University homepage | Suomeksi | På svenska | In English

Suomeksi

Matala katse luokkaan, ideologiaan ja kirjoittamisen käytäntöihin: sosiaalisista rajoista ja rajojen ylityksistä 1800-luvun Suomessa

Vastuullinen johtaja: Anna Kuismin, Koneen Säätiön vanhempi tutkija, Helsingin yliopiston tutkijakollegium; Yleisen kirjallisuustieteen ja kotimaisen kirjallisuuden dosentti, Helsingin yliopisto

Päärahoitus: Suomen Akatemia

Hanke tutkii alemman kansanluokan sisäisiä rajoja ja hierarkioita ja kirjoittamisen käytäntöjä sekä näiden muodostumista 1800-luvun Suomessa. Aineisto koostuu itseoppineiden kansanihmisten kirjoituksista: elämäkerroista, päiväkirjoista, virsistä ja kirjeistä. Kansanihmisten kirjoituksia tutkitaan alhaalta käsin (from below) keskittyen kirjoittajien yksilöllisiin kokemuksiin ja heidän osallistumiseensa modernisaation ja kansallistumisen prosesseihin. Monitieteinen tutkimushanke perustuu pitkälti vastikään tehtyihin arkistolöytöihin, joiden valossa rahvas näyttäytyy moninaisempana ja aktiivisempana kuin on tähän asti esitetty. Tutkimusaineisto ja lähestymistapa antavat mahdollisuuden tarkastella suullisen ja kirjallisen tradition vuorovaikutusta sekä aikakauden sosiaali-, kulttuuri- ja kirjallisuushistoriallisia kysymyksiä. Hanke toimii läheisessä yhteistyössä useiden kansainvälisten ja kotimaisten tutkimusprojektien kanssa.

Hankkeen tutkijat:

Eeva-Liisa Bastman, Herätysliikkeiden kirjoittavat kansanihmiset: virsi, poetiikka ja kirjallinen kulttuuri 1700-luvulta 1800-luvun alkupuolelle (Kotimainen kirjallisuus, (Kirjallisuudentutkimuksen valtakunnallinen tohtorikoulu)

Heidi Laine, Rajat kansanihmisten omaelämäkerroissa (Yhteiskuntahistoria)

Kaisa Kauranen, Aleksander Wallinin päiväkirja ja 1800-luvun paikallisyhteisön luokka-suhteet (Yhteiskuntahistoria)

Kati Mikkola, Kirjoittavien kansanihmisten ja sivistyneistön suhde (Uskontotiede)

Eija Stark, Luokat luokan sisällä: Näkökulmia suomalaisten kansanomaisiin luokkakäsityksiin ja -kulttuureihin (Folkloristiikka)