Kadonneet kirjakääröt radioaalloilla

Yle Radio 1:n toimittaja Kalle Haatanen on tunnettu yleissivistävistä syvähaastatteluistaan: lauantaiaamupäivisin Haatanen tarjoaa kulloisellekin vieraalleen liki tunnin aikaa kertoa omista kiinnostuksenkohteistaan ja asiantuntemuksensa alueista. Elokuun viimeisenä lauantaina Haatasen vieraana kuultiin huippuyksikön jäsentä, tutkijatohtori Mika S. Pajusta, joka kertoi Qumranilta löydettyjen kirjakääröjen merkityksestä ja sisällöstä. Haastattelun taustalla oli pian ilmestyvä kirja Kuolleenmeren kadonnut kansa, jonka Pajunen on toimittanut yhdessä professori Raija Sollamon kanssa. 

Keskustelu polveili monessa eri aiheessa aina Qumranin käsikirjoitusten löytymisestä niiden monimutkaiseen julkaisuprosessiin, käsikirjoitusten sisältöön ja Qumranin yhteisön historiaan. Kääröjen löytymiseen liittyvissä monimutkaisissa käänteissä olisi Pajusen mukaan ainesta vaikka salapoliisiromaaniksi, ja Haatanenkin totesi huomanneensa, että kääröihin on tavattu liittää mystisiä teorioita ja skandaalinkäryä. ”Kyllä käsikirjoituksilla on melkoinen maine”, Pajunen myönsi. Erityisesti julkaisuprosessin pituus on hänen mukaansa vaikuttanut siihen, että pitkään kääröjen ympärille tuntui kietoutuneen salaperäisyyden verho: ”Qumranin tekstien julkaisuprosessi kesti hyvin kauan: ensimmäisen 45 vuoden aikana julkaistiin vain hyvin pieni osa yli 900 käsikirjoituksesta. Siksi syntyi spekulaatioita, että jotain niiden sisällöstä haluttaisiin pimittää. Lisäksi alkuperäisessä seitsemän hengen ryhmässä, joka sai tehtäväkseen kääröjen julkaisemisen, oli paljon katolilaisia pappiskoulutuksen saaneita ihmisiä, ja arkeologisia kaivauksia Qumranin alueella veti katolinen munkki. Tämä oli omiaan lisäämään vettä spekuloijien myllyyn. Vihdoin 90-luvun alussa julkaisuprosessi todella lähti liikkeelle ja siirtyi samalla vahvasti israelilaisten tutkijoiden käsiin. Tässä vaiheessa mukaan otettiin myös huomattavan laaja kansainvälinen tutkijajoukko.” Viimeisen 20 vuoden aikana kaikki käsikirjoitukset on lopulta saatu julkaistua ja – salaliittoteorioita metsästävien pettymykseksi – lopputulos on Pajusen mukaan selvä: ”Ei sieltä mitään suuria salaisuuksia löydy.” Löytöjen kiinnostavuutta tämä ei kuitenkaan vähennä.

Qumranin löydöt ovat pitkälti nimenomaan kirjallista aineistoa. Haatasta askarrutti, millainen rooli teksteillä ja kirjoittamisella oli Qumranin yhteisön käytännön elämässä: onko niin, että yhteisö, jonka tunnemme vain säilyneiden käsikirjoitusten perusteella, väkisinkin näyttäytyy hyvin kirjallisena? Pajusen mukaan on mahdollista kurkistaa myös kirjallisen aineiston taakse: ”Suullinen perimätieto oli yhteisössä erittäin tärkeässä roolissa, koska vain pieni osa ihmisistä oli luku- ja kirjoitustaitoisia”, hän totesi. ”Lukemisen ja tulkitsemisen rinnalla on ollut myös vahva hengellisen elämän perinne: Qumranilla on säilynyt esimerkiksi runsaasti rukoustekstejä, mikä osoittaa, että yhteisön parissa on eletty käytännön jumalanpalveluselämää. Kirjoitusten tulkitseminen tuli kuitenkin koko ajan tärkeämmäksi ja se tapahtui myös kirjallisesti. Esimerkiksi pesher-teksteissä profeettatekstejä tulkittiin siten, että kirjoitettiin ylös se niin sanottu oikea vastaus: mihin tilanteeseen profetia on tarkoitettu. Kun vastaus kirjoitettiin, siitäkin tehtiin tietyssä mielessä auktoritatiivinen. Yhteisön teksteissä näkyy, että joidenkin profetioiden ajateltiin jo käyneen toteen oman liikkeen historiassa. Yhteisö myös odotti, että loputkin vielä toteutuisivat.” Pajunen huomautti lisäksi, että tulkinnan siirtyminen suullisesta kirjalliseen muotoon näkyy myös Uudessa testamentissa: ”Siellä pyritään osoittamaan, mikä Jeesuksen teoista liittyy mihinkin Vanhan testamentin profetiaan.”

Haatanen ja Pajunen löysivät Qumranin teksteistä yhteyksiä myös nykypäivään. Haatasta kiinnosti erityisesti, miksi Qumranin teksteissäkin usein esiintyvä Israelin kansa herättää jatkuvaa kiinnostusta myös kaukana Lähi-idästä sijaitsevassa Skandinaviassa. Pajunenkin totesi huomanneensa, että jotkut suomalaiset selvästi kokevat syvää yhteenkuuluvuuden tunnetta Israelin kansan kanssa. ”Olen myös kuullut, että Israelissa jotkut sanovat – puoliksi leikillään toki – että suomalaiset ovat Israelin kadonnut kolmastoista heimo. Tämä johtuu siitä, että silloinkin, kun muut turistit lopettavat Israelissa käymisen vaikeuksien ja levottomuuksien takia, suomalaiset edelleen jatkavat vierailujaan”, Pajunen kertoi. ”Olen itsekin miettinyt, mistä tämä pohjimmiltaan juontaa juurensa, ja luulen, että siinä on paljon kysymys Suomen omasta itsenäistymistaipaleesta: pieni kansa vastaan suuret ja mahtavat kansat. Luulen, että tätä on myös painotettu itsenäistymisen varhaisajan saarnoissa: aivan niin kuin Israel, myös me pystymme taistelemaan ylivoimaista vihollista vastaan, kun turvaamme Jumalaan. Ainakin omien isovanhempieni sukupolvella oli hyvin vahva usko siihen, että Jumala nimenomaan rakastaa Israelin kansaa.”

Qumranin tekstien tutkimuksen tulevaisuuteen Pajunen ja Haatanen tähyilivät innokkaina: ”Kokonaiskuvaa Qumranin löydöistä joudutaan varmasti muokkaamaan vielä moneen kertaan”, arveli Pajunen. ”Nyt 2010-luvulla on viimein saatu julkaistua kaikki Qumranin tekstit ja vasta nyt osataan arvioida, kuinka iso tai pieni rooli jollakin tekstillä tai ajatuksella on ollut tässä kokonaisuudessa. Käsikirjoituksia myös tutkitaan koko ajan lisää: käsialojen perusteella arvellaan, että osa niistä saattaisi olla vähän myöhemmin kirjoitettuja, kuin mitä aikaisemmin on ajateltu. Siksi kokonaisajoitusta saatetaan joutua jonkin verran rukkaamaan.” Pajunen myös huomautti, että Qumranin arkeologisesta materiaalista vain pieni osa on tähän mennessä julkaistu. ”Rakennuskompleksin käyttötarkoituksesta ja merkityksestä on hyvin monia erilaisia näkemyksiä. Toivon mukaan loputkin esineet julkaistaan tässä kymmenen vuoden sisällä – niistä varmasti saadaan aikaan mielenkiintoinen väittely.”

Kuuntele koko haastattelu Yle Areenasta: http://areena.yle.fi/1-2901059

Katso myös huippuyksikön tutkijoiden tuottama Qumran-verkkojulkaisu: http://www.helsinki.fi/teol/pro/qumran/index.html

Teksti: Hanna Vanonen