Lueskelin uusinta Yliopisto-lehteä. Kyseinen läpyskä on mielestäni yleisestikin ilahduttavaa luettavaa – hyvin popularisoituja artikkeleita tiedemaailman ajankohtaisista aiheista.
Tässä numerossa osui silmään eräs ihan erityisen ilahduttava juttu, nimittäin Finna. Jo jutun alku sai minut hörähtämään: ”Kun kirjoittaa Googleen hakusanan moottorisaha, saa tulokseksi lähinnä mainoksia ja sekavaa nettikeskustelua.” Yup, sums it up.
Finna on kuitenkin eri maata – jopa siinä määrin, että kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta. Finnan tarkoituksena on koota kaikki Suomen arkistojen, museoiden ja kirjastojen tietokannat yhteen hakuportaaliin. Tämä on taivaan lahja arkistomateriaalin kanssa työskenteleville tutkijoille!
Miksi tämä nyt sitten on niin ihmeellistä? No, ensinnäkin on aina plussaa, jos kaikki tieto löytyy yhdestä paikasta sen sijaan että etsisi samasta aiheesta tietoa kymmenistä eri lähteistä. Toisekseen keskitetyssä hakuportaalissa saattaa hyvinkin tulla vastaan arkistoja tai lähteitä, joita ei edes tullut ajatelleeksi. Kolmanneksi: Finna on internetissä. Ei ole ihan hirveän harvinaista, että arkistojen tietokannat ovat vain osittain tai ei ollenkaan netissä, ja varsinainen tietokanta koko komeudessaan on saatavilla vain paikan päällä. Lisäksi Finnan kautta löytyvä materiaali on sopivaa lähdemateriaalia tieteelliseen tutkimukseen, kun taas Google… noh, tiedättehän.
Toivotan lämpimästi tervetulleeksi kaikki uudistukset, jotka vähentävät tutkijoiden raakaa käsityötä tiedonhaussa. Ei ainoastaan siksi, että se on uuvuttavaa ja tylsää hommaa, mutta myös siksi, että virheen riski kasvaa, mitä enemmän prosessit ovat inhimillisen toiminnan eikä automaation varassa. Jos tiedon löytyminen on pelkästään tutkijan oman skarppiuden ja harittamattomien silmien varassa, ei ole lainkaan epätodennäköistä, että olennaista tietoa jää huomaamatta valtavien, asiaan liittymättömien tietomassojen seasta. (Joo joo toki se automaatiokin on inhimillisen kehitystoiminnan tulosta jne. mutta ymmärtänette mitä tarkoitan.)
Hyvästä esimerkistä käyvät valtiopäivien pöytäkirjat, joihin minulla oli ilo tutustua varsin perusteellisesti gradua kirjoittaessani. Eduskunnan tietokannasta voi etsiä valtiopäiväasioita jo vuodesta 1919 alkaen, mutta siellä komeilevat ainoastaan laiksi päätyneet aloitteet. Jos siis tutkii jotain valtiopäiväasiaa jo ennen lain muodon saanutta aloitetta, ei auta kuin plärätä jok’ikisten valtiopäivien asialistoja läpi käsin, josko vaikka jonain vuonna olisi asiaa käsitelty tuloksettomammin (= asiaa käsiteltiin mutta ei edennyt laiksi asti). Jos sattuukin tutkimaan kolmea eri asiaa neljän vuosikymmenen ajan, voin kertoa että tuohon vaiheeseen saa kulumaan ihan kivasti aikaa. Ja tietoa kyllä löytyy, satojen sivujen edestä.
Joten: tervetuloa, ihana, ihana Finna!
Ps. Testasin kokeeksi, mitä löytyy, jos haen ”Väestöliitto” ja haku loppuu vuoteen 1960. Vastaus: kaikkea todella mielenkiintoista! Suuresta osasta olin jo tietoinen, mutta löytyi myös paljon sellaista, josta minulla ei ollut aavistustakaan. Mitenköhän nyt olen taas tullut valinneeksi aiheen, josta on pelottavan paljon materiaalia…