Kipsinainen kierroksilla – tarinaa tilaneuvotteluista

Terhi Ajosenpää, Maisemasuunnittelija ja tilaneuvottelija, ProAgria
Terhi Ajosenpää, Maisema-suunnittelija ja tilaneuvottelija, ProAgria

Minulla oli ilo olla mukana SAVE-hankkeessa alkukeväällä toimiessani hankkeen tilaneuvottelijana. Tehtävänäni oli tehdä sopimus kipsinlevityksestä kaikkien hankkeeseen mukaan lähteneiden tilojen kanssa. Opin ja koin työssä paljon uutta, eikä kommelluksiltakaan vältytty.

60 tilakäynnin sovittaminen 6 viikon ajanjaksolle ei ollut ihan helppo tehtävä. Moni kauhisteli urakkaani, mutta hyvällä suunnittelulla ja tarkalla kirjanpidolla nimet, numerot ja tilakohtaiset tiedot pysyivät järjestyksessä. Minua ei onneksi luultu puhelinmyyjäksi, vaan puheluihini vastattiin nopeasti ja useimmiten tapaamisaika saatiin sovittua yhdellä puhelulla. Kevään hidas eteneminen helpotti aikataulutusta, koska tiloilla ei vielä huhtikuussa ollut kovaa kiirettä peltotöihin.

Seuraava haasteeni oli löytää tiloille. Lieto ja hankkeen valuma-alueelle yltävät osat Paimiosta olivat minulle ennestään melko tuntematonta seutua. Pääteitä pitkin olin kyllä ajellut ihastellen jokinotkojen elävöittämää maisemaa, mutta sivuteille en ollut juuri poikennut. Navigaattori oli korvaamaton apu perille löytämisessä ja tiukassa aikataulussa pysymisessä.

Maisemakuva hyppyrimäeltä
Joskus navigaattori saattoi ohjata aivan pöpelikköön. Kuva: Petri Ekholm

Muutamia kertoja kävi tietysti myös niin, että navigaattorin ohjaamana olin enemmän hukassa kuin ilman sitä. Yksi tie näytti olevan navigaattorin kartalla täysin poikki ja jotkin osoitteet aivan eri paikassa kuin missä ne oikeasti olivat. Viljelijöiden puhelinopastuksella sitten viimeistään pääsin perille. Vanha Fordini selvitti kelirikkopaikat tottuneesti, mutta peltoteille en sillä kuitenkaan lähtenyt ajelemaan, vaan itsepäisesti etsin korvaavan reitin navigaattorin vastalauseista huolimatta. Auton mittariin kertyi hankkeen aikana 1900 kilometriä, mikä vastaa noin kahta edestakaista kipsirekan reissua Liedon ja Siilinjärven kipsivaraston välillä. Jos olisin kipsirekan kuljettaja, niin ajo olisi vasta alkumetreillä, sillä reissuja pitäisi ajaa vielä 158 lisää.

Tilalle tullessani purin autosta pienen toimiston verran tavaraa. Matkassa olivat tietokone, tulostin, esitteitä, ohjeita, karttoja, jatkojohto, nitoja ynnä muuta. Kantaminen toi sopivasti fyysistä aktiviteettia autossa ja pöydän ääressä istumisen lomaan. Sähkö oli ainut vaatimukseni isäntäväelle, sillä sopimus piti saada tulostettua allekirjoituksia varten. Kerran sopimusta valmisteltiin ulkona kodassa, mutta sinnekin sähkö saatiin pitkällä jatkojohdolla.

Moni viljelijä oli hyvin perillä hankkeen tavoitteista tiedotteiden ja maaliskuussa pidetyn yleisötilaisuuden pohjalta. Viljelijöiden yhteistyö ja tiedonvaihto tuntui myös toimivan, sillä uudet tiedot kulkivat usein jo edeltä tilalta toiselle. Työläin osuus tilakäynnistä oli laskea lohkojen viljavuusnäytteistä kationien tasapaino. Tuomas Mattilan ansiokkaasti kehittämällä laskurilla tarkistettiin, että lohkon kalsiumin, magnesiumin ja kaliumin tasapaino pysyy kipsin levityksen jälkeenkin sopivana eikä vaaraa ravinteiden oton häiriintymiselle ole. Alkukangertelun jälkeen laskuri saatiin toimimaan moitteetta, ja uskon, että moni viljelijä katsoo viljavuustietojaan nyt uusin silmin.

Pelto ja sadepilvet
Viljelijöiden toiveissa on edelliskesää kuivemmat kelit, jotta kipsinlevityskin onnistuu paremmin syksyllä. Kuva: Anu Suono

Keskusteluissa pohdittiin kipsin levitykseen liittyviä käytännön haasteita. Yksi puhutuimmista aiheista oli tulevan satokauden sää, koska tuoreessa muistissa oli viime vuoden poikkeuksellisen huono tilanne. Näin alkukesällä uskaltaa ainakin sen verran jo sanoa, että vuodet eivät näytä olevan veljeksiä eikä märkyysongelma vaivaa samalla tavalla tässä vaiheessa kesää kuin viime vuonna. Toivotaan, että sateita saadaan sopivasti ja kipsiä päästään levittämään heti puintien jälkeen.

Muutaman kerran kuulin itseäni kutsuttavan kipsinaiseksi. Tästä en ole ollenkaan harmissani, vaan otan uuden tittelin ylpeydellä vastaan. Kipsistä tehtyä hymytyttöpatsasta en alakouluaikoina saanut, joten tämä titteli korvatkoon tuon lapsuudessa saamatta jääneen huomionosoituksen.

Kiitos kaikille hankkeen tiloille hyvästä yhteistyöstä ja antoisista keskusteluista niin maatalouden kuin muun elämänmenon saralla. Onnea kipsinlevityksiin – hymyillään, kun tavataan!

Terhi Ajosenpää
ProAgria Länsi-Suomi