Tänä syksynä heprean peruskurssin opiskelijat saivat käsiinsä uunituoreen oppikirjan Ihan täyttä hepreaa, joka on yksi osoitus huippuyksikön sisällä tehtävästä yhteistyöstä. Kirjaa ovat olleet työstämässä TT Kirsi Valkama (tiimi 1), dosentit Jutta Jokiranta (tiimi 4) ja Juha Pakkala (tiimi 3) sekä professori Anneli Aejmelaeus (tiimi 2).
Ihan täyttä hepreaa ei ole kokonaan uusi teos vaan pohjautuu Anneli Aejmelaeuksen kirjoittamaan Täyttä hepreaa -kirjaan, joka ilmestyi alun perin 1991. Kirjasta ehdittiin ottaa neljä painosta ennen viimeisintä, kokonaisvaltaisinta uudistamista.
Hyvästä pohjatyöstä huolimatta uudistamisprosessi oli pitkä ja haastava: ”Oppikirjan kirjoittaminen on vaikein akateemisen maailman kirjallisuudenlaji”, sanoo Jutta Jokiranta, yksi kirjan uudistajista. ”Pyrimme pedagogisesti aloittamaan perusasioista ja kartuttamaan sanavarastoa, jonka varassa opiskelija saa itseluottamusta oppimisesta. Heprealaisessa Raamatussa jo muutamien kymmenien sanojen sanastolla pötkii yllättävän pitkälle. Toisena lähtökohtana oli, että avain tehokkaaseen oppimiseen löytyy jatkuvasta ääneen lukemisesta ja kielen tuottamisesta, vaikka klassista kieltä luetaankin.” Kirjan kohderyhmää, opiskelijoita, haluttiin myös kuulla jo tekstejä ja harjoituksia laadittaessa: ”Meidän varsinaisten kirjoittajien lisäksi mukana prosessissa oli opiskelijoita ja paljon muita opettajia materiaalia testaamassa”, Jokiranta kertoo. ”Upean työn teki myös taittajamme Christian Seppänen. Olen ylpeä lopputuloksesta, vaikka aina tietysti löytyy uutta parannettavaa. Se, miten lopulta onnistuimme, jää tietysti erilaisten oppijoiden arvioitavaksi.”
Yhtenä tärkeänä oppikirjan uudistamisen pontimena oli kannustaa yhä uusia sukupolvia heprean opintojen pariin. ”Olisi pelottavaa, jos kasvaisi sukupolvi, jossa kukaan ei enää hallitsisi alkukieliä tai olisi niistä kiinnostunut”, sanoo Jutta Jokiranta. ”Voisimme saman tien vaikka polttaa Qumranin tai Raamatun käsikirjoitukset – mitä vanhoilla asioilla on väliä, jos kenellekään ei opeteta niiden merkitystä?” Vahvan hepreantaidon saavuttaminen vaatii useiden vuosien työn ja vuosia hepreaa opettanut Jokirantakin kuvaa olevansa lopulta ikuinen kielenopiskelija. Hän kuitenkin kannustaa huomaamaan, että jo peruskurssin käymällä tulee hankkineeksi paljon tärkeää osaamista: ”Peruskurssin käynyt opiskelija osaa tarkistaa sanojen merkityksiä ja vivahteita sanakirjoista ja hyödyntää kommentaarikirjallisuutta. Muinaisen kielen kautta avautuu myös ymmärrys kielen suhteellisuudesta ja kontekstisidonnaisuudesta: miten jotkut keskeiset teologiset käsitteet ovat itse asiassa muotoutuneet ja millaisia merkityksiä ne ovat historian kuluessa saaneet. Lisäksi voi todeta, että kielen ymmärrys on ovi toisenlaiseen ajatusmaailmaan. Näin erilaisen kielen opiskelu on mitä parhainta toisen kulttuurin kohtaamisharjoitusta: sen kautta voi avautua vaikka kokemus siitä, miten eri tavalla toinen ihmisen voi ajatella ja miten oma ajattelutapani on kieleen sidottu.”
Ei ole sattumaa, että heprean oppikirja uudistettiin nimenomaan huippuyksikössä toimivien tutkijoiden voimin. Heprean ja muiden klassisten kielten osaaminen on tärkeää perusta yksikössä tehtävälle tutkimukselle: ”Vain alkukielen kautta päästään oikeasti lähteille”, korostaa Jutta Jokiranta. ”Martti Nissinen piti taannoin Musiikkitalossa hyvän alustuksen luomiskertomuksista: jo kolmen ensimmäisen Heprealaisen Raamatun sana vaatii kieliopillista ja semanttista tulkintaa. Tämä ei ole pilkunviilausta vaan jatkuvasti periytyvän ja muotoutuvan tradition tulkintaa. Tutkijoilta edellytetään syvällistä perehtymistä lähteisiin, ja alkukielen huomioiminen on sen yksi perustava osa.”
Entä sitten se heprean maine vaikeana kielenä – onko heprea sitä ensi kertaa opettelevalle todella ihan täyttä hepreaa? ”Heprea ei ole monimutkaista”, kannustaa Jutta Jokiranta, ”kunhan saa käännettyä aivot lukemaan oikealta vasemmalle!”
Teksti: Hanna Vanonen