Melkein valmista

Supersankarit ovat päässeet tosi toimiin analyysin syventämisessä, sekä tutkimuksen rakenteen hiomisessa. Onnistuneiden kvantitatiivisten kuvaajien myötä on ollut helppoa tuottaa tekstiä niiden pohjalta ja olemme löytäneet todisteita hypoteesimme pohjaksi.

Prosessikirjoittaminen ryhmänä on ollut yllättävän helppoa ja työnjako on toiminut omalla painollaan: kaksi muotoili johdantoa, yksi teki kuvaajia, yksi loi pohjaa analyysille, yksi muotoili metodiosiota. Tästä asetelmasta on ollut helppo viimeistellä tutkimusraporttia kohti lopullista muotoaan.
Samassa tilassa kirjoittaminen on ollut vahvuutemme, sillä sisällöstä ja muotoseikoista keskustelu on helpottanut tekstin tuottamista.

Kurssin kommentointiosio meni supersankareilta vähän plörinäksi, sillä palautimme vahingossa väärän version, joka ei antanut kommentoijille oikein mitään sisältöä kritisoitavaksi. Noh, eikös sankaritkin välillä vähän mokaile. Vaikkei rakentavaa palautetta nyt saatukaan, niin luotamme työmme etenevän johdonmukaisesti ja vakaasti kohti ensi viikon dedistä.

Lopullisesta versiosta toki olisikin mukava saada kunnon kritiikit, josta poimia vahvuutemme ja heikkoutemme niin ryhmänä kuin yksilöinä vastuualueiden mukaan. Siihen vielä kuitenkin matkaa, nähdään ensi viikolla!

Tuloksien tuntua

Supersankarit ovat edenneet höyryjunan tavoin puuskuttaen aineiston ja SPSS:n parissa eteenpäin kohti maanantaina häämöttävää ensimmäisen version palautusta.

Aineistomme (Nuorten ajatuksia kehitysyhteistyöstä 2015) kirvoitti hypoteesin, joka käsittää naispuolisten vastaajien asenteiden olevan myönteisempiä kehitysyhteistyötä kohtaan kuin miesten.

Hypoteesimme tukena on muuta kvantitatiivista aineistoa, jota käytämme tutkimuksen analyysin pohjana. Ulkoasiainministeriön tutkimusraportti samalta vuodelta toteaa hypoteesimme mukaisia tuloksia sukupuolien välisestä erosta asenteissa kehitysyhteistyötä kohtaan. Samaten Kehitysyhteistyön palvelukeskus KEPAn tutkimuksessa on havaittavissa se, että naiset ovat yleisesti ottaen kiinnostuneempia kehitysyhteistyötä koskevista asioista.

Kvantitatiivisen analyysin aloitimme valitsemalla kyselylomakkeesta hypoteesiimme parhaiten vastaavia kysymyksiä, esimerkiksi:

“Kehitysmaat ovat itse vastuussa omista ongelmistaan.”

Hyväosaisilla on velvollisuus auttaa niitä joilla menee heikommin

Kvantitatiivisen analyysimme aloitimme tutustumalla varovaisesti SPSS:än, jonka hallinta manifestoitui esimerkiksi seuraavanlaisen kuvaajan muodossa.

Tuloksia on kvantitatiivisen analyysin pohjalta varovaisesti hahmoteltu tutkimusraporttiin.

Työtä hiotaan vielä vähän ja ensimmäinen versio palautetaan maanantaina.

Hyvä me!

 

 

 

 

Homma jatkuu

Supersankarit tapasivat jälleen 6.11. työpajassa, jossa tutkimuskysymyksen hiominen oli ensisijainen haaste. Kysymykseksi muotoutui lopulta:

Ovatko aineiston mukaan naisten asenteet kehitysyhteistyötä kohtaan positiivisemmat kuin miesten?

Kysymys on yksinkertainen, mutta sisältää niin monia pohdittavia aspekteja, että tutkimusprosessin työkalut tulevat varmasti tutuiksi aineistoa käsiteltäessä ja analysoidessa. Esimerkiksi pohdimme asenteen mitattavuutta ja kävimme läpi aineston kyselylomaketta läpi tästä näkökulmasta katsoen. Onenote tuli tarpeeseen ideoita pohtiessa. Aiheeseen liittyen löysimme muutaman muun aineiston, jotka on lisätty ryhmän Zotero-kansioon. Tällä viikolla ryhmä aikoo tutustua paremmin lisäainestoon sekä tutustua Atlas.ti:n käyttöön.

Työpajan apuopettaja Roope oli korvaamaton apu Supersankarien sekoillessa SPSS:llä. Jo nyt saimme alustavia viittauksia naisten ja miesten välisistä eroista kokeillessamme SPSS:n ominaisuuksia. Tosin tällä kertaa kyseessä oli vain harjoittelu, mutta totesimme, että hypoteesimme toteaminen oikeaksi tai vääräksi on täysin mahdollista. Eteenpäin, siis, Supersankarit liitää.

Supersankarit vauhdissa

Ryhmä 17 järjestäytyi 30.10. ja nimesi itsensä hieman raflaavammin Supersankareiksi. Kurssia varten varattu työpaja oli oiva paikka ihmetellä yhdessä tulevaa sekä luoda ryhmätyöskentelyä varten vaaditut alustat eri ohjelmiin. Session aikana loimme ja jaoimme ryhmät Yammeriin, Onenoteen, Onedriveen, Word Onlineen ja Zoteroon. Myös kurssiblogin luominen onnistui, kuten näkyy.

Ohjelmiin tutustumisen lisäksi päätimme valita aineistoksi FSD:stä Nuorten ajatuksia kehitysyhteistyöstä 2012, joka löytyy seuraavasta linkistä:

https://services.fsd.uta.fi/catalogue/FSD2821?tab=summary&study_language=fi.

Aineisto onnistuttiin avaamaan työpajaohjaajan avustuksella SPSS:ssä, ja ryhmän jäsenen onnistui luoda ristiintaulukoinnin meitä kiinnostavista muuttujista. Todennäköisimmin tulemme yhdessä opettelemaan työpajoissa SPSS:n käyttöä enemmänkin, sillä kahden ryhmän jäsenen tulee opetella se metodikurssia varten.

Tutkimuskysymyksen keksiminen on työlistallamme seuraavana. Seuraava työpajakin on jo varattu. Toivo elää. Supersankarit liitää.