Tutkimustyöhön intohimoa ja yhdessä tekemisen meininkiä: Haastattelussa Martti Nissinen

(for an English version of this interview, please click here)

Helsingin yliopiston Vanhan testamentin eksegetiikan professori Martti Nissinen on kansainvälisesti menestynyt tutkija, jonka erikoisaloja ovat muun muassa historiallinen profetiatutkimus, assyriologia ja sukupuolentutkimus. Nissinen johtaa vuosina 2014–2019 teologisessa tiedekunnassa toimivaa yli 40 tutkijan huippuyksikköä. Tutustuin aamukahvin äärellä tarkemmin savolaiseen professoriin ja hänen polkuunsa tutkijana ja yhteiskunnallisena vaikuttajana. 

Intohimo ja yhdessä tekeminen ovat käsitteitä, joita ei aina yhdistetä tutkimukseen. Nämä ovat kuitenkin sen toimintakulttuurin ytimessä, jota professori Martti Nissinen haluaa olla rakentamassa johtamassaan ”Pyhät tekstit ja traditiot muutoksessa” –huippuyksikössä: ”Näissä huippuyksiköissä tärkeintä on se, että ne mahdollistavat sellaisen rakenteen luomisen, jossa ihmiset toimii osana jotain”, Nissinen kuvailee. ”Silloin ei kynnetä vain sitä omaa uraa, vaan mennään eteenpäin yhteisönä. Tätä näen ympärilläni meidän yksikössä ja sitä haluan olla tukemassa: sekä tieteellistä että yhteisöllistä intohimoa.”

Millainen on ollut Nissisen polku tutkijana? Millaisen työn kautta on päästy tilanteeseen, jossa kriittistä eksegetiikkaa tehdään Suomessa kansainvälisestikin poikkeuksellisilla resursseilla ja osaamisella? Lyhyt vastaus on: intohimolla ja yhteistyöllä. Mutta annetaan Martin kertoa tarkemmin.

Profetiatutkimusta ja assyriologiaa jo 30 vuotta

Nissisen kiinnostus kriittiseen raamatuntutkimukseen heräsi jo teologian opiskelujen alkuvaiheilla 1980-luvun taitteessa. ”Minusta heprea oli mahottoman hauskoo!” Hän toteaa letkeän savolaisella tyylillään, jota on maagista kuunnella mutta mahdotonta siirtää kirjoitukseen. ”Raamatuntutkimuksen kysymykset olivat minusta mahottoman kiinnostavia. Siihen aikaan oli menossa yksi näistä Heikki Räisäsen ympärillä käytävistä suurista keskusteluista, joka oli minusta kiehtovaa ja käsittämätöntä. Minä olin Kuopion körttiläisessä ilmapiirissä kasvanut niin turvassa, että minulle ei tällanen raamattufundamentalismi ollut tullut vastaan.”

Useat suomalaiset tutkijat eksegetiikan ja assyriologian oppiaineista innostivat Nissistä syvemmälle tutkimukseen. Ilmari Soisalon-Soininen oli Nissisen ensimmäinen Vanhan testamentin opettaja, mutta Timo Veijola oli jo professorina, kun Nissinen aloitti maisteriksi valmistumisen jälkeen assistentin työt teologisessa tiedekunnassa. Siitä on nyt 30 vuotta ja neljä kuukautta. Koko tuon ajan Nissinen on työskennellyt yliopistolla tutkimuksen parissa. Ensimmäisen vakityönsä hän sai, kun hänet valittiin vuonna 2007 Helsingin yliopiston Vanhan testamentin eksegetiikan professoriksi jatkamaan Soisalon-Soinisen ja Veijolan tärkeää perintöä.

Soisalon-Soininen oli se henkilö, jonka seminaarin aihe määräsi Nissisen tutkimuksen pääsuunnan, tähän päivään saakka: ”Profetia tuli mulle sen takia, että Soisalon-Soinisen seminaari oli aiheesta ’profeettojen julistuksen historiallinen tausta’. Minä sain ensimmäisen tekstianalyysin aiheeksi pätkän Hoosean kirjoo, ihan hatusta suurin piirtein, kun tekstejä jaettiin. Siitä minä tein gradun ja väitöskirjan.” Nissisen väitöskirjan ohjaaja oli Veijola, jolta hän oppi eksegetiikka-tieteen lähestymistavan Raamatun teksteihin.

Tänä päivänä Nissinen on kansainvälisesti johtavia muinaisen Lähi-idän historiallisen profetiailmiön tutkijoita. Hän toivoo saattavansa aiheen parissa 25 vuotta tehdyn tutkimustyön yksien (tai kaksien) kansien väliin syksyllä alkavana sapattivuotenaan. Sapattivuoden aikana Nissisen tutkimusympäristönä on mm. Institute for Advanced Study, Princetonissa toimiva tutkimusinstituutti, jossa on toiminut kymmeniä nobelisteja Albert Einsteinista alkaen.

Tohtoriksi valmistumisen jälkeen Nissinen oivalsi, että hänen on opiskeltava assyriologiaa ja laajemmin seemiläisiä kieliä. ”Ennen muuta sen takia, että Simo Parpola oli tekemässä julkaisua assyrialaisista profetioista ja niitä sitten opeteltiin uusassyrian kurssilla. Minä sain niitä lukeakseni ennen muita, koska niitä ei ollut vielä julkaistu. Minä sain siinä jalakoo sellaisen oven väliin, josta ei ollut vielä paljon kuljettu. Tämä määräsi hyvin pitkälle tieteellisen suuntautumiseni.”

Akateemiseksi esikuvakseen Nissinen mainitsee myös viime vuoden huhtikuussa kuolleen professori Oswald Loretzin, jonka ohjauksessa hän kirjoitti väitöskirjaansa Saksan Münsterissä vuosina 1986-87. ”Loretz opetti minulle paitsi ugaritia, ennen kaikkea kriittisyyttä ja metodia. ’Sie müssen eine Methode haben, Herr Nissinen!’ Se on tämä Parpola-Veijola-Loretz kolmikko, joilta minä tärkeimmät vaikutteeni sain.”

Martti Nissinen
Martti Nissinen
Homoseksuaalisuus ja Raamattu

Myöhemmin Nissinen on ajautunut myös sukupuolentutkimuksen teemoihin. ”Leena-vaimoni perusti vuonna -90 Suomen ensimmäisen prostituutioprojektin, edelleen toimivan Pro-tukipisteen. Silloin vielä sanottiin, että ei Suomessa oo prostituutiota eikä tämmöistä tarvita. Leenalle kuitenkin hyvin nopeasti vyöryi kaikki mahdolliset inhimillisen sukupuolielämän toteutumisen tavat.” Pian Nissisen vaimolta kyseltiin Helsingin seurakuntayhtymästä, tuntisiko hän ketään, joka voisi tulla heidän työntekijöilleen puhumaan Raamatusta ja seksuaalisuudesta. ”Minä sitten ensimmäisen kerran asiasta esitelmöin ja tuas yks juttu lähti viemään mukanaan!”

Vuosina 1992-93 Nissinen asui perheensä kanssa Espanjassa, jossa hän aikoi kirjoittaa kirjan Raamatusta ja seksuaalisuudesta. Samaan aikaan Suomessa keskusteltiin vilkkaasti homoseksuaalisuudesta. Neurologian professori Jorma Palo kirjoitti Helsingin Sanomissa, että homoseksuaalisuus on yksi terveen seksuaalisuuden muoto. Myös arkkipiispa John Vikström totesi yöradiossa, että kirkon tehtävä ei ole puuttua ihmisten makuuhuoneeseen ja että ihmisen, suuntautumisesta huolimatta, ”ei ole hyvä olla yksin”. Kirkon konservatiivit suuttuivat. Vikströmin kannanottoja puitiin paitsi tuomiokapitulissa myös maallisessa oikeudessa.

”Minua sitten rupes niin paljo kiinnostamaan, että aattelin kirjottaa kirjan nyt ihan tästä homoseksuaalisuudesta.” Nissisen kirja Homoerotiikka Raamatun maailmassa julkaistiin keväällä 1994 suomeksi ja sen paranneltu versio julkaistiin englanniksi vuonna 1998 nimellä Homoeroticism in the Biblical World. Siitä lähtien kirja on ollut jatkuvasti mukana yhteiskunnallisessa keskustelussa erityisesti Yhdysvalloissa, jossa kysymys on polarisoitunut kestoaihe. ”Minun kirjallenihan tuli myös Robert Gagnonin kirjoittama vastakirja. Amerikan luterilainen kirkko esimerkiksi on peluuttanut näitä kahta kirjaa tarkasti omissa keskusteluissaan.”

”Kyllä minut tällaisena pro-gay -ihmisenä edelleen tunnetaan. Semmosena mielelläni esiinnyn. Onhan se niin, että ’sapatti on ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten’. Jos meillä on lakeja ja säädöksiä, jotka ei enää toimi ihmisen hyväks, vaan mahollistaa ihmisten ahistamisen, häpäsemisen ja syrjimisen, niin silloin kyllä ihminen on tärkeämpi kuin käskyt ja lait.”

Miksi muinaisia tekstejä kannattaa tutkia?

”Minusta tämä sukupuolen tulkinta on hyvä esimerkki siitä, minkä takia myös näitä ikivanhoja tekstejä kannattaa tutkia. Muuten nykykeskustelussa ei nähdä sitä, että näillä asioilla on pitkä historiallinen tausta, jonka ymmärtämisellä on oikeasti merkitystä”, Nissinen kuvailee tutkimuksen merkitystä intohimolla. ”Esimerkiksi tässä tapauksessa ilman historiallista perspektiiviä hämärtyy se tosiasia, että puhe seksuaalisesta orientaatiosta ja seksuaalivähemmistöistä on hirveen nuorta. Näitä käsitteitä on nykyään syytä käyttää, mutta se että niitä käytetään, johtuu tietyistä historiallisista kehityskuluista, jotka oli Raamatun kirjoittajille ja heidän aikalaisilleen tuntemattomia. Homoja on todennäköisesti ollut aina, mutta yksilöllisen seksuaalisen orientaation olemassaolo ymmärrettiin vasta 1800-luvun loppupuolella. Kaikki ennen sitä kirjoitettu lähtee jostain toisesta tulkinnasta liikkeelle.”

Miksi ylipäänsä Raamattu ja muinaiset pyhinä pidetyt tekstit ovat tärkeitä? Miksi Nissinen on esimerkiksi reagoinut uuteen lukion opetussuunnitelmaehdotukseen, jossa Raamattu on käytännössä hävinnyt olemattomiin? ”Sen takia, että kuka tahansa täällä asuukin, uskonnosta huolimatta, Raamattu on ympäröivän kulttuuriperinnön ja -identiteetin merkittävimpiä rakennuselementtejä. Sivistykseen kuuluu tietää siitä perusasiat ja jalostettuun sivistykseen kuuluu tietää siitä enemmänkin kuin perusasiat. Koulu hoitaa sen sivistyksen ja me se jalostuneempi puoli.”

Nissinen korostaa, että Raamatun ja pyhien tekstien tutkimuksessa täytyy liikkua tieteellisesti niin korkealla tasolla kuin mahdollista. Tällainen taso on Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa saavutettu. Tutkimuksen jatkuvuus on tärkeää ja Nissinen kiitteleekin tiedekunnassa aiemmin toiminutta Heikki Räisäsen johtamaa huippuyksikköä. ”Uusi tutkimus rakentaa entisen päälle ja uusia tutkimuskysymyksiä syntyy aina. Esimerkiksi sukupuolentutkimus on tuonut sellaisen kysymyspatteriston raamatuntutkimukselle, jota ei ennen osattu hyödyntää.”

Uutta tutkimusta tarvitaan myös, koska jatkuvasti löytyy uusia muinaisia tekstejä, käsikirjoituksia ja arkeologisia kohteita. ”Tutkittavoo riittää ja tulloo riittämään! Tutkijoiden täytyy olla valveilla ja oivaltaa, että mitkä uudet kysymisen tavat ovat relevantteja.”

Huippututkimus syntyy yhteisössä

Nissisen johtaman huippuyksikön idea jalostui, kun Helsingin yliopisto järjesti vuosina 2010–2012 tutkimuksen arvioinnin, johon sai osallistua tutkimusyhteisöinä. Kahden nykyisen yksikön tiiminjohtajan Anneli Aejmelaeuksen ja Juha Pakkalan idea oli jäsentää tutkimusta nimenomaan muutos-käsitteen näkökulmasta. Kun tutkimusyhteisö sitten menestyi arvioinnissa loistavasti, päätettiin hakea seuraavassa Suomen Akatemian haussa huippuyksikön statusta. Mukaan otettiin sekä tekstien että traditioiden ja kulttuurien muutosten näkökulmat. Hakemusta työstettiin vuosina 2012–13 suurella kunnianhimolla ja kovalla työllä.

”Oon hirmusen tyytyväinen meidän yksikköön”, Nissinen toteaa. ”Jussi Valtosen Finlandia-palkitussa romaanissa ’He eivät tiedä mitä tekevät’ on kuvattu kuvitteellinen luonnontieteellinen tutkimusyksikkö 90-luvun yliopistossa. Yksikkö on sisäänpäin lämpiävä, sisäsiittoinen ja näennäisesti kansainvälinen. Romaanissa Amerikasta tuleva ihminen on ällistynyt, että rahhoo jaetaan jopa sellasella perusteella, että pittää olla savolainen.”

”Raamatuntutkimus ei ollut tuollaista 90-luvulla. Meidän professorit Räisänen, kumpikin Aejmelaeus, Veijola, Sollamo, Soisalon-Soininen ja moni muu olivat kansainvälisiä. Myös meidän huippuyksikkö on jotain aivan muuta. Se ei ole sisäsiittonen, koska meidän paikat on kansainvälisessä haussa. Se ei ole sisäänpäin lämpiävä, koska meidän toiminnan alettua on järjestetty kansainvälisiä symposiumeja niin monta, että sormet ei riitä laskemaan. Se on kansainvälinen kaikilla kriteereillä mitattuna. Tämä ei ole hypetystä tai maineen tavoittelua, vaan tästä syntyy tiedettä.”

Viimeaikoina eri yhteyksissä on tuotu esille huolta siitä, että yliopisto korostaa liikaa hyötyä ja tuloksia eivätkä tieteelliset ideat pääse rauhassa kehittymään. ”Hypetetään huippuja, kapeutetaan asiantuntemusta ja ollaan hyötyorientoituneita”, Nissinen tiivistää nykykeskustelua. ”Huoli on toki aiheellinen, mutta siitä minä en oo sammoo mieltä, että yliopistosta olisi kadonnut intohimo ja tekemisen meininki. Se ei oo totta, koska minä teen intohimosesti sitä mitä teen ja minulla on ympärillä paljon ihmisiä, jotka tekevät samoin.”

Teksti: Ville Mäkipelto

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *