Category Archives: Suomeksi

Kenen pääkaupunki Jerusalem on? Huippuyksikön tutkijat avaavat kaupungin historiaa

Kirjoittanut Paavo Huotari

Jerusalem on jälleen ajankohtaisen keskustelun keskipisteessä. Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin lausunto Jerusalem on Israelin pääkaupunki, tämä ei ole enempää eikä vähempää kuin tosiasian tunnustamista (6.12.2017) on herättänyt närää kansainvälisessä yhteisössä. Päivänpolttavan politiikan lisäksi keskustelu sivuaa Israelin muinaishistoriaa ja erityisesti Jerusalemin historiallista perustamista. Useissa kannanotoissa esitetään, että Jerusalem olisi ollut Israelin pääkaupunki jo 3000 vuotta. Kuningas Daavid mainitaan säännöllisesti Jerusalemin perustajana. Keskustelin näistä Suomen Akatemian huippuyksikön ”Pyhät tekstit ja traditiot muutoksessa” jäsenten Juha Pakkalan ja Kirsi Valkaman kanssa.

Arkeologisten löytöjen ja Vanhan testamentin tekstien ristivetoa

Helsingin yliopiston eksegetiikan ja Raamatun heprean yliopistonlehtori Juha Pakkala on perehtynyt Israelin ja Juudan kuningasajan historiaan sekä Israel-Palestiinan arkeologiaan. Kysyin Pakkalalta mitä hän ajattelee väitteestä, että Jerusalem on ollut juutalaisten pääkaupunki jo 3000 vuotta. ”Jerusalem on ollut modernin Israelin pääkaupunki vuodesta 1948. Sitä ennen Jerusalem oli Juudan kuningaskunnan pääkaupunki kuningasajalla, ehkä 900-luvulta vuoteen 587 eaa. Eikä ole syytä unohtaa makkabealaisaikaa vuodesta 140 vuoteen 37 eaa., jolloin Jerusalem oli Makkabealaisvaltion pääkaupunki. Näillä kolmella ei ole poliittista yhteyttä keskenään, vaikkakin sellainen yhteys usein pyritään löytämään”, Pakkala vastaa.

Entä voiko uskonnolla olla omaa pääkaupunkia? Pakkalan mukaan Jerusalemia voidaan pitää juutalaisten pääkaupunkina samoin kuin Roomaa katolilaisten pääkaupunkina, jos uskonnoilla ylipäänsä on pääkaupunkeja. Vanha testamentti yhdistää uskonnon Jerusalemiin ja myöhempi juutalainen traditio on pyrkinyt pitämään yhteyttä yllä. Tosin juutalaisuus on syntynyt aikaisintaan 500-luvulla eaa. eli Juudan kuningaskunnan tuhon jälkeen. Siksi pitäisi ennemmin puhua juutalaisten pääkaupungista 2500 vuoden ajalta.

Jerusalemia voidaan pitää juutalaisuuden pääkaupunkina, jos uskonnoilla ylipäänsä ajatellaan olevan pääkaupunkeja.

Miten tulisi suhtautua väitteeseen, että kuningas Daavid on Jerusalemin perustaja? ”Vanhan testamentin mukaan Daavid valloitti Jerusalemin siellä aikaisemmin asuneilta jebusilaisilta. Kaupungin nimikin oli ollut Jebus. Tosin Jerusalem tunnettiin nimellä Urusalim jo myöhäispronssikaudella, noin 350 vuotta ennen Daavidin oletettua elinaikaa. Mikäli Vanhan testamentin tekstiä pidetään näiltä osin luotettavana, Daavidia voisi luonnehtia pikemminkin Jerusalemin valloittajaksi”, Pakkala pohtii.

Paljon vaikeampi kysymys on Daavidiin liitettyjen tarinoiden historiallisuus. Pakkalan mukaan Daavid-niminen henkilö on varmaan elänyt joskus varhaisella kuningasajalla. Pelkällä nimellä ei kuitenkaan tee paljoa. ”Pidän epätodennäköisenä, että Daavid olisi valloittanut suuren osan Israel-Palestiinaa ja jopa lähialueita. On kuitenkin mahdollista, että varhaisella kuningasajalla oli Daavid-niminen sotapäällikkö, joka syöksi kuningas Saulin vallasta, nousi itse valtaan ja sai valtaansa Jerusalemin sekä ympäröivän Juudan vuoristoalueen”, hän sanoo. Ei ole kuitenkaan helppoa erottaa varhaisia tarinoita myöhäisistä legendoista. Pakkala ajattelee, että osa Samuelin kirjoissa olevista tarinoista voi jopa pohjautua tälle ajalle. Osa tarinoista on voinut alun perin liittyä toiseen henkilöön. ”Ei ole harvinaista, että erilaisia muiden tekemiä sankaritekoja liitetään tärkeäksi nousseelle henkilölle”, Pakkala miettii.

”Jerusalemin arkeologisia löytöjä on liian usein tulkittu Vanhan testamentin valossa”

Keskustelun ytimessä on usein arkeologiset kaivaukset ja löytöjen tulkinta. Vanhan testamentin tekstien ja arkeologisten löytöjen kytkeminen toisiinsa on kuitenkin vahingollista. Pakkala korostaa molempien riippumattomuutta: ”On tärkeä tarkastella jokaista kysymystä erikseen ilman ennalta annettua mallia. Vanhan testamentin tekstiä ei tulisi käyttää linssinä tulkita muuta evidenssiä.” Ongelma on ilmeinen, kun tarkastellaan Israelin kuningaskunnan varhaisvaiheita, eli Daavidin ja Salomon aikaa: ”Jerusalemin arkeologisia löytöjä on liian usein tulkittu Vanhan testamentin valossa. Ideaalitapauksessa tulisi ensin muodostaa kuva Jerusalemista vain arkeologian avulla ja myöhemmin katsoa, miten se korreloi Vanhan testamentin antaman kuvan kanssa”, hän selventää.

Pakkalan mukaan Vanhan testamentin tekstiä ei silti tule väheksyä historiallisena lähteenä. Vaikka tekstit sisältävät voimakkaan teologisia tulkintoja, taustalla on paljon yksityiskohtaista tietoa muinaisesta Jerusalemista, Israelista ja juutalaisuuden synnystä.

Miten tulisi suhtautua Vanhan testamentin antamaan kuvaan, että Jerusalem oli suuren valtakunnan pääkaupunki? ”Tämän suhteen tulisi olla kriittinen, koska se sopii huonosti, mitä ajan historiasta muuten tunnetaan”, Pakkala päättää. Jerusalem oli pienen Juudan kuningaskunnan pääkaupunki, joka kasvoi huomattavasti, kun assyrialaiset tuhosivat Israelin kuningaskunnan 700-luvun lopulla eaa. 600-luvulta lähtien Jerusalem oli selkeä alueellinen keskus, jossa asui 10–20 prosenttia Juudan asukkaista.

Jerusalemin temppelin tuhoutuminen on muovannut juutalaista uskontoa

Helsingin yliopiston Vanhan testamentin eksegetiikan yliopistonlehtori Kirsi Valkama on tutkinut Jerusalemin tuhoutumista ja sen jälkeistä Juudan pakkosiirtolaisuutta 500-luvulla eaa. Valkama tiivistää Jerusalemin merkityksen juutalaisuudelle: ”Jerusalemilla on ennen kaikkea valtava symbolinen merkitys juutalaisuudessa. Se on pyhä kaupunki, johon liittyvää uskonnollista kaipausta kuvataan niin Vanhassa testamentissa kuin myöhemmissä teksteissä. Välillä se näyttää kohdistuvan kaupunkiin välillä erityisesti siellä olleeseen temppeliin”. Mikä merkitys Jerusalemin temppelillä on ollut? ”Jerusalemin temppeli oli, ja symbolisesti on, juutalaisen uskonnon pyhin paikka. Vaikka Jerusalemin temppeliä ei ole ollut kahteen tuhanteen vuoteen, on sen sijainti säilyttänyt pyhyytensä ja konkreettisesti toisen temppelin aikaisen tukimuurin jäänteet, eli Länsimuurin. Länsimuuri on ollut juutalaisten rukouspaikka jo vuosisatojen ajan”, hän valaisee. ”Kaikki temppelialueeseen jotenkin kytkeytyvät arkeologiset löydöt herättävät valtavasti kiinnostusta.”

Valkaman mukaan Jerusalemia on tuhottu lukuisia kertoja, mutta kahdella tuhoutumisella on ollut merkittävä vaikutus juutalaisen uskonnon muovautumiseen. Babylonialaiset tuhosivat Jerusalemin kaupungin vuonna 587 eaa. ”Tämä oli Juudan kuningaskunnan loppu. Tapahtumaa pidetään myös rajana, jonka jälkeen muinaisisraelilainen uskonto alkoi muodostua siksi mitä kutsutaan juutalaisuudeksi. Jerusalemin tuhon sekä kuninkaan ja kuningaskunnan menettämisen syitä on käsitelty monissa Vanhan testamentin kirjoissa”, Valkama katsoo.

Länsimuuri on ollut juutalaisten rukouspaikka jo vuosisatojen ajan.

Toisen kerran Jerusalem tuhoutui osittain vuonna 70 jaa., kun roomalaiset Tituksen (tuleva keisari) johdolla polttivat Jerusalemin temppelin. Valkaman mukaan molemmille valtauksille on yhteistä se, että temppeli tuhottiin, kaupunki hävitettiin poikkeuksellisen aggressiivisesti, ja suurin osa Jerusalemin väestöstä kuoli tai vietiin pakkosiirtolaisuuteen ja vankeuteen. ”Vuosittain vietettävänä Tisha beav (yhdeksäs av-kuuta) paastopäivänä muistetaan yhä Jerusalemin ensimmäisen ja toisen temppelin tuhoa”, Valkama kertoo.

”Temppeli on monenlaisen uskonnollisen kaipauksen kohde”

Mutta miten muinainen Jerusalemin temppeli ja ennen kaikkea sen tuhoutuminen voivat vaikuttaa vielä nykyään? ”Temppeli on monenlaisen uskonnollisen kaipauksen kohde ja eräät uskonnolliset ääriryhmät suunnittelevat kolmannen temppelin rakentamista temppelivuorelle, jolla Kalliomoskeija ja Al-Aqsan moskeija nyt sijaitsevat”, Valkama selventää. Hänen mukaan temppelin muistaminen Jumalan asuinsijana pitää yllä sidosta konkreettiseen maantieteelliseen sijaintiin, joka koetaan merkittäväksi ja omaksi. Muiden myöhempien temppelien tai nykyisten moskeijoiden läsnäolo ei vähennä sen uskonnollista merkitystä juutalaisuuden piirissä.” ”Ensi vuonna Jerusalemissa” toistetaan joka vuosi pääsiäisen Seder-aterian loppupuolella sekä suuren sovintopäivän, Jom Kippurin lopetusjumalanpalveluksen loppuosassa”, hän kertoo. Kaupunkia ei voi unohtaa.

Valkaman mukaan Jerusalemin toisen temppelin jälkeinen historia sivuutetaan turhan helposti, vaikka kyse on lähes kahdentuhannen vuoden ajanjaksosta. Sen aikana kaupunki on ollut erityisen tärkeä myös kristityille ja muslimeille.

Sarjan toinen osa ”Jerusalem, Islam ja varhaiskristillisyys” ilmestyy helmi-maaliskuussa 2018.

Jeesuksen syntymäkirkko.

Muinaisen Lähi-idän tutkimus laajasti esillä Yliopisto-lehdessä

Uusimmassa Yliopisto-lehdessä julkaistiin laaja juttu, jossa käydään läpi Lähi-idän historiaa, perintöä ja nykytilaa. Juttua varten on haastateltu “Pyhät tekstit ja traditiot muutoksessa” -huippuyksikön johtajaa Martti Nissistä sekä tiimi 1:sen jäsentä Saana Svärdiä. Artikkelissa on esillä myös Svärdin johtama uusi huippuyksikkö Muinaisen Lähi-idän imperiumit. Lisäksi Helsingin yliopiston seemiläisten kielten ja kulttuurien professori Hannu Juusola on jutussa mukana.

Yliopisto-lehden artikkelin “Lähi-idän menneisyys on loistava – miksi sieltä tulee nykyään niin huonoja uutisia?” voi lukea avoimesti verkosta.

Näkijänaisia: Haastattelussa Hanna Tervanotko

Kirjoittanut Hanna Vanonen.

Naapureita ärsytti mutta Hanna Tervanotko innostui: postiluukusta oli taas kolahtanut selvänäkijän esittelylehtinen yhteystietoinen! Ei teologian tohtori Tervanotkokaan varsinaisesti selvänäkijän palveluita kaivannut – mutta hänelle lehtiset olivat osoitus siitä, että oma antiikista kumpuava tutkimusaihe edelleen elää ja voi hyvin.

”Työssäni tutkin sitä, miten antiikin ihmiset koettivat päästä selville jumalallisen tahdosta”, Tervanotko selittää. ”Raamatussa Jumala tyypillisesti ilmoittaa tahtonsa suoraan tai profeettojen kautta mutta tahtoa kyseltiin myös muilla tavoin ja erilaisia apuvälineitä hyödyntäen.” Selvänäkijän palvelut ovat Tervanotkon mukaan vain yksi esimerkki siitä, että kiinnostus jumalallisen suunnitelman tai kohtalon selvittämiseen ei ole laantunut vieläkään: ”Nykyäänkin on karismaattisia henkilöitä, jotka esiintyvät näyttävästi jumalallisen tahdon asiantuntijoina. Tällaiset henkilöt saattavat kertoa hallitsevansa erilaisia menetelmiä, joilla jumalallista tahtoa voidaan ennakoida tai jopa manipuloida. Kuten antiikissa, myös meidän ajassamme on paljon epävarmuutta. Siksi ihmisiä kiinnostaa, miten eri tavoin ennalta tuntemattomaan tulevaisuuteen voi varautua”, Tervanotko pohtii.

Hanna Tervanotkon oma tulevaisuus näyttää tällä hetkellä hieman vähemmän tuntemattomalta kuin vaikkapa vuosi sitten. Hän on vastikään aloittanut apulaisprofessorin työssä. Uusi työpaikka on uskontojen tutkimuksen laitoksella McMasterin yliopistossa Kanadassa.

”Kun olen tähän saakka tehnyt työtä pääasiassa apurahatutkijana, on mahtavaa suunnitella työtä ja rakentaa yhteistyöverkostoja pitkällä aikajänteellä”, Tervanotko iloitsee. Uuteen työhön kuuluu niin tutkimusta, opetusta kuin yliopistohallintoakin. Opettajana Tervanotko vastaa vuosittain kolmesta perustason kurssista ja yhdestä pitemmälle edistyneiden seminaarista. ”Onnekseni voin yhdessä kollegoitteni kanssa päättää opetusohjelmasta ja siten pystyn myös vaikuttamaan siihen, mitä opetan. Olen erityisesti innostunut opiskelijoiden ohjauksesta ja yritän parhaani mukaan soveltaa sekä eurooppalaisen että amerikkalaisen systeemin parhaita puolia”, hän kertoo.

“Kuten antiikissa, myös meidän ajassamme on paljon epävarmuutta. Siksi ihmisiä kiinnostaa, miten eri tavoin ennalta tuntemattomaan tulevaisuuteen voi varautua”, Hanna Tervanotko.

Tutkimuksen osalta Tervanotko jatkaa profetioiden, ilmoituksen ja jumalallisen tahdon kysymysten parissa: ”Tänä syksynä olen pohtinut erityisesti tekstien asemaa ilmoituksen välineenä: sitä, miten jo olemassa olevaa kirjoitusta lukemalla ja uudelleen tulkitsemalla katsottiin saatavan ’uutta’ tietoa tulevista tapahtumista.” Tervanotko on vastikään kirjoittanut artikkelin hahmoista, jotka tulkitsivat olemassa olevia kirjoituksia sekä antiikin kreikkalaisessa että juutalaisessa konteksteissa. ”On kiinnostavaa, että tämä menetelmä on ahkerassa käytössä myös nykyaikana! Kaikkein arkisimpia esimerkkejä tästä lienevät saarnat, jotka nousevat Raamatun teksteistä. Niissä pohditaan eri tavoin antikin tekstin merkitystä tälle ajalle”, hän toteaa.

Työ apulaisprofessorina on erityinen ilonaihe siksikin, että akateemisessa ympäristössä uusia työpaikkoja avautuu vuosittain vähän. Aiemmin Brysselissä asuneelle Hanna Tervanotkolle työnhakualue oli itsestään selvästi koko kansainvälinen akateeminen maailma. ”Kun Suomen Akatemian tutkijatohtorikauteni lähestyi loppuaan, hain erilaisia avoinna olevia paikkoja. Prosessi oli raskas, koska jokainen työnhaku kysyy hiukan erilaisia versioita ansio- ja julkaisuluettelosta, hakukirjeestä ja suosituksista. Lisäksi Pohjois-Amerikassa pyydetään usein erilliset esseet, joissa hakija kertoo visioistaan koskien opetusta ja tutkimusta”, Tervanotko selvittää.

Kun hän oli papereitten kautta selvinnyt jatkoon McMasterin hakuprosessissa, häntä haastateltiin kahteen otteeseen. ”Ensimmäinen haastattelu tapahtui Skypen kautta, ja tämän jälkeen virantäyttökomitea lennätti minut päiväksi kampusvierailulle. Haastattelun ohella vierailuun kuului tapaamisia tulevien kollegoitten, opiskelijoiden ja yliopiston johtoportaan kanssa. Minun piti lisäksi pitää tutkimusalaani liittyvä esitelmä.” Jännittävä päivä oli niin työntäyteinen, että Tervanotko ihmettelee vieläkin siitä selviytymistä. ”Aikaerokin tietysti väsytti. Mutta toisaalta päivä osoittautui huippukiinnostavaksi! Oli ainutlaatuista päästä tutustumaan uuteen akateemiseen työskentely-ympäristöön niin läheltä ja itsekin ’haastattelemaan’ mahdollisia tulevia työtovereita. Samalla sain todella pohtia, saattaisinko itse sopia työyhteisöön uudeksi jäseneksi.”

Huippuyksikössä työskentely on antanut Hanna Tervanotkolle hyvät eväät kansainvälisen tutkijanuran luomiseen. ”Huippuyksikössä olen hahmottanut entistä selvemmin, että uusi tieto syntyy aina keskustelun kautta. Joskus keskustelua käydään julkaisujen kautta, mutta huippuyksikkö on mahdollistanut säännöllisen ja usein kasvotusten tapahtuvan dialogin kollegoitten kanssa”, hän sanoo. Suuressa tutkijayhteisössä toimiminen on myös pakottanut sanottamaan omaa tutkimusalaa ymmärrettävästi – niin, että se avautuu myös niille, jotka eivät ole saman erityisalan asiantuntijoita. ”Nämä molemmat ovat esimerkkejä yhteistyötaidoista, joita kysytään yhä enemmän akateemisilla työmarkkinoilla”, Hanna Tervanotko painottaa.

Uusi kokoelma Qumranin tekstejä tutkijoille ja tekstien historiasta kiinnostuneille

Huomenna 27.9. julkaistaan Gaudeamuksen kustantama Kuolleenmeren kirjakääröt: kriittinen suomennosvalikoima (toim. Raija Sollamo ja Mika Pajunen). Kirjan julkistamistilaisuus järjestetään Helsingin yliopiston Teologisen tiedekunnan tiedekuntasalissa (Vuorikatu 3, 5. krs.) kl. 13-14. Paikalla on huippuyksikömme tiimiin kolme kuuluva dosentti TT Mika Pajunen, joka esittelee kirjan digitaalista ja printtiversiota.

Kokoelma on tutkijoiden, asiantuntijoiden ja muiden aiheesta tarkemmin kiinnostuneiden käyttöön suunnattu. Se sisältää uusina suomennoksina Qumranista 1940-1950 -luvuilla löydettyjä tekstejä, jotka julkaistiin jo aiemmin teoksessa Kuolleenmeren kadonnut kansa. Tämä tutkijoille suunnattu painos avaa tarkemmin tekstien löytöhistoriaa, ajoitusta, tulkintaa ja sisältöä. Kirjoittajat ovat johtavia suomalaisia Kuolleenmeren kääröjen tutkijoita.

Tervetuloa mukaan oppimaan lisää kirjan julkistamistilaisuuteen!

Lisätietoja kirjasta löydät kustantajan verkkosivuilta. Katso myös aikaisempi blogikirjoitus kyseisten tekstien suomennoskokoelmasta.

Kuka väärentää Qumranin tekstifragmentteja?

Kirjoittanut Jutta Jokiranta

Harvoin tekstintutkijat ovat niin kuumien aiheiden äärellä, että maapallon toisella puolella olevat tutkijat haluavat välittömästi tietää, mitä konferenssissa puhutaan. Tänä kesänä Berliinissä käsiteltiin sen verran ajankohtaisia aiheita, että sessiot nauhoitettiin ja katsojia on kertynyt jo lähemmäs pari tuhatta. Kysymys on tekstiväärennöksistä. Continue reading Kuka väärentää Qumranin tekstifragmentteja?

Eläimellistä menoa Mesopotamiassa: Gilgamesh-eepos muinaisen eläinsuhteen ilmentäjänä

Kirjoittanut Timo Tekoniemi

Eläimet muodostivat olennaisen osan ihmisten elämää ja elinpiiriä jo vuosituhansia sitten, ja usein ihmiset jopa asuivat samoissa tiloissa kotieläinten kanssa. Kulttuurintutkimuksessa on kuitenkin perinteisesti oltu kiinnostuneempia ihmisen toiminnasta, joten eläimet ovat monessa mielessä jääneet tutkimuksessa paitsioon. Muinaisia tekstejä lukiessa kuitenkin nopeasti huomaa, miten täynnä erilaista eläinkuvastoa teokset ovatkaan. Pelkkien kuvainnollisten ”koristeiden” sijaan eläimet saavat esimerkiksi muinaisessa Gilgamesh-eepoksessa hyvinkin monisyisiä ja jopa juonenkuljetuksellisesti tärkeitä merkityksiä ja rooleja. Continue reading Eläimellistä menoa Mesopotamiassa: Gilgamesh-eepos muinaisen eläinsuhteen ilmentäjänä

Promootio kokosi huippuyksikköläisiä juhlimaan

Teologisen tiedekunnan tohtoripromootio järjestettiin perjantaina 9.6.2017. Tohtoreiden, kunniatohtoreiden ja 50 vuotta sitten väitelleiden riemutohtoreiden kunniaksi järjestettävä promootio on korkein yliopistollinen juhlatilaisuus. Tänä vuonna promootion juhlallisuutta lisäsivät samaan vuoteen osuneet Suomi 100 -juhlavuosi sekä reformaation 500-vuotismerkkivuosi. Continue reading Promootio kokosi huippuyksikköläisiä juhlimaan

Vauvoja ja väitöskirjoja

Vuosi 2016 tarjosi huippuyksikössä paitsi tutkimuksen myös perhe-elämän huippukohtia.

Vuonna 2016 huippuyksikön tutkijoiden Katri Antinin, Sanna Saaren ja Miika Tuckerin väitöskirjat jäivät hetkeksi taka-alalle – varsin onnellisista syistä. ”Lapsen saaminen on ollut uskomaton elämys!” kiteyttää Tucker, marraskuussa syntyneen poikavauvan isä. Tuckerin perheen esikoinen on huippuyksikön piirissä viime vuonna syntyneistä vauvoista tuorein. Saaren tytär syntyi maaliskuussa ja Antinin tammikuussa.

Kaikkien kolmen tuoreen vanhemman kokemus on, että lapsen myötä väitöskirjan kirjoittamiseen käytettävä aika on vähentynyt mutta samaan aikaan työskentely on tehostunut. ”Ennen lasta saatoin lukea useamman tunnin kotona töiden jälkeen, mutta nyt se aika kuluu lapsen kanssa ja kotitöiden hoitamisessa”, sanoo Miika Tucker. ”Toisaalta tämä on ainakin jonkin verran patistanut minua käyttämään työaikaani tehokkaammin työpaikalla”, hän pohdiskelee. Myös Katri Antin kokee, että aika on uudessa elämäntilanteessa kortilla. ”Mutta se ei ole ollenkaan huono asia, koska olen mielestäni aikaisempaa keskittyneempi ja tehokkaampi työssäni”, hän toteaa. ”Vaikka keskeneräinen väitöskirja on aina jossain määrin ahdistava asia, nautin nykyään enemmän siitä, että saan istua alas rauhassa ja tehdä jotain keskeytyksettä.”

Katri Antin ja Sanna Saari palasivat kumpikin töihin lapsen ollessa noin vuoden ikäinen. Molemmat ovat hyödyntäneet tutkijan työn mahdollistamia joustoja. Antin ja hänen puolisonsa ovat molemmat osittaisella hoitovapaalla ja työskentelevät vuorotellen. Näin lapsi voi olla vielä kotihoidossa, vaikka molemmat vanhemmat käyvät töissä. Myös Saari ja hänen puolisonsa ovat suunnitelleet työ- ja loma-ajat siten, että lapsi voi olla mahdollisimman pitkään kotona ennen päivähoidon aloittamista. Miika Tuckerin perheessä vanhempainvapaalla on tällä hetkellä Tuckerin puoliso, tutkija hänkin. Lapsen syntymän jälkeen Tucker on ottanut entistä enemmän vastuuta kotitöistä mutta se ei tunnu raskaalta: ”Koen nykyään työpaikalla olemisen hyvänä vaihteluna kotitöihin, joihin kuluu yleensä tunti tai pari aina illalla. Puolisollani ei ole tätä vaihtelun mahdollisuutta samassa määrin mitä minulla, mutta yritän järjestää myös hänelle tilaisuuksia päästä kodin ulkopuolelle harrastamaan”, sanoo Tucker.

Sekä Katri Antin että Sanna Saari korostavat, että vanhempainvapaa toi väitöskirjan tekoon nostetta: ”Motivaatio väitöskirjan tekemiseen kasvoi hurjan paljon kun työ oli vuoden verran taka-alalla. Ehkä sitä alitajuisesti työsti lapsenhoidon lomassa,” pohtii Saari. Miika Tuckerilla ei ole takanaan yhtä pitkää taukoa mutta lapsi toi hänellekin mukanaan uudenlaista kannustetta työhön: ”Lapsen synnyttyä koen, että minulla on suurempi vastuu tukea perhettäni taloudellisesti. Pidän työstäni ja haluan jatkaa tällä alalla, ja se on mahdollista vain, jos hoidan työni mahdollisimman tunnollisesti.”

Työ ja vapaa-aika on kolmikon mielestä nykyisin varsin helppoa erottaa toisistaan: ”Koen, että tutkimuksen tekeminen on minulle lepoa kotona olosta ja kotona olo lasten kanssa on niin kokonaisvaltaista, että työstä tulee levättyä väkisinkin”, sanoo Saari.”On mahdotonta hoitaa taaperoa ja näppäillä tietokonetta samaan aikaan”, kiteyttää puolestaan Antin.

Tutkimustyö on nuorille väitöskirjan tekijöille ehtinyt jo muodostua osaksi omaa identiteettiä. Vanhemmuuden myötä tämä osa minuutta on entistä merkityksellisempi. ”Äidiksi tulemisen myötä tutkijan identiteetistä on tullut eri tavalla tärkeä, sillä tutkimus on elämänalue, joka kuuluu minulle, ja saan toteuttaa tutkijana omia lahjojani ja haaveitani”, toteaa Katri Antin.

Jutun kirjoittajan Hanna Vanosen poika syntyi kesäkuussa 2016.

Urheat kuninkaat rannalla: meri ja kuningasideologia Vanhan testamentin maailmassa

Kirjoittanut Joanna Töyräänvuori

Merta kuvaillaan monien kuivien aavikkokansojen teksteissä. Myös Vanhassa testamentissa meri mainitaan useaan otteeseen, vaikka sen kirjoittajat eivät olleet merenkävijäkansaa. Syy näille maininnoille saattaa piillä paljon Vanhaa testamenttia varhaisemmissa teksteissä, sillä meri nousi osaksi poliittista retoriikkaa jo muinaisen Mesopotamian nuolenpääteksteissä. Kuninkaallisissa piirtokirjoituksissa esiintyvässä, poliittista valtaa legitimoivassa symbolikielessä käytettiin hyväksi myrskynjumalan ja meren välisestä kamppailusta kertovaa myyttiä, ns. Chaoskampf-myyttiä.

Myytti Välimeren ja Aleppon myrskynjumalan taistelusta sai alkunsa valloittajana ja vallananastajana tunnetun akkadilaiskuningas Sargon Suuren aikana. Se kehittyi sittemmin paitsi puhtaana mytologiana amorilaiskansojen kulttuuripiirissä, myös kuningasvaltaa oikeuttavana poliittisena kielenkäyttönä mesopotamialaisten kuninkaiden piirtokirjoituksissa. Ensimmäiset viitteet taistelusta meren ja jumalan välillä ovat muinaisbabylonialaisen kauden Marissa, joka oli kuningaskunta Eufrat-joen varrella.

Eräs varhaisista myyttitraditioista on aleppolaisen virkamies-profeetan kirjeessä Marin kuninkaalle Zimri-Limille. Siinä profeetta välittää kuninkaalle viestin säänjumala Hadadilta, joka oli kirjoituksen mukaan lahjoittanut kuninkaalle aseet, joilla oli päihittänyt vihollisensa meren.  Kirjeessä sanotaan:

Herralleni sano: “Näin sanoo Nur-Sin, palvelijasi: ‘Addun, Alep[pon] herran profeetta Abija tuli luokseni ja sanoi: ‘Näin Adad: “Maan kokonaisuudessaan olen antanut Jahdun-Limille eikä hänellä aseideni kanssa ole vertaista. (Mutta) hänen hylättyä minut, annoin hänelle antamani maan Šamši-Adadille. – – Šamši-Adad [lacuna] anna minun palauttaa sinut (valtaan)! [Isäsi talon valtaistui]melle olen sinut palauttanut, ase[et,] joiden avulla päihitin meren olen antanut sinulle – –”

Useat näistä kuninkaista tekivät myös valloitusretkiä Välimerelle ja joidenkin tiedetään jopa symbolisesti seivästäneen meren myrskynjumalalle pyhitetyllä aseella. Akkadilaisesta Sargonista alkunsa saanut, mutta ainakin osittain reaalipoliittisiin syihin perustuva perinne oli muinaisessa Lähi-idässä varsin pitkäikäinen. Viitteitä samasta kirjallisesta aiheesta, taistelusta meren (tai merihirviön, esim. Leviatan) ja jumaluuden välillä, on myös persialaisajalle ajoitetuissa Vanhan testamentin runollisissa teksteissä.

Meren ja myrskynjumalan taistelumyytin selvästi parhaiten säilynyt versio tunnetaan nykyisen Syyrian rannikolla sijainneen muinaisen Ugaritin teksteistä. Tämä pronssikaudelle ajoitettu niin kutsuttu Baal-sikermä koostuu joukosta löyhästi yhteen liittyviä myyttejä, jotka kertovat eeppisen runouden keinoin Vanhasta testamentista tutusta säänjumala Baalista. Ugaritin kertomuksia on julkaistu suomeksi käännettynä teoksessa Baalin palatsi jaa kuninkaiden suku: Ugaritin jumaltarut (2017), Tapani Harviaisen ja Aarre Huhtalan toimittamina. Eräs myyteistä kertoo Baalin taistelusta Jammia (merta) vastaan näiden kilvoitellessa jumalten kuninkaan arvonimestä. Baal voittaa kamppailun, mutta vain ystäviensä avittamana.

Sinänsä meren valloittamisen kielikuvastoa olisi voitu käyttää kuningasvallan tai suurkuninkuuden idean oikeuttamiseksi ilman mytologisia konnotaatioita tai minkäänlaisia historiallisia perusteitakin. Kuitenkin sekä perinteen jatkuvuus tällä maantieteellisellä alueella että sanamuodoissa esiintyvä muuntelu viittaavat siihen, että kyse on muustakin kuin pelkästä kuninkaallisesta uhosta.

Retorinen tehokeino koki uuden tulemisen uusassyrialaisella kaudella, alkaen Vanhasta testamentista tutun Tiglatpileser I:n hallituskaudesta. Hänestä alkunsa saanut kuningasdynastia käytti akkadialaisen Sargonin hahmoa ja tämän hallintokautta oman valtansa oikeuttajana ja kuningasideologiansa perustana. Sargonin sotaretket itäisen Välimeren alueelle mytologisoituivat ajan kuluessa ja sekoittuivat Aleppon säänjumalaan liitettyyn myyttiin jumalan ja henkilöityneen meren välisestä kamppailusta.

Välimeren valloitus ei ollut pelkästään osoitus kuninkaiden suuruudesta, vaan rannikkoalueiden resurssit olivat myös sisämaiden valtakunnille tuiki tarpeellisia.  Kaikki mesopotamialaiset kuninkaat eivät valloittaneet Välimeren seutuja eivätkä niin omissa piirtokirjoituksissaan edes väittäneet, joten kielikuvan käyttö saattaa viitata ainakin jonkinasteiseen poliittiseen läsnäoloon rannikkoalueilla, ainakin hetkittäin. Harva mesopotamialainen kuningas pystyi kuitenkaan pitämään rannikkoalueita pysyvästi hallinnassaan.

Myrskynjumalan ja meren välinen myytti perustuu historialliselle tositapahtumalle, Sargonin legendaariselle valloitusretkelle. Välimeren rannikkoalueiden valloituksen tärkeys muinaisen Lähi-idän kuninkaille synnytti mytologian, jota myöhemmät kuninkaat vuorostaan käyttivät kuningasvaltansa oikeuttajana. Jokaisen kuninkaan oli vuorollaan vahvistettava tämä myyttisen valloittajan rooli sotaretkillä, jotka suuntautuivat Välimeren rannikolle – eli meren symbolisella valloittamisella. Mutta kumpi tuli ensin: mytologisoitiinko meren valloittaminen vai oliko meren valloittamisen välttämättömyydessä syy myytin muodostumiselle?

Aiheesta voi lukea lisää juuri ilmestyneessä Teologisessa Aikakauskirjassa (3/2017).

Naiset ja Raamattu: Wikipedian kertomana

By Rick Bonnie and Helen Dixon (translated by Ville Mäkipelto)

Viime viikon perjantaina järjestetty ”Naiset ja Raamattu” Wikipedian muokkausilta (”edit-a-thon”) oli menestys. Tapahtuman järjesti Pyhät tekstit ja traditiot muutoksessa -huippuyksikkö ja se oli avoin kaikille Helsingin Teologisen tiedekunnan henkilökunnan jäsenille ja opiskelijoille. Huolimatta siitä, että paikalla oli vain noin tusina ihmistä, osallistujat ja Wikimedia Suomen vapaaehtoiset loivat ja täydensivät kymmeniä artikkeleita suomen- ja englanninkieliseen Wikipediaan. Continue reading Naiset ja Raamattu: Wikipedian kertomana