Yleiskone

Yleiskonetesti

Tutkimme yleiskoneen toimintaa. Tutkimuskysymyksemme oli, mitä apua on monitoimikoneesta aterianvalmistuksessa. Toteutimme tutkimuksemme valmistamalla Kenwood –monitoimikoneella arki-illallisen ja arvioimalla, helpottiko, tai nopeuttiko monitoimikone arki-illallisen valmistamista, tai vaikuttiko se valmistetun ruuan laatuun.

Valitsimme kolme ruokalajia, joissa monitoimikoneelle on käyttöä; savulohikiusauksen, salaattilisukkeena kaali-porkkana-ananas -raasteen ja jälkiruokana kiwi-mansikkasmoothien. Tutkimus toteutettiin valmistamalla ruuat ryhmäopetuskerralla.

Aloitimme työskentelyn tutustumalla monitoimikoneeseen. Kone vaikutti olevan kunnossa päällisin puolin. Hyvin nopeasti huomasimme kuitenkin smoothien valmistamiseen käyttämämme sekoitinosan toimimattomuuden. Sekoittimen terä ei pyörinyt, vaikka kone selkeästi sai virtaa. Paljastui, että sekoittimen pohjan pieni ruuviosa oli poissa paikoiltaan. Kyseistä osaa ei kokoamisohjeessa erikseen mainittu, eli päättelimme osan irronneen varomattoman käsittelyn seurauksena. Saatuamme osan paikoilleen, terä alkoi pyöriä ja saimme Smoothien valmistettua. Sauvasekoitin olisi ollut nopeampi vaihtoehto kuin alun perin rikkinäinen yleiskone.

Smoothien siirryttyä jääkaappiin vetäytymään, jatkoimme pääruuan parissa. Koneemme suikalointiterä toimi moitteettomasti, tosin koneesta oli hukassa se osa, jolla vihanneksia painetaan kohti terää; onneksi luokasta löytyi toisen koneen työntösuppilo, joka sopi myös meidän koneeseemme. Arvioimme yleiskoneen vähentäneen suikaloimisvaiheen aikaa puoleen tai jopa vielä sen alle. Kun kone toimi sujuvasti, syntyi ajansäästöä kunnolla.

Kiusauksen päästyä uuniin asti valmistumaan, siirryimme raastesalaatin valmistamiseen. Valitsimme hienoimman raastinterän, jonka jälkeen emme kuitenkaan olleet tyytyväisiä. Laatu ei ollut tasaista, sillä terän reunoilta valmiin salaatin joukkoon tipahti myös isompia kaali- ja porkkanasuikaleita, jotka eivät tunnu mukavalta raastetta syödessä, sekä pilaavat esteettisen kokemuksen.

Kaikkinensa yleiskone helpottaa ja nopeuttaa ruoan valmistusta, mikäli kone toimii moitteettomasti. Pienikin ylimääräinen säätö kuitenkin vie helposti enenmmän aikaa kuin ruoan valmistus ilman yleiskonetta. Vaikka olemmekin tyytyväisiä tutkimusmenetelmän valitsemiseen, olisi varmaan mielenkiintoista tehdä sama tutkimus useasti eri yleiskoneilla ja vertailla käytettyä aikaa; sekä itse työskentelyyn kulunutta, että koneiden käyttöön liittyvää ajankäyttöä.

Ajansäästö korostuu suurissa valmistusmäärissä, mikäli kone siis toimii ongelmitta. Raasteen laatu oli riittävä arki-illalliselle, mutta mikäli ruokaa valmistetaan myös vieraille, olisi toivottavaa saada tasalaatuisempi lopputulos.

Kaikenkaikkiaan tämä koe ei innostanut meitä hankkimaan itsellemme Kenwood – yleiskonetta, vaikka ymmärrämmekin, että yleiskoneet nopeuttavat ja helpottavat monesti ruoanlaittoa.

Leave a Reply