Kirjoittanut KTT-fuksi Hanna B.
Viime vuoden heinäkuussa ilmestyi postiluukusta odotettu kirje yliopistolta. Lukuisten hylkäyskirjeiden jälkeen jo kirjeen paksuus herätteli hillittyä innostusta. Monia vuosia haaveena ollut opiskelupaikka kävi toteen ja toi uudet arjen haasteet tullessaan. Liikkuminen pysyvästi neljällä pyörällä lisää oman mausteensa haahuiluun yliopiston käytävillä ja luentosaleissa. Esteettömyyttä käytännössä, ei vain juhlapuheissa.
Maataloustieteiden laitoksen sisäänkäynti itsessään on jo haaste runsaine portaineen.
C-talon sisäänkäynti: portaita ja kynnyksiä
Myös B-taloon kuljetaan portaiden kautta. Onneksi B-talon jäteasemalla on töissä nelipyöräisiä kollegoita, ja ramppi on avoinna muillekin kuin pahvia sisältäville rullakoille. Ainahan sitä voisi kiertää A-talon kautta, mutta eihän tänne maratonia olla tultu juoksemaan vaan opiskelemaan.
C-talon aula: käytäviä ja ylämäkeä
Hissejä löytyy ympäri taloa. Osa piilottelee ovelasti lukkojen takana, mutta kulkemaan pääsee kerroksesta toiseen, mikä on tärkeintä. Ensimmäisen vuoden aikana olen haalinut hiljaista tietoa hyvinkin epämääräisistä kulkureiteistä pitkin poikin rakennusta sekä läjäpäin kulkulupia ja avaimia. Mahtavat opiskelijakaverit ihmetellä, kun pöllähdän sisään milloin mistäkin.
Kirjasto: lisää käytäviä ja kynnyksiä
Eri luentosaleissakin olen kiertänyt ympäri Viikin kampusta. Toisissa saleissa jään väkisinkin takaosaan portaiden yläpäähän ja toisissa saan istua luennoitsijan vieressä. Tuskin kukaan on vielä luullut minua vierailevaksi luennoitsijaksi, mutta ehkä joku päivä onnistun hämäämään jotakuta. Luentosaleihin olen kuitenkin päässyt sisälle asti eikä ole tarvinnut jäädä ovelle notkumaan, toisin kuin osassa keskustan kampuksen luentosaleja.
Viikissä ei myöskään ole mukulakivikatuja, mikä on mielestäni pelkästään positiivinen asia. Täältä löytyy muutakin kuin asfalttia, jotain vihreää silmän iloksi. Nurmikon poikki en ole vielä uskaltanut oikaista, mutta joku päivä varmaan epähuomiossa teen senkin tempun.
Fyysisinä esteinä on ollut kynnyksiä ja jokunen palo-ovi. Itse opiskelun puolella on tullut tehtyä sitten niitä otsikon lupaamia kompastuksia…
Ensimmäisen syksyn aikana onnistuin keräämään kasaan kaikki mahdolliset epäonnistumiset, tai niin ainakin luulin, kunnes koitti kevätlukukausi. Unohdin ilmoittautua kurssille ja tenttiin, aloitin tenttiin lukemisen tenttiä edeltävänä iltana, tentti jäi kokonaan väliin, menin väärään saliin (kaiken lisäksi väärässä talossa) ja olin väärään aikaan repimässä luentosalin ovea. Olen myös onnistunut käymään ”tarpeettoman” matematiikan kurssin ja maisterivaiheen kurssin. Sinänsä nämä hairahdukset ovat olleet hyvin antoisia, sillä matematiikan kurssi oli paras opiskeluhistoriani aikana. Kirjoitin pitkän matematiikan lukiossa, joten vertailukohtaa löytyy. Opin paljon kansainvälisestä kaupasta ja maatalouskaupan piirteistä, vaikka raahautuminen aamu kahdeksaksi yliopistolle luennolle olikin kovaa kaupankäyntiä yöunien ja oppimishalun välillä. Kävin vaikeampia neuvotteluja itseni kanssa kuin WTO tulee koskaan kohtaamaan pyrkiessä vapaaseen kauppaan. Halu oppia kuitenkin voitti, kirkkaasti.
Monista näistä edellä luetelluista kompastuksista olisin selviytynyt kunniakkaammin tarkemmalla kuuntelulla ja keskittymisellä. Kaikki tieto on annettu valmiina sekä opinto-oppaissa että luennoilla. Jaksaapa joku luennoitsija muistaa opiskelijoita vielä erikseen sähköposteilla. Tietoa he voivat jakaa loputtomiin, mutta ymmärrys on ihan jokaisen omissa käsissä ja omalla vastuulla.
Erehtyminen on inhimillistä, enkä oleta tekeväni täydellistä suoritusta ensi lukuvuonnakaan, mutta virheistä on syytä ottaa opiksi, myös muiden virheistä. Kannattaa siis pysähtyä kuuntelemaan ja sulatella asioita siinä määrin, että ne myös ymmärtää hyvin. Näin toimimalla voi helpottaa omaa sopeutumistaan yliopistoon ja itsenäisempään opiskeluun, silloinkin kun portaat ovat arjen pienin haaste.
Kesäblogi-terveisin, Hanna B.
