Dosentti päivystää henkimaailman asioita: Haastattelussa Hanne von Weissenberg

Toimittaja Aarno Laitisen keksimä pilkkanimi ”päivystävä dosentti” toi yliopistollisen arvonimen kaiken kansan suuhun. Termillä Laitinen sohaisi paitsi epämääräisiä kommentteja latelevia ylipistotutkijoita myös – ja ehkä ennen kaikkea – laiskoja ja tietämättömiä median edustajia: Laitisen mielestä nämä eivät tahtoneet aina jaksaa paneutua sopivien asiantuntijoiden etsimiseen vaan pakottivat samat tutkijat kommentoimaan asiaa kuin asiaa. Moni tavallinen mediankuluttaja on kuitenkin ottanut Laitisen ivailun merkkinä siitä, että yliopistoväki on pääasiassa turhanpäiväistä joukkoa – dosentit etunenässä. 

Tuore Vanhan testamentin eksegetiikan dosentti Hanne von Weissenberg kumoaa näkemyksen dosenttien epämääräisestä asiantuntemuksesta: ”Ennen dosentin arvon myöntämistä hakijan tieteellinen tuotanto ja opetustaito arvioidaan perusteellisesti”, hän kertoo. Dosenttihakemus kulkee monen seulan läpi: tiedekunta pyytää lausunnon hakijan tieteellisestä pätevyydestä kahdelta asiantuntijalta. Tämän jälkeen tiedekunta tekee esityksen dosentuurista ja lopulta dosentin arvon myöntää yliopiston kansleri. ”Dosentin arvo on virallinen tunnustus siitä, että tutkija on onnistunut väitöskirjan jälkeen jatkamaan kansainvälisesti korkeatasoista tutkimusta. Tiukan arvioinnin vuoksi voisi olettaa, että dosentilla on hyviä perusteita lausuessaan jotain julkisuudessa – ainakin silloin, jos hän kommentoi omaa erityisalaansa”, von Weissenberg arvioi. ”Tosin jos kommentointi lähtee lapasesta muihin aiheisiin, ei dosentuuri suojaa hölmöyksiltä.”

Dosentin arvo edellyttää paitsi perusteellisia tietoja omalta tieteenalalta myös hyvää opetustaitoa. ”Meillä teologisessa tiedekunnassa myös opetustaidon arviointi on tiukka prosessi, ja sen läpäiseminen edellyttää sitä, että dosentiksi hakeva on todella paneutunut oman opetuksensa ja pedagogisen ajattelunsa kehittämiseen”, von Weissenberg toteaa. Hänen omalla urallaan opetuksen antaminen on jo ehtinyt vaikuttaa monin tavoin, ja osa hänen kiinnostuksenkohteistaan on löytynyt juuri yhdessä opiskelijoiden kanssa: ”Esimerkiksi enkelit ja riivaajat alkoivat kiinnostaa, kun kirjoitin aiheesta yhden artikkelin ja pidin kandidaatinseminaarin”, von Weissenberg kertoo. Seminaari antoi kipinän selvittää laajemmin, millaisia yliluonnollisia uskomuksia Toisen temppelin aikakauden juutalaisilla oli. ”Kiinnostavaa on sekin, että enkeliusko on nyt tullut ikään kuin uudestaan muotiin. On hyvä ymmärtää että monilla sellaisilla uskomuksilla, jotka ovat tänä päivänä keskeisiä, on historialliset juuret. Ihmiset ovat kautta aikojen uskoneet yliluonnolliseen, se saa vain eri aikoina erilaisia merkityksiä”, von Weissenberg pohtii.

Vaikka von Weissenberg kuvaakin olevansa kiinnostunut ”henkimaailman asioista”, hän on ennen kaikkea tekstintutkija. Huippuyksikössä hän tutkii arvovaltaisuuden ja pyhyyden käsitteitä varhaisissa juutalaisissa teksteissä, joita on löydetty Qumranilta. Kiinnostavia lähdetekstejä ovat hänen mukaansa paitsi vanhimmat Raamatun käsikirjoitukset myös niitä tulkitsevat tekstit. ”Minua kiinnostaa, mihin Raamatun arvovalta perustuu erilaisissa yhteisöissä ja mistä se on saanut alkunsa. On esimerkiksi todella kiinnostavaa, että Qumranin teksteissä ei koskaan mainita, että kirjoitukset olisivat pyhiä. Jumala on pyhä, enkelit ovat pyhiä, temppeli ja uskonnollisiin rituaaleihin liittyvät ihmiset ja esineet ovat pyhiä ja Qumranin yhteisö piti myös itseään pyhänä. Mutta tekstit, ne eivät koskaan ole selvästi ilmaistuna pyhiä”, von Weissenberg havainnoi. Hän haluaa korostaa, että Raamatun arvovaltaisuus on monenlaisten prosessien tulos. ”Raamattu kirjana sisältää erilaisia osia, ja aina on ollut niin, että jotkin osat ovat tärkeämpiä tai arvokkaampia kuin toiset. Nämä näkemykset ovat myös voineet vaihdella eri aikoina.”

Puhe päivystävistä dosenteista ei ole ainoa tutkijoihin kohdistuva ennakkoluulo: sitkeästi tuntuu elävän myös ajatus, että tutkijan työ on yksinäistä puurtamista. Hanne von Weissenbergin puheessa vilahtelevat kuitenkin jatkuvasti erilaiset yhteistyönä tehtävät projektit. Parhaillaan hän esimerkiksi pohtii hyveitä yhdessä Elisa Uusimäen kanssa: ”Hyve-ajattelu on noussut viime aikoina uudestaan pinnalle esimerkiksi positiivisen psykologian myötä. Siellä puhutaan siitä, kuinka hyveet voidaan jakaa kuuteen klassiseen päähyveeseen: viisauteen, rohkeuteen, rakkauteen ja inhimillisyyteen, oikeudenmukaisuuteen, kohtuullisuuteen sekä henkisyyteen. Meitä kiinnostaa pohtia, miten nämä yleismaailmallisiksi määritellyt hyveet näkyvät Raamatun viisauskirjallisuudessa.” Toinen yhteistyöprojekti on kahden dosentin yhteinen hanke: ”Kirjoitamme Outi Lehtipuun kanssa kirjaa Miten Raamatusta tuli Raamattu. Saimme juuri WSOY:n kirjallisuussäätiöltä pienen apurahan tätä kirjaa varten. Tuollainen tunnustus ilahduttaa ja motivoi kirjoittamaan kirjoja myös suomen kielellä”, von Weissenberg iloitsee.

Tutkijantyö on opettanut Hanne von Weissenbergiä hieromaan älynystyröitään mutta tunteitakaan dosentin ei ole tarvinnut unohtaa. Yksi mieleenpainuvimmista kokemuksista tekstintutkijan uralla on ollut Qumranin käsikirjoitusten näkeminen ensi kertaa. ”Silloin niitä vielä säilytettiin Itä-Jerusalemissa, Rockefeller-museon arkistoissa”, von Weissenberg kertaa kokemustaan. ”Tunne oli huikaiseva: joskus yli 2000 vuotta sitten joku ihminen oli kirjoittanut tuon tekstin, ja nyt se oli siinä, edessäni. Kyyneleet siinä kihosivat silmiin.”

Hanne von Weissenberg siirtyy syksyllä 2015 Tampereen hiippakunnan verkosto- ja yhteisötyön asiantuntijan virkaan.

Teksti: Hanna Vanonen. Kuva: Katja Pihlainen

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *