SAVE-hankkeen nettisivut ovat nyt auki!

Tervetuloa SAVE-hankkeen uusille nettisivuille! Näiltä sivuilta löydät ajantasaista tietoa hankkeen etenemisestä sekä materiaalia projektiin liittyen. Lisäksi nettisivuja voi käyttää väylänä kommentoida hanketta ja esittää siihen liittyviä kysymyksiä.

Mistä SAVE-hankkeessa on oikein kyse? Tarkkaa tietoa löydät täältä. Lyhykäisyydessään kyse on kuitenkin pilottihankkeesta, jonka avulla pyritään selvittämään voisiko peltojen kipsikäsittely olla kauan kaivattu ratkaisu rannikkovesiemme rehevöitymisen estämiseksi. Aikaisempien tutkimuksien perusteella kipsikäsittely vaikuttaa erittäin lupaavalta keinolta!

Pilotti toteutetaan Liedon seudulla. Varsinais-Suomessa virtaava Savijoki tarjoaa erinomaiset puitteet toimenpiteen vaikutusten tarkasteluun. Kipsinlevityksen vaikutuksia vedenlaatuun seurataan usealla mittarilla.

Kipsihanke kestää aina vuoden 2018 loppuun saakka. Kipsi on tarkoitus levittää kuluvan vuoden syksyllä ja sen vaikutuksia tarkastellaan vähintään kahden vuoden ajan. Hankkeen aikana laaditaan lisäksi suunnitelma kipsikäsittelyn laajamittaiselle käyttöönotolle tulevaisuudessa.

Tämän projektin avulla meillä on todellinen mahdollisuus parantaa Itämeren tilaa. Jos haluat tietää kuinka hanke etenee, muista vierailla sivuillamme jatkossakin tai tilaa uutiskirjeemme. SAVE-hanke on käynnistynyt ja siitä kuullaan vielä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *