Tylsämielinen syypää avioeroon, eli avioliittolain vaiheita

Tavaan tässä avioliittolakia (234/1929) ja sen muutoksia vuosien varrelta. Alkuperäinen säädös on näin 2010-luvun ihmisen silmin (ja historioitsijalle epäammattimaisesti) jopa hieman koomista luettavaa. Esimerkiksi avioerosta, jossa sovellettiin syyllisyysperiaatetta (”puolisot tuomitaan avioeroon ja toinen heistä on pääasiallisesti syypää siihen”), säädettiin seuraavaa:

Jos puoliso on rikkonut avioliiton tekemällä huorin, on toisella puolisolla oikeus saada avioero. Sama olkoon laki, jos puoliso on harjoittanut haureutta samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa taikka on sekaantunut eläimeen.

Homoseksuaalisuus, eläimiinsekaantuminen, mitä näitä haureudenharjoittamisen muotoja nyt on.

Jos puoliso on tavoitellut toisen puolison henkeä tai törkeästi pahoinpidellyt häntä, olkoon tällä oikeus avioeroon.

Kuulostaa ihan reilulta. Vuonna 1944 tätä pykälää kohtuullistettiin vielä entisestään:

Jos puoliso on tavoitellut toisen puolison henkeä, olkoon tällä oikeus avioeroon. Sama olkoon laki, jos puoliso on törkeästi pahoinpidellyt toista puolisoa, vaikka siitä ei olisi tullutkaan vaikeata ruumiinvammaa.

Mutta tämäpä se vasta kohtuullinen ehto avioeron myöntämiselle onkin:

Jos puoliso on avioliiton aikana tullut […] tylsämieliseksi, olkoon toisella puolisolla oikeus avioeroon[.]

[Kyllä, tiedän mitä tylsämielisellä on oikeasti tarkoitettu.]

Niin ikään voidaan tuomita avioeroon, jos puoliso on tuomittu rangaistukseen sellaisesta rikoksesta, joka erityisesti on omansa saattamaan hänet halveksimisen alaiseksi.

Jos oot nolo niin tulee bänxit.

Jos toinen puoliso on poissa eikä hänen tiedetä kolmen viimeisen vuoden aikana olleen elossa, olkoon toisella puolisolla oikeus saada avioero.

Jaa ei tyhjiä poissa.

Avioesteistä mainitaan mm. seuraavaa:

Mies, joka on ollut naimisissa, älköön tasavallan presidentin luvatta menkö uuteen avioliittoon, ennenkuin kuusi kuukautta on kulunut aikaisemman avioliiton purkautumisesta.

Sama olkoon laki naisesta, jos hän avioliiton purkautuessa ei ollut raskaana tai sen jälkeen on synnyttänyt lapsen. Muuten älköön nainen, joka on ollut naimisissa, uudelleen menkö avioliittoon, ennenkuin aikaisemman avioliiton purkautumisesta on kulunut kymmenen kuukautta.

Nyt täytyy tunnustaa, ettei tämä 10 kk sääntö oikein itselleni aukea. Toki, sen 10 kk sisällä on mahdollinen edellisessä avioliitossa siitetty lapsi jo pullahtanut maailmaan AU-lapsena. Mutta leikitelläänpä ajatuksella, että samaa 6 kk sääntöä sovellettaisiin naiseenkin olosuhteista riippumatta. Nainen olisi raskaana edellisen avioliiton päättyessä, mutta avioituisi uudestaan 6 kk määräajan umpeuduttua. Olisiko jollekulle epäselvää, että max 3 kk uuden liiton solmimisen jälkeen syntynyt lapsi ei todennäköisesti ole uuden aviomiehen? Ei naisen kohtu nyt kuitenkaan mikään mikroaaltouuni ole. Pulla kypsyy wanhanajan uunissa oman aikansa. (Toki siittäminen voi tapahtua kenen hyvänsä siittäjän kanssa jo ennen papin aamenta, mutta siihen ei avioliittolakikaan voi käytännössä vaikuttaa suuntaan tahi toiseen.)

Kuuromykkä älköön myöskään [tasavallan presidentin] luvatta menkö avioliittoon toisen kuuromykän kanssa, paitsi milloin jommankumman kuuromykkyys ei ole synnynnäistä.

Koska mitä siitä nyt oikein tulisi?
Vuonna 1944 täsmennettiin vielä:

[…] paitsi milloin jommankumman kuuromykkyys ei ole perinnöllistä.

Koska mitä SIITÄ nyt varsinkaan tulisi? Kokonainen perhe kuuromykkiä.

 

Yllä siteeratut pykälät ja momentit on sittemmin kumottu, niin yllättävää kuin se onkin.

Materiaalinkeruu edistyy

Viime kirjoituksessani tunnustin: ”Totta puhuen lähetin [artikkelin] abstraktin hieman sokkona, sillä huomasin CfP:n todella myöhään, enkä ehtinyt tarkistaa, onko Väestöliitolla aiheeseen sopivaa materiaalia. Aihe on kuitenkin sellainen, että olisin ollut todella yllättynyt, jos ei olisi.”

Noh, niin.

kirjallisuutta

Tässä on osa hamstraamastani (julkaistusta) aineistosta. Ja lisäksi olen kirjoittanut pitkälle toistakymmentä sivua muistiinpanoja toimintasuunnitelmista ja ohjelmista… Enkä ole edes vielä perehtynyt tärkeään osaan aineistostani, eli pöytäkirjoihin, lausuntoihin ja erilaisiin luonnoksiin, saati julkishallinnolliseen materiaaliin.

Ei taida tämä homma kaatua ainakaan aineistonpuutteeseen :) Suuremmaksi haasteeksi taitaa muodostua, miten saan aiheen rajattua niin, että se mahtuu 8 000 sanaan‽

Tohtoriopiskelija vuoden verran

Pari viikkoa on jo kulunut vuoden 2015 puolella, joten tuli mieleen tehdä katsaus ensimmäiseen vuoteeni jatko-opiskelijana. Semminkin, kun en ole tainnut kovinkaan tarkkaan eritellä täällä blogissa, mitä oikeastaan tutkin.

Mutta ihan ensimmäiseksi tuuletan, että sain vielä puolen vuoden apurahan Svenska Litteratursällskapetilta \o/ Turvallisilla vesillä siis seilataan kesäkuun loppuun.

Ja sitten vuosikatsaukseen: ensimmäiset kuukaudet menivät aika pitkälti ihmetellessä, että mitäs nyt oikeastaan olen tekemässä, eli valmistelevaan vaiheeseen. Käytännössä siis luin tutkimuskirjallisuutta sekä teoria- ja menetelmäkirjallisuutta ja viilasin tutkimuskysymyksiä sekä teorioita ja menetelmiä omaa tutkimusta varten. Aika paljon ”eiku ehkä sittenkin” – ”hmm tai no” – ”ei, edellinen versio oli parempi” – ”eikun kumminkin” -vatvomista. Lopulta kuitenkin pääsin aika hyvin selvyyteen siitä, mihin tutkimuksellani vastaan ja miten.

Tynkäversio tutkimusasetelmastani: tutkin suomalaisia sosiaalialan järjestöjä asiantuntijoina ja tiedontuottajina. Tutkittaviksi järjestöiksi olen valinnut Väestöliiton, Folkhälsanin, Sosiaalihuollon Keskusliiton (josta sittemmin tuli Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto ja sittemmin osa nykyistä SOSTEa) ja Sosiaalipoliittisen yhdistyksen, ja tutkimusjakso on n. 1940–60-luvut. Teoria- ja menetelmäotteeni on konstruktivistinen (konstruktivistinen tiedon sosiologia, episteemisten yhteisöjen l. asiantuntijayhteisöjen tutkimus), eli keskityn paljolti miten-kysymykseen, kattokysymyksinä ”miten järjestöt rakensivat ja kehittivät asiantuntijuuttaan?” ja ”miten järjestöt tuottivat tietoa?”

Koska sosiaalialan asiantuntijajärjestöt lähtökohtaisesti pyrkivät vaikuttamaan johonkin epäkohtana ja olennaisena pitämäänsä yhteiskunnalliseen seikkaan, valitsin menetelmiksi sosiaalisten ongelmien konstruktivistisen analyysin sekä kehysanalyysin (Benford & Snow). Kumpikaan näistä menetelmistä ei analysoi sosiaalisia ongelmia itsessään, vaan keskittyvät analysoimaan, miten toimijat ovat tunnistaneet ja määritelleet jonkin asian ongelmaksi. Tähän analyysiin liittyy myös diskursiivinen piirre, eli analyysissa kiinnitetään huomiota retoriseen ja diskursiiviseen puoleen: millä tavalla toimijat perustelevat näkemyksiään? Ja koska tutkittavat järjestöt ovat asiantuntijajärjestöjä, näihin prosesseihin liittyy tiedontuottamista muodossa tai toisessa, ja samalla järjestöt myös rakentavat, kehittävät ja vakiinnuttavat omaa asiantuntemustaan.

Tässä kohtaa on jo huomattava ero, kun vertaan työskentelyyni gradun kanssa. Oli minulla tietysti gradussakin menetelmä jne., mutta oli se paljon päälleliimatumpi, vaikka välillä pääsikin esiintymään edukseen. Nyt teoriat ja menetelmät ovat kuitenkin paljon elimellisempi osa koko työtä.

Jes. Selvillä vesillä siis sen suhteen, mitä olen tekemässä, vihdoinkin. Loppukeväästä oli sitten vuorossa materiaalinkeruuvaihe, osa 1 (Väestöliitto). Tässä iski aika karusti vasten kasvoja, miten periaatteellinen valmistelutyö ei takaa mutkatonta käytännön työtä. Se tiedon määrä! Olin todella häkeltynyt eteeni avautuneesta informaatiomassasta, enkä oikein osannut erottaa, mikä on olennaista ja mikä ei, eikä rajausten tekeminen onnistunut alkuunkaan. Tein hysteerisesti muistiinpanoja ja kävin läpi materiaaleja, ennen kuin Väestöliitto pisti ovet säppiin heinäkuun lomien ajaksi. Jätin asian hautumaan ja toivoin, että saan ajatuksiani järjestykseen.

Niin onneksi kävikin. Kun palasin tauon jälkeen materiaalin pariin, minulla oli paljon selkeämpi visio siitä, mitä aion tehdä. Sainkin tehtyä rajauksen kolmeen kiintopisteeseen, joiden kautta tutkin VL:n asiantuntijuutta: 1) Väestöliiton perustamisvaihe. Miksi VL perustettiin – mihin sosiaaliseen ongelmaan perustajat halusivat vaikuttaa ja miksi? Ennen kaikkea: miten tämä ongelma, sen syyt ja sen ratkaisukeinot tunnistettiin ja määriteltiin? 2) Väestöpoliittinen tutkimuslaitos. Miksi se perustettiin? Minkälaista tietoa tuotettiin ja miten? 3) Väestöliiton asuntopolitiikan ja valtakunnansuunnittelun alkuvaiheet. Edelleen kiinnostaa sosiaalisen ongelman tunnistus- ja määrittelyprosessit sekä siihen liittyvä tiedontuotanto prosesseineen.

Tässä välissä on paikallaan lausua kiitokset Väestöliiton väelle avusta ja tuesta! On ollut ilo uppoutua Liiton arkistomateriaaliin, viettänemme vielä monta mielenkiintoista hetkeä yhdessä.

Marraskuussa osallistuin ensimmäiseen kansainväliseen konferenssiini, nimittäin Social Science History Associationin vuosikonferenssiin Torontossa. Pidin siellä esitelmän Väestöliiton perustamisvaiheesta, eli siihen mennessä olin jo saanut kirjoitettua ensimmäisen version Väestöliitto-luvun ensimmäisestä alaluvusta, olkoonkin että englanniksi. Esitelmä meni osaltani hyvin! Hieman erikoista oli kommentaattorin oharit ilman erillistä ilmoitusta, mutta ei voi mitään. Kommenttien osalta homma jäi siis hieman laimeaksi, mutta keskustelu ja esitelmäsession toinen esitelmä olivat oikein mielenkiintoisia, ja kokonaisuutena kokemus oli hyvinkin positiivinen. Ylipäätään konferenssi oli jännittävä ja mielenkiintoinen elämys! Palasin kotiin uusia kokemuksia ja tuttavuuksia rikkaampana. Ja kiitos Kanslianeuvos Kaarlo Koskimiehen ja Irma Koskimiehen stipendirahastolle sekä Historiatieteiden valtakunnalliselle tohtoriohjelmalle matka-apurahoista!

Lokakuussa olin myös ensimmäisessä suomalaisessa konferenssissani, nimittäin Sosiaalipolitiikan päivillä. Sielläkin pidin esitelmän, kylläkin graduni pohjalta. Esitelmäni aiheena oli vuoden 1956 kansaneläkelaki; tarkalleen ottaen miten sattumanvarainen ja poliittinen sen syntyprosessi loppujen lopuksi oli, mutta sangen eri tavalla kuin tutkimuskirjallisuudessa usein esitetään. Tämäkin konferenssi oli oikein antoisa kokemus, ja sieltäkin niitin mukaani uusia tuttavuuksia. Kiitos järjestäjille, ensi syksynä sitten nähdään Helsingissä!

Syksy oli muutoinkin kokemusrikasta aikaa. Edellä mainittujen lisäksi tein debyyttini opettajana, kun vedin fukseille yhteiskuntahistorian praktikumia. Keskustelimme lukumateriaalin avulla henkeviä tiedon, totuuden ja historiantutkimuksen syvästä ja mutkikkaasta olemuksesta. Minulla oli oikein hauskaa, toivottavasti opiskelijoillakin oli :)

Missä sitten menen nyt?

Olen kirjoittanut Väestöliitto-luvun ensimmäisen alaluvun (ts. perustamisvaihetta käsittelevän osion) suomeksi ja muokannut sitä jonkin verran jatko-opintoseminaarissa saamieni kommenttieni perusteella. Valmis se ei varmasti ole vielä, mutta aika kirkastanee, mitä muutoksia se vielä kaipaa. Pian siirryn vaiheisiin kaksi ja kolme.

Juuri nyt kuitenkin kerään materiaalia erästä artikkelia varten. Olen tästä sangen innoissani! Totta puhuen lähetin abstraktin hieman sokkona, sillä huomasin CfP:n todella myöhään, enkä ehtinyt tarkistaa, onko Väestöliitolla aiheeseen sopivaa materiaalia. Aihe on kuitenkin sellainen, että olisin ollut todella yllättynyt, jos ei olisi. Ja nyt tosiaan näyttääkin siltä, että aihe on aivan toteutuskelpoinen.

Se huono puoli tässä materiaalien kahlaamisessa on, että keksin koko ajan uusia ja uusia tutkimusaiheita! Mutta paras nyt vain pidättäytyä jo tekemässäni rajauksessa, koska siinä ei ole mitään vikaa. Eikä sitä koskaan tiedä, jos tarjoutuisi jotain uusia tutkimus/julkaisuväyliä artikkeleiden tms. muodossa…

Kaiken kaikkiaan kuluneen vuoden jälkeen on todella vahvasti olo, että olen oikealla alalla. Motivaatio on katossa, ja oma tutkimusaihe tuntuu hyvin mielekkäältä. HISTORIANTUTKIMUS ON PARASTA. Terveisin toisen vuoden innokas jatko-opiskelija.

 

Ps. Jos otsikko meni ohi, se oli viittaus John Irvingin romaaniin A Widow for One Year (suom. Leski vuoden verran). Mainio opus, suosittelen.