Category Archives: Interviews

Kenen pääkaupunki Jerusalem on? Huippuyksikön tutkijat avaavat kaupungin historiaa

Kirjoittanut Paavo Huotari

Jerusalem on jälleen ajankohtaisen keskustelun keskipisteessä. Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin lausunto Jerusalem on Israelin pääkaupunki, tämä ei ole enempää eikä vähempää kuin tosiasian tunnustamista (6.12.2017) on herättänyt närää kansainvälisessä yhteisössä. Päivänpolttavan politiikan lisäksi keskustelu sivuaa Israelin muinaishistoriaa ja erityisesti Jerusalemin historiallista perustamista. Useissa kannanotoissa esitetään, että Jerusalem olisi ollut Israelin pääkaupunki jo 3000 vuotta. Kuningas Daavid mainitaan säännöllisesti Jerusalemin perustajana. Keskustelin näistä Suomen Akatemian huippuyksikön ”Pyhät tekstit ja traditiot muutoksessa” jäsenten Juha Pakkalan ja Kirsi Valkaman kanssa.

Arkeologisten löytöjen ja Vanhan testamentin tekstien ristivetoa

Helsingin yliopiston eksegetiikan ja Raamatun heprean yliopistonlehtori Juha Pakkala on perehtynyt Israelin ja Juudan kuningasajan historiaan sekä Israel-Palestiinan arkeologiaan. Kysyin Pakkalalta mitä hän ajattelee väitteestä, että Jerusalem on ollut juutalaisten pääkaupunki jo 3000 vuotta. ”Jerusalem on ollut modernin Israelin pääkaupunki vuodesta 1948. Sitä ennen Jerusalem oli Juudan kuningaskunnan pääkaupunki kuningasajalla, ehkä 900-luvulta vuoteen 587 eaa. Eikä ole syytä unohtaa makkabealaisaikaa vuodesta 140 vuoteen 37 eaa., jolloin Jerusalem oli Makkabealaisvaltion pääkaupunki. Näillä kolmella ei ole poliittista yhteyttä keskenään, vaikkakin sellainen yhteys usein pyritään löytämään”, Pakkala vastaa.

Entä voiko uskonnolla olla omaa pääkaupunkia? Pakkalan mukaan Jerusalemia voidaan pitää juutalaisten pääkaupunkina samoin kuin Roomaa katolilaisten pääkaupunkina, jos uskonnoilla ylipäänsä on pääkaupunkeja. Vanha testamentti yhdistää uskonnon Jerusalemiin ja myöhempi juutalainen traditio on pyrkinyt pitämään yhteyttä yllä. Tosin juutalaisuus on syntynyt aikaisintaan 500-luvulla eaa. eli Juudan kuningaskunnan tuhon jälkeen. Siksi pitäisi ennemmin puhua juutalaisten pääkaupungista 2500 vuoden ajalta.

Jerusalemia voidaan pitää juutalaisuuden pääkaupunkina, jos uskonnoilla ylipäänsä ajatellaan olevan pääkaupunkeja.

Miten tulisi suhtautua väitteeseen, että kuningas Daavid on Jerusalemin perustaja? ”Vanhan testamentin mukaan Daavid valloitti Jerusalemin siellä aikaisemmin asuneilta jebusilaisilta. Kaupungin nimikin oli ollut Jebus. Tosin Jerusalem tunnettiin nimellä Urusalim jo myöhäispronssikaudella, noin 350 vuotta ennen Daavidin oletettua elinaikaa. Mikäli Vanhan testamentin tekstiä pidetään näiltä osin luotettavana, Daavidia voisi luonnehtia pikemminkin Jerusalemin valloittajaksi”, Pakkala pohtii.

Paljon vaikeampi kysymys on Daavidiin liitettyjen tarinoiden historiallisuus. Pakkalan mukaan Daavid-niminen henkilö on varmaan elänyt joskus varhaisella kuningasajalla. Pelkällä nimellä ei kuitenkaan tee paljoa. ”Pidän epätodennäköisenä, että Daavid olisi valloittanut suuren osan Israel-Palestiinaa ja jopa lähialueita. On kuitenkin mahdollista, että varhaisella kuningasajalla oli Daavid-niminen sotapäällikkö, joka syöksi kuningas Saulin vallasta, nousi itse valtaan ja sai valtaansa Jerusalemin sekä ympäröivän Juudan vuoristoalueen”, hän sanoo. Ei ole kuitenkaan helppoa erottaa varhaisia tarinoita myöhäisistä legendoista. Pakkala ajattelee, että osa Samuelin kirjoissa olevista tarinoista voi jopa pohjautua tälle ajalle. Osa tarinoista on voinut alun perin liittyä toiseen henkilöön. ”Ei ole harvinaista, että erilaisia muiden tekemiä sankaritekoja liitetään tärkeäksi nousseelle henkilölle”, Pakkala miettii.

”Jerusalemin arkeologisia löytöjä on liian usein tulkittu Vanhan testamentin valossa”

Keskustelun ytimessä on usein arkeologiset kaivaukset ja löytöjen tulkinta. Vanhan testamentin tekstien ja arkeologisten löytöjen kytkeminen toisiinsa on kuitenkin vahingollista. Pakkala korostaa molempien riippumattomuutta: ”On tärkeä tarkastella jokaista kysymystä erikseen ilman ennalta annettua mallia. Vanhan testamentin tekstiä ei tulisi käyttää linssinä tulkita muuta evidenssiä.” Ongelma on ilmeinen, kun tarkastellaan Israelin kuningaskunnan varhaisvaiheita, eli Daavidin ja Salomon aikaa: ”Jerusalemin arkeologisia löytöjä on liian usein tulkittu Vanhan testamentin valossa. Ideaalitapauksessa tulisi ensin muodostaa kuva Jerusalemista vain arkeologian avulla ja myöhemmin katsoa, miten se korreloi Vanhan testamentin antaman kuvan kanssa”, hän selventää.

Pakkalan mukaan Vanhan testamentin tekstiä ei silti tule väheksyä historiallisena lähteenä. Vaikka tekstit sisältävät voimakkaan teologisia tulkintoja, taustalla on paljon yksityiskohtaista tietoa muinaisesta Jerusalemista, Israelista ja juutalaisuuden synnystä.

Miten tulisi suhtautua Vanhan testamentin antamaan kuvaan, että Jerusalem oli suuren valtakunnan pääkaupunki? ”Tämän suhteen tulisi olla kriittinen, koska se sopii huonosti, mitä ajan historiasta muuten tunnetaan”, Pakkala päättää. Jerusalem oli pienen Juudan kuningaskunnan pääkaupunki, joka kasvoi huomattavasti, kun assyrialaiset tuhosivat Israelin kuningaskunnan 700-luvun lopulla eaa. 600-luvulta lähtien Jerusalem oli selkeä alueellinen keskus, jossa asui 10–20 prosenttia Juudan asukkaista.

Jerusalemin temppelin tuhoutuminen on muovannut juutalaista uskontoa

Helsingin yliopiston Vanhan testamentin eksegetiikan yliopistonlehtori Kirsi Valkama on tutkinut Jerusalemin tuhoutumista ja sen jälkeistä Juudan pakkosiirtolaisuutta 500-luvulla eaa. Valkama tiivistää Jerusalemin merkityksen juutalaisuudelle: ”Jerusalemilla on ennen kaikkea valtava symbolinen merkitys juutalaisuudessa. Se on pyhä kaupunki, johon liittyvää uskonnollista kaipausta kuvataan niin Vanhassa testamentissa kuin myöhemmissä teksteissä. Välillä se näyttää kohdistuvan kaupunkiin välillä erityisesti siellä olleeseen temppeliin”. Mikä merkitys Jerusalemin temppelillä on ollut? ”Jerusalemin temppeli oli, ja symbolisesti on, juutalaisen uskonnon pyhin paikka. Vaikka Jerusalemin temppeliä ei ole ollut kahteen tuhanteen vuoteen, on sen sijainti säilyttänyt pyhyytensä ja konkreettisesti toisen temppelin aikaisen tukimuurin jäänteet, eli Länsimuurin. Länsimuuri on ollut juutalaisten rukouspaikka jo vuosisatojen ajan”, hän valaisee. ”Kaikki temppelialueeseen jotenkin kytkeytyvät arkeologiset löydöt herättävät valtavasti kiinnostusta.”

Valkaman mukaan Jerusalemia on tuhottu lukuisia kertoja, mutta kahdella tuhoutumisella on ollut merkittävä vaikutus juutalaisen uskonnon muovautumiseen. Babylonialaiset tuhosivat Jerusalemin kaupungin vuonna 587 eaa. ”Tämä oli Juudan kuningaskunnan loppu. Tapahtumaa pidetään myös rajana, jonka jälkeen muinaisisraelilainen uskonto alkoi muodostua siksi mitä kutsutaan juutalaisuudeksi. Jerusalemin tuhon sekä kuninkaan ja kuningaskunnan menettämisen syitä on käsitelty monissa Vanhan testamentin kirjoissa”, Valkama katsoo.

Länsimuuri on ollut juutalaisten rukouspaikka jo vuosisatojen ajan.

Toisen kerran Jerusalem tuhoutui osittain vuonna 70 jaa., kun roomalaiset Tituksen (tuleva keisari) johdolla polttivat Jerusalemin temppelin. Valkaman mukaan molemmille valtauksille on yhteistä se, että temppeli tuhottiin, kaupunki hävitettiin poikkeuksellisen aggressiivisesti, ja suurin osa Jerusalemin väestöstä kuoli tai vietiin pakkosiirtolaisuuteen ja vankeuteen. ”Vuosittain vietettävänä Tisha beav (yhdeksäs av-kuuta) paastopäivänä muistetaan yhä Jerusalemin ensimmäisen ja toisen temppelin tuhoa”, Valkama kertoo.

”Temppeli on monenlaisen uskonnollisen kaipauksen kohde”

Mutta miten muinainen Jerusalemin temppeli ja ennen kaikkea sen tuhoutuminen voivat vaikuttaa vielä nykyään? ”Temppeli on monenlaisen uskonnollisen kaipauksen kohde ja eräät uskonnolliset ääriryhmät suunnittelevat kolmannen temppelin rakentamista temppelivuorelle, jolla Kalliomoskeija ja Al-Aqsan moskeija nyt sijaitsevat”, Valkama selventää. Hänen mukaan temppelin muistaminen Jumalan asuinsijana pitää yllä sidosta konkreettiseen maantieteelliseen sijaintiin, joka koetaan merkittäväksi ja omaksi. Muiden myöhempien temppelien tai nykyisten moskeijoiden läsnäolo ei vähennä sen uskonnollista merkitystä juutalaisuuden piirissä.” ”Ensi vuonna Jerusalemissa” toistetaan joka vuosi pääsiäisen Seder-aterian loppupuolella sekä suuren sovintopäivän, Jom Kippurin lopetusjumalanpalveluksen loppuosassa”, hän kertoo. Kaupunkia ei voi unohtaa.

Valkaman mukaan Jerusalemin toisen temppelin jälkeinen historia sivuutetaan turhan helposti, vaikka kyse on lähes kahdentuhannen vuoden ajanjaksosta. Sen aikana kaupunki on ollut erityisen tärkeä myös kristityille ja muslimeille.

Sarjan toinen osa ”Jerusalem, Islam ja varhaiskristillisyys” ilmestyy helmi-maaliskuussa 2018.

Jeesuksen syntymäkirkko.

Näkijänaisia: Haastattelussa Hanna Tervanotko

Kirjoittanut Hanna Vanonen.

Naapureita ärsytti mutta Hanna Tervanotko innostui: postiluukusta oli taas kolahtanut selvänäkijän esittelylehtinen yhteystietoinen! Ei teologian tohtori Tervanotkokaan varsinaisesti selvänäkijän palveluita kaivannut – mutta hänelle lehtiset olivat osoitus siitä, että oma antiikista kumpuava tutkimusaihe edelleen elää ja voi hyvin.

”Työssäni tutkin sitä, miten antiikin ihmiset koettivat päästä selville jumalallisen tahdosta”, Tervanotko selittää. ”Raamatussa Jumala tyypillisesti ilmoittaa tahtonsa suoraan tai profeettojen kautta mutta tahtoa kyseltiin myös muilla tavoin ja erilaisia apuvälineitä hyödyntäen.” Selvänäkijän palvelut ovat Tervanotkon mukaan vain yksi esimerkki siitä, että kiinnostus jumalallisen suunnitelman tai kohtalon selvittämiseen ei ole laantunut vieläkään: ”Nykyäänkin on karismaattisia henkilöitä, jotka esiintyvät näyttävästi jumalallisen tahdon asiantuntijoina. Tällaiset henkilöt saattavat kertoa hallitsevansa erilaisia menetelmiä, joilla jumalallista tahtoa voidaan ennakoida tai jopa manipuloida. Kuten antiikissa, myös meidän ajassamme on paljon epävarmuutta. Siksi ihmisiä kiinnostaa, miten eri tavoin ennalta tuntemattomaan tulevaisuuteen voi varautua”, Tervanotko pohtii.

Hanna Tervanotkon oma tulevaisuus näyttää tällä hetkellä hieman vähemmän tuntemattomalta kuin vaikkapa vuosi sitten. Hän on vastikään aloittanut apulaisprofessorin työssä. Uusi työpaikka on uskontojen tutkimuksen laitoksella McMasterin yliopistossa Kanadassa.

”Kun olen tähän saakka tehnyt työtä pääasiassa apurahatutkijana, on mahtavaa suunnitella työtä ja rakentaa yhteistyöverkostoja pitkällä aikajänteellä”, Tervanotko iloitsee. Uuteen työhön kuuluu niin tutkimusta, opetusta kuin yliopistohallintoakin. Opettajana Tervanotko vastaa vuosittain kolmesta perustason kurssista ja yhdestä pitemmälle edistyneiden seminaarista. ”Onnekseni voin yhdessä kollegoitteni kanssa päättää opetusohjelmasta ja siten pystyn myös vaikuttamaan siihen, mitä opetan. Olen erityisesti innostunut opiskelijoiden ohjauksesta ja yritän parhaani mukaan soveltaa sekä eurooppalaisen että amerikkalaisen systeemin parhaita puolia”, hän kertoo.

“Kuten antiikissa, myös meidän ajassamme on paljon epävarmuutta. Siksi ihmisiä kiinnostaa, miten eri tavoin ennalta tuntemattomaan tulevaisuuteen voi varautua”, Hanna Tervanotko.

Tutkimuksen osalta Tervanotko jatkaa profetioiden, ilmoituksen ja jumalallisen tahdon kysymysten parissa: ”Tänä syksynä olen pohtinut erityisesti tekstien asemaa ilmoituksen välineenä: sitä, miten jo olemassa olevaa kirjoitusta lukemalla ja uudelleen tulkitsemalla katsottiin saatavan ’uutta’ tietoa tulevista tapahtumista.” Tervanotko on vastikään kirjoittanut artikkelin hahmoista, jotka tulkitsivat olemassa olevia kirjoituksia sekä antiikin kreikkalaisessa että juutalaisessa konteksteissa. ”On kiinnostavaa, että tämä menetelmä on ahkerassa käytössä myös nykyaikana! Kaikkein arkisimpia esimerkkejä tästä lienevät saarnat, jotka nousevat Raamatun teksteistä. Niissä pohditaan eri tavoin antikin tekstin merkitystä tälle ajalle”, hän toteaa.

Työ apulaisprofessorina on erityinen ilonaihe siksikin, että akateemisessa ympäristössä uusia työpaikkoja avautuu vuosittain vähän. Aiemmin Brysselissä asuneelle Hanna Tervanotkolle työnhakualue oli itsestään selvästi koko kansainvälinen akateeminen maailma. ”Kun Suomen Akatemian tutkijatohtorikauteni lähestyi loppuaan, hain erilaisia avoinna olevia paikkoja. Prosessi oli raskas, koska jokainen työnhaku kysyy hiukan erilaisia versioita ansio- ja julkaisuluettelosta, hakukirjeestä ja suosituksista. Lisäksi Pohjois-Amerikassa pyydetään usein erilliset esseet, joissa hakija kertoo visioistaan koskien opetusta ja tutkimusta”, Tervanotko selvittää.

Kun hän oli papereitten kautta selvinnyt jatkoon McMasterin hakuprosessissa, häntä haastateltiin kahteen otteeseen. ”Ensimmäinen haastattelu tapahtui Skypen kautta, ja tämän jälkeen virantäyttökomitea lennätti minut päiväksi kampusvierailulle. Haastattelun ohella vierailuun kuului tapaamisia tulevien kollegoitten, opiskelijoiden ja yliopiston johtoportaan kanssa. Minun piti lisäksi pitää tutkimusalaani liittyvä esitelmä.” Jännittävä päivä oli niin työntäyteinen, että Tervanotko ihmettelee vieläkin siitä selviytymistä. ”Aikaerokin tietysti väsytti. Mutta toisaalta päivä osoittautui huippukiinnostavaksi! Oli ainutlaatuista päästä tutustumaan uuteen akateemiseen työskentely-ympäristöön niin läheltä ja itsekin ’haastattelemaan’ mahdollisia tulevia työtovereita. Samalla sain todella pohtia, saattaisinko itse sopia työyhteisöön uudeksi jäseneksi.”

Huippuyksikössä työskentely on antanut Hanna Tervanotkolle hyvät eväät kansainvälisen tutkijanuran luomiseen. ”Huippuyksikössä olen hahmottanut entistä selvemmin, että uusi tieto syntyy aina keskustelun kautta. Joskus keskustelua käydään julkaisujen kautta, mutta huippuyksikkö on mahdollistanut säännöllisen ja usein kasvotusten tapahtuvan dialogin kollegoitten kanssa”, hän sanoo. Suuressa tutkijayhteisössä toimiminen on myös pakottanut sanottamaan omaa tutkimusalaa ymmärrettävästi – niin, että se avautuu myös niille, jotka eivät ole saman erityisalan asiantuntijoita. ”Nämä molemmat ovat esimerkkejä yhteistyötaidoista, joita kysytään yhä enemmän akateemisilla työmarkkinoilla”, Hanna Tervanotko painottaa.

Materialising Jewish rituals: an Interview with Rick Bonnie

What is your research about, in general terms?
For my research, I currently examine the impact of ‘materials’ in the development and shaping of Jewish religious rituals during what’s been termed the Late Second Temple period in the region of modern Israel/Palestine, that is, roughly the first century BCE and CE. In particular, I research two material features that were introduced into the region during this period: monumental, stand-alone synagogue buildings used for communal gatherings and domestic stepped pools used for purification rituals. Both aspects were used among Jews already before the first of these manmade structures was built. So, why were these structures introduced and so well spread out across Jewish society during the first century BCE and CE? This is a question that has received rather little attention in scholarship, where the idea often still lingers that a material change has little influence on the institution of synagogues and purity rituals. Societies were understood as ‘floating’ outside of the material world – uninfluenced by the material surroundings they themselves created. So my second research question is how then did the material elements of these synagogue buildings and stepped pools shape (or change) the related Jewish religious rituals?

What have I found out so far? Well, in my research I have emphasized, for example, the irregularity of water in these manmade pools, as during the long, dry summers in the region primary water needs (drinking, washing etc.) would come first. This raises the question if people would have shared these pools during such occasions, or whether the tradition of water purification was perhaps altered during such extreme periods, perhaps by simply pouring a smaller amount of ‘pure’ water over one’s body. I’ve also focused on how the standing water in these stepped pools would become dirty and unhealthy over time. With regard to the stand-alone synagogues, the main observation I have made so far is that they were not as ‘public’ as previously assumed. They are nothing like the later synagogues, built during the third to sixth centuries (or our current churches), with their large, grotesque doors (sometimes more than one) and monumental façades inviting the congregation to gather. Instead, the façade of these early synagogues was usually rather unimpressive and, due to a lack of decoration, would have blended in with the larger village surroundings in which it stood. Its door (usually not more than one) was more narrow and usually did not provide a direct line of sight into the main congregation hall of the synagogue. These observations fit well with earlier research that showed that only a rather small percentage (ca. 10-20%) of a town’s population would fit in these buildings. This evidence hints toward a split community to some degree: those who made the decisions and discussing town politics, and those who did not. There appears thus to have been a more significant social segregation in these communities than there was later on, when all people were invited to participate in the congregation.

Why particularly did you choose this topic?
I first came to this topic through my doctoral research at the University of Leuven, in Belgium. There I focused on the socio-cultural development of Galilee in the second century CE. To study this development, I also needed to contrast the period in question with what came before, so the first centuries BCE and CE. Doing so, I felt a kind of unease with the broad claims that were made in some studies about certain ‘traditional’ material elements used by Jews, such as stepped pools and synagogues. In many cases, it felt that these claims were more based on their particular understanding of the texts than on the actual archaeological remains. Why was no one bothered by the fact that the distribution of the archaeological phenomena is so uneven at times. To give one example, we have various homes in Sepphoris with more than one stepped pool, while in others none were found. Clearly there is something going on here in terms of economic, social, cultural, or religious differentiation between these homes which we cannot really put our finger yet on.

How would you describe the relevance of your work for society?
I have been struggling with this question for as long as I’ve been doing archaeology. Surely there is a certain societal relevance to my work, but it is not as straightforward and as easy to pin down as, for instance, medical research with the potential of saving babies’ lives. Yet, often it gets forgotten that in those fields, the role of the individual researcher is rather minor – only a small block in a long chain of research toward the actual societal result. The individuality of humanities research often makes the public—and even the researchers themselves—forget about their longer research chain and its societal results (and, thus, relevance). It is this, I think, that has led to the more recent criticism levelled against humanities research—the larger picture and relevance often gets lost. This is why being part of the CSTT is such a great experience—you feel the larger relevance of the centre, as well as that of your own research.

My archaeological research will not be of direct, physical relevance to the person on the street. However, the material emphasis in my study shifts the balance toward the everyday aspects not usually given attention in history books or textual sources, yet which of course played important roles in the community at that time and, as a result, was of significant influence to society. Moreover, archaeology’s concern with ‘context’ provides an opportunity to balance people’s black-and-white views on ancient as well as recent events. The strong partition in society that has grown so clearly over the last decade (producing extremists, nationalists, etc.) is often due to a lack of understanding of contextual information. In our globalized world with more information coming toward us than ever before, clarifying context is crucial.

Which archaeological find, of all those you’ve been a part of, was most exciting to you?  Why?
I must confess, and this may sound odd, that I don’t have a particular find that has excited me the most. To be sure, last year’s mosaic floor at Horvat Kur was a very nice find. It hits a certain emotional level, as the inscription on it mentions the first known name of a person (Yudan bar Susu) to possibly have lived in this village in antiquity. It brings you closer to the actual people who lived here. Even the name of our site, ‘Horvat Kur’, is a modern one and we have no idea how the place was called in antiquity. But I cannot say that this personally was my most exciting find. Perhaps this sounds strange, but it is not the finds that excite me so much about archaeology. This is simply a consequence of the particular location where one digs—there’s more luck than skill in finding something spectacular.

Instead, I get more excited about the knowledge one is able to retrieve from a particular find, whatever it may be: a potsherd, a roof tile fragment, or a soil sample. This knowledge is not inherent in the find itself, but derives from the context where it was found. Perhaps the most exciting finds are the roof tile fragments found at Horvat Kur. Roof tiles? That sounds so dull! That may be, but petrographic research by our Horvat Kur team has shown that a considerable number of them were produced in the region of Cilicia, in south-west Turkey. The fact that a normal, small village in rural eastern Galilee used roof tiles made some 1000 km away shows how well-connected the Roman and Byzantine Empires were.

Is there anything you’ve researched that you never thought you’d find yourself interested in?
Well, this question fits my entire career in a way. It was never my plan to focus my research on Jewish and biblical history, let alone be physically working in a Biblical Studies department. It’s mainly my interest in research as such that brought me here, not the particular subjects themselves. I hold a (perhaps too) wide interest in archaeology, ranging from archaeological theory, ethics and the history of archaeology, to cultural heritage management and materials science. A mentor of mine in Leiden University, first enticed my interest in Roman archaeology, the cultural image of ‘Rome’ and its interaction with native subjects. The Roman Empire interests me, in part, because of how the West leans in its values and politics on Rome’s heritage, though I should say on their interpretation of this heritage. For my undergraduate thesis, I chose in 2005/6 one particular region to examine its cultural exchange with ‘Rome’. This became Galilee, in Israel. The initial topic turned out to be a bit larger than I expected… and, yes, I’m still working on it ten years later!

What are you working on at the moment?
Currently, I’m quite excited about plaster… especially the plaster that was used for the stepped pools in order to avoid seepage losses. I am currently planning to do a short field season with colleagues this summer to visit some sites and to analyze the plaster of some stepped pools there. I hope this investigation will show more regarding how it was made, where its natural components originated from, and perhaps if it can tell us something about the water that was held in these pools. Also we’re planning to build some digital 3D models of these pools using photogrammetry. We then can use these digital models for simulating the water level fluctuation in these pools based on paleo-climatic evidence.

Interview conducted by Helen Dixon

Rituals are Exciting! An Interview with Jutta Jokiranta

What is your research about, in general terms?
My research is about the Second Temple period and processes of creating Judean/Jewish identities, especially in light of the Dead Sea Scrolls (or Qumran texts). It’s also about imagining what texts mean during this time when they are written in scrolls, and about the impact of rituals in humans’ lives and perceptions.

Why particularly did you choose this direction for your career?
Rituals are underrepresented in research that has been keen on finding meanings of texts and symbolic interpretations; rituals take seriously the need for doing and aspects that are common to all human beings: patterns of ritualization and rituals as mediating traditions. Identity has been part of my research always!

How would you describe the relevance of your work for society?
The more I study, the more I think of big questions: how is human thought constrained by its innate capacities. and how does that effect the way we think of God, gods or otherworldly beings, for example. How is our perception of the world embodied and extended? Cognitive science of religion brings together the past and the present to answer such questions.

More focused on biblical studies: it is valuable to study in which forms sacred texts exist in different times and how they are understood to exist and work. Before books and print culture, you could not walk with “the bible” in your hand. Furthermore, Judaism is and was not only one thing, then and now. Christians tend to look at Judaism of the New Testament as legalistic, ritualistic, and corrupt, but one gets a different story in the Scrolls.

Looking back at your academic work so far, what would you say you are most proud of?
Perhaps being able to show the relevance of social-scientific approaches in Qumran and biblical studies: studying social identity, sectarianism, authority, or almost any topic can benefit from critical thinking about the concepts we use or from informed theories.

Can you tell us a short story about something that happened to you during your career that amazed you?
Well, I was amazed during these past years to find myself in archaeological excavations and enjoying it so much — or rather that my physical condition did not let me down! I am really grateful for these opportunities.

Is there anything you’ve researched that you never thought you’d find yourself interested in?
It may sound funny, but somehow the Maccabean/Hasmonean history with all the power struggles and various successive kings has not been so appealing to me, but recently these things have become more alive and meaningful, also because of archaeology.

With the cognitive approaches, I find myself reading studies referring to neuropsychology or evolutionary theories, and those can be quite apart from traditional biblical studies.

What are you working on at the moment?
I want to find out how ritualization, as a mechanism of actions that feel compelling, functions within various rituals or practices, and how we might detect this phenomenon that can be significant in dealing with anxieties. I also want to explain what kind of ideas and practices were connected to covenant making and covenant renewal, and what difference those make, especially with the Qumran movement as a case study. Rituals are exciting!

Jutta Jokiranta is University Lecturer in Hebrew Bible/Old Testament Studies at the University of Helsinki, Department of Biblical Studies (since 2009). She is currently Team Leader of CSTT’s Team 4 Society and Religion in Late Second Temple Judaism (2014‒2019) and is also an Academy Research Fellow for her project Ritual and Change in the Qumran Movement and Judaean Society (2014‒2019). More information can be found on her University of Helsinki profile-page.

Interview conducted by Helen Dixon

Reflecting on a Career Studying the Septuagint: An Interview With Anneli Aejmelaeus

1. What is your research about, in general terms?
My special area of research is the Septuagint, the ancient Greek translation of the Hebrew Bible, translated by Jews during the 3rd–1st centuries BCE in Alexandria. I am preparing the first critical edition of the Septuagint text of the First Book of Samuel (= First Kingdoms) for the series of the Academy of Sciences in Göttingen. However, this work cannot be done without all the time having an eye on the text of the Hebrew Bible, as I need to reconstruct the kind of Hebrew text that was used by the translator and to survey the translation technique and the competence of the translator. Practically, I am doing textual criticism of the Greek and the Hebrew text of 1 Samuel at the same time. But this is the only way to proceed with the critical edition. Continue reading Reflecting on a Career Studying the Septuagint: An Interview With Anneli Aejmelaeus

Collaboration is the Key for Preparing a Critical Septuagint Edition: An Interview with Tuukka Kauhanen

(for a Finnish version of this interview, please click here)

The research of changes in ancient texts can be compared to diagnostics. The differences observed in manuscripts are symptoms of conditions or diseases. By observing these symptoms one can reach the causes and find a cure, that is, an answer for the question: what has happened to the text? Continue reading Collaboration is the Key for Preparing a Critical Septuagint Edition: An Interview with Tuukka Kauhanen

Septuagintan Kriittinen Editio Syntyy Yhteistyössä: Haastattelussa Tuukka Kauhanen

(for an English version of this interview, please click here)

Muinaisten tekstien muutosten tutkimusta voi verrata diagnostiikkaan. Käsikirjoituksissa havaitut erot ovat oireita ja merkkejä tiloista tai sairauksista. Oireita tarkkailemalla voi päästä käsiksi erojen syihin ja löytää hoitokeinon eli vastauksen kysymykseen: mitä tekstille on tapahtunut? Continue reading Septuagintan Kriittinen Editio Syntyy Yhteistyössä: Haastattelussa Tuukka Kauhanen

Käännöstyön käänteitä tutkijan silmin – Haastattelussa Elina Perttilä

Vanhojen kielten taito ei ole ihan tyypillinen osaamisala Suomessa, mutta huippuyksikössä yhden tai useamman muinaisen kielen osaaminen on enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Monen huippuyksikköläisen kielitaitolistalta löytyy esimerkiksi koineekreikka tai raamatunheprea. TT Elina Perttilä on yksi harvoista, joilla on hallussa myös muinaisessa Egyptissä käytetty koptin kieli. 
Continue reading Käännöstyön käänteitä tutkijan silmin – Haastattelussa Elina Perttilä

The Study of Changes in the Ancient World Has an Impact on the Present: An Interview with Mika S. Pajunen

(for a Finnish version of this interview, please click here)

The recently published Finnish translation of the Dead Sea Scrolls (Kuolleenmeren kadonnut kansa; Gaudeamus, 2015) opens a window into ancient Jewish literature and culture that was before the Qumran finds reachable only through the New Testament. The volume builds upon the work of internationally recognized Finnish Qumran scholars. It was edited by Raija Sollamo and Mika S. Pajunen, who also was recently granted the title of docent Continue reading The Study of Changes in the Ancient World Has an Impact on the Present: An Interview with Mika S. Pajunen

Muinaisten muutosten tutkimus tulee lähelle nykyaikaa: Haastattelussa tutkija Mika S. Pajunen

(for an English version of this interview, please click here)

Vastikään julkaistu teos Kuolleenmeren kadonnut kansa (Gaudeamus, 2015) tarjoaa ikkunan sellaiseen muinaiseen juutalaiseen kirjallisuuteen ja kulttuuriin, joka ennen Qumranin käsikirjoituslöytöjä tunnettiin lähinnä Uuden testamentin kautta. Teos kumpuaa kansainvälisesti arvostettujen suomalaisten Qumran-tutkijoiden tutkimustyöstä. Sen toimittajat ovat Raija Sollamo ja juuri dosentin arvon saanut Mika S. Pajunen Continue reading Muinaisten muutosten tutkimus tulee lähelle nykyaikaa: Haastattelussa tutkija Mika S. Pajunen