoleen. Vesistöihin valuvat typpi- ja fosforipäästöt vähenisivät 20 – 24 %.

 

Lue lisää:

Antikainen Riina 2007. Substance flow analysis in Finland – Four Case Studies on N and P flows. Dissertation. University of Helsinki. Dept of Biological and Environmental Sciences.

 

Schmid Neset T-S. 2005. Environmental Imprint of Human Food Consumption, Linköping 1870 – 2000. Linköping Studies in Arts and Science 333.

Posted on

Mistä fosfori tulee?

Sen jälkeen kun Liebig oli 1840-luvulla julkaissut tieteellisen taustan kasvien ravinteista ja osoittanut ravinteiden kiertävän kuolleesta kasvimateriaalista eläviin kasveihin, alettiin lannoitteita valmistaa paikallisesti saatavissa olevista eloperäisistä aineksista. Pian alkoi kaupunkien liepeille syntyä teollisuutta, joka valmisti fosforilannoitteita kaupunkiväestön ulosteista, elintarviketeollisuuden sivuvirroista, eläinten sonnasta, kala- ja teurasjätteestä. Guanoa, joka on vuosituhansia kerääntynyttä lintujen ulostemassaa ja fosforipitoisia kivijauheita alettiin kuljettaa eri maiden lannoiteteollisuuden raaka-aineeksi. Guanon saatavuus alkoi heiketä pian, ja sen käyttö lähes loppui vuosisadan loppuun mennessä.


1900-luvun alkupuolella alkoi lisääntyä ulkoa tuotujen lannoiteraaka-aineiden käyttö. Suomeen perustettiin 1920-luvulla Valtion Rikkihappo- ja Superfosfaattitehtaat, jotka tuottivat ruutiteollisuuden tarvitsemaa rikkihappoa ja superfosfaattia maatalouteen maan viljaomavaraisuuden parantamiseksi. Superfosfaatin tekoon hankittiin raakafosfaattia ulkomailta.


1950-luvulla alkoi väkilannoitefosforin kultakausi. Suomessakin ryhdyttiin valmistamaan rakeistettuja seoslannoitteita. Fosforilannoitteiden käyttö lisääntyi lähes eksponentiaalisesti vuonna 1990 alkaneeseen maailmanlaajuiseen lamaan asti, näin myös Suomessa. Enimmillään lannoitefosforia levitettiin jopa yli 30 kiloa hehtaarille. Esimerkiksi vuosina 1995-99 Suomessa levitettiin väkilannoitefosforia 29,5 miljoonaa kiloa, eli n. 15 kg/ha/v. Sitä korjattiin sadoissa tuolloin noin 11 kg/ha. Vuoteen 2006 mennessä väkilannoitefosforiannos oli pudonnut jo 9 kiloon.

fosforin_peltotase1985-2006

 

Kysyntä kasvaa ja varat hupenevat

Tutkijoiden arviot ennustavat kaupallisen fosforinlouhinnan loppuvan 50 – 100 vuoden kuluessa raaka-aineen ehtymiseen. Ennusteiden mukaan fosforin kysyntä tulee kuitenkin lisääntymään 3-4 % vuodessa 2010-2011 asti. Kaksi kolmasosaa lisäyksestä on peräisin Aasian maista. Kehitysmaissa ja Aasian kehittyvissä talouksissa elintason nousun myötä kasvava lihan ja maidon kulutus lisäävät lannoitefosforin tarvetta, koska kotieläintuotteiden tuotantoon vaaditaan peltopinta-alaa, vettä ja ravinteita suhteessa enemmän kuin kasvisruuan vaatimaan tuotantoon. Toinen syy fosforin kysynnän lisäykseen on biopolttoaineiden viljelyn lisääntyminen. Raaka-aineen louhinnan kallistuminen fosforivarojen huvetessa ja kasvava kysyntä tulevat pitämään fosforilannoitteiden hinnat korkealla tulevaisuudessakin.


Viljelijöille tuli täytenä yllätyksenä vuosina 2007-8 fosforikiviaineen ja fosforilannoitteiden hinnan räjähdysmäinen, jopa 700 %:iin yltänyt nousu. Taustalla oli öljyn hinnan nousu, elintarvikekasvien käyttö biopolttoaineen raaka-aineena, viljan varmuusvarastojen pienentyminen ja perinteisissä viljanvientimaissa ruokaomavaraisuuden parantamiseksi asetetut vientikiellot. Tuo kriisi osoitti, että väkilannoitteisiin ja uusiutumattoman energian käyttöön perustuva maataloutemme on erittäin haavoittuvaa. Maailman kasvavan väestön ruokaturvan varmistamiseksi on kiire ryhtyä kehittämään omavaraisempia tuotantojärjestelmiä.


Fosforipolitiikkaa

Maailman merkittävimmät fosforivarat ovat Kiinassa, Yhdysvalloissa ja Marokossa. Kiina, jonka varannot ovat suurimmat, nosti vuonna 2008 fosforin vientitariffia 135 % turvatakseen oman lannoiteomavaraisuutensa. USA:ssa, joka on maailman suurin fosforilannoitteiden käyttäjä, viejä ja tuoja, omat varannot riittävät enää 25 vuodeksi. Niinpä Marokon raakafosfaattia rikastetaan USA:n lannoitetehtaissa. Marokossa ja Länsi-Afrikassa on yli kolmannes maailman fosfaattivaroista, mutta silti Marokon raakafosfaatilla on 75 %:n osuus maailmankaupasta. Länsi-Afrikan, Espanjan entisen siirtomaan jouduttua 1976 Marokon valtaan, Marokko on myynyt sen fosforimalmia omissa nimissään. Laittoman valtauksen takia esimerkiksi Norjan hallitus on taivuttanut Yaran luopumaan raakafosfaartin tuonnista Länsi-Afrikasta. Yara kuitenkin omistaa osan tästä kiistellystä kaivoksesta.


”On ironista, että Afrikka on maailman suurin raakafosfaatin viejä, ja Afrikassa on kuitenkin suurin puute ruuasta.” Dana Cordell, Jan-Olof Drangert ja Stuart White artikkelissaan The Story of Phosphorus.


Kirjoittanut Jaana Väisänen


Lue lisää:

Antikainen, Riina 2007. Substance Flow Analysis in Finland – Four Case Studies on N and P Flows. University of Helsinki. Dept of Biological and Environmental Sciences.

Cordell, D. Drangert, J-O., White, S. 2009.The story of phosphorus: Global security and food for thought. Global Environmental Change.
https://doi.org/10.1016/j.gloenvcha.2008.10.009

Braun, J. von 2008. Poverty, Climate Change, Rising Food Prices, and the Small Farmers. www.ifad.org/gbdocs/repl/8/ii/e/presentations/IFAD_21-04-08.pps Power point -esitys, jossa on esitetty hyvin lannoitteiden ja ruuan hintojen nousun syyt, ja tämän aiheuttama kehitysmaiden pienviljelijöiden elämäntilanteen kurjistuminen.
Raportti pienviljelystä: Smallholders, Food security, and the Environment. IFAD
https://www.ifad.org/documents/38714170/39135645/smallholders_report.pdf/133e8903-0204-4e7d-a780-bca847933f2e

Posted on

Mitä ovat ekosysteemipalvelut?

Ekosysteemipalvelut ovat niitä olosuhteita ja toimintoja, joiden avulla luonnolliset ekosysteemit tuottavat edellytyksiä luonnolliselle elämälle ja ylläpitävät elämää. Ekosysteemipalvelut ovat niitä hyötyjä, joita ihmiset saavat suoraan tai epäsuorasti ekosysteemin toiminnoista.

 

Esimerkkejä ekosysteemipalveluista:

Palvelut, jotka tukevat tuotantoa

· fotosynteesi – tekee mahdolliseksi biomassan tuotannon

· juomaveden tuotanto

· elävään ainekseen sitoutuneiden ravinteiden kierrätys

· hyönteisten tekemä pölytys

· eroosion esto

· mikroilmaston vakauttaminen

Muita systeemeitä ylläpitäviä palveluita

· osallistuminen globaaleihin hydrologisiin ja biogeokemiallisiin kiertoihin (esim. hiili, happi, typpi, fosfori jne.)

· ruokamullan tuotanto

· kivennäisaineksen rapautuminen ja eloperäisen aineen muokkaus

· biologisen ja geneettisen monimuotoisuuden ylläpito

Palvelut, jotka säätelevät ekosysteemin toimintaa

· vakaan ilmaston ylläpito – esim. hiilen sidonta maaperään tai kasvillisuuteen

· ekosysteemissä tapahtuva biologinen tuholaisten, tautien ja rikkakasvien hallinta

· vesivirtojen säätely – suot, kosteikot ym. (esim. tulvasuojelu)

Ekosysteemin kulttuuripalvelut, jotka liittyvät ihmisen hyvinvointiin

· järjestys, kauneus, mielekkyys (maisema)

· luontomatkailu ja luontoelämykset

· virkistys ja metsästys


Tuotantoa tukevat ekosysteemipalvelut ovat luomuviljelyn ensisijainen perusta. Ulkoisten panosten käytön vähentäminen edistää monia ekosysteemipalveluita – esimerkiksi väkilannoitteista luopuminen suosii mykorritsasienten toimintaa viljelykasvien fosforin ja veden saamiseksi. Sama asia voitaisiin muotoilla toisinkin: Ekosysteemipalveluiden hyväksikäyttö on edellytys elintarvikkeiden tuottamiselle pienemmin panoksin.

 

Maatalouden olisi pystyttävä tuottamaan vuoteen 2050 mennessä 50 prosenttia enemmän ruokaa kuin nyt. Samaan aikaan kasvavat paineet muuttaa tuotantomenetelmiä vähemmän kasvihuonekaasuja tuottavaksi. Huolestuttava uutinen oli myös maailmanlaajuinen ekosysteemin tilaa ja kehittymistä arvioineen asiantuntijaryhmän (Millenium Ecosystem Assessment, 2004) johtopäätös: Ihminen on muuttanut viimeisten 50 vuoden aikana maailman ekosysteemien tilaa nopeammin ja laajemmin kuin koskaan aiemmin. Muutosten taustalla on ollut tarve tuottaa lisää ruokaa, juomavettä, puuta, kuitua ja energiaa. Kun ekosysteemeitä on muutettu, niiden kyky tuottaa tuotteita ja palveluita – ruokaa, juomavettä, säätely- ja tukitoimintoja ja kulttuurihyötyjä – on vaarantunut. Itse asiassa kaksi kolmasosaa nauttimistamme ekosysteemipalveluista on heikentynyt.


Millaisia ekosysteemipalveluita viljelijät voivat tuottaa?

Useimmilla ekosysteemipalveluilla ei ole arvoa markkinoilla normaalissa vaihdantataloudessa. Seuraavassa on lueteltu muutamia viljelytoiminnan kautta syntyviä ekosysteemipalveluita, joilla voisi olla taloudellista arvoa yhteiskunnan muille toimijoille – jos vain niiden merkitys ymmärretään:

Ilmastonmuutoksen lieventäminen:

· hiilidioksidin varastointi kasveissa ja maaperässä

· maan orgaanisen aineksen ja pysyvän kasvillisuuden lisääminen ilmakehän hiilidioksin sitomiseksi

· heikkotuottoisten turvemaiden poistaminen viljelystä tai muokkauksen vähentäminen turvemailla

Vesistöjen suojelu (ks. esim. linkki Vesijalanjälki)

· veden tuottavuuden lisääminen viljelyssä

· vesistöjen rehevöitymistä ehkäisevät viljelytekniikat

· veden haihdunnan vähentäminen ja käytetyn veden uusiokäyttö esim. kasteluvetenä

Monimuotoisuuden parantaminen

· ehkäistään viljelyn laajeneminen monimuotoisuudeltaan rikkaille luonnonalueille

· maatilojen monimuotoisuuden lisäys tai ylläpito

Maaseutumaiseman kauneus- ja kulttuuriarvot

· kulttuurihistoriallisten tai uskonnollisten arvojen takia säilytettävien alueiden suojelu

· maatilamatkailu tai ekomatkailupalvelut viljelytoiminnan ohella


Miksi viljelijöille pitäisi maksaa?

Viljelijät ovat maailman suurin luonnonvarojen käytöstä vastaava ammattiryhmä. Viljelijöiden toiminta voi johtaa joko positiivisiin tai negatiivisiin ympäristövaikutuksiin. Useimmiten ekosysteemipalvelut eivät ilman niistä saatavia palkkioita ole viljelijälle kannattavaa toimintaa. Esimerkiksi väkilannoitetypen käytön taloudellinen optimi voi olla suurempi kuin sen biologinen optimi, jolloin ylimäärinen typpi jää rasittamaan ympäristöä.

Kokemusten mukaan maatalous pystyy korvaamaan suhteellisen edullisesti muiden tuotannonalojen aiheuttamat ympäristöhaitat. Tämä voidaan ottaa huomioon esim. päästökaupassa. Esimerkiksi Chicago Climate Exchange (CCX)-kaupassa metaaninpäästöjään vähentäneet ja hiilidioksidia maaperään sitoneet maatilat voivat myydä toisille yrityksille päästöoikeuksia.


Ekosysteemipalveluista maksaminen ei aina ole tehokkain tapa muuttaa maatalousmaan käyttötapoja ympäristöä säästävämmäksi. Tärkeitä vaikuttamiskeinoja voivat olla esim. tiedottaminen, uusien teknologioiden käyttöönotto, luonnonvarojen käyttöä ohjaavan politiikan muuttaminen, sekä verotus ja ympäristösäännökset, kertoo ympäristöekonomisti Leslie Lipper FAO:sta. Lipper työskentelee Payments for Environmental Services –projektissa, joka hahmottelee ja arvioi eri malleja ekosysteemipalveluiden palkitsemisesta.


Sauli Rouhinen ympäristöministeriöstä puolestaan jakaa luonnonvarojen kestävän käytön politiikan elementit kolmeen eri lohkoon: päämäärien asettamiseen, tietopohjan parantamiseen ja kannustinkehikkoon. Kannustinkehikossa ekosysteemipalveluiden korvaaminen sijoittuu markkinaohjaus-työkalupakkiin.


Kuka maksaa?

Kioton sopimuksessa teollistuneet maat ovat sopineet kasvihuonekaasupäästöjensä vähentämisestä yhteensä 5,2 % vuosina 2008-2012. Maatalous voi osallistua vähentämisohjelmaan esimerkiksi kasvattamalla maan hiilivarastoa, jos valtio on ottanut ohjelmaansa hiilinielut. Yhdyskuntien juomaveden laadusta vastaavat yritykset ja vesivarojen riittävyyttä arvostavat vesivoimayhtiöt tarvitsevat sellaisia ympäristöpalveluita, jotka turvaavat heidän liiketoimintaansa. Luonnon monimuotoisuutta ja maaseutumaisemaa arvostavat ympäristötietoiset kuluttajat sekä ekoturismia ja luontoelämyksiä tarjoavat yritykset. Lisäksi on paljon vapaaehtoisia yrityksiä tai ryhmiä, joille ympäristöpalveluiden korvaaminen on tärkeää ja hyödyllistä joko liiketoiminnan tai muiden syiden takia.
Kirjoittanut Jaana Väisänen

 

Lue lisää:

Chicago Climate Exchange. Päästökaupan myyntipisteen toiminnan esittely. https://www.buschsystems.com/resource-center/knowledgeBase/glossary/what-is-the-chicago-climate-exchange-ccx

Lipper Leslie 2008. Paying farmers for Environmental Services as one way to provide incentives for Sustainable Land Management. FAO capacity building workshop on Payments for Environmental Services (PES) in Eastern Africa.Dar Es Salaam, 4-6 February 2008
http://www.fao.org/economic/esa/esa-events/pes-tanzania/en/

Rämert, B., Salomonsson, L. & Mäder, P. 2005. Ecosystem services as a tool for production improvement in organic farming – the role and impact of biodiversity. Ekologiskt lantbruk nr 45.
https://www.slu.se/globalassets/ew/org/centrb/epok/aldre-bilder-och-dokument/publikationer/ekolantbruk45.pdf

YM:n tiedote Kioton sopimuksesta, EU:n sisäisestö taakanjaosta ja päästöjen vähentämistoimista.
https://ilmasto-opas.fi/fi/ilmastonmuutos/hillinta/-/artikkeli/f65a78bb-dc8e-41a5-b09a-6fa36661880b/sopimukset-ohjaavat-kansainvalista-ilmastopolitiikkaa.html

Palvelut, jotka säätelevät ekosysteemin toimintaa

Posted on

Maatalousmaan ilmastovaikutukset

 

Kirjoittanut Jaana Väisänen

 

Maailmanlaajuisesti ajatellen maa-alueet ovat kasvihuonekaasujen tuottajia. Intensiivinen maatalous ja väestönkasvusta johtuva maankäytön muutos, eli uusien peltojen raivaaminen luonnontilaisista alueista on radikaalisti lisännyt maaperän kasvihuonekaasupäästöjä. Alla olevaan taulukkoon on koottu tärkeimmät maailman maaperään liittyvät kasvihuonekaasuvirrat. Suurimmat yksittäiset päästöt ovat turvemaiden, soiden ja kosteikkojen metaani, luonnontilaisten maiden typpioksidipäästöt, riisinviljelyn metaani- ja maatalouden typpioksidipäästöt.

 

Tehokkain maatalouden kasvihuonekaasujen vähentämiskeino olisi luopua turvemaiden viljelystä, päättelee Jens Leifeld katsauksessaan maan kasvihuonekaasujen virroista. Leifeld toteaa lyhyellä aikajänteellä myös hiilen sitomisen maan orgaaniseen ainekseen olevan tehokasta, mutta koska siinä varastokapasiteetti on rajallinen, olisi pitkällä tähtäimellä järkevintä panostaa typpioksidien ja metaanin päästöjen vähentämiseen.

 

Vuosittaiset kasvihuonekaasuvirrat, milj. tonnia CO2-ekvivalenttia (Leifeld 2006).

 

Maankäytön muutoksista johtuvat CO2-päästöt

kivennäismaat

710-1200

turvemaiden ojitus

269

CO2- sit. turpeen kasvuun

-279

CH4-päästöjen väheneminen

-162

CH4-päästöt riisinviljelyssä

1380

turvemaiden CH4-päästöt

1070-1690

2645-5451*

CH4:n hapettu-minen

-667

N2O:n päästöt maaperästä

maatalousmaa

1302

luonnontilaiset maat

3160

 

(* soiden ja kosteikkojen metaanipäästöt)

 

Mitä viljelyssä pitäisi tehdä?

 

Philip Robertson kollegoineen selvitti jo 1990-luvulla, miten eri viljelyjärjestelmät ja niissä käytetyt tuotantopanokset sekä luonnontilaiset alueet vaikuttavat ilmaston lämpenemiseen. Mittarina he käyttivät global warming potential (GWP)- indeksiä. Robertsonin tutkimusryhmän mukaan maatalouden aiheuttamaa ilmaston lämpenemistä voidaan lieventää sopivien viljelymenetelmien valinnalla. Tavanomaisessa viljelyssä kyntämättä viljely on ylivoimainen GWP:n osalta, mutta siinäkin viljelytavan voimakkaat typpipanokset ja kalkitus kumosivat suuren osan muokkaamattomuuden avulla saadusta hyödystä. ”Korvaamalla väkilannoitetyppi biologisella typensidonnalla ja luopumalla kalkituksesta (väkilannoitteista luopuminen johtaa kalkitustarpeen vähenemiseen) pystytään maan GWP-indeksiä korjaamaan pienemmäksi. Viljelyjärjestelmien typen kiertoa tulisi myös tehostaa. Kaikkein tehokkain kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiskeino olisi kuitenkin poistaa marginaalialueiden peltoja viljelystä”. Näin päättelivät tutkijat.

 

Jatkuva yksivuotisten kasvien viljely lämmittää ilmastoa

 

USA:ssa tehdyssä tutkimuksessa vertailtiin yhdeksän vuoden ajan neljällä eri tavalla viljellyn maissi-soija-vehnä-viljelykierron, monivuotisen sinimailasen viljelyn, puiden peltoviljelyn sekä metsittymisen eri vaiheissa olevien entisten peltojen kasvihuonekaasujen taseita. Yksivuotisten viljelykasvien viljelyssä vertailtiin kyntämättä viljelyä, perinteistä väkilannoiteviljelyä, low-input väkilannoiteviljelyä ja luomuviljelyä. Kahdessa viimeksi mainitussa järjestelmässä kahtena vuotena kolmesta oli maissin ja vehnän jälkikasvina palkokasvinurmi, joka muokattiin vasta seuraavana keväänä maahan.

 

Yksivuotisia viljelykasveja sisältävät kierrot, riippumatta viljelytavasta, tuottivat kaikki positiivisen lämpenemispotentiaalin (GWP). Tavanomainen perinteinen viljely tuotti suurimman netto GWP:n, eli 110 g hiilidioksidiekvivalenttia/m2. Maan hiilipitoisuus silti kohosi kaikissa muissa viljelykierroissa paitsi em. tavanomaisessa viljelyssä. Voimakkaimmin (30 g C/m2/v) se kohosi kyntämättä viljelyssä, ja normaalia maanmuokkausta käyttävässä luomu- ja low-input-viljelyssäkin hiilipitoisuus kohosi 8 ja 11 g/m2/v.

 

Monivuotisten kasvustojen ja metsän kasvihuonekaasutaseet olivat neutraaleja tai erittäin negatiivisia, joten niissä typpipäästöt olivat erittäin matalia ja hiiltä sitoutui orgaaniseen ainekseen. Pienimmän GWP:n tuotti metsittymisen alkuvaiheessa oleva entinen pelto, -211 g CO2-ekvivalenttia/m2.

 

Taulukko (Robertson ym. 2000):

 

 

CO2

 

 

 

 

maan

hiili

väki-

lann.

kalkki

öljy

N2O

CH4

Netto GWP

Yksivuot. kierrot maissi-vehnä-soija

 

 

 

 

 

 

 

Tavanomainen viljely

0

27

23

16

52

-4

114

Kyntämättä viljely

-110

27

34

12

56

-5

14

Low-input + talvikauden palkokasvinurmi

-40

9

19

20

60

-5

63

Luomu + talvikauden palkokasvinurmi

-29

0

0

19

56

-5

41

Monivuotiset

 

 

 

 

 

 

 

Sinimailanen

-161

0

80

8

59

-6

-20

Haavan peltoviljely

-117

5

0

2

10

-5

-105

Metsittyvät alueet

 

 

 

 

 

 

 

Alkuvaiheen sukkessio (10 vuotta viljelemättä)

-220

0

0

0

15

-6

-211

Sukkession keskivaihe (40 vuotta viljelemättä)

-32

0

0

0

16

-15

-31

Metsä

0

0

0

0

21

-25

-4

 

 

Maan käyttökelpoisen typen määrä ratkaisevaa

 

Dityppioksidin päästöt olivat noin kolme kertaa suurempia yksivuotisia viljelykasveja ja sinimailasta viljeltäessä kuin metsittyvissä pelloissa. Viljelymenetelmien välillä ei ollut merkittävää eroa. Väkilannoitteita käyttävissä systeemeissä dityppioksidipäästöt kohosivat heti lannoituskertojen jälkeen. Esimerkiksi maissin viljelyssä lannoite annettiin neljässä erässä. Luomu- ja low-input-viljelyssä palkokasvinurmen satojätteiden hajoamisesta johtuvat dityppioksidipäästöt olivat alhaisempia mutta pitkäkestoisempia kuin väkilannoitteita käytettäessä.

 

Tutkijat havaitsivat, etteivät viljelyjärjestelmien yhtä suuret dityppioksidipäästöt johtuneet maan muokkauksesta tai lannoituksesta sinänsä, vaan pikemminkin turhan suuresta käyttökelpoisen typen määrästä maassa. He pohtivat mahdollisuuksia, joiden avulla viljojen satotasot voitaisiin ylläpitää ja samalla vähentää peltojen dityppioksidipäästöjä: Viljelyssä tarvitaan tarkempaa typen kierrätystä ja sen vapautumisen säätelyä viherlannoituksesta, satojätteistä ja maan orgaanisesta aineksesta.

 

Lue lisää:

Robertson, G.P., Paul, E.A. & Harwood, R.R. 2000. Greenhouse gases in intensive agriculture: contributions of individual gases to the radiative forcing of the atmosphere. Science 289: 1922-1925.

 

Leifeld, J. 2006. Soils as sources and sinks of greenhouse gases. Function of Soils for Human Societies and Environment. Geological Soc., London, Special Publications, 266: 23-44. Artikkeli kertoo, missä mittakaavassa liikutaan maailmanlaajuisesti, ja mitkä ovat ne kaikkein tehokkaimmat menetelmät kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi.

Posted on

Luomu pelastaa maailman 9/10: Tuotantolajien monimuotoisuus

Kirjoittanut Jaana Väisänen

 

Viljelykasvit ovat muovautuneet vuosituhansien valintatyön avulla nykyiseen muotoonsa. Viljeltyjen lajikkeiden valikoima on supistunut radikaalisti viimeisten sadan vuoden aikana. FAO:n arvion mukaan 75 % viljelykasvien geneettisestä monimuotoisuudesta on menetetty tänä aikana.

 

Biologinen monimuotoisuus on luomutuotannon kulmakiviä. Luomutuotannossa hyödynnettävien kasvi- ja tai eläinlajien määrä on noin 30 % suurempi kuin tavanomaisessa tuotannossa.

Posted on

Luomu pelastaa maailman 6/10: Torjunta-aineet

WHO:n mukaan maailmassa tapahtuu vuosittain 20 000 torjunta-ainesta johtuvaa kuolemaa. Esimerkiksi Iso-Britanniassa vuonna 2005 torjunta-aineita käytettiin 0,5 kg/asukas. Lisäksi torjunta-aineiden valmistus on keskittynyt monikansalliselle yhtiölle, eli kymmenen yhtiötä hallitsee 89 % maailman torjunta-ainekaupasta. Neljä suurinta ovat Bayer (19 %), Syngenta (19 %), BASF (11 %) ja Dow AgroSciences (10 %), jotka toimivat myös siemenkauppiaina ja –jalostajina.

 

Ihmiset ovat varsin tietämättömiä torjunta-aineiden käytön terveysvaikutuksista. On selvää, että torjunta-aineita levittävillä ihmisillä on riski altistua, mutta varsin harva osaa aavistaa toistuvien torjunta-aineruiskutusten aiheuttavan terveyshaittoja myös sivullisille. Merkittävä ennakkotapaus on Georgina Downsin v. 2008 voittama oikeusjuttu Englannin hallitusta vastaan. Downs syytti hallitusta siitä, että se ei torjunta-ainelainsäädäntönsä avulla ollut suojellut maaseudun ihmisiä intensiivisen maatalouden torjunta-aineiden käytön haitoilta. Hän oli kumppaneineen kerännyt seitsemän vuotta todistusaineistoa asuintalojen ja koulujen ympärillä toistuvasti levitettävien torjunta-aineiden aiheuttamista terveyshaitoista. Voiton jälkeen ei torjunta-ainelainsäädäntöön kuitenkaan tullut muutosta.

 

Tansaniassa tehtiin 2007 haastattelututkimus tomaatin-, kaalin- ja sipulinviljelijöiden pestisidien käytöstä . Tutkimuksesta kävi ilmi, että pienviljelijöistä lähes 60 % käytti hyönteisten torjunta-aineita, vajaat 30 % sienitautien torjunta-aineita ja 10 % rikkakasvien torjunta-aineita. Kolmasosa viljelijöistä levitti torjunta-aineseoksia. Kukaan haastatelluista ei ollut saanut myyntipakkauksista tai neuvojilta käyttöopastusta tankkiseosten tekoon. Yli puolet vastaajista käytti torjunta-aineita yli viisi kertaa kasvukauden aikana. Viljelijöistä 69 %  ilmoitti tunteneensa olevansa huonovointinen torjunta-aineiden levityksen jälkeen. Oireita, joita viljelijät kytkivät torjunta-aineiden käyttöön, olivat iho-ongelmat, päänsärky ja huimaus. 

 

USA:ssa maatalousministeriön selvityksen mukaan 73 %:ssa tavanomaisesti viljellyistä tuotteista on ainakin yhden torjunta-aineen jäämiä, mutta luomutuotteista vain 23 %:ssa.

 

Torjunta-aineiden käyttö on haitallista luonnon monimuotoisuudelle. Klassinen esimerkki on tutkija Rachel Carsonin kirja ”Äänetön kevät”, jossa kirjoittaja osoitti, kuinka torjunta-aineiden käyttö (DDT) johti lintujen munan kuorien ohenemiseen ja haudontojen epäonnistumiseen munien rikkoutuessa. Länsimaissa on tästä torjunta-aineen (DDT) käytöstä jo valtaosin luovuttu.

 

Torjunta-aineiden haitoista saadaan tietoa yleensä vasta vuosien tai vuosikymmenien kuluttua aineen käyttöönoton jälkeen. Sienitautien torjunta-aine Benomyylin käytöstä on luovuttu, koska se on myrkyllistä mm lieroille. Yleisin rikkakasvien torjunta-aine glyfosaatti (Roundup) on äskettäin osoittautunut hyvin haitalliseksi vesiekosysteemeissä ja erityisesti sammakoiden poikasille.

 

Torjunta-aineiden käyttöä voi häiritä tai jopa estää biologisen typensidonnan kokonaan. Torjunta-aineet voivat häiritä isäntäkasvien ja typensitojamikrobien keskinäistä viestintää ja yhteistoimintaa.

Torjunta-aineet tekevät tehottomaksi palkokasvin viestieritteet ja typensitojamikrobit eivät reagoi kasveihin toivotulla tavalla. Näin torjunta-aineiden käyttö voi lisätä typpilannoituksen tarvetta.

 

Luomukasvinsuojelu perustuu viljelyjärjestelmän ja viljelyolosuhteiden säätelyyn sellaiseksi, että kasvintuhoojien on vaikea lisääntyä tai sitten ympäristötekijät suosivat kasvintuhoojien vastavaikuttajia, esim. loisia. Valitettavasti luomukasvinsuojelun tutkimus ja kehittäminen kärsii resurssien niukkuudesta. Osasyynä heikkoon rahoitukseen saattaa olla se, että luomumenetelmiä on vaikeampi tuotteistaa ja kaupallistaa kuin kemikaaleihin perustuvaa tavanomaista kasvinsuojelua.

 

Kirjoittanut Jaana Väisänen

 

Lue lisää:

Kuka omistaa luonnon? –esipuhe

https://blogs.helsinki.fi/ruoka-ja-kestavyys/2009/06/30/kuka-omistaa-luonnon/

 

ETC group 2008. Who owns nature? 

http://www.etcgroup.org/en/materials/publications.html?pub_id=707

 

Georgina Downsin voitto korkeimmassa oikeudessa 14.11.2008:
http://www.pesticidescampaign.co.uk/documents/Georgina%20High%20Court%20victory%20statement%20for%2014th%20Nov%202008.pdf

 

A.V.F. Ngowi, T.J. Mbise, A.S.M. Ijani, L. London, and O. C. Ajayi 2007. Pesticides use by smallholder farmers in vegetable production in Northern Tanzania. Crop Prot. 26 (11): 1617–1624.

 

Conception Date Affects Baby’s Future Academic Achievement www.medicine.indiana.edu/news_releases/viewRelease.php4?art=686

Premature Births May be Linked to Seasonal Levels of Pesticides and Nitrates in Surface Water

www.medicine.indiana.edu/news_releases/viewRelease.php4?art=685

http://www.luomu.fi/kulutus/uutisarkisto2007.htm#59 15.10.2007

 

Relyea, R. A. 2005. The Impact of Insecticides and Herbicides on the Biodiversity and Productivity of Aquatic Communities. Ecological Applications vol 15, Nr 2. Ss. 618–627.

www.esajournals.org/esaonline/?request=get-toc&issn=1051-0761&volume=015&issue=02 

http://www.luomu.fi/yleista/uutisarkisto2005.htm 14.4.2005  

 

Fox ym. 2007. Pesticides reduce symbiotic efficiency of nitrogen-fixing rhizobia and host plants. Proc Natl Acad Sci U S A. 2007 June 12; 104(24): 10282–10287. doi: 10.1073/pnas.0611710104.

http://www.pubmedcentral.nih.gov/articlerender.fcgi?artid=1885820&tool=pmcentrez&rendertype=abstract

 

Fox. J. 2007. Pesticides choke pathway for nature to produce nitrogen for crops

http://www.eurekalert.org/pub_releases/2007-06/uoo-pcp060507.php

http://www.luomu.fi/alkutuotanto/uutisarkisto2007.htm 22.6.2007