Tag Archives: Israel

Kenen pääkaupunki Jerusalem on? Huippuyksikön tutkijat avaavat kaupungin historiaa

Kirjoittanut Paavo Huotari

Jerusalem on jälleen ajankohtaisen keskustelun keskipisteessä. Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin lausunto Jerusalem on Israelin pääkaupunki, tämä ei ole enempää eikä vähempää kuin tosiasian tunnustamista (6.12.2017) on herättänyt närää kansainvälisessä yhteisössä. Päivänpolttavan politiikan lisäksi keskustelu sivuaa Israelin muinaishistoriaa ja erityisesti Jerusalemin historiallista perustamista. Useissa kannanotoissa esitetään, että Jerusalem olisi ollut Israelin pääkaupunki jo 3000 vuotta. Kuningas Daavid mainitaan säännöllisesti Jerusalemin perustajana. Keskustelin näistä Suomen Akatemian huippuyksikön ”Pyhät tekstit ja traditiot muutoksessa” jäsenten Juha Pakkalan ja Kirsi Valkaman kanssa.

Arkeologisten löytöjen ja Vanhan testamentin tekstien ristivetoa

Helsingin yliopiston eksegetiikan ja Raamatun heprean yliopistonlehtori Juha Pakkala on perehtynyt Israelin ja Juudan kuningasajan historiaan sekä Israel-Palestiinan arkeologiaan. Kysyin Pakkalalta mitä hän ajattelee väitteestä, että Jerusalem on ollut juutalaisten pääkaupunki jo 3000 vuotta. ”Jerusalem on ollut modernin Israelin pääkaupunki vuodesta 1948. Sitä ennen Jerusalem oli Juudan kuningaskunnan pääkaupunki kuningasajalla, ehkä 900-luvulta vuoteen 587 eaa. Eikä ole syytä unohtaa makkabealaisaikaa vuodesta 140 vuoteen 37 eaa., jolloin Jerusalem oli Makkabealaisvaltion pääkaupunki. Näillä kolmella ei ole poliittista yhteyttä keskenään, vaikkakin sellainen yhteys usein pyritään löytämään”, Pakkala vastaa.

Entä voiko uskonnolla olla omaa pääkaupunkia? Pakkalan mukaan Jerusalemia voidaan pitää juutalaisten pääkaupunkina samoin kuin Roomaa katolilaisten pääkaupunkina, jos uskonnoilla ylipäänsä on pääkaupunkeja. Vanha testamentti yhdistää uskonnon Jerusalemiin ja myöhempi juutalainen traditio on pyrkinyt pitämään yhteyttä yllä. Tosin juutalaisuus on syntynyt aikaisintaan 500-luvulla eaa. eli Juudan kuningaskunnan tuhon jälkeen. Siksi pitäisi ennemmin puhua juutalaisten pääkaupungista 2500 vuoden ajalta.

Jerusalemia voidaan pitää juutalaisuuden pääkaupunkina, jos uskonnoilla ylipäänsä ajatellaan olevan pääkaupunkeja.

Miten tulisi suhtautua väitteeseen, että kuningas Daavid on Jerusalemin perustaja? ”Vanhan testamentin mukaan Daavid valloitti Jerusalemin siellä aikaisemmin asuneilta jebusilaisilta. Kaupungin nimikin oli ollut Jebus. Tosin Jerusalem tunnettiin nimellä Urusalim jo myöhäispronssikaudella, noin 350 vuotta ennen Daavidin oletettua elinaikaa. Mikäli Vanhan testamentin tekstiä pidetään näiltä osin luotettavana, Daavidia voisi luonnehtia pikemminkin Jerusalemin valloittajaksi”, Pakkala pohtii.

Paljon vaikeampi kysymys on Daavidiin liitettyjen tarinoiden historiallisuus. Pakkalan mukaan Daavid-niminen henkilö on varmaan elänyt joskus varhaisella kuningasajalla. Pelkällä nimellä ei kuitenkaan tee paljoa. ”Pidän epätodennäköisenä, että Daavid olisi valloittanut suuren osan Israel-Palestiinaa ja jopa lähialueita. On kuitenkin mahdollista, että varhaisella kuningasajalla oli Daavid-niminen sotapäällikkö, joka syöksi kuningas Saulin vallasta, nousi itse valtaan ja sai valtaansa Jerusalemin sekä ympäröivän Juudan vuoristoalueen”, hän sanoo. Ei ole kuitenkaan helppoa erottaa varhaisia tarinoita myöhäisistä legendoista. Pakkala ajattelee, että osa Samuelin kirjoissa olevista tarinoista voi jopa pohjautua tälle ajalle. Osa tarinoista on voinut alun perin liittyä toiseen henkilöön. ”Ei ole harvinaista, että erilaisia muiden tekemiä sankaritekoja liitetään tärkeäksi nousseelle henkilölle”, Pakkala miettii.

”Jerusalemin arkeologisia löytöjä on liian usein tulkittu Vanhan testamentin valossa”

Keskustelun ytimessä on usein arkeologiset kaivaukset ja löytöjen tulkinta. Vanhan testamentin tekstien ja arkeologisten löytöjen kytkeminen toisiinsa on kuitenkin vahingollista. Pakkala korostaa molempien riippumattomuutta: ”On tärkeä tarkastella jokaista kysymystä erikseen ilman ennalta annettua mallia. Vanhan testamentin tekstiä ei tulisi käyttää linssinä tulkita muuta evidenssiä.” Ongelma on ilmeinen, kun tarkastellaan Israelin kuningaskunnan varhaisvaiheita, eli Daavidin ja Salomon aikaa: ”Jerusalemin arkeologisia löytöjä on liian usein tulkittu Vanhan testamentin valossa. Ideaalitapauksessa tulisi ensin muodostaa kuva Jerusalemista vain arkeologian avulla ja myöhemmin katsoa, miten se korreloi Vanhan testamentin antaman kuvan kanssa”, hän selventää.

Pakkalan mukaan Vanhan testamentin tekstiä ei silti tule väheksyä historiallisena lähteenä. Vaikka tekstit sisältävät voimakkaan teologisia tulkintoja, taustalla on paljon yksityiskohtaista tietoa muinaisesta Jerusalemista, Israelista ja juutalaisuuden synnystä.

Miten tulisi suhtautua Vanhan testamentin antamaan kuvaan, että Jerusalem oli suuren valtakunnan pääkaupunki? ”Tämän suhteen tulisi olla kriittinen, koska se sopii huonosti, mitä ajan historiasta muuten tunnetaan”, Pakkala päättää. Jerusalem oli pienen Juudan kuningaskunnan pääkaupunki, joka kasvoi huomattavasti, kun assyrialaiset tuhosivat Israelin kuningaskunnan 700-luvun lopulla eaa. 600-luvulta lähtien Jerusalem oli selkeä alueellinen keskus, jossa asui 10–20 prosenttia Juudan asukkaista.

Jerusalemin temppelin tuhoutuminen on muovannut juutalaista uskontoa

Helsingin yliopiston Vanhan testamentin eksegetiikan yliopistonlehtori Kirsi Valkama on tutkinut Jerusalemin tuhoutumista ja sen jälkeistä Juudan pakkosiirtolaisuutta 500-luvulla eaa. Valkama tiivistää Jerusalemin merkityksen juutalaisuudelle: ”Jerusalemilla on ennen kaikkea valtava symbolinen merkitys juutalaisuudessa. Se on pyhä kaupunki, johon liittyvää uskonnollista kaipausta kuvataan niin Vanhassa testamentissa kuin myöhemmissä teksteissä. Välillä se näyttää kohdistuvan kaupunkiin välillä erityisesti siellä olleeseen temppeliin”. Mikä merkitys Jerusalemin temppelillä on ollut? ”Jerusalemin temppeli oli, ja symbolisesti on, juutalaisen uskonnon pyhin paikka. Vaikka Jerusalemin temppeliä ei ole ollut kahteen tuhanteen vuoteen, on sen sijainti säilyttänyt pyhyytensä ja konkreettisesti toisen temppelin aikaisen tukimuurin jäänteet, eli Länsimuurin. Länsimuuri on ollut juutalaisten rukouspaikka jo vuosisatojen ajan”, hän valaisee. ”Kaikki temppelialueeseen jotenkin kytkeytyvät arkeologiset löydöt herättävät valtavasti kiinnostusta.”

Valkaman mukaan Jerusalemia on tuhottu lukuisia kertoja, mutta kahdella tuhoutumisella on ollut merkittävä vaikutus juutalaisen uskonnon muovautumiseen. Babylonialaiset tuhosivat Jerusalemin kaupungin vuonna 587 eaa. ”Tämä oli Juudan kuningaskunnan loppu. Tapahtumaa pidetään myös rajana, jonka jälkeen muinaisisraelilainen uskonto alkoi muodostua siksi mitä kutsutaan juutalaisuudeksi. Jerusalemin tuhon sekä kuninkaan ja kuningaskunnan menettämisen syitä on käsitelty monissa Vanhan testamentin kirjoissa”, Valkama katsoo.

Länsimuuri on ollut juutalaisten rukouspaikka jo vuosisatojen ajan.

Toisen kerran Jerusalem tuhoutui osittain vuonna 70 jaa., kun roomalaiset Tituksen (tuleva keisari) johdolla polttivat Jerusalemin temppelin. Valkaman mukaan molemmille valtauksille on yhteistä se, että temppeli tuhottiin, kaupunki hävitettiin poikkeuksellisen aggressiivisesti, ja suurin osa Jerusalemin väestöstä kuoli tai vietiin pakkosiirtolaisuuteen ja vankeuteen. ”Vuosittain vietettävänä Tisha beav (yhdeksäs av-kuuta) paastopäivänä muistetaan yhä Jerusalemin ensimmäisen ja toisen temppelin tuhoa”, Valkama kertoo.

”Temppeli on monenlaisen uskonnollisen kaipauksen kohde”

Mutta miten muinainen Jerusalemin temppeli ja ennen kaikkea sen tuhoutuminen voivat vaikuttaa vielä nykyään? ”Temppeli on monenlaisen uskonnollisen kaipauksen kohde ja eräät uskonnolliset ääriryhmät suunnittelevat kolmannen temppelin rakentamista temppelivuorelle, jolla Kalliomoskeija ja Al-Aqsan moskeija nyt sijaitsevat”, Valkama selventää. Hänen mukaan temppelin muistaminen Jumalan asuinsijana pitää yllä sidosta konkreettiseen maantieteelliseen sijaintiin, joka koetaan merkittäväksi ja omaksi. Muiden myöhempien temppelien tai nykyisten moskeijoiden läsnäolo ei vähennä sen uskonnollista merkitystä juutalaisuuden piirissä.” ”Ensi vuonna Jerusalemissa” toistetaan joka vuosi pääsiäisen Seder-aterian loppupuolella sekä suuren sovintopäivän, Jom Kippurin lopetusjumalanpalveluksen loppuosassa”, hän kertoo. Kaupunkia ei voi unohtaa.

Valkaman mukaan Jerusalemin toisen temppelin jälkeinen historia sivuutetaan turhan helposti, vaikka kyse on lähes kahdentuhannen vuoden ajanjaksosta. Sen aikana kaupunki on ollut erityisen tärkeä myös kristityille ja muslimeille.

Sarjan toinen osa ”Jerusalem, Islam ja varhaiskristillisyys” ilmestyy helmi-maaliskuussa 2018.

Jeesuksen syntymäkirkko.

Ancient Prophecy: Near Eastern, Greek, and Biblical Perspectives (Oxford University Press, 2017)

By Martti Nissinen.

Martti Nissinen, the director of CSTT, has just published his newest book on prophecy, which has been the main topic of his research for three decades.

Ancient Prophecy is a comprehensive treatment of the ancient prophetic phenomenon as it comes to us through biblical, Near Eastern, and Greek sources. Once a distinctly biblical concept, prophecy is today acknowledged as yet another form of divination and a phenomenon that can be found all over the ancient Eastern Mediterranean. Even Greek oracle, traditionally discussed separately from biblical and Mesopotamian prophecy, is essentially part of the same picture.

The book argues for a common category of ancient Eastern Mediterranean prophecy, even though the fragmentary and secondary nature of the sources allows only a restricted view to it. The ways prophetic divination manifests itself in ancient sources depend not only on the socio-religious position of the prophets, but also on the genre and purpose of the sources. Nissinen shows that, even though the view of the ancient prophetic landscape is restricted by the fragmentary and secondary nature of the sources, it is possible to reconstruct essential features of prophetic divination

The first part lays the theoretical foundation of the book, defining prophecy as a non-technical, or inspired, form of divination, in which the prophet acts as an intermediary of divine knowledge. It is argued that that prophecy as much a scholarly construct as a historical phenomenon documented in Near Eastern, biblical, as well as Greek textual sources. The knowledge of the historical phenomenon depends essentially on the genre and purpose of the source material which, however, is very fragmentary and, due to its secondary nature, does not yield a full and balanced picture of ancient prophecy. This chapter also discusses the purpose of comparative studies, arguing that they are necessary, not primarily to reveal the influence of one source on the other, but to identify a common category of ancient Eastern Mediterranean prophecy.

Part Two constitutes a comprehensive and up-to-date overview of the available sources of the prophetic phenomenon in the ancient Eastern Mediterranean. The Near Eastern texts are presented according to textual genres: lexical lists and omen texts, legal and administrative texts, ritual texts, letters, written oracles, and literary prophecy. Most of these texts are written in Akkadian, but they also include some West Semitic, one Luwian and one Egyptian text. The Greek sources are discussed in two parts: first, the epigraphic sources such as the lead tablets from Dodona and the inscriptions from Didyma and Claros, and second, the literary sources containing narratives on consultations of the oracles at Delphi, Didyma, and Claros. Prophecy in the Hebrew Bible is presented as literature which is rooted in the prophetic phenomenon but which no longer directly documents the activity of prophets in ancient Israel and Judah.

The third part of the book consists of four comparative essays on central topics and a concluding essay. The first essay concerns prophecy and ecstasy, arguing that an altered state of consciousness was seen as a prerequisite of the prophetic performance. The second essay collects evidence of temples as venues of the prophetic performance, prophets among the temple personnel and as advocates (sometimes even critics) of temple worship. The third essay highlights the significance of prophecy for political decision-making from the point of view of royal ideology and communication between prophets and tulers, not forgetting the critical potential of prophecy. The fourth essay demonsrates that prophecy was a gendered phenomenon, but the prophetic role was not generally gender-specific, which is remarkable in the patriarchal cultures within which prophecy functioned. The concluding essay draws together the views to be seen through the “keyholes” provided by the sources, identifying the common category of prophecy in the ancient Eastern Mediterranean cultural sphere.

You can find more information about the book from the publisher’s website.

CSTT and Gender #3: Discussing Gender in the Archaeology of the Classical Periods in Israel/Palestine

by Rick Bonnie

Since the early 1980s, gender research has relatively quickly entered the realm of archaeology and gradually developed into its own subject area in the field.[1] To a large degree, however, this shift first took place in archaeological sub-disciplines far removed, so it seems, from Near Eastern, biblical, or classical archaeology. The latter have only very slowly and unfortunately still rather sparingly introduced research on gender roles and identities. To be sure, the field has developed and improved substantially over the last two decades.[2] This is shown, for instance, by the works of such eminent scholars as Beth Alpert Nakhai, Carol Meyers, and Jennie Ebeling, as well as the substantial scholarly interest in the recent workshops on “Gender, Methodology, and the Ancient Near East” organized by Saana Svärd and Agnes Garcia-Ventura.[3] Continue reading CSTT and Gender #3: Discussing Gender in the Archaeology of the Classical Periods in Israel/Palestine

Call for Papers: “The Synagogue in Ancient Palestine” (Helsinki, 22-24 Sept 2016)

CALL FOR PAPERS
The Synagogue in Ancient Palestine:  Current Issues and Emerging Trends
22–24 September 2016, University of Helsinki

*Feel free to forward this message to anyone who might be interested*

CFP Synagogue conferenceThe study of synagogues in ancient Palestine is flourishing more than ever. In the last decade at least four synagogues — one from the Late Second Temple-period (Magdala) and three dating to Late Antiquity (Kh. Wadi Hamam, Horvat Kur, Huqoq) — have been exposed by different archaeological expeditions. There is a thriving debate among scholars regarding the functioning and significance of these buildings within the Jewish communities of Palestine. Another continuing debate among archaeologists is the identification and dating of the exposed architectural remains. The excavations of the three above-mentioned late-antique synagogues have exposed richly decorated mosaic floors, which has added to our knowledge of the development of Jewish art. The Synagogue in Ancient Palestine. Current Issues and Emerging Trends provides an opportunity for scholars working on synagogues to discuss current issues in the field.
Four keynote speakers are confirmed: Jodi Magness is Kenan Distinguished Professor for Teaching Excellence in Early Judaism, University of North Carolina at Chapel Hill, and director of the Huqoq excavations. Karen Stern Gabbay is Assistant Professor of History, Brooklyn College, and specialized in the cultural identity and material culture of Jewish population in the Greco-Roman world. Zeev Weiss is Eleazar L. Sukenik Professor of Archaeology, Hebrew University of Jerusalem, and director of the Sepphoris excavations. Jürgen Zangenberg holds the Chair for History and Culture of Ancient Judaism and Early Christianity, Leiden University, and is director of the Horvat Kur excavations.

We invite papers that evaluate and integrate both textual and archaeological approaches to the synagogue in ancient Palestine and discuss some of the following issues in synagogue studies: The origins and development of synagogue(s); Questions of dating; Archaeology of Galilean and Judean synagogues including the most recent archaeological findings; Synagogue art and architecture; The synagogue within the Jewish community; Synagogues and Christian communities; Methodology; The history of synagogue research in the context of the early modern and current political situation. We encourage also papers from doctoral students.

Please send your abstract of 250–400 words, along with your name, institution, e-mail and tentative title, by Tuesday 15 March 2016 to Rick Bonnie, rick.bonnie@helsinki.fi.

The conference will be held at the University of Helsinki, 22–24 September 2016. There is no registration fee, but participants must cover their own travel and accommodation costs. The conference is organized by Rick Bonnie, Raimo Hakola, and Ulla Tervahauta, Faculty of Theology, University of Helsinki.

The conference is funded by the Centre of Excellence in Changes in Sacred Texts and Traditions and the Centre of Excellence in Reason and Religious Recognition, both Faculty of Theology, University of Helsinki. The conference is organized in co-operation with the Foundation of the Finnish Institute in the Middle East.

Faces From The Past: Ancient Near Eastern Figurines

On September 17-18 2015, a colloquium on Ancient Near Eastern Figurines took place in the old city of Tallinn (see programme). It was focused on the figurines of Iron Age Palestine and Transjordan, aiming to bring together scholars who study clay figurines from different periods and parts of the southern Levant. Continue reading Faces From The Past: Ancient Near Eastern Figurines

Mini-conference: “What Is ‘Ethnicity’ and Who Belongs to a ‘Minority’ in the Fertile Crescent?” (Helsinki, April 21)

Migration is an age-old phenomenon. Also the Fertile Crescent got its demography and cultures shaped by migration, whether by so-called ‘forced migration’ (deportation) or so-called ‘barbarian invasions’ (mass migration of nations) or by other migration phenomena. Such diversifications, especially when seen over several generations, lead to questions about belonging and calls for reflection on the definition of terminology, in particular ‘ethnicity’ and ‘minority’. These issues are addressed with a focus on the first millennium BCE in a conference, entitled: “What Is ‘Ethnicity’ and Who Belongs to a ‘Minority’ in the Fertile Crescent?”  Continue reading Mini-conference: “What Is ‘Ethnicity’ and Who Belongs to a ‘Minority’ in the Fertile Crescent?” (Helsinki, April 21)

Heidelberg Colloquium – Aram and Israel

by Juha Pakkala

Five members of the CSTT (Katri Saarelainen, Emilia Tapiola, Izaak de Hulster, Martti Nissinen and Juha Pakkala) participated in a colloquium on Aram and Israel in Heidelberg in September 1–4, 2014. The focus of the colloquium was on cultural interaction, political borders and identity-building concerning the relationship between the Aramean realm and Israel in the 12th to 8th centuries bce. Continue reading Heidelberg Colloquium – Aram and Israel

Heidelberg Colloquium – Aram and Israel

The program for the

Heidelberg Colloquium on the Subject of
Aram and Israel: Cultural Interaction, Political Borders and Construction of Identity
during the Early Iron Age (12 th –8 th Centuries BCE)
IWH Syposium, September 1-4, 2014,

co-organized by CSTT’s Izaak de Hulster, can be found here:
http://www.theologie.uni-heidelberg.de/md/theo/aktuelles/news/aram_and_israel_-_program_-_adjusted.pdf