Koolla ei ole väliä – mutta ei ole määrälläkään eli mistä puhumme kun puhumme pienpainatteista?

pieni
Pienpainate-sana johtaa helposti ajatukset ihan ulapalle. Onko se semmoinen hyvin pienikokoinen kirja? Vai kenties vähäinen sivumäärä onkin se ratkaiseva tekijä? Ah, mutta toisaalta kyse voikin olla painosmäärästä? Tai kenties kyse on siitä, että painetaan teksti oikein pienellä? Tai kaikki nämä yhdessä ja samassa julkaisussa? Totuus on, että koolla ei ole väliä. Ei myöskään muilla yllä mainituilla tekijöillä. Mutta miksi sitten puhumme pienpainatteista, jos sillä koolla ei ole väliä?

 

 

Ephämääräiset ephemerat

Selvyyden vuoksi olisi ehkä syytä käyttää jotain ihan muuta sanaa kuin pienpainate. Maailmalla käytetään paljon käsitettä ephemera. Se tulee kreikan kielestä ja tarkoittaa suunnilleen aineistoa, jota ei ole tarkoitettu pitkäaikaiseen käyttöön. Ephemera-sana ei vaan suomenkieliselle avaa asiaa yhtään vaan asia säilyy ephämääräisenä. Ruotsissa käytettiin pitkään (ja Suomessa yhä toisella kotimaisella) sanaa småtryck, mistä luultavasti pienpainate-sana on meille käännetty. Sittemmin Ruotsissa Kungliga Biblioteketissä on siirrytty puhumaan vardagstryckistä, siis arkipainatteista.

Mielestäni voisimme ottaa jälleen mallia vanhasta emomaastamme Ruotsista, ja vaihtaa käsitteeksi arkipainate. Sillä sitä pienpainatteet oikeastaan ovat. Arkisia painatteita, joiden informaatioarvo sinänsä voi olla hyvinkin lyhytaikainen. Kollegani puhuu usein pienpainatteista ”arjen aarteina” ja sitä ne kieltämättä parhaimmillaan ovatkin, kauniita kuvastoja, esitteitä, postikortteja jne. Totuuden nimissä kaikki pienpainatteet eivät tunnu aarteilta, mutta säilytämme toki nekin.

Koska laki sanoo niin

Kulttuuriaineistolain mukaan pienpainatteita ovat mm. mainokset, esitteet ja hinnastot sekä muut niihin verrattavat painotuotteet. Edelleen lain mukaan pienpainatteita tulee luovuttaa Kansalliskirjaston vapaakappaletoimistolle 2 kappaletta (Kansalliskirjaston lisäksi pienpainatteita säilytetään Turun yliopiston kirjastossa), kun kirjoja, lehtiä, nuotteja ja karttoja ja muita vastaavia julkaisuja tulee luovuttaa 6 kpl. Käytännössä vapaakappaletoimistoon tulee usein pienpainatteitakin 6 kpl, sillä jos meillekin on ajoittain vaikeaa erottaa mikä on pienpainate ja mikä ei, ei ole mikään ihme sen olevan hankalaa painopaikoille ja julkaisijoillekin. Pienpainatteita ovat mm.:

pienpainate

Romaani/novellikokoelma/väitöskirja/jne ei ole koskaan pienpainate. Ei vaikka siitä olisi painettu vain 100 kappaleen painos. Ei vaikka se olisi painettu minikirjaksi. Ei vaikka sen tekstiä voisi lukea vain suurennuslasilla. Painomäärältään vähäisiin julkaisuihin on mahdollista hakea luovutusmäärän pienennystä, mutta pienpainatteiksi ne eivät sillä muutu.

Mitä ei tarvitse luovuttaa – eli tietomäärältä vähäiset

Lain mukaan vapaakappaleiden luovutusvelvollisuus ei koske pienpainatteita, joiden tiedollinen tai kuvallinen ”sisältö on erityisen vähäinen”. Esimerkiksi vain tyhjiä sivuja sisältävät muistikirjat ovat tällaisia, samoin lomakkeet, kirjepaperit ja -kuoret ja käyntikortit. Näitäkin meille kyllä luovutetaan tasaiseen tahtiin paperinkeräysastiamme täytteeksi. Tarroja ei tarvitse luovuttaa, sillä ne eivät säily, mikä on harmi. Etikettejä, käärepapereita ja pakkausmateriaaleja ei tarvitse luovuttaa, koska ne eivät ole julkaisuja (tiedollisen ja kuvallisen sisällön määräkin lienee vähäinen). Perhejuhlien kutsuja (häät, hautajaiset, syntymäpäivät jne) valmistutetaan yhä useammin digipainoissa, mutta ne eivät kuulu vapaakappalevelvollisuuden piiriin, koska ne eivät ole julkaisuja. Epäilemättä näitä perhejuhlien kutsuja joku tulevaisuudessa haluaisi tutkia ja siksipä kinastelemme kollegan kanssa niiden säilyttämisestä luultavasti vielä muutaman vuoden…

Werner Söderhjelmin kirjekokoelman uusi luettelo käytettävissä

Kirjoittanut: Desiree Räsänen, tietoasiantuntijaArkku Kupolissa_625

Kansalliskirjastolla on hallussaan mittava Werner Söderhjelmin (1859–1931) kirjekokoelma, joka saatiin kirjastoon 1960 isossa matka-arkussa suvun jäsenten monta vuotta kestäneen epäröinnin jälkeen. Kokoelman uusi luettelo on nyt asiakkaiden käytettävissä.

Jarl Werner Söderhjelm oli kansainvälisesti suuntautunut kielitieteilijä, kirjallisuudentutkija, kirjallisuuskriitikko, professori, diplomaatti ja tärkeä suomalainen kulttuurivaikuttaja. Hänen väitöskirjansa käsitteli saksalaista 1700-luvun komediakirjallisuutta, ja vuodesta 1885 hän omistautui filologian tutkimukselle ja uudelle ranskalaiselle kulttuurille. Georg Brandes ja August Strindberg kuuluivat samaan suuntaukseen. Pariisissa 1880-luvulla vietetty aika teki Söderhjelmistä kosmopoliitin, ja intellektuaalisesti hän tunsi yhteenkuuluvuutta koko Euroopan kanssa. Suomen itsenäistyttyä Söderhjelm johti Suomen virallista tietotoimistoa Kööpenhaminassa 1918–1919 ja oli Suomen ensimmäisenä Tukholman-lähettiläänä 1919–1928.

Kirjeet_625

Söderhjelmin kirjekokoelma on valtavan laaja. Saapuneita kirjeitä on sadoilta kirjoittajilta. Mukana on lisäksi suuri määrä perheen ja suvun sisäistä kirjeenvaihtoa, lehtileikkeitä, valokuvia, käsikirjoitusluonnoksia, muistiinpanovihkoja. Alueellisesti kirjeet kattavat Pohjoismaat ja Keski-Euroopan.

Kirjeissä huomiota kiinnittää niiden lämmin ja henkilökohtainen sävy. Söderhjelmin ystäväpiiri oli runsaslukuinen ja pitkäaikainen. Kirjeitä ovat kirjoittaneet kielentutkijat, tiedemiehet, diplomaatit, ystävät, oppilaat, taiteilijat sekä kotimaassa että ulkomailla. Söderhjelm oli todellinen polyglotti: kirjeenvaihtoa on 6–7 kielellä. Vanhimmat kirjeet ovat 1850-luvulta.

Selma_625

Poimintoja kirjeiden lähettäjistä koti- ja ulkomailla

  • poliitikkoja, diplomaatteja: Einar Borenius, Erik von Frenckell, Axel Lille, C. G. E. Mannerheim, Leo Mechelin, J. K. Paasikivi, Hjalmar Procopé, Hannes Ryömä, Teo Snellman, K. J. Ståhlberg, Hugo Suolahti, P. E. Svinhufvud, Oscar von Sydow, Väinö Tanner, Carl Enckell, Paavo Virkkunen
  • kirjailijoita, kuvataiteilijoita, kulttuurivaikuttajia: Minna Canth, V. A. Koskenniemi, Joel Lehtonen, Maila Talvio, F. E. Sillanpää, Werner Söderström, Alvar Renqvist, K. A. Tavaststjerna, Elli Tompuri, Z. Topelius, L. Onerva, Juhani Aho, Amos Anderson, Eero Erkko, Aino Ackté, Ida Aalberg, Albert Edelfelt, Akseli Gallen-Kallela, Eero Järnefelt, Jean Sibelius, Carl Larsson, Erkki Melartin, Walter Runeberg, Ville Vallgren, J. J. Tikkanen, Verner von Heidenstam, Selma Lagerlöf
  • tieteentekijöitä: C. G. Estlander, Kai Donner, Oskari Mantere, Emil Nervander, Onni Okkonen, Ernst Palmen, E. N. Setälä, Valfrid Vasenius, Yrjö Hirn, Eliel Aspelin-Haapkylä, J. R. Danielson-Kalmari, Edvard Westermark, Georg Brandes, Gaston Paris, Oscar Levertin, Anton Blanck, Georges Doutrepont,  Torgny Segerstedt, Emil Levy, Léon-Honoré Labande, Ludwig Traube

Kirjallisuudenhistoria ja -tutkimus olivat Söderhjelmin pysyvän kiinnostuksen kohteena. Hän julkaisi mm. huomattavat biografiat K. A. Tavaststjernasta, J. L. Runebergista ja Oscar Levertinista sekä tutkielman keskiaikaisesta Petrus Alfonsin tarinoiden ja sananlaskujen kokoelmasta Disciplina Clericalis yhdessä saksalaisen kielentutkijan Alfons Hilkan kanssa. Söderhjelmillä oli nuoruusvuosistaan lähtien paljon yhteyksiä ruotsalaisiin kirjallisuus- ja kulttuuripiireihin, ja hän oli sekä Runebergin että Ruotsin kirjallisuuden syvällinen tuntija. Hän myös perehdytti ruotsalaiset suomalaiseen kulttuuriin ja muokkasi maaperää suotuisaksi F. E. Sillanpään Nobel-palkinnolle. Hänen diplomaattikaudellaan Tukholman Strandvägenille muodostui kirjallinen salonki, jossa ylläpidettiin maiden välisiä kulttuurisuhteita. Merkittävä ystävä oli Ellen Key (1849-1926), ruotsalainen kirjailija, pedagogi ja naisasianainen.

Söderhjelmin muistiinpanoja ja fotostaattijäljenteitä 1200-luvun ranskalaisesta käsikirjoituksesta.

Söderhjelmin muistiinpanoja ja fotostaattijäljenteitä 1200-luvun ranskalaisesta käsikirjoituksesta.

Söderhjelmin monipuolisuudesta kulttuurin alalla mainittakoon, että hän avusti taidehistorioitsija Karl Wåhlinin (1861–1937) toimittamaa Ruotsin johtavaa kulttuurilehteä ja -instituutiota Ord&Bildiä sen perustamisesta vuodesta 1892 alkaen. Söderhjelm hoiti asiamiehenä lehden Suomen-kontakteja ja hänen välityksellään saatiin ja esiteltiin suomalaisia avustajia ja kulttuuria, esimerkiksi Albert Edelfeltin muotokuvamaalauksia ja kuvituksia. Ord&Bildillä oli näkyvänä ruotsalaisena foorumina merkitystä kulttuurivälittäjänä aikana, jolloin Venäjä pyrki kaventamaan Suomen autonomiaa. Helmikuun manifestin johdosta kerättiin vuonna 1899 Suuri adressi ja sen lisäksi Euroopassa Suomen tukemiseksi Pro Finlandia-adressi, jota varten Söderhjelm kiersi nimienkeräysmatkoilla Ruotsissa, Tanskassa, Saksassa ja Ranskassa. Keisari ei ottanut vastaan kumpaakaan adressia tuomaan tullutta lähetystöä.

Kirjeiden kirjoittamisen kulta-aika oli 1800-luvulla. Postilaitos kykeni toimittamaan useita kirjeitä yhdelle vastaanottajalle jopa saman päivän kuluessa. Pitkälle 1900-luvulle kirjeet olivat luonteva yhteydenpidon muoto puhelimen rinnalla. Etenkin yläluokan ja nousevan keskiluokan jäsenillä oli runsas kirjeenvaihto. Sivistyneistön naisille kirjeet tulivat keskeiseksi kommunikoinnin muodoksi, johon saattoi upota useita tunteja viikossa tai jopa päivässä. Kirjeillä ylläpidettiin perhe- ja sukulaisuussiteitä ja ystävyyssuhteita samalla intensiteetillä kuin Facebookissa nykyään.

Söderhjelmin Tukholmaan saama kirje, jonka sotasensuuri avasi.

Werner Söderhjelmin kirjekokoelma ei varmaankaan ole täydellinen. Suvun jäsenet ja todennäköisesti kirjeiden lähettäjätkin ovat tehneet poistoja eri syistä. Tutkimuksen lähteinä kirjeillä on kuitenkin erityinen asemansa henkilöhistorioissa. Selvitettäessä perheiden ja sukuverkostojen välisiä suhteita niistä nähdään tutkimuksellisesti ja sosiaalisesti kiinnostavia yhteyksiä, joilla on merkitystä laajemminkin yhteiskuntakerroksia tutkittaessa.

Werner Söderhjelmin perhe oli laaja. Hänen vanhemmillaan, prokuraattori Woldemar Söderhjelmillä ja Amanda Olivia Söderhjelmillä (os. Clouberg) oli 11 lasta. Kaikki lapset koulutettiin, ja lapsista Werner, Alma ja Torsten loivat kukin huomattavan uran muun muassa tutkijoina ja kirjailijoina. Historiantutkija Alma Söderhjelm oli ensimmäinen nainen Suomessa professorina. Werner Söderhjelmin veli, Viipurin hovioikeuden jäsen ja lakimies Karl Söderhjelm oli niin sanotun toisen sortokauden toimien ankara vastustaja. Hän oli poliittisista syistä maasta karkotettuna 1903–1905 ja vangittuna Pietarissa 1913–1914, kuten myös serkku Lennart Clouberg. Suvun naisilla oli yhteyksiä naiskagaaliin, vuonna 1902 perustettuun aktivisti- ja vastarintajärjestöön.

Kirjallisuudentutkija Torsten Söderhjelmin puolison Thyran sisar oli taidemaalari Ellen Thesleff. Werner Söderhjelmin poika, kirjailija, sittemmin Ruotsissa kirjallisen uran luonut Henning Söderhjelm, toimi useita vuosia amanuenssina Keisarillisen Aleksanterin-yliopiston kirjastossa (nykyisessä Kansalliskirjastossa). Aktivisti ja kirjailija Konrad Viktor (Konni) Zilliacus oli Woldemar Söderhjelmin sisarenpoika, prokuraattori Julius Grotenfelt hänen vävynsä ja ministeri J. O. Söderhjelm hänen pojanpoikansa. Prokuraattorin suku ja jälkeläiset alenevissa polvissa muodostavat yhä laajenevan piirin, joka vaikuttaa keskuudessamme tieteessä, kulttuurissa ja politiikassa.

Brev_625Kuvat: Jaakko Tahkokallio