Historiantutkijan näkötorni julkaisi oivan kirjoituksen Tiedetoimittajat ja politiikka. Tekstissä annetaan perustellusti pyyhkeitä tiedetoimittajille, jotka eivät osaa tai viitsi erottaa poliittisia mielipiteitään ja tieteellisiä kannanottojaan toisistaan. Jussi Jalosen hampaissa ovat Marko Hamilo (joka nyttemmin on ainakin jossain määrin parantanut tapojaan ja pitää em. kaksi asiaa erillään) ja ajankohtaisena tähtenä Hesarin tiedetoimittaja Jani Kaaro.
Olen pääsääntöisesti pitänyt Kaaron kolumneista; välillä ne ovat vedelleet mutkia omaan makuuni turhan suoraksi, mutta se sallittakoon kolumnille. Kaaron viimeisin kolumni Addiktiot ovat korvikkeita hengen köyhyydelle oli kuitenkin ennätyksellinen johtopäätöksiin loikkimisessa. En niinkään kritisoi Kaaron tiedeosuutta tekstistä, olkoonkin ettei se mielestäni ollut niin mullistava kuin kymmenien Facebook-jakojen perusteella olisin kuvitellut. Päihteidenkäyttö on sosiaalista toimintaa; se on kytköksissä sosiokulttuuriseen ympäristöön ja tyytyväisyyteen/tyytymättömyyteen (etenkin päihteiden ongelmakäyttö). Stop the press. Perusteluksikin oli löytynyt tuore tutkimus jo 70-luvulta, eikä lähteenä käytettyjä tutkimuksia problematisoida ollenkaan. Sanoisin, että Kaarolta on kyllä tullut oivaltavampiakin kolumneja.
Mitä taas kolumnissa esitettyyn ”ennen oli Venäjällä asiat paremmin” ‑aspektiin tulee, niin nähdäkseni tässä on kokonaisuudessaan kyse kolmesta asiasta. Lähdetään nyt ihan ensiksi siitä, että korrelaatio ei välttämättä tarkoita kausaatiota. JOS Venäjällä päihteiden ongelmakäyttö olisi ollut pyöreä nolla tai edes lähellä sitä (mikä ei siis pidä millään muotoa paikkaansa, alkoholia kyllä kului ongelmaksi asti jo Neuvostoliiton aikaan), voisi jo puhua niin vahvasta korrelaatiosta, että sen voi perustellusti todeta olevan myös syy-seuraussuhde. Mutta koska näin ei ole, voi vain todeta lisääntyneen päihteidenkäytön hyvin todennäköisesti liittyvän siihen valtavaan poliittiseen murrokseen, joka Venäjällä on tapahtunut ja lienee jossain määrin edelleen käynnissä.
Tässä liikutaan kuitenkin vielä niin ylätason suurissa linjoissa, ettei voi väittää, että Venäjän päihdeongelmat johtuvat markkinataloudesta tai sosialismin kaatumisesta. Vielä leväperäisempää argumentaatiota on väittää, että KAIKKI nykypäivän päihdeongelmat palautuvat kapitalismiin. Ei sillä, etteikö nykymenoa voisi aivan perustellustikin kritisoida, mutta avainsana tuossa on tuo ”perustellusti”. Toinen ongelma tässä Kaaron tapauksessa onkin juuri analyysin ja argumentaation köyhyys. On yksinkertaisesti älyllistä laiskuutta ja jopa naiivia yrittää pelkistää monimutkaisia ongelmia muotoon ”se johtuu kapitalismista/sosialismista/islamista/kristinuskosta/[joku muu todella laaja ja monisyinen ilmiö/järjestelmä]”. Ainakin minun silmissäni moisilla väitteillä menettää uskottavuuttaan ja vakuuttavuuttaan ripeästi.
Kolmas ja tärkein ongelma Kaaron kolumnissa on se, että asenteellisuus ja tiede eivät ole hyviä leikkikavereita. Totta kai tiedettä tekevät ihmiset, ja ihmisillä on mielipiteitä ja asenteita. Ammattitaitoinen tieteilijä (tai tiedetoimittaja) osaa kuitenkin 1) tunnistaa omat asenteensa ja 2) varoa soveltamasta niitä aivan miten sattuu tieteelliseen työhönsä. Tutkijan omat mieltymykset ja mielipiteet vaikuttavat tietenkin tutkimustyöhön jo alkaen siitä, minkä aiheen hän valitsee, ja itse tutkimus tai viimeistään niiden johtopäätökset ovat tulkintaa. Tieteellisen työn pitäisi kuitenkin olla mahdollisimman objektiivista ja perusteltua tulkintaa, ja tiedettä tekevän pitäisi aina olla herkkänä tunnistamaan ja problematisoimaan mahdollista puolueellisuuttaan. Täydellistä objektiivisuutta ei tietenkään voi saavuttaa koska ihmisyys, mutta yhtä kaikki: tiede tieteenä ja poliittiset mielipiteet poliittisina mielipiteinä.