Kuva: Clara Lizarazo

Pölyttäjiä tarvitaan, jotta maailmassa voidaan tuottaa ruokaa. Muun muassa mehiläisten ja kimalaisten tarjoama pölytys on ekosysteemipalvelu, jonka taloudellinen arvo pelkästään EU:n alueella on 14,2 miljardia euroa. Viime aikoina on huolestuttu mehiläisten joukkokadoista, ja osasyynä joukkokatoihin on arvioitu maataloudessa käytettävät torjunta-aineet.

Euroopan komissio esittää erityisesti rypsin- ja rapsinviljelyssä käytettävien torjunta-aineiden, neonikotinoidien, käytön rajoittamista EU:n alueella. Asiaa käsitellään seuraavan kerran Brysselissä maaliskuun puolessavälissä. Suomi asettui aluksi vastustamaan neonikotinoidien käytön rajoitusta, mutta on nyt päätynyt kannattamaan käytön rajoitusta sillä ehdolla, että jäsenmaille voidaan myöntää poikkeuslupia neonikotinoidien käyttöön.

Kysyimme maataloustieteiden laitoksen tutkijoilta, miksi neonikotinoidien käyttöä halutaan rajoittaa, ja tarvitaanko niitä ylipäätään viljelyssä.

”Emme tiedä, millaisia yhteisvaikutuksia kemikaaleilla on”

Kaikesta Euroopan alueella tapahtuvasta pölytyksestä mehiläisten osuus on 75-85 prosenttia.  Kysyimme maatalouseläintieteen professori Heikki Hokkaselta, miten neonikotinoidit vaikuttavat mehiläisiin. ”Nykytilanne on se, etteivät mehiläiset esimerkiksi Suomessa kuolla kupsahda niillä torjunta-ainealtistuksilla, joita viljelykasveista saavat. Torjunta-aineilla on kuitenkin monia muita subletaaleja vaikutuksia. Ne vaikuttavat esimerkiksi mehiläisten orientaatiokykyyn ja muistiin. Alttius torjunta-aineelle voi aiheuttaa sen, että mehiläinen ei löydä takaisin pesälle.”

Hokkanen kertoo, että tarjolla on hyvin vähän tutkimustietoa siitä, millaisia yhteisvaikutuksia eri kemikaaleilla on. Usein tutkimukset saattavat myös olla torjunta-aineiden valmistajien itsensä teettämiä.

Päätöksentekoa vaikeuttaa se, ettei ole olemassa yhtä vedenpitävää tutkimusta siitä, että pelkästään torjunta-aineet ovat mehiläisten joukkokadon takana. Myös virukset, sienitaudit, pienet pesäkuoriaiset sekä mehiläisiä usein vaivaava varroa-punkki voivat aiheuttaa joukkokuolemia.  ”Toisaalta torjunta-aineiden suhteen pitäisi noudattaa varovaisuusperiaatetta. Tupakka on hyvä esimerkki: Yhdysvalloissa ei edelleenkään ole juridisessa mielessä hyväksyttävää tutkimusta siitä, että tupakka aiheuttaa syöpää.”, Hokkanen jatkaa.

”Neonikotinoidien käytön puolustaminen rypsinviljelyn jatkuvuuden kannalta on humpuukia”

On esitetty, että neonikotinoideille ei ole olemassa korvaavia valmisteita, ja siksi niiden käyttö tulisi sallia viljelyssä. Neonikotinoideilla kun korvattiin aiemmin viljelyssä käytetyt, vieläkin haitallisemmat torjunta-aineet. Hokkanen ei kuitenkaan puolusta neonikotinoidien käyttöä rypsinviljelyn vuoksi. ”Suomessa on jo luomurypsin viljelyä, joten neonikotinoidien kiellon estäminen sillä argumentilla, että rypsinviljely loppuisi Suomesta, on humpuukia. Sitä paitsi neonikotinoideilla torjutaan vain taimivaiheen tuholaiset. Suomessa rypsi kylvetään tiheämpään kuin muualla Euroopassa, joten taimien menettäminen kasvukauden alkuvaiheessa ei vielä dramaattisesti pienennä satoa. Jos Ranska ja Italia ovat valmiita luopumaan neonikotinoideista, kyllä meilläkin siihen pitäisi pystyä.”

Luomurypsin viljelyn mahdollisuudet nostaa esiin myös agroekologian professori Juha Helenius. Hän myöntää, että mikäli neonikotinoidien käyttöä rajoitetaan, useimmat tavanomaisesti rypsiä viljelevät harkitsisivat kahdesti tai eivät kylväisi rypsiä ollenkaan. ”Rypsinviljely ei kuitenkaan loppuisi Suomessa. Luomurypsin viljely lisääntyisi, ja moni tavanomaisesti viljelevä kokeilisi syysrypsiä ja jopa syysrapsia.”

Rypsinviljelyssä syyslajikkeilla on se etu, että taimi odottaa valmiina kunnes lumi sulaa, ja kasvaa sitten ”karkuun” kirppatuholaisilta, joita neonikotinoideilla torjuttaisiin. ”Lisäetu on, että kukinta on aikaisempi kuin kevätkylvöisillä lajikkeilla, jolloin myös rapsikuoriaisen – tämä on kukintavaiheessa ilmestyvä tuhoötökkä – aiheuttamat vahingot ovat yleensä vähäisemmät”, Helenius selittää.

Helenius kertoo tuntevansa luomurypsin viljelijöitä, jotka saavat tavanomaisen viljelyn kanssa samansuuruisia satoja. ”Luomuviljelyn asiantuntija Reijo Käki kuvaa luomurypsin viljelyn perusideat Vilja-alan yhteistyöryhmän sivustolla hyvin”.

”Olisi panostettava muihin menetelmiin kuin torjunta-aineiden käyttöön”

Heleniuksen mielestä torjunta-aineet ovat äärimmäinen ja valitettavan usein eri tavoin haitalliseksi osoittautunut keino viljelykasvien suojeluun taudeilta ja tuholaisilta. ”Olisi panostettava muihin menetelmiin ja luomutuotantotapaan.” Luomutuotannossa kemiallisten torjunta-aineiden käyttö on kielletty, ja lannoitus tapahtuu kierrätyslannoitteilla. ”Viljelykierto ja biologisten torjuntaeliöiden vaaliminen kuuluvat luomuun. Luomuviljelijät osaavat viljellä rypsiä ja rapsia, mikä todistaa, että neonikotinoidit eivät ole välttämättömiä.”

Helenius kertoo myös integroidusta kasvinsuojelusta. Siinä pyritään käyttämään torjunta-aineita vain todetun tarpeen mukaan, ei kalenterista katsoen tai rutiininomaisesti. ”Jos jostain syystä ei halua luomuviljellä, on integroitu kasvinsuojelu se järkevä tapa toimia. Siinä myös koetetaan edistää luontaista torjuntaa, esimerkiksi suojella hyötyeliöitä, jotka hävittävät tuholaisia.” Ongelmana tällaisessa menettelyssä on kuluttajalle viestiminen. ”Mitä tarkoittaa, että kasvinsuojelukemikaaleja on käytetty vain tarpeen mukaan? Kuluttajat eivät ole valmiita tuosta maksamaan.”

’Rypsi-porsaan sijaan rypsi-härkäpapu-porsasta’

Rypsinviljelyn merkitystä perustellaan sillä, että Suomi tuottaa sillä valkuaisrehua karjataloudelle. Tämä on kestävämpää kuin soijan tuominen kaukaa. Kasvinviljelytieteen yliopistonlehtori Fred Stoddardin mielestä on järkevämpiäkin tapoja tuottaa valkuaisrehua Suomessa.

”Palkoviljat (rehuherne, härkäpapu ja sinilupiini) ovat paljon parempia vaihtoehtoja valkuaisrehun tuottamiseen kuin rypsi. Ensinnäkin, ne eivät tarvitse typpeä väkilannoitteen tai lannan muodossa, sillä palkokasvit pystyvät itse sitomaan typpeä biologisen typensidonnan avulla. Toiseksi, niiden proteiinisato hehtaaria kohden on paljon korkeampi kuin rypsillä. Esimerkiksi härkäpavulla se voi olla jopa kaksinkertainen. ”

Suomessa palkokasvien viljelyä rajoittaa tällä hetkellä monet tekijät. Suurin osa viljelijöistä ei tunne palkokasveja, ja ensimmäinen satokausi uuden viljelylajin kanssa on usein katastrofaalinen. Palkokasvien markkinat ovat myös toistaiseksi melko pienet, ja mikäli viljelijällä ei ole viljelysopimusta Rehuraision tai Suomen rehun kanssa tai järjestelyä naapurin kanssa, voi olla vaikea löytää sadolle ostajaa.

Stoddard puolustaa palkokasvien viljelyä. ”Rypsi-porsas on hyvä, mutta rypsi-härkäpapu-porsas olisi vielä parempi.”