SAVE-hanke mukana Ålandsbankenin Itämeriprojektissa – käy äänestämässä!

SAVE-hankkeen sivuprojekti on valittu Ålandsbankenin Itämeriprojektin yleisöäänestysvaiheeseen. Itämeriprojekti on kilpailu, jonka avulla Ålandsbanken haluaa kannustaa organisaatioita kehittämään hyviä ideoita luonnon hyväksi.

Kilpailussa organisaatiot voivat hakea tukea hankkeilleen Itämeren pelastamiseksi. Peltojen kipsikäsittely on tähän erinomainen ehdokas, kuten valinta 14 parhaan hankkeen joukkoon yli 140 hankkeen joukosta osoittaa.

Jotta peltojen kipsikäsittely saadaan hiottua huippuunsa vesiensuojelutoimenpiteenä, tulee sitä kehittää yhteistyössä viljelijöiden ja muiden yhteistyötahojen kanssa. Tämän takia on tärkeää, että SAVE-hankkeella on tarvittavat resurssit kipsipilotissa karttuneen tiedon keruuseen ja analysointiin. Menestyminen Itämeriprojektissa auttaa näiden tavoitteiden saavuttamisessa.

Käy siis alla olevan linkin kautta antamassa äänesi SAVE-hankkeelle ja varmista, että kipsipilotin hyödyt valjastetaan parhaalla mahdollisella tavalla Itämeren hyödyksi!

http://www.balticseaproject.org/fi/projektit/maatalouden-fosforikuormituksen-vaehentaeminen-peltojen-kipsikaesittelyllae

Virtaaman mittaamisesta

Edellisessä kirjoituksessa kerrottiin kuinka veden laatua seurataan, mutta tärkeää on myös tietää kuinka paljon vettä joessa virtaa. Kuulostaa äkkiseltään yksinkertaiselta, mutta tarkemmin kerrottuna on varsin mielenkiintoinen ja moniulotteinen asia. Miksi veden määrä pitää tietää ja kuinka sitä mitataan? Tästä kertoo SYKEn tutkimusinsinööri Jarmo Linjama.

Jo muinaiset roomalaiset olivat kiinnostuneita virtaavan veden määrästä. He nimittäin hoitivat vesihuoltoaan akvedukteilla, joita pitkin vuoristojäätiköiden sulamisvesi johdettiin kaupunkeihin. Rakenteet olivat valtavia ja kallistusta vain 2 cm kilometrillä. Melkoista insinöörityötä 2000 vuotta sitten – vetää vesi-insinöörin edelleen hiljaiseksi. Tosin Ramses II teetti orjillaan samanlaisia rakenteita Egyptissä jo 1200 vuotta aiemmin, mutta se on toinen juttu. Miten tämä liittyy virtaaman mittaamiseen? Ei välttämättä mitenkään muuten kuin että akveduktit piti mitoittaa kattamaan kaupungin vedentarve ja niiden kautta tulevaa vesimäärää todennäköisesti mitattiin seuraamalla kuinka kauan tietyn suuruisen vesisäiliön täyttyminen kestää. Ja sainpahan aloittaa tekstin roomalaisviittauksella.

Roomassa käytettyä virtaamamittausmenetelmää käytettiin sen keksimisen jälkeen noin 1500 vuotta. Kun haluttiin tietää paljonko vettä purossa lirisee, sitä voitiin yrittää arvioida silmämääräisesti. Jos purossa sattui olemaan pieni putous, tulos tarkentui työntämällä ämpäri alle ja laskemalla täyttymiseen kuluvat sekunnit.

Savijoen virtausta loppukesästä
Savijoen virtaamaa voi olla hankala arvioida silmämääräisesti. Kuva: Samuli Puroila

Suuren joen rannalla näistä konsteista ei ole apua. Virtaamaa kuitenkin pystyy arvioimaan, jos tiedetään uoman poikkileikkauspinta-ala ja veden virtausnopeus. Virtaama saadaan kertomalla nämä luvut keskenään. Suomessa tämä oivallettiin viimeistään 1700-luvun puolivälissä. Veden pinnalla kelluvan kohon tai muun roskan nopeus arvioitiin ja uoman syvyys luodattiin mittakepin avulla. Tulokset menivät useimmiten raskaasti yläkanttiin, koska virtausnopeus pinnalla on yleensä selvästi suurempi kuin poikkileikkauksessa keskimäärin.

Insinööri Woltmann esitteli potkurinkaltaiseen laitteeseen perustuvan virtaamanmittausmenetelmän Hampurissa vuonna 1790. Tämä Woltmannin siivikkona tunnettu laite on hieman muunneltuna edelleen käytössä, vaikkakin jo väistymässä uudempien menetelmien tieltä. Virta pyörittää potkuria ja pyörähdysten lukumäärä aikayksikössä voidaan muuntaa veden virtausnopeudeksi. Kun lisäksi mitataan uoman poikkileikkauksen ala, virtaama voidaan laskea. Woltmannin ’hydrometristä flyygeliä’ käytettiin Suomessa ensimmäisen kerran kesäkuun 25. päivänä vuonna 1862. Tuolloin Rokkalanjoen Patakoskessa, Viipurin läänin Johanneksen pitäjän Koskijärven kylässä virtasi vettä 80,0 kuutiojalkaa sekunnissa.

Purkautumiskäyrät – vedenkorkeuden ja virtaaman väliset suhdekäyrät – ovat virtaamatilastojen perusta. Käyrien avulla voidaan määrittää virtaamat vedenkorkeushavainnoista. Varhaisin säilynyt purkautumiskäyrä on Vuoksen virtaaman ja Saimaan vedenkorkeuden välille laadittu, vuodelta 1908. Virtaamatietojen määrittäminen purkautumiskäyrien avulla on säilynyt jokseenkin samanlaisena yli sata vuotta. Suomen jokien virtaamat tunnetaan keskimäärin vähintään viiden prosentin tarkkuudella, siis selvästi paremmin kuin vesitaseen muut tekijät.

Vertailualueen mittapato
Savijoen mittapadon avulla on joen yläjuoksun virtaamaa mitattu jo 1970-luvulta lähtien. Kuva: Eliisa Punttila

Purkautumiskäyristä päästään varsinaiseen aiheeseen eli virtaaman mittaukseen Savijoen alueella. Savijoen latvoilla on jo yli 40 vuotta ollut SYKEn tutkimusvaluma-alueiden verkkoon kuuluva mittapato, missä on virtaaman lisäksi mitattu monipuolisesti veden laatua. Mittapato on muodoltaan selkeä ja muuttumaton. Vedenpinnan korkeuden ja virtaaman välille on tällöin helppo muodostaa laskennallinen yhteys eli purkautumiskäyrä. Sen jälkeen tarvitsee vain mitata pinnankorkeutta padon yläpuolisessa patoaltaassa ja virtaama saadaan tästä reaaliajassa tietokantoihin. Kun lisäksi tiedetään mittapadon yläpuolisen valuma-alueen pinta-ala, voidaan virtaaman avulla helposti laskea valunta maa-alueilta (l/s/km2) eli se, kuinka paljon mittapadon yläpuoliselta alueelta valuu vettä uomaan aikayksikössä.

SAVE-hankkeen kahdessa muussa alempana uomassa sijaitsevassa mittauspisteessä (10-tie ja Bränikkälän silta) mitataan pinnankorkeutta, mutta virtaaman mittaaminen pelkästään pinnankorkeutta seuraamalla ei näissä kohteissa suoraan onnistu. Mittapato on kallis rakentaa eikä sen rakentamiseen saa helposti lupaa. Muutkaan yleisesti isommissa joissa käytetyt virtaamanmittausmenetelmät eivät ole tarkkoja näin pienessä uomassa. Purkautumiskäyrä, eli se, kuinka paljon vettä uomassa virtaa eri vedenkorkeuksilla, pitäisi silti määrittää ja sitä varten tarvitaan erilaisissa virtaamatilanteissa tehtyjä virtaamamittauksia.

Nykyaikainen virtaamanmittauslaitteisto
Modernilla laitteistolla mittaus onnistuu tarkasti ja nopeasti. Kuva: Samuli Puroila

Savijoen virtaamamittauksissa on käytetty suolapulssin etenemisen seurantaan perustuvaa virtaamamittausta. Menetelmän suurena etuna on se, että se soveltuu mainiosti pienille virtaamille sekä muodoltaan vaihteleville uomille. Lisäksi laitteisto on kevyt ja yhden tutkijan helposti käytettävissä.

Mittauksen idea ei ole uusi, mutta vasta nyt antureiden tarkkuus ja läppärin laskentateho on sillä tasolla, että tällainen nopea kenttämittaus on kustannuksiltaan järkevää. Idea on karkeasti seuraava: otetaan mittauspisteen kohdalta astiaan puoli litraa jokivettä ja mitataan sen sähkönjohtavuus. Sen jälkeen lisätään veteen pieniä annoksia suolaliuosta ja mitataan, mikä on sähkönjohtavuus kullakin pitoisuudella. Tällä tavoin muodostetaan yhtälö suolapitoisuuden ja sähkönjohtavuuden välille kyseisessä mittauspisteessä. Tämän jälkeen arvioidaan silmämääräisesti jokiuoman virtaama, otetaan virtaama-arvion mukainen, taulukon määrittelemä määrä suolaa ja liuotetaan se ämpärissä olevaan jokiveteen. Seuraavaksi laitetaan anturit veteen, mittaus käyntiin ja käydään kippaamassa suolaliuos ylävirran puolelle riittävän kauas.

Laitteisto mittaa sähkönjohtavuutta ja havaitsee heti kun suolapitoisuus alkaa vähänkin nousta. Suolapulssin edetessä mittauspisteen ohi sähkönjohtavuus ensin kasvaa ja sitten vähitellen palautuu mittausta edeltävään tasoon. Sähkönjohtavuuden muutoksen voimakkuuden ja suolapulssin pituuden ja etenemisnopeuden perusteella läppärillä oleva ohjelma laskee, mikä on ollut se vesimäärä, johon ylävirtaan kipattu suola on sekoittunut, jotta kyseinen johtavuuskäyrä toteutuu. Tämän perusteella saadaan virtaama.

Suolaa liuotetaan jokiveteen
Modernitkin menetelmät vaativat kuitenkin yksinkertaista kenttätyötä. Vasemmalla allekirjoittanut, oikealla Petri Ekholm. Kuva: Samuli Puroila

Tätä kirjoittaessani on ollut pitkään varsin kuivaa yhtä sadetta lukuun ottamatta. Tuo sade oli voimakkuudeltaan juuri sellainen, että virtaama Savijoessa ei mainittavasti noussut, mutta ravinteita kulkeutui peltojen pintakerroksista vesiin. Tällaisissa tilanteissa vesinäytteiden antamat tulokset saattavat olla varsin rajun näköisiä, kun pelloilta valuva väkevä vesi sekoittuu joen pieneen vesimäärään. Itämeren kannalta tällainen tilanne ei juuri huolestuta. Ravinnekuormitus on pitoisuuden ja virtaaman tulo, ja kun virtaama on pieni, kuormituskin pysyy pienenä. Toisaalta suuri virtaama yhdistettynä pieneenkin pitoisuuteen saattaa kuormittaa Itämerta aivan eri tavalla. Tätä varten on tässäkin hankkeessa välttämätöntä tietää virtaama tarkasti ja siinä suolapulssimittaus on osoittautunut oivalliseksi välineeksi.

Kiitokset Veli Hyväriselle ja Esko Kuusistolle virtaamanmittausten historiaan liittyvistä avuista!

Tutkimusinsinööri Jarmo Linjama
Suomen ympäristökeskus (SYKE)
Vesikeskus / Hydrologinen seuranta

Savijokea seurataan 24/7 – miltä näyttää?

Petri Ekholm, Erikoistutkija, Suomen ympäristökeskus

SAVE-hanke seuraa Savijoen vedenlaatua ja -määrää kolmella havaintopaikalla. Savijoen yläjuoksun vertailualueelta, jossa kipsiä ei käytetä, on otettu vesinäytteitä jo 1960-luvulta lähtien. Kipsinlevitysalueella sijaitsevien Yliskulman ja Parmanharjun asemat ovat SAVE-hankkeen varta vasta perustamia. Luode Consultingilta vuokratut automaattiset anturit ovat mitanneet kaikilla kolmella asemalla vedenlaatua kerran tunnissa aina tämän vuoden helmikuusta lähtien. Aineisto varastoidaan dataloggeriin ja siirretään verkkoon, josta veden pinnankorkeus sekä sameus, sähkönjohtavuus, lämpötila ja liuenneen orgaanisen hiilen pitoisuus on nähtävissä lähes välittömästi.

Mittapato talvella
Vertailualueen mittausasema talvella. Kuva: Mikko Kiirikki

Nyt seuraa tiivis opetustuokio vedenlaadun indikaattoreista. Sameus kuvaa valon sirontaa veden hiukkasista. Silmin havaittavan sameuden lisäksi se kuvaa veden kiintoaineen ja siihen sitoutuneen fosforin määrää. Kun sameusarvo on esimerkiksi 1000 FTU:a, niin vedessä on kiintoainetta noin 1 gramma litrassa ja kiintoaineeseen sitoutunutta fosforia 1,4 milligrammaa litrassa. Tällöin vesi on käytännössä läpinäkymätöntä. Sameuden yksikkö, FTU, viittaa sameaan yhdisteeseen, formatsiiniin, jonka avulla mittarit kalibroidaan (FTU = Formazin Turbidity Unit). Sähkönjohtavuus taas kertoo veteen liuenneiden ionien, ”suolojen”, määrän. Sen perusteella arvioidaan sulfaattipitoisuutta ja sitä kautta kipsin vähittäistä huuhtoutumista pelloilta. Lämpötila antaa viitteitä siitä, onko Savijoessa virtaava vesi pintavaluntavettä vai pohjavettä. Liuennut orgaaninen hiili kuvaa veden humusaineiden pitoisuutta. Anturit mittaavat myös Savijoen pinnankorkeuden, jonka perusteella määritetään veden valunta. SAVE-hankkeessa vedenlaatua tutkitaan suhteessa valuntaan, sillä pelloilta tuleva kuormitus riippuu ratkaisevasti valunnasta.

Eli: sameus, sähkönjohtavuus, lämpötila, orgaaninen hiili ja pinnankorkeus. Pysyitkö mukana? Hyvä!

Anturit tuottavat hyvin luotettavia tuloksia: ne on kalibroitu laboratoriossa erittäin tarkasti, ja maastossa mittareiden puhtauden takaa sensoreiden järeä harjaspuhdistus, joka poistaa optisilta pinnoilta roskat ja vedessä helposti muodostuvat biofilmit. Tämän lisäksi mittareita huolletaan parin viikon välein ja kalibroidaan kaksi kertaa vuodessa. Mittalaitteiden laadusta tutkimuksen onnistuminen ei siis jää kiinni!

Automaattinen sensori
Automaattiset sensorit mittaavat Savijoen vedenpinnan korkeutta sekä veden lämpötilaa, sameutta, suolaisuutta ja liuennutta orgaanisen aineksen pitoisuutta kerran tunnissa. Kuva: Mikko Kiirikki

Automaattisilla antureilla ei kuitenkaan saada vedenlaadusta kokonaiskuvaa. Siksi Savijoesta otetaan muutamia kertoja kuukaudessa myös vesinäytteitä, joista analysoidaan Rambollin Lahden laboratoriossa pitkä lista vedenlaatua kuvaavia muuttujia. Ehkä tärkein näistä on liuennut fosfori, jota ei – lukuisista yrityksistä huolimatta – edelleenkään voida määrittää automaattisilla sensoreilla. Liuennut fosfori on sataprosenttisesti leville käyttökelpoista, ts. täysin rehevöittävää fosforia. Maa-ainesfosforin sen sijaan on ensin vapauduttava liuenneeseen muotoon, jotta levät ja muut vesien perustuottajat voisivat sen käyttää hyväkseen. Kipsikäsittelyn toivotaan vähentävän niin liuenneen kuin maa-ainesfosforinkin kulkeutumista pelloilta vesiin. Myös liuenneen orgaanisen hiilen pitoisuuden odotetaan laskevan. Toive on, että pitoisuudet laskisivat erityisesti runsasvetisinä kausina, jolloin suurin osa ravinteista kulkeutuu vesiin.

Kun merkittävä osa kipsistä on nyt jo levitetty Savijoen pelloille, voidaanko kipsikäsittelyn tehosta sanoa jo jotakin?

Tämä syksy on ollut varsin kuiva ja Savijoen vesi on ollut melko kirkasta niin kipsin levitysalueella kuin vertailualueellakin. Lokakuun alussa saatiin kuitenkin jonkin verran sateita. Tulokset tuolta ajalta ovat rohkaisevia. Savijoen yläjuoksulla, jossa kipsiä ei siis ole käytetty, sameus nousi arvoon 68 FTU. Se ei toki ole paljon samealle Savijoelle, mutta kipsin levitysalueella sameus oli vieläkin matalampi: korkeimmillaan 31 FTU ja usein reilusti alle puolet siitä mitä yläjuoksun vertailualueella. Vesi vaikuttaa siis kirkastuneen ja myös orgaanisen hiilen pitoisuus on ollut kipsinlevitysalueella selvästi matalampi.

”Tulokset ovat rohkaisevia.”

Johtopäätelmiä kipsin tehosta joudutaan kuitenkin odottamaan pitkään, Savijokea seurataan vielä ainakin kaksi vuotta. Ensimmäisistä kunnon syyssateiden aiheuttamasta valuntapiikistä voidaan tosin päätellä jo paljon enemmän. Valuntapiikkiä voidaan kuitenkin joutua odottamaan, sillä seuraavatkin 10 vuorokautta ovat sääennusteen mukaan kuivia.

Sähköä jokeen: vuollejokisimpukoiden käyttäytymisen mittaamista

Kipsipilotin ensisijaisena tavoitteena on selvittää kipsinlevityksen käytännön toteutukseen liittyviä haasteita sekä varmistaa toimenpiteen vaikutus peltojen ravinnehuuhtoumaan. Kuitenkin myös toimenpiteen muut potentiaaliset vaikutukset on selvitettävä ennen kuin kipsitys voidaan laajentaa koko Etelä-Suomeen. Erittäin olennainen selvitettävä asia on kipsin vaikutus vesieliöstöön. Tästä kertoo SYKEn erikoitutkija Matti Leppänen.

Lounais-Suomen joille on tyypillistä savisameus, joka aiheutuu, kun pelloilta huuhtoutuu hiukkasia vettä samentamaan. Samalla liikkuu myös ravinteita, joita SAVE-projekti yrittää torjua. Entäpä kipsi? Kalsiumsulfaatti on hyvin vesiliukoista ja huolimatta sitoutumisesta maahan, jonkin verran voi päätyä myös jokeen. Sen enempää kalsiumia kuin sulfaattiakaan ei voi pitää perinteisinä haitallisina aineina, ovathan ne tavallisia kaikissa luonnon vesissä. Suuret määrät voivat kuitenkin häiritä eliöiden ionitasapainoa ja sen säätelyä. Sen takia on hyvä tutkia, olisiko kipsillä merkitystä Savijoen eliöille oletetuissa huuhtoumamäärissä tai äärimmäisissä pitoisuuksissa.

Altistuskammioita ja simpukoita Savijoella
Altistuskammiot simpukoineen Savijoen yläjuoksun vähäisessä vesimäärässä. Kammioiden lisäksi käyttäytymismittausten laitteistoon kuuluvat auton akku, invertteri, tietokone ja mittalaite. Kuva: Matti Leppänen

Savijoessa, kuten joissakin muissakin länsirannikon joissa, on uhanalaista vuollejokisimpukkaa. Sen hyvinvoinnista olemme tietysti kiinnostuneita. Hiljaista elämää viettävien simpukoiden reaktioita ulkopuolisiin tekijöihin on hankala tutkia. Onneksi käytettävissämme on laitteisto, jolla voidaan, sähkökentässä tapahtuvien muutosten avulla, tulkita simpukan liikkeitä koekammiossa. Kuoren avaaminen, jalan liikkeet ja veden siivilöinti havaitaan herkällä laitteella, ja käyttäytymisessä mitattuja muutoksia voidaan verrata altistusolosuhteisiin. Näin ainakin teoriassa – kokeet näyttävät toimiiko tämä käytännössä.

Vuollejokisimpukoita
Savijoesta pilottialueen alapuolelta löytyneitä vuollejokisimpukoita. Kuva: Rami Laaksonen

Kokeiden toteuttamiseksi olemme saaneet apua simpukka-asiantuntija Rami Laaksoselta, joka poimi meille Perniönjoesta Varsinais-Suomen ELY-keskuksen poikkeusluvalla 60 vuollejokisimpukkaa. Joen runsaasta populaatiosta voidaan ”lainata” koeyksilöitä kokeisiimme ja palauttaa ne keräyspaikkaan palvelun jälkeen. Kokeita varten veimme 40 simpukkaa Jyväskylään SYKEn ekotoksikologian laboratorioon, jossa niiden käyttäytymistä mitataan erilaisilla kipsialtistuksen tasoilla Savijoen vedessä. Mittasimme myös simpukoiden reaktioita jo hakumatkalla Perniönjoessa ja Savijoessa kahdella paikalla taustatiedoksi. Lisäksi jätimme Savijoella simpukoita sumppuihin sekä kipsinlevitys- että yläjuoksun verrokkialueelle. Näillä simpukoilla toistamme kuukauden kuluttua mittaukset ja vertaamme vasteita vedenlaatutietoihin.

Savijoki - vedenkeruu
Savijoen norosta kerättiin liki 400 litraa vettä laboratoriokokeisiin. Kuvassa tutkijat Johanna Salmelin ja Krista Rantamo. Kuva: Matti Leppänen

Simpukoiden lisäksi olemme kiinnostuneita näkinsammalten pärjäämisestä kipsialtistuksissa. Näkinsammalet ovat lähes jokaisen virtaveden vakiolajeja, joilla on tärkeä perustuottajan ja habitaatin monipuolisuutta ylläpitävä rooli. Tässä tarkoituksessa teemme kasvukokeita isonäkinsammalella laboratoriossa erilaisilla kipsipitoisuuksilla Savijoen vedessä. Sekä simpukoiden että sammalten kokeita tehdään nyt lokakuussa ja tuloksia voidaan odottaa marraskuussa.

Erikoistutkija Matti Leppänen
Suomen ympäristökeskus (SYKE)
Laboratoriokeskus / Ekotoksikologia ja riskinarviointi

Pohja näkyvissä

Antti Iho
Antti Iho, Erikoistutkija, Luke

Unohduin nojaamaan otsallani kuivauskaapin oveen ja tuijottamaan tiskiallasta. Altaan pohjalla oli syvä lautanen täynnä vettä. Kippasin kädessäni olevan maitolasin jämät lautaselle. Vesi sameni ja valui reunojen yli. Täytin lasin kirkkaalla vedellä ja kaadoin perään, sameaa valui reunojen yli. Toisen lasillisen. Se, ettei kolmaskaan vesilasillinen tuonut pohjaa näkyviin, herätti minut siitä etunojahorteesta. Miksei se kirkastu?

Veden koettu sameus ei kulje käsi kädessä siinä olevien hippusten määrän kanssa. Savisamea vesi voi näyttää pitkään samealta, vaikka hippusten määrää litraa kohden leikkaisi paljonkin. Näkyvä vaikutus on kiven alla. Tämä tekee savisiin vesiin kohdistuvista suojeluponnisteluista turhauttavia.

Vantaankosken silta (editoitu)
Vanhankaupunginkosken pato ja Viikintien silta. Kuva: Samuli Puroila

Jos syksyllä on ollut pitkään sateetonta, näen Viikintien sillalta Vantaanjoen pohjan, virrassa heiluvat pohjan kasvit ja siinä liikkuvat kalat. Huomasin tämän ensimmäisen kerran elokuussa 1998. Olin kasvanut Vantaanjoen varrella enkä ollut koskaan aiemmin erottanut joen pohjaa – en tiennyt sen olevan mahdollista. Vimmaiselle kalamiehelle tämä oli vavahduttava kokemus. Tämähän on oikea joki!

Saattaa olla, että Vantaanjoki ja ensimmäinen outo kokemus kirkkaammasta joesta ajoivat minua tutkimusaiheeni pariin. Mutta tutkijana sitä lähinnä tekee tutkimuksia, joiden tulokset eivät paljon kulmakarvoja kohottele. Kolme vuotta derivointia – kannattaisi kohdistaa ympäristöohjaus maaperän fosforiin eikä lannoitteeseen. Check. Kaksi ja puoli vuotta mallinnusta ja Matlab-koodausta – korkean fosforitilan maita ei kannata lannoittaa niin paljon. Check. Ei hirveän dramaattista.

Pohja näkyvissä
Syyskuun vähäiset sateet ovat tuoneet Vantaanjoen pohjan esiin. Kuva: Samuli Puroila

2010 loppuneeseen Trap-hankkeeseen osallistuminen oli virkistävä poikkeus. Siinä levitettiin kipsiä sadalle hehtaarille ja katsottiin huolellisella koejärjestelyllä, mitä tapahtuu. Tapahtui ihmeen paljon. Samaan aikaa vedin Tarveke-hanketta, jossa päädyttiin niin ikään levittämään kipsiä. Hankkeessa tutkittiin tarjouskilpailumekanismia. Sen tulokset vahvistivat kuvaa, että kipsi saattaa olla paitsi toimiva, myös viljelijöiden laajasti hyväksymä toimenpide.

Jos kipsi kirkastaa savisia vesiä, ei maksa mielettömästi ja viljelijät ovat laajasti valmiita käyttämään sitä, niin voisiko sitä levittää kokonaiselle valuma-alueelle? Yhtäkkiä olin mukana jossain, joka oikeasti voisi tuottaa näkyviä vaikutuksia. Ja vaikka kohdealueeksi valikoitui Savijoki, ajattelin totta kai Vantaanjokea, josta paikallisten päättäväisyys on tehnyt Suomenlahden merkittävimmän taimenen kutujoen. Mitä jos se olisi vielä kirkkaampi? Harjaisiko kosken katsominen aivoista karstaa vielä tehokkaammin?

Vantaanjoen sakeaa vettä (editoitu)
Kovin hyvä näkyvyys ei kuitenkaan ole edes poutasäiden jälkeen. Kuva: Samuli Puroila

Kipsin levittäminen lisää veden sulfaattipitoisuutta. Sen vaikutukset kaloihin tai mätiin ovat lähinnä hypoteettisia, mutta SAVE-hankkeessa ei jätetä mitään tutkimatta. Hyvä niin. Mutta voiko veden kirkastuminen johtaa muutoksiin kalakannoissa: jäisikö taimenen poikasia enemmän petojen suuhun, vai olisiko petoja vähemmän? Entä kalastuspainetta? Latvapurot kuten Longinoja ovat jo nyt aika kirkkaita, eikä pääuoman kirkastuminen vaikuttaisi näiden poikasten ensimmäisiin elinvuosiin mitenkään. Ja entäpä sitten pääuoma? Mitä jos vesi kirkastuisi ja Vantaan kaupunki lopettaisi kirjolohien kaatamisen jokeen? Entä jos ikänsä Vantaanjoen varrella asuneet ovatkin muodostaneet maitokahvin väriseen veteen tunnesiteen? Niin että vaikka valitsisivat kirkkaan samean sijaan, kuitenkin kaipaisivat vanhaa?

Vanhankaupunginkoski
Vanhankaupunginkosken itäinen haara. Kenties muutaman vuoden kuluttua tässä voi tarkkailla taimenten nousua kirkkaassa vedessä kohti Vantaanjoen latvoja. Kuva: Samuli Puroila

SAVE-hankkeen yhteydessä ajatukseni karkaavat jatkuvasti kalastukseen. Ehkä haluan ajatella, että jokivesiä kirkastamalla teemme kaloille palveluksen. Että ikään kuin osaltani pyydän kaloilta anteeksi, että pyydystän niitä, kopautan nuijalla päähän ja syön. Tai ehkä haluan vain nähdä useammin pohjan ja kiven takana kallistelevan kalan, joka keräilee voimia seuraavaan parin metrin etappiin, ylös- ja eteenpäin.

Kipsin toimitusketju: Siilinjärveltä Savijoelle

Eliisa Punttila, Projektikoordinaattori
Eliisa Punttila,
Projekti-koordinaattori, Helsingin yliopisto

Kipsin matka Siilinjärven kipsikasasta varsinaissuomalaiselle savipellolle edellyttää sujuvaa toimitusketjua. Avainrooleissa ovat viljelijät, maatalouskauppa Hankkija, logistiikkayhtiö Movere ja kipsin toimittaja Yara.

Lietolainen viljelijä Petri Riikonen on yksi SAVE-hankkeen 55 kipsikokeiluun mukaan lähteneestä viljelijästä.

– Lähdin mukaan kokeiluun, koska kaikki mitä viljelijänä voin tehdä ympäristön hyväksi, on hyväksi myös koko maatalouden imagolle. Lisäksi hanke on niin mittava, että luotan tutkijaryhmän selvittäneen hankkeen todella olevan kannattava ja tehokas väline fosforipäästöihin.

Keväällä SAVE-hanke sopi Riikosen ja muiden tutkimusalueen viljelijöiden kanssa kipsinlevitystyöstä. Viljelijöitä ohjeistettiin tilaamaan kipsi juhannukseen mennessä ja ottamaan yhteyttä Turun Hankkijaan.

– Merkittävin rooli asiakkaan suuntaan on ollut tilausten kerääminen ja niiden kirjaaminen järjestelmään. Samalla sovittiin alustavasti toimitusaikoihin ja -tapoihin liittyviä asioita, jotka kirjattiin tilauksille. Tilaukset lisätietoineen välitettiin edelleen Moverelle ja Yaralle, kertoo myyntipäällikkö Jukka Heinonen Hankkija Oy:stä.

Projekti on edellyttänyt Hankkijalta erityisjärjestelyitä laskutuksen suhteen sekä aktiivista vuorovaikutusta viljelijöiden kanssa. Hankkija piti tilauksia vastaanottaessaan huolen, että tilausmäärät vastasivat hankkeen kanssa sovittuja määriä. Kaupan tehtävänä on ollut myös välittää tietoa ketjussa eteenpäin, kun matkan varrella on tehty pieniä muutoksia tilausmääriin.

– Hankkeen hoito ja ”myyntityö” on Hankkijalla keskitetty yhdelle henkilölle, jolloin asiat toimivat varmimmin sovitulla tavalla ja yhtenäisesti kaikkien asiakkaiden kohdalla. Asiakkaat ovat pääosin kaikki vanhoja tuttuja, joten tämä projekti on luonteva osa tilojen kanssa muutenkin tehtävää päivittäistä työskentelyä. Olemme myös neuvoneet ja kertoneet projektiin liittyvistä käytännön asioista, jos asiakkailta on tullut kysymyksiä.

Kun kaikki tilaukset oli tehty juhannukseen mennessä, päästiin logistiikkayhtiö Moverella ja Yaran Siilinjärven tehtaalla suunnittelemaan kipsitoimituksia.

– Siilinjärvellä valmistauduttiin selvittämällä kipsikasasta paras mahdollinen paikka toimituksia varten. Toimitusruuhkaa varten rakennettiin uusi lastauspaikka. Logistiikka vaa’alta lastaukseen ja sieltä toimitukseen varmistettiin hyvässä yhteistyössä kasalla toimivan urakoitsijan kanssa, Yaran logistiikkapäällikkö Ilpo Pöyhönen luettelee.

Siilinjärven kipsiä
Kipsi lastataan Siilinjärvellä kipsikasan päällä, josta se kuljetetaan suoraan tiloille. Kuva: Samuli Puroila

Moveren logistiikkapäällikkö Antti-Jussi Lummelammen mukaan projektiin valmistauduttiin varaamalla sekä Moveren ohjauksessa olevien autojen että ulkopuolisten toimijoiden resursseja. Resurssivarauksia tehtäessä oletettiin, että toimitukset ajoittuvat tasaisesti heinäkuun loppupuolelta syyskuun alkupuolelle. Puinnit alkoivat kuitenkin oletettua myöhemmin, minkä vuoksi tilojen syystyöt sekä kipsitoimitusten alkaminen hieman viivästyivät. Poutaiset syyskesän säät saivat pilotin onneksi täyteen vauhtiin.

– Reilusti yli puolet ajettiin syyskuun kahden ensimmäisen viikon aikana. Tähän mennessä lähes kaikki kipsi on toimitettu. Jäljellä on enää kaksi kuormaa, jotka toimitetaan viljelijöiden toiveiden mukaisesti ensi viikon (40) aikana, Lummelampi toteaa.

Kipsin toimitusmäärät
Kipsin toimitusmäärät kasvoivat puintien edistyessä. Suurin osa kipsistä toimitettiin syyskuun alkupuolella. Kuvaajassa on syyskuun 20. päivän tilanne, jonka jälkeen kipsiä on toimitettu vielä noin 400 tonnia. Kuva: Antti-Jussi Lummelampi, Movere Oy

Jo projektin alkuvaiheessa viljelijät pohtivat, miten kipsi saadaan rekkakuljetuksilla toimitettua perille. Teiden ja peltojen kantavuuden tiedettiin asettavan omat haasteensa. Kippipaikkojen kalustorajoitteisiin pystyttiin vastaamaan vaihtelemalla käytettävää kuljetuskalustoa.

– Useassa kohteessa kippipaikalle ei päässyt peräkärryn kanssa, vaan toimitukset oli tehtävä joko ns. kasettiautoilla tai konttiautoilla. Niissä kuormatilojen paikkaa vaihtamalla kippaus suoritetaan aina vetoautolla eli ”nupilla”, Lummelampi selittää.

SAVE kipsinlevitys
Kipsin kippaus edellyttää tasaista ja kantavaa alustaa, ettei rekka pääse kaatumaan. Kuva: Janne Artell/ SAVE

Kuljettajilta ja kuljetussuunnittelijoilta on tullut Lummelammelle vain positiivisia kommentteja viljelijöiden suhtautumisesta sekä viljelijöiden asiantuntemuksesta kuljetuskalustoon liittyen. Myös toimitusten aikataulutus on sujunut hyvässä yhteistyössä eri osapuolien välillä.

Yaran Pöyhönen toteaa, että Siilinjärven tehtaan näkökulmasta katsottuna hanke on sujunut erinomaisen mallikkaasti. Toimitusketjun sujuvuuteen on tyytyväinen myös viljelijä Riikonen.

– Käytännössä hommat ovat sujuneet hyvin: tilaus on ollut vaivatonta ja toimitus tullut sovittuna ajankohtana.

Riikonen sai kipsikuormansa elokuun puolivälissä ja hoiti levittämisen kahdessa erässä. Koska osa kipsistä sai hieman odottaa levitystä, suojasi Riikonen kasan pressulla. Levittäminen sujui myöhemminkin hyvin, koska kipsi oli pysynyt kuivana.

Kipsinlevitys kostean kalkin levitysvaunulla
Riikonen levitti kipsin omalla kostean kalkin levitysvaunulla. Kuvassa kipsillä käsitellään peltolohko, josta oli korjattu härkäpapusato. Kuva: Samuli Puroila

– Levitys on ollut ennakkoepäilyistä poiketen helppoa, kuten myös levitysmäärän arviointi. Tosin syksyn olosuhteet ovat olleet poikkeuksellisen hyvät, joten monelta harmilta on vältytty. Peltojen ja lastauspaikkojen kantavuus, teiden kesto raskaiden kuormien alla, kasojen peittäminen ja kaikki muutkin asiat ovat sujuneet. Kipsin levitys ei ole aiheuttanut ”ylimääräisen työn” painetta.

Seuraavien viikkojen aikana loputkin kipsikasat häviävät peltoihin Liedon ja Paimion maalaismaisemista. Hankkeen näkökulmasta homma on sujunut yli odotusten. Toimitusketju on onnistunut työssään erinomaisesti ja syksyn sää on suosinut kipsinlevitystä. Tästä on hyvä jatkaa.

 

Kiitokset yhteistyöstä ja haastatteluista Petri Riikoselle, Jukka Heinoselle, Antti-Jussi Lummelammelle ja Ilpo Pöyhöselle!

 

 

Maapallon fosforin alkuperä

Savijoen kipsipilotin keskiössä on fosfori, jota yritetään pitää pelloilla kasvien käytettävissä ja samalla poissa vesistöistä. Mutta mistä pelloilla oleva fosfori on peräisin? Vastaus löytyy hieman kauempaa kuin ensin ajattelisi. Fosforin alkuperästä kertoo tohtorikoulutettava  Tuomas Kangas Turun Yliopiston Fysiikan ja tähtitieteen laitokselta.

Maailmankaikkeuden alkuräjähdyksessä syntyi lähinnä vain kahta kevyintä alkuainetta, vetyä ja heliumia. Raskaampia alkuaineita syntyi lähes olematon määrä, ja siitäkin suurin osa oli litiumia. Maailmankaikkeuden fosfori, kuten muutkin heliumia raskaammat alkuaineet, on syntynyt lähes pelkästään tähdissä ja levinnyt tähtienväliseen avaruuteen supernovien myötä.

cas-a
Supernovajäänne Cassiopeia A. Kuva: NASA

Auringon kaltainen tähti ei pysty tuottamaan fuusioreaktioilla happea raskaampia alkuaineita. Massiivisemmissa tähdissä reaktiot voivat kuitenkin edetä raskaampiin alkuaineisiin, raskaimmillaan rautaan asti. Fosfori on järjestysluvultaan 15. alkuaine eli fosforiatomin ydin sisältää 15 protonia. Parittomasta protonien määrästä johtuen fosfori ei kuulu tyypilliseen fuusioreaktioiden ketjuun, koska heliumia raskaammat alkuaineet syntyvät enimmäkseen yhdistelemällä heliumatomeja, joissa on kaksi protonia. Fuusiotuotteet heliumista eteenpäin ovat pääosin hiili (järjestysluku 6), happi (8), neon (10), magnesium (12), pii (16) ja rauta (26).

Fuusion sijasta pääasiallinen fosforin syntyprosessi tähdissä on ns. s-prosessi, jossa atomi, tässä tapauksessa piiatomi, kaappaa ympäristöstään neutronin. Uuden atomin ollessa epävakaata isotooppia yksi sen protoneista muuttuu radioaktiivisessa ns. betahajoamisessa neutroniksi. Tuloksena on fosforiatomi.

Tähdissä syntyneen fosforin täytyy myös jotenkin päätyä tähden sisuksista avaruuteen, jotta se voisi myöhemmin olla mukana muodostamassa Maan kaltaista planeettaa. Fosforia muodostavat massiiviset tähdet räjähtävät elinkaarensa lopuksi supernovina, ja nämä valtavat räjähdykset ovat tarpeeksi voimakkaita levittääkseen syntyneet alkuaineet laajalle alueelle. Lisäksi supernovissa hetkellisesti vallitsevat olosuhteet ovat niin äärimmäisiä, että niissä syntyy lisää fosforia neutronikaappauksissa. Tähden täytyy siis olla tarpeeksi massiivinen tuottaakseen piitä ja räjähtääkseen supernovana; tähän tarvitaan vähintään noin 8 Auringon massaa.

”Maapallon fosfori, kuten muutkin raskaat alkuaineemme, on siis peräisin lähistöllä ammoin räjähtäneistä massiivisista tähdistä”

Tälle mallille saatiin vahvistus tarkkailemalla Kassiopeian tähdistössä sijaitsevaa Cas A -tähtisumua, joka on jäänne muinaisesta supernovaräjähdyksestä. Sumun fosforipitoisuudet vastasivat juuri sitä, mitä yllämainituilta prosesseilta odotettiin. Maapallon fosfori, kuten muutkin raskaat alkuaineemme, on siis peräisin lähistöllä (tähtitieteellisessä mielessä!) ammoin räjähtäneistä massiivisista tähdistä, joiden materiaali sekoittui tähtienväliseen aineeseen ja tiivistyi lopulta uudeksi tähdeksi, Auringoksi, ja sen ympärille syntyneiksi planeetoiksi.

Tohtorikoulutettava Tuomas Kangas
Tuorlan observatorio
Fysiikan ja tähtitieteen laitos
Turun yliopisto

Kipsinlevitys kiinnosti mediaa

Tiistaina 23.8. tiedotusvälineille järjestettiin tilaisuus tutustua SAVE-hankkeessa tapahtuvaan kipsinlevitykseen käytännössä. Hankkeeseen osallistuvat viljelijät Martti Hyssälä ja Otto Hyssälä järjestivät näytösluonteisen levitystilaisuuden omilla pelloillaan Liedon Yliskulmassa. Kipsinlevitysaikojen ollessa juuri nyt käsillä oli levitysnäytös paitsi ajankohtainen niin myös muuten hyvä tilaisuus päivittää hankkeen kuulumisia suuremmalle yleisölle.

SAVE kipsinlevitys, käyttöoikeus hankkeen loppuun saakka hankkeen henkilöstöllä
Toimittajat kuuntelivat tarkkaavaisina, kun Otto Hyssälä (oikealla) ja Martti Hyssälä (toinen oikealta) kertoivat kipsinlevityksen organisoinnista viljelijän näkökulmasta. Kuva: Janne Artell

Martti Hyssälän pellon reunaan kokoontunut noin 20-henkinen seurue pääsi todistamaan kipsikuorman saapumisen tilalle, sen kuormaamisen levitysvaunuun ja tietenkin itse levitystoimenpiteen. Tyyni, pilvipoutainen sää suosi kipsinlevitystä ja sen seuraamista. Kipsiä hankkeessa usealle tilalle urakointipalveluna levittävä Teemu Joutsa näytti kuinka levitys ammattilaiselta sujuu. Ja sujuihan se, kuten Ylen uutisiin asti yltänyt videomateriaali osoittaa. Ylen uutisten jutussa pääsevät myös ääneen Markku Ollikainen, Petri Ekholm ja Martti Hyssälä – kannattaa siis käydä katsomassa! (Hanketta käsittelevä osio alkaa kohdasta 14:48.)

Lisää materiaalia hankkeesta on varmasti luvassa, sillä paikalla oli lukuisia toimittajia eri tiedotusvälineistä. Keräämme mediasivulle linkkejä hankkeestamme ilmestyvistä uutisista ja artikkeleista sitä mukaan, kun niitä ilmestyy. Kannattaa siis käydä tarkistamassa täältä, jos jokin kipsihanketta koskeva uutinen on mennyt itseltä ohi!

Tilaisuus oli kokonaisuudessaan erittäin onnistunut – kiitos kaikille osallistujille ja työnäytöksen järjestäjille!

Kuvat Janne Artell

SAVE kipsinlevitys, käyttöoikeus hankkeen loppuun saakka hankkeen henkilöstöllä
Vierailun isännät: Otto Hyssälä (vas.) ja Martti Hyssälä.
SAVE kipsinlevitys, käyttöoikeus hankkeen loppuun saakka hankkeen henkilöstöllä
Kipsiä kipattiin pellon reunaan 47 tonnia.
SAVE kipsinlevitys, käyttöoikeus hankkeen loppuun saakka hankkeen henkilöstöllä
Kipsi nostettiin levitysvaunuun etukuormaajalla.
SAVE kipsinlevitys, käyttöoikeus hankkeen loppuun saakka hankkeen henkilöstöllä
Keli oli levitykseen juuri sopiva – ei liian tuulinen eikä sateinen.
SAVE kipsinlevitys, käyttöoikeus hankkeen loppuun saakka hankkeen henkilöstöllä
Kipsin levitys onnistuu kuivalannan levitysvaunulla.
SAVE kipsinlevitys, käyttöoikeus hankkeen loppuun saakka hankkeen henkilöstöllä
Siilinjärveltä peräisin oleva kipsi on erittäin puhdasta.
SAVE kipsinlevitys, käyttöoikeus hankkeen loppuun saakka hankkeen henkilöstöllä
Toimittajilla riitti kysyttävää niin viljelijöille kuin hankkeen vetäjillekin.
SAVE kipsinlevitys, käyttöoikeus hankkeen loppuun saakka hankkeen henkilöstöllä
Mistä tässä keskustellaan, selviää Maaseudun tulevaisuuteen kurkistamalla.
SAVE kipsinlevitys, käyttöoikeus hankkeen loppuun saakka hankkeen henkilöstöllä
Seurue vietiin tutustumaan myös vedenlaadun mittauspisteeseen Parmaharjulle.
SAVE kipsinlevitys, käyttöoikeus hankkeen loppuun saakka hankkeen henkilöstöllä
Hankkeen väki järjestyi pituusjärjestykseen kipsikasan eteen.

Siilinjärven Alpit

Samuli Puroila, Projektityöntekijä, Helsingin yliopisto, p. 02941 58049, samuli.puroila (a) helsinki.fi
Samuli Puroila, Helsingin yliopisto

Vierailimme Eliisan kanssa toukokuussa kipsin alkulähteellä Itä-Suomessa. Yara Suomi Oy oli kutsunut meidät tutustumaan kipsin syntyprosessiin ja toimintaansa Siilinjärvellä. Ohjelmaan kuuluivat vierailut fosforihappotehtaalla, kipsivuoren huipulla ja valtavalla apatiittikaivoksella sekä antoisat keskustelut toiminnasta tehtaanjohtaja Taisto Koivumäen johtaman ryhmän kanssa. Retki antoi runsaasti lisätietoa kipsin soveltuvuudesta hankkeemme ja ennen kaikkea Saaristomeren tarpeisiin.

Apatiittikaivos Siilinjärvellä on Suomen suurin avolouhos, josta nousee maanviljelylle elintärkeää fosforia. Apatiittimalmia on louhittu Siilinjärvellä vuodesta 1979, ja louhos on ehtinyt saavuttaa 37 vuodessa vaikuttavat mitat: 3000 metriä pituutta, 800 metriä leveyttä ja 240 metriä syvyyttä.

IMG_20160523_112101
Tältä näyttää Suomen suurin avolouhos. Vastakkaiselle puolelle on matkaa yli 3 kilometriä. Kuva: Samuli Puroila

Apatiittiesiintymä löydettiin jo vuonna 1950. Vuonna 1969 alueella aloitti toimintansa fosforihappo- ja lannoitetehdas, jonka raaka-aineena kaivoksen apatiitista jalostettua fosforihappoa käytetään. Apatiittia liuotetaan tuotantoprosessissa rikkihappoliuoksella, jolloin saadaan fosforihappoa. Tämän prosessin sivutuotteena syntyy kalsiumsulfaattia eli kipsiä, ja vieläpä aika runsaasti. Kipsiä syntyy noin viisinkertainen määrä fosforihappoon verrattuna.

fosforihappotehdas
Kipsiä pestään vedellä, jotta siihen jäänyt fosforihappo saadaan pois. Tämän jälkeen kipsi kuivataan isolla imusuodattimella, irrotetaan suodatinkankaasta ruuvilla ja kuljetetaan liukuhihnalla kasan päälle. Kipsikasan läheisyydessä voi nähdä altaan, joka on osa suljettua vesikiertoa. Kipsikasan valumavedet kerätään talteen ja niiden sisältämä fosfori hyödynnetään prosessissa. Kuvat: Samuli Puroila

Sivutuotteena syntyvälle kipsille on tehtaan historian aikana löydetty vain vähän käyttötapoja syntyneeseen määrään nähden. Kipsiä on tästä johtuen kasattu alueella olevalle loppusijoituspaikalleen toiminnan alusta alkaen. Kuten louhitusta kuopasta, on kipsikasasta muodostunut vuosikymmenien toiminnan aikana varsin suuri. Lempinimen Siilinjärven Alpit saanut vuori koostuu arviolta 55 – 60 miljoonasta tonnista kipsiä. Vuorta maisemoidaan kasveilla ja sen laella viljellään kauraa. Nämä toimenpiteet auttavat sitomaan kipsin paremmin kasaan. Hankkeessamme tarvittavat noin 6000 tonnia kipsiä syntyy tehtaalla vaivaisessa 1,5 päivässä. Jos kasan kaiken kipsin levittäisi vesiensuojelutarkoituksessa (4 t / ha) viljelymaille, riittäisi sitä 15 miljoonalle hehtaarille. Koko Suomessa peltoa on vertailun vuoksi 2,3 miljoonaa hehtaaria.

DSC_0507
Fosforihappotehtaalta kulkeva liukuhihna tuo päivittäin tonneittain lisää kipsiä kasan päälle. Kuva: Samuli Puroila

Jos käyttötavat kipsille ovat muuten olleet vähissä, niin Etelä-Suomen rannikkovesien laadun parantamiseen me uskomme sen soveltuvan erinomaisesti. Kuten aikaisemmista blogikirjoituksista käy ilmi, kipsi on oivallinen maaperän rakenteen parantaja ja fosforipäästöjen hillitsijä. Kipsin levitys on kustannustehokas maatalouden fosforihuuhtoumaa hillitsevä toimenpide ja kiertotaloutta parhaimmillaan. Mutta ei vesiensuojeluunkaan mikä tahansa kipsi käy. Iso osa maailman fosfaattivarannoista on sedimenttistä alkuperää sisältäen huomattavia määriä mm. raskasmetalleja. Siilinjärven fosfaattivarannot ovat puolestaan magmaattista (vulkaanista) alkuperää ja siten erittäin puhtaita. Tämä takia siilinjärveläinen kipsi soveltuu erinomaisesti levitettäväksi pelloille.

DSC_0511
SAVE-hanke tutustumassa toimintaan kipsivuoren päällä. Kuva: Eliisa Punttila

Siilinjärveltä on globaalissa mittakaavassa myös aika lyhyt matka Varsinais-Suomeen. Pilotissamme tuo matka taitetaan kuorma-autoilla. 6000 tonnia kipsiä vaatii noin 150 täysperävaunullista rekkaa ajamaan halki Suomen. Myös junakuljetusta kipsin kuljetukselle pohdittiin, mutta välivarastoinnin ja useamman lastauskerran vuoksi se ei kuitenkaan ollut kannattavaa tämän hankkeen mittakaavassa. Laajamittaisen kipsinlevityksen toteutuessa tulevaisuudessa on muidenkin kuljetusmuotojen pohtiminen ajankohtaista. 150 kuorman organisointi on mittava rypistys, muttei osaavien tahojen käsissä lainkaan ylitsepääsemätön. Yaran logistiikkaosasto, maatalouskauppa Hankkija ja kuljetusyhtiö Movere hoitavat kuljetuksia ammattilaisten ottein, ja kipsikuormia kulkee akselilla Siilinjärvi-Lieto-Paimio todennäköisesti tämän kirjoituksen ilmestymishetkelläkin. Myöhemmin syksyllä saamme sitten tietää, onko tästä logistisesta ponnistuksesta ollut hyötyä, ja voiko Siilinjärven Alpit auttaa Saaristomeren kirkastamisessa.

Kiitos Yaran Seija Luomanperälle, Taisto Koivumäelle, Ilpo Pöyhöselle ja Tuomas Girsénille vierailun järjestämisestä sekä opeista, joihin tämäkin kirjoitus perustuu.

Toimivaa tutkimusta Itämeren hyväksi

Markku Ollikainen, Ympäristö- ja luonnonvaraekonomian professori, Helsingin yliopisto, p. 02941 58065,markku.ollikainen (a) helsinki.fi
Markku Ollikainen, Helsingin yliopisto

Minulla ei ollut aavistustakaan siitä, että kipsiä voisi käyttää Itämeren suojeluun. – Mutta sen osoittaa jo maaperäkemia ja kohta kokeellinen hankekin! Näin vakuutettiin vuonna 2007, kun minua pyydettiin TraP-hankkeen ohjausryhmään. Ja tottahan se on! TraP-hankkeen tutkijat osoittivat, että peltojen kipsikäsittely laskee fosforin huuhtoumaa noin 50 prosenttia. Tuumimme, että tässäpä on todella tepsivä keino maatalouden ympäristötukiohjelmaan. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, eikä kipsistä tullut osa ympäristöohjelmaa. – Se siitä, totesi moni hankkeessa mukana ollut.

Huoli Itämeren tilasta on minussa kuitenkin syvällä. Lapista etelään tulleena löysin juuri mereltä lapsuudesta tutun tuntureiden avaruuden ja tuulen jatkuvan kohinan. Useissa esitelmissäni toin jankutukseen saakka esiin, kuinka tehokas ja edullinen keino kipsi on Itämeren tilan parantamiseksi. Ehkä sen avulla saataisiin myös maatalouden syyllistäminen loppumaan. TEHO-hankkeen loppuseminaarin lounaalla helmikuussa 2014 Risto Artjoki maa- ja metsätalousministeriöstä selitti, että tarvitaan laajamittainen pilotti osoittamaan kipsin levityksen toteuttamiskelpoisuus ja hyväksyttävyys sekä varmistamaan saadut tulokset. Nämä osoittautuivat SAVE-hankkeen syntysanoiksi.

Runsas kukinta
Tämänkaltaisia leväkukintoja ei tuntureilla tapaa eikä niihin toivoisi törmäävän Itämerelläkään. Kuva: Riku Lumiaro

Ymmärsin viimein, että hallinto ei voi tehdä päätöksiä, jos asiaa ei ole tutkittu kaikista mahdollisista näkökulmista. Voisiko siis tieteentekijä ryhtyä kerrankin puheiden ohella myös käytännön hommiin meren suojelun edistämiseksi? Selvästi tarvittiin vastuuta ottavia toimijoita. En lopulta epäröinyt. Yhdistin voimani kahden TraP-hankkeen tutkijan, Petri Ekholmin ja Antti Ihon kanssa ja ryhdyimme luomaan laajaa pilottihanketta; Petri ja minä tutkimuksesta vastaavina ja Antti tieteellisenä neuvonantajana.

Hankkeen ydin oli selvä alusta alkaen. Teemme tiivistä ja luottamuksellista yhteistyötä viljelijöiden kanssa levityksen organisoimiseksi ja saatujen kokemusten jalostamiseksi. Samalla varmistamme uudella valuma-alueella, että huuhtoumaa koskevat tulokset pätevät. Hankesuunnitelmiin saatujen kommenttien myötä selvitettävien teemojen määrä kasvoi kattamaan vaikutukset vesieliöstöön, maaperään ja kasvustoon. Sanalla sanoen, käännämme kaikki kivet kipsikäsittelyn toimivuuden arvioimiseksi.

Olemme arvioineet sekä SYKE:n että Helsingin yliopiston malleilla, että laajamittainen kipsikäsittely savipelloilla Saaristomeren valuma-alueella voisi vähentää vuotuista fosforikuormaa jopa 100 tonnia. Määrän voi odottaa parantavan selvästi erityisesti Saaristomeren rannikkovesien tilaa, sillä yhdyskuntien typpikuormaa on vastikään vähennetty EU:n yhdyskuntajätevesidirektiivin mukaisesti. Myös Suomenlahden valuma-alueella on merkittävää vähennyspotentiaalia. Saisimme Suomesta todella hienon esimerkin myös muille Itämeren maille, ja kenties kipsikonseptia voitaisiin viedä vaikkapa Puolaan.

Laajamittainen pilotti on aina yhteiskunnallinen koe, jossa testataan kahta seikkaa: toimijoiden valmiutta toteuttaa hanke sekä mahdollisten ennakoimattomien ja yllättävien seikkojen määrää ja vaikutusta. Yllätyksiin on nytkin syytä varautua. Jos kaikki kuitenkin menee hypoteesien mukaisesti, laadimme suunnitelman kipsin levittämisestä Saaristomeren, Suomenlahden ja osin Pohjanlahdenkin valuma-alueilla. Samalla pohdimme, kuinka kipsi voidaan vapaaehtoisena keinona liittää osaksi maatalouden ympäristökorvausjärjestelmää. Tässä pohdinnassa pilottiin osallistuvien viljelijöiden kokemukset ja ajatukset ovat korvaamattomana apuna. Hankkeen luonnontieteelliset tulokset varmistuvat kolmen vuoden kuluessa, mutta seurantaa tarvitaan pidempään. Alustavia taloudellisia analyyseja voidaan laatia jo aiemmin.

SAVE-hankkeessa on jo tässä vaiheessa riittänyt kaikille tutkijoille jalkatyötä kilometrikaupalla. Kiirettä on pitänyt, mutta on se ollut antoisaa. On ollut mahtavaa nähdä kuinka positiivisesti ja aktiivisesti Savijoen alueen viljelijät, kunnat ja muut toimijat ovat ottaneet hankkeen vastaan. Se syventää minussa uskoa siihen, että me saamme ratkaistuksi Itämeren suojelun haasteet.