Digitaalisten aineistojen sanomalehtihakemiston historiasta

Kirjoittajana Heikki Kokko, FT, Tutkijatohtori Tampereen yliopisto

“Kirjoittaminen pääkaupungin lehtien tavattoman isoista nidoksista edellyttää kirjoittajattarelle paitsi ennen tarpeellisiksi huomattuja ominaisuuksia lisäksi määrän ruumiillista voimanponnistusta. ”

Näin kertoi vuonna 1902 Suomen sanomalehtihakemiston alkuperäistä kokoamistyöstä hankkeen työnjohtajana toiminut maisteri H. J. Heikel. Suomen sanomalehdistöä vuodesta 1771 vuoteen 1890 jäsentänyt projekti oli tuolloin ollut käynnissä jo kaksitoista vuotta ja edennyt kronologisesti 1770-luvulta 1880-luvulle. Hankkeen käytännön työn tekivät projektiin palkatut naiset, jotka kävivät sanomalehtien vuosikertoja läpi kirjoittaen jokaisesta löytämästään artikkelista pahvikortin, jossa oli sanomalehden viittaustiedot ja selitettiin kirjoituksen sisällys. Heikelin sitaatti kuvaa siirtymää 1870-luvulta 1880-luvulle, jolloin sanomalehtivuosikertojen kokonaismäärä ja fyysinen koko kasvoivat nopeasti. Painoteknisistä syistä sanomalehtien sivumäärää ei juuri voitu lisätä, joten kasvu toteutettiin lehtien ilmestymistä tihentämällä sekä sivujen kokoa suurentamalla. Raskaiden vuosikertaniteiden päivästä toiseen jatkunut kääntely teki Heikelin kuvauksen mukaisesti jo ennestään henkistä tarkkaavaisuutta vaativasta työstä myös ruumiillisesti rasittavaa.

Kortistolaatikko (kuvaaja Ilona Fors)

Nyt 2000-luvulla suuria nidoksia käännelleiden ja niistä tietoja käsin kirjoittaneiden avustajien työ on osittain kaikkien saatavissa Kansalliskirjaston digitaalisten aineistoista kohdasta Artikkelihakemisto [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/directory], joka tarjoaa portin niin 1800-luvun suomalaisen yhteiskunnan menneisyyteen kuin eri alueiden paikallishistoriaan. Nykyisessä muodossaan hakemisto myös sisältää suorat linkit Kansalliskirjaston digitaalisten aineistojen sanomalehtiin, joissa artikkeleita voi lukea alkuperäisessä asussaan.

Artikkelihakemistolla on pitkä ja moninainen historiansa, jonka ymmärtäminen auttaa myös käsittämään sen sisältämiä valintoja ja luokitteluja. Sen kokoaminen alkoi vuonna 1890 Svenska litteratursällskapetin aloitteesta. Mukaan lähti Suomen tiedeseura, Suomen Kirjallisuuden Seura, Suomen Historiallinen Seura, Suomen Maantieteellinen Seura, Societas pro Fauna & Flora Fennica, Suomalais-Ugrilainen Seura ja Suomen muinaismuistoyhdistys. Näiden seurojen ja yhdistysten jäsenistöjen keskuudesta valittiin Sanomalehtikirjallisuuden neuvottelukunta, joka ohjasi projektia.

Valtionarkistonhoitaja, filosofian tohtori Reinhold Hausen (Museoviraston kuvakokoelmat)

Hakemiston alkuperäinen esikuva oli saksalaisen historioitsija Eduard Winkelmannin 1800-luvun loppupuolella kokoama Bibliotheca Livoniae historica, joka oli Baltiaa koskeva järjestelmällinen hakemisto painetuista lähteistä. Winkelmanin hakemisto oli historiallis-maantieteellinen, mutta suomalaisen hakemiston oli tarkoitus kattaa kaikki tieteenalat. Hakemiston tarkoitus oli alun perin kerätä 1. kaikki Suomessa painetut itsenäiset kirjoitukset, 2. kaikki suomalaisten henkilöiden ulkomailla painamat kirjoitukset ja 3.  ulkomailla painetut Suomea koskevat kirjoitukset. Hankkeen kuluessa tähän tehtävään tehtiin rajauksia niin, että lopputuloksena oli suomalaista, niin suomen- kuin ruotsinkielistä lehdistöä koskeva hakemisto. Sanomalehtihakemistosta jätettiin ulos erilaisia sen luokitteluun kuulumattomiksi katsottuja kirjoituksia.  Pois jäivät esimerkiksi monet 1800-luvun lehdistössä suositut dialogimuotoiset asia-aiheita käsitelleet kertomukset kuten myös ulkomaanuutiset sekä erilaiset pikku-uutiset.

Käsinkirjoitettu kortti (kuvaaja Ilona Fors)

Hakemiston kokoamisen urakka oli valtava ja lehdistön läpikäymisessä vuodesta 1770 vuoteen 1890 meni lopulta kaikkiaan miltei kaksikymmentä vuotta. Hankkeen onnistumisessa auttoi se, että mukana oli merkkimiehiä eri tieteellisten seurojen kautta. Hankkeen johtoryhmässä mukana olivat eri vaiheissa muun muassa eri tiedealojen edustajina mm. J. R. Aspelin, E. N. Setälä, V. Vasenius, J. J. Tikkanen ja K. Grotenfelt. Eri tieteellisten seurojen ja niiden akateemisesti meritoituneiden miesten mukanaolo epäilemättä oli avuksi siinä, että Suomen valtion ja Helsingin yliopisto rahoittivat pitkän hankkeen alusta loppuun.

Hankkeen käytännön työ oli oman aikansa tavalla voimakkaasti sukupuolittunut, sillä itse projektin suurimman työn tehneet palkatut avustajat olivat kaikki naisia. Mukana olivat eri aikoina rouvat Zelma Lindh ja T. Swahn sekä neidit M. Casen, Aina Gebhard, T. Gripenberg, Fredrika Heikel, M. Heikel, D. Holm, Thyra von Knorring, Hilja Kumlin, Agda Nordström ja Elsa Palmroth. Useat heistä olivat varhaisia naisyliopisto-opiskelijoita.

Zelma Lindh, Merimiehen ystäwä : Suomen merimieslähetystoimen lehti, 01.12.1914, nro 12, s. 5 http://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/992007/articles/2251617?page=5 Kansalliskirjaston Digitoidut aineistot

Hankkeen työtä johtivat työnjohtajat, jotka olivat vapaaherra T. Carpelan, maisterit Z. Castrén, H. J. Heikel, A. Hästesko sekä avustavana työnjohtajana rouva Agda Nordström. Heidän tehtävänsä oli pitää silmällä hakemiston luokittelua ja jäsennystä. Työ ei ollut yksinkertainen, sillä lehdistön kokonaismäärä nousi voimakkaasti 1800-luvun loppupuolella. Tämän vuoksi hakemiston jäsennystä muutettiin moneen kertaan miltei kahdenkymmenen vuoden työn aikana.

Lopulta vuonna 1909 työ oli valmis. Koossa oli tuolloin yli 600 000 lipuketta, jotka olivat järjestettyinä 156: een kortistolaatikkoon. Hakemiston lopullinen jäsennys jakautui kahteen pääluokkaan, yleiseen osaan, jossa oli 70 laatikkoa ja noin 220 000 lipuketta sekä topografiseen osaan, jossa oli luetteloitu artikkelit niihin liittyvien paikkakuntien tai maakuntien mukaan, 86 laatikkoa ja noin 380 000 lipuketta. Kortisto sijoitettiin Helsingin yliopiston kirjastoon eli nykyiseen Kansalliskirjastoon.

Vuonna 1910 hankkeen loppuraportin kirjoittanut johtoryhmän jäsen, historioitsija ja valtionarkistonhoitaja Reinhold Hausen toivoi, että projekti saisi jossain muodossa jatkoa, koska aikakaudella vuodesta 1890 eteenpäin oli hänen mielestään ollut Suomelle tavattoman suuri merkitys. Samaa toivottiin myös yleisesti ajan lehdistössä.

Sanomalehtihakemiston kortistolappujen määrä aikakausittain

Hakemiston kehittäminen sai kuin saikin jatkoa, mutta ei ehkä tavalla, jota Hausen olisi voinut aavistaa. Alun perin käsin kirjoitettua kortistoa on kirjoitettu kirjoituskoneella puhtaaksi vuosikymmenien ajan kuitenkin niin, että vuonna 1990 siitä oli vielä osa kirjoittamatta. Puhtaaksi kirjoitettuja lipukkeita puolestaan on mikrokuvattu korteille vuonna 1975. Vuonna 1990 puhtaaksi kirjoitetusta hakemistosta julkaistiin sen mikrofilmattuja osioita koskeva asiasanahakemisto Suomen sanomalehtihakemisto.  Tässä muodossaan Sanomalehtihakemisto toimi pitkään lähes ainoana porttina 1800-luvun suomalaiseen lehdistöön, sillä itse vuosikerrat olivat tämän vuosituhannen alkuun saakka olemassa suurina alkuperäisniteinä tai hankalasti selattavina mikrofilmeinä. Sanomalehtihakemiston ansiosta oli mahdollista jäsentää tätä laajaa aineistoa.

2000-luvulla puolestaan puhtaaksi kirjoitettuja kortteja on digitoitu internetiin nykyiseen Artikkelihakemisto -palveluun, jonka myötä se ja digitaalinen sanomalehtikirjasto toimivat saumattomasti yhdessä. Aikaisemmin tutkijan oli etsittävä hakemistosta ensin haluamansa ja siirtyä sitten yleensä mikrofilmattujen sanomalehtivuosikertojen pariin. Nyt tätä hankalaa siirtymää ei tarvitse tehdä, vaan tie alkuperäislähteille käy suoraan digitaalisen hakemiston kautta.

Digi.kansalliskirjasto.fi artikkelihakemisto

Eri aikojen erilaiset tiedon tallennusmuodot käsikirjoituksesta konekirjoitukseen sekä mikrofilmauksesta digitointiin ovat kuitenkin jättäneet jälkensä Artikkelihakemiston koostumukseen ja myös sen jäsennystapaan. Nykyinen verkossa oleva hakemisto ei sisällä koko vuosina 1890–1909 koottua 600 000 lipukkeen kortistoa. Tämä johtuu todennäköisesti siitä, että alkuperäistä kortistoa ei ole kokonaan puhtaaksikirjoitettu muotoon, josta se voitaisiin digitoida. Alun perin myös hakemiston jäsennys jakaantui kahteen haaraan: Yleiseen ja Topografiseen pääosioihin. Vuoden 1990 asiasanahakemistossa näiden kahden rinnalle oli nostettu kolmanneksi päähaaraksi henkilöihin viitteitä sisältävä Biographica, joka aikaisemmin oli osa hakemiston yleistä osiota. 2000-luvun digitaalisessa versiossa alkuperäisen jäsennyksen tilalla päähakemistossa on kaksikymmentä eri osiota.

Artikkelihakemisto ei ole alun perinkään ollut täydellinen luettelo sanomalehdissä julkaistuista teksteistä, mutta sellaisenaankin se on yhä ainutlaatuinen portti historiallisten sanomalehtiaineistojen pariin. Erityisen tärkeä artikkelihakemisto on ollut historiantutkimukselle. Ennen digitaalista aikaa se oli miltei ainoa keino sanomalehdistöaineiston löytämiseksi ja jäsentämiseksi. Nykyään artikkelihakemisto puolestaan toimii digitoidun lehdistöaineiston hakuominaisuuksien tärkeänä tukena. Tämän vuoksi olisi erittäin suotavaa, että alkuperäinen kortisto saataisiin kokonaisuudessaan digitaaliseen muotoon ja verkkoon kaikkien ulottuville. Samalla kortiston jäsennys tulisi palauttaa alkuperäiseen muotoonsa, sillä itsessään se on vähintään yhtä paljon Suomen 1800-lukua koskeva tiedonlähde kuin kuva sen syntyhetken tavasta ajatella ja luokitella asioita eri kategorioihin. Hakemisto pitäisi esittää oman aikansa luokitusten kontekstissa, sillä silloin sen välittämä tietokin asettuisi omaan historialliseen kontekstiinsa. Tällöin hakemiston kortteja käsin kirjoittaneiden naisten henkiset ja fyysiset ponnistukset valtavien lehtinidosten ääressä sekä työnjohtajien hakemiston luokituksia koskeva jäsennystyö olisivat omalla tavallaan läsnä myös tässä digitaalisessa ajassa.

 

Lähteitä

Autio Veli-Matti, Ylioppilasmatrikkeli 1853-1899. Verkkojulkaisu [https://ylioppilasmatrikkeli.helsinki.fi/1853-1899/]. Luettu 26.6.2017.

Hausen, Reinhold: Återblick på arbetet vidkommande ”Uppslagsverket” över den sedan äldsta tid intill år 1891 i Finland utkomna tidningslitteratur. Förhandlingar och Uppsatser 29 1909. Helsingfors 1910. 221–229.

Hästesko, Albert: Till Delegationen för Uppslagsverket. Förhandlingar och Uppsatser 29 1909. Helsingfors 1910. 230–231.

Kansalliskirjaston digitoitujen aineistojen artikkelihakemisto [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/directory]

Suomea koskevan kirjallisuuden hakemisto. Päivälehti no. 19, 24.1.1902 [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/673659?page=3]

Suomen sanomalehtihakemisto = Finsk tidningsindex : 1771-1890. Filmikorttien hakemistot = Index på mikrofiche. Helsingin yliopisto 1990.

2 vastausta artikkeliin ”Digitaalisten aineistojen sanomalehtihakemiston historiasta

  1. Kiitos katsauksesta. En kuitenkaan ymmärtänyt kohtaa “Sanomalehtihakemistosta jätettiin ulos erilaisia sen luokitteluun kuulumattomiksi katsottuja kirjoituksia. Pois jäivät esimerkiksi 1800-luvun lehdistössä suositut kertomukset”.

    Hakemistossahan on kirjallisuushistorian alla m.m. luokat “Suomenkielisiä romaaneja, novelleja ja kertomuksia alkuperäisinä ja käännöksinä (tekijälliset)” ja “Suomenkielisiä romaaneja, novelleja ja kertomuksia alkuperäisinä ja käännöksinä (tekijättömät)”. En ole näissä havainut mitään erityisempiä aukkoja, mutta jos Kokon tekstin ottaa kirjaimellisesti, niin hakemistossa ovat kertomukset ovat vähemmän suosiota saaneita ja suositut jätettiin pois?

  2. Kiitos palautteesta! Tuo yksittäinen esimerkki oli tosiaan hieman epäselvästi ilmaistu. Nyt se on muotoiltu paremmin.

    1800-luvun puolivälissä oli yleistä julkaista asiatekstejä usein dialogimuotoisina kertomuksina. Nämä olivat kansalle suunnattuja ja niiden muoto tuli siitä, että dialogit muistuttivat suullista kanssakäymistä, johon kansanihmiset olivat tottuneet. Olen työssäni havainnut, että syystä tai toisesta tällaiset tekstit eivät aina päätyneet hakemistoon. Syynä saattoivat olla tämänkaltaisten tekstien luokitteluongelmat.

    Tosin on vaikea sanoa, missä vaiheessa nämä tekstit ovat jääneet pois. Ehkä jo alkuperäisestä tai sitten myöhemmin, kun hakemistoa siirrettiin eri tiedon tallentamisen muotoihin.

    Artikkelihakemisto ei missään nimessä ole täydellinen. Siinä on aukkoja ja toistoa. Näyttää siltä, että jotkin vuosikerrat ovat jääneet myös työn ulkopuolelle. Hakemiston pitkä kahdenkymmenen vuoden tekoaika ja sen vaihtuvat tekijät johtivat siihen, että myös luokittelun kriteerit vaihtelivat. 600000 käsinkirjoitetun lipukkeen hallinta ei myöskään ollut yksinkertaista. Sen sijaan nyt digitaaliaikana hakemiston puutteita on helppo havaita.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *