Tag Archives: Slaavilainen kirjasto

”Venäläisen futurismin isän” kirjojen matka Slaavilaiseen kirjastoon

Posted on by

Runoilija ja kuvataitelija David Burljuk (1882–1967) oli yksi 1910-luvulta Venäjällä alkaneen kuvataidetta ja runoutta uudistaneen futurismin alkuun panevia voimia. Hän kutsui itseään kirjojensa kansiteksteissä myös nimellä ”venäläisen futurismin isä”. Kansalliskirjaston Slaavilaisen kirjaston kokoelmissa on 15 niteen valikoima lähinnä Burljukin oman kustantamon 1920–30 -luvuilla New Yorkissa julkaisemia teoksia.

Teoksen Marusja san käsin maalattu uniikki kansi. Kokoelman runot ovat Japani-aiheisia, muistoja Burljukin kahden vuoden ajasta maassa.

Emigrantti David Burljuk

Lokakuun vallankumouksen jälkeisten kovien olosuhteiden ajamana David Burljuk matkusti perheineen vuonna 1918 Siperian kautta Vladivostokiin. Sieltä hän päätyi vuonna 1920 Japaniin ja viimein vuonna 1922 Yhdysvaltoihin, jossa hän sai kansalaisuuden vuonna 1930. Burljuk jatkoi Yhdysvalloissa sekä kirjallista että kuvataiteellista toimintaansa ja perusti yhdessä vaimonsa kanssa New Yorkissa vaimon nimeä kantavan kustantamon, jonka kautta hän julkaisi sekä omia että jonkin verran myös muiden teoksia.

Omakuva. Burljukin alkuperäinen maalaus teoksen Avtobiografija i stihi (Omaelämäkerta ja runoja, 1929) sisällä.

Kirjojen matka Slaavilaiseen kirjaston

Slaavilaisen kirjaston kokoelmissa on harvinaisia ja arvokkaita kirjoja sisältävä Futuristit-alakokoelma, jonka 49 nidettä on digitoitu kokonaisuudessaan ja jotka ovat luettavissa vapaakappaletyöasemilla kaikissa Suomen vapaakappalekirjastoissa.  Suuri osa ennen vallankumousta ilmestyneistä futuristien julkaisuista tuli kirjastoon autonomian ajan vapaakappaleoikeuden ansiosta. Yliopiston kirjasto sai vuosien 1828 ja 1917 välisenä aikana lain mukaan yhden kappaleen kaikkia Venäjän keisarikunnan alueella julkaistuja teoksia. Burljukin kustantamossa New Yorkissa julkaistut kirjat ovat tulleet kokoelmiin kuitenkin 1930-luvulla, kirjaston hankintaluettelon mukaan ”tekijän lahjoittamana”.  Slaavilaisen kirjaston virka-arkistossa on säilynyt kirje, jossa Valeri Semjonov-Tjan-Šanski (1871–1968), Suomeen emigroitunut kuvataiteilija ja kulttuurivaikuttaja, listaa kirjastolle lahjoitetut kirjat ja ilmaisee kustantajan, eli Burljukin, toivomuksen saada kirjat kirjaston kokoelmiin. Kirjaston hankintakirjan päiväys on 25.9.1933, vain yksi päivä sen jälkeen, kun Helsingissä päättyi Suomen venäläisen siirtokunnan klubilla järjestetty suuri emigranttikirjojen näyttely Russkaja kniga za rubežom (Venäläinen kirja ulkomailla). Semjonov-Tjan-Šanski oli mukana järjestämässä näyttelyä ja kirjoitti siitä myöhemmin artikkelin Viipurissa ilmestyneeseen aikakauslehteen Žurnal sodružestva (Ystävyysseuran aikakauslehti), johon kirjoittivat lehden avustajina myös Slaavilaisessa kirjastossa työskennelleet Maria Widnäs ja emigranttirunoilija Vera Bulitš.  Näyttelyn tarkoituksena oli osoittaa venäläisten emigranttien kustannustoiminnan laajuus ja monipuolisuus sekä myydä näyttelyyn otettuja kirjoja, joita oli yhteensä noin 1000. Näyttelyn järjestänyt kirjallisuuspiiri Svetlitsa, jonka puheenjohtajana toimi Bulitš, myös myi kirjoja näyttelyssä, mutta vain 130 kirjaa meni kaupaksi. Ilmeisesti myöskään Burljukin tuotanto ei kuitenkaan ole Suomen venäläisemigrantteja kiinnostanut, mahdollisesti niiden avoimen neuvostomyönteisyytensä vuoksi, vaan hänen kirjansa ovat jääneet myymättä ja päätyneet näin kirjaston kokoelmiin.

Burljukin lahjoittamat kirjat

David Burljukin Slavicaan lahjoittamista kirjoista suurin osa on hänen omia teoksiaan. Lisäksi mukana on kaksi Venäjälle vallankumouksen jälkeen jääneen futuristikollegan Vladimir Majakovskin (1893–1930) runokokoelmaa Burljukin kuvituksella, kolme runokokoelmaa, jotka sisältävät eri Yhdysvaltoihin emigroituneiden runoilijoiden runoja sekä kaksi kirjaa, jotka esittelevät David Burljukin runoutta ja kuvataidetta. Lahjoitetuista kirjoista Slavican Futuristit-erikoiskokoelmaan on valittu kuitenkin ainoastaan yksi nide, David Burliuk and his art, johon on koottu yksiin kansiin seitsemän eri tavoin Burljukiin liittyvää teosta.

Huomiota herättää monissa lahjoitetuissa kirjoissa vahva itsepromootio sekä neuvostomyönteisyys. Burljukin yhdessä Igor Postupalskin (1907-1989) kanssa 1932 julkaisemansa runoantologian Krasnaja strela (Punainen nuoli) esipuheessa hän tälle kaudelle luonteenomaisesti kirjoittaa:

Olkoon tämä kirja osoituksena, punaisena nuolena, meidän omistautuneisuudestamme Neuvostoliitolle, sen suurelle sosialismin rakentamiselle. Tämän kirjan avulla annamme merkin valtameren ja muukalaisten kansoittamien lakeuksien yli: me olemme isänmaan kanssa yhtä!

Tällainen paatos ei luultavasti ole ollut 1930-luvun Suomessa asuvien venäläisemigranttien mieleen, koska suuri osa heistä oli vahvasti neuvostovastaisia. On silti kirjaston kokoelmien kannalta onnekasta, että nämä kulttuurihistoriallisesti arvokkaat ja mielenkiintoiset kirjat, joiden painokset eivät varmasti olleet kovin suuria ja joita tuskin olisi erikseen hankittu kokoelmaan 1930-luvun niukkoina vuosina, päätyivät kirjastoon ja säilyivät.

Lista kirjastoon lahjoitetuista kirjoista:

Burlûk, D. D. Avtobiografiâ i stihi. S.l. 1924.
Burlûk, D. D. Marusâ san: stihi i risunki. S.l. 192-?.
Burlûk, D. D. Russkie hudožniki v Amerike. New York: Izdanie M. N. Burlûk. 1928.
Burlûk, D. D. Tolstoj: Gorʹkij: poèmy. Izdatelʹstvo M. N. Burlûk. 1928.
Burlûk, D. D. Desâtyj oktâbrʹ.  Izdanie M. N. Burlûk. 1928
Burlûk, D. D. Novelly. New York: Izdatelʹstvo Marii Nikiforovny Burlûk. 1929.
Burlûk, D. D. Rerih. New York: Izdatelʹstvo Marii Nikiforovny Burlûk. 1930.
Burlûk, D. D. David Burliuk and his art. Izdatelʹstvo Marii N. Burlûk. New York:  1932.
Gollerbah, È. F. Iskusstvo Davida D. Burlûka. Izdatelʹstvo Marii Nikiforovny Burlûk. 1930.
Gollerbah, È. F. Poèziâ Davida Burlûka. New York: Izdanie M. N. Burlûk. 1931.
Maâkovskij, V. V. Solnce v gostâh u Maâkovskogo. New York.
Maâkovskij, V. V. Otkrytie Ameriki. New York.
Kitovras № 3. New York: Kitovras. 1924.
Svirelʹ sobveâ: proza, stihi, kartiny: 1-yj kooperativnyj sbornik. New York. 1924.
Segodnâ russkoj poèzii. Pod. red. Vl. Voroncovskogo. New York: Kitovras. 1924.

Vladimir Majakovski: Otkrytie Ameriki (Amerikan löytäminen). Majakovskin taskukokoinen runoelma Burljukin kuvituksella. Majakovski kirjoitti Amerikan matkastaan myös matkakertomuksen Moe otkrytie Ameriki.

 

 

Teksti:

Tapio M. Pitkäranta

Lähteet:

Baschmakoff, Natalia & Marja Leinonen. Russian Life in Finland 1917-1939: A Local and Oral History. Helsinki: Institute for Russian and East European Studies. 2001.

Markov, Vladimir. Istoriâ Russkogo Futurizma. Sankt-Peterburg: Aletejâ. 2000.

Timofeev, A. G. Redakcionnaâ Perepiska “Žurnala Sodružestva” Za 1932–1936 Gody: S Priloženiem Polnoj Rospisi Soderžaniâ žurnala : Iz Istorii Russkoj èmigracii V Nezavizimoj Finlândii. Sankt-Peterburg: Mìr“. 2010. 

Helsingin yliopiston kirjaston virka-arkisto.

Lokakuun vallankumouksen vaikutukset Venäläiseen kirjastoon

Posted on by

Sata vuotta sitten Venäjän myllertäneellä lokakuun vallankumouksella oli vaikutuksensa myös Helsingissä toimineeseen Venäläiseen kirjastoon. Venäläinen kirjasto – nykyinen Kansalliskirjaston Slaavilainen kirjasto – koki merkittävän kolauksen aineistokartunnassaan venäläisperäisen kirjavirran tyrehdyttyä vallankumouksen ja Suomen itsenäistymisen jälkeen lähes olemattomaksi. Samaan aikaan kirjaston ainutlaatuinen merkitys tutkimukselle tulevaisuudessa valkeni suomalaiselle yliopistoväelle.

Oikeus keisariajan vapaakappaleisiin synnytti maailmankuulun erikoiskirjaston

Venäläisen kirjaston perustamisen jälkeen v. 1843 kirjaston kokoelma kasvoi voimakkaasti pitkin 1800-lukua. Kokoelma oli saanut alkunsa kuitenkin jo varhain vuosisadan alussa, jolloin Turun akatemia sai oikeuden vastaanottaa yhden vapaakappaleen kustakin Venäjällä painetusta kirjallisesta tuotteesta. Oikeus oli harvinainen: vastaava oikeus muualla Venäjällä koski lisäksi vain nykyisiä Venäjän Kansalliskirjastoa ja Venäjän tiedeakatemian kirjastoa. Neuvostoliitossa kyseiset kirjastot olivat ulkomaalaisille tutkijoille vaikeapääsyisiä, jolloin Venäläisen, myöhemmin Slaavilaisen, kirjaston vapaakappalekokoelma Helsingissä tuli hiljalleen tunnetuksi ja suosituksi länsimaisten Venäjä-tutkijoiden keskuudessa.

Suomalaisten kamppailu kirjastosta

Lokakuun vallankumouksesta on kulunut 100 vuotta. Izvestija-sanomalehti päivä vallankumouksen jälkeen 26.10.1917 (8.11.1917). Numero löytyy Slaavilaisen kirjaston kokoelmasta.

Kirjaston pysyminen Suomessa ei valtion itsenäistymisen jälkeen ollut kuitenkaan itsestäänselvyys. Hallinnollisesti kirjasto ei pystynyt toimimaan enää itsenäisesti kartunnan romahdettua eikä yleinen ilmapiiri tukenut Venäjä-tutkimusta. Helsingin yliopiston konsistorin asettaman komitean mietinnössä v. 1921 Venäläinen kirjasto nähtiin kuitenkin harvinaisena kokonaisuutena, jolla olisi merkitystä tutkimukselle tulevaisuudessa. Seuraavana vuonna venäläiset vaativat Venäläisen kirjaston luovuttamista vaihdossa Suomen valtiosihteerinviraston pienempään kirjakokoelmaan. Tšekkoslovakiasta ehdotettiin Venäläisen kirjaston myymistä ja siirtämistä Prahassa vasta perustettuun Slaavilaiseen instituuttiin. Sekä venäläisten vaatimus että Tšekkoslovakian ehdotus torjuttiin, ja Venäläinen kirjasto yhdistettiin hallinnollisesti Helsingin yliopiston kirjastoon (nykyinen Kansalliskirjasto) v. 1924.

Kirjaston vallankumoukselliset

Pienemmässä mittakaavassa vallankumouksella oli vaikutuksensa myös Venäläisen kirjaston henkilökuntaan. 1900-luvun alussa henkilöstöllä oli huomattaviakin yksityisiä suhdeverkostoja Venäjän vallankumouksellisiin, minkä myötä kirjaston kokoelmiin saatiin harvinaisia poliittis-vallankumouksellisia julkaisuja. Yksi kirjaston työntekijöistä, amanuenssi Vladimir Smirnov, oli itsekin vallankumouksellinen. Hän toimi bolševikkien maanalaisen toiminnan yhteyshenkilönä Helsingissä ja majoitti Vladimir Leniniä sekä kirjailija Maksim Gorkia kotonaan 1905–1906. Suomen sisällissodan jälkeen Smirnov erotettiin virastaan yhtenä harvoista yliopiston punaisista.

Slaavilaisen kirjaston kokoelmasta suurin osa on luetteloitu kokoelmatietokantaan. Luetteloidun kokoelman ikärakenteessa (ryhmittely julkaisuvuoden mukaan) on havaittavissa selkeä notkahdus heti vallankumouksen jälkeen. Vapaakappaleoikeuden päättymisen jälkeen kirjaston tuli suunnitella hankintapolitiikkansa uudelleen.

Kirjallisuutta

Engman, M. (1986). Böcker i kristid. Biblioteken i relationerna mellan Finland och Rådsryssland 1917-1926. Album amicorum. Kirja- ja kulttuurihistoriallisia tutkielmia Eeva Mäkelä-Henrikssonille 29.7.1986 (s. 32–50). Helsinki: Helsingin yliopiston kirjasto.

Hakkarainen, J-P. (2016). Venäläisen Oxfordin kirjasto? Kansalliskirjasto, 4/2016 (s. 28–33).

Knapas, R. (2012). Tiedon valtakunnassa. Helsingin yliopiston kirjasto – Kansalliskirjasto 1640–2010. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Venäläinen kulttuuri muilla mailla – Slaavilaisen kirjaston emigranttilehdet

Posted on by

Kansalliskirjaston korkeakouluharjoittelija Susanna Seppälä kertoo seuraavassa Slaavilaisen kirjaston emigranttilehdistä.

Olen ranskan kielen ja kirjallisuuden opiskelija, ja kun valitsin sivuaineekseni venäjän, luulin tekeväni sattumanvaraisen ja poikkeuksellisen valinnan – eikös ranskanopiskelijan olisi luonnollisempaa opiskella toista romaanista kieltä venäjän sijaan? Enpä tuolloin osannut arvata, kuinka paljon saisin vielä oppia Ranskan ja Venäjän yhteyksistä niin kulttuurisesti, historiallisesti kuin kielellisestikin.

Lisäoppia on minulle tänä kesänä kertynyt Slaavilaisen kirjaston korkeakouluharjoittelupaikan myötä. Slaavilaisen kirjaston kokoelmista löytyy toinen toistaan kiehtovampia aineistoja, joista yhden muodostavat emigranttilehdet. Kiinnostukseni heräsi, kun kirjastonhoitaja Irma Reijonen esitellessään kokoelmaa poimi hyllystä niteen Иллюстрированная Россия / La Russie Illustrée-lehteä, jota venäläiset emigrantit julkaisivat Pariisissa vuosina 1924–1939. Kaiken kaikkiaan kyseistä lehteä löytyy Slaavilaisen kirjaston kokoelmista vuosilta 1928–1939, ja ne ovat kaikki vapaasti luettavissa ja selattavissa avokokoelmassa. Slaavilaisesta kirjastosta löytyy myös lukuisia muita emigranttilehtiä, mutta valitettavasti kaikkia lehtiä ei vielä löydy Helkasta eikä kattavaa luetteloa ole tehty.

Иллюстрированная Россия / La Russie Illustrée-lehden kansilehti numerosta 50/1930. Kuvassa on yltäkylläisiä tarjoilupöytiä, joista saivat nauttia Neuvostoliitossa vierailevat ulkomaalaiset samaan aikaan kun maan omat kansalaiset kärsivät puutteesta ja nälästä. (Kuva librarium.fr-sivustolta)

Иллюстрированная Россия / La Russie Illustrée-lehden kansilehti numerosta 50/1930. Kuvassa on yltäkylläisiä tarjoilupöytiä, joista saivat nauttia Neuvostoliitossa vierailevat ulkomaalaiset samaan aikaan kun maan omat kansalaiset kärsivät puutteesta ja nälästä.
(Kuva librarium.fr-sivustolta)

Иллюстрированная Россия / La Russie Illustrée-lehden kansilehti numerosta 2/1931, jossa on kuva joulua vastustavasta mielenilmauksesta Moskovassa ja kommentoidaan ”lapsiraukkoja”, jotka valjastettiin uskonnonvastaiseen kampanjointiin. (Kuva librarium.fr-sivustolta)

Иллюстрированная Россия / La Russie Illustrée-lehden kansilehti numerosta 2/1931, jossa on kuva joulua vastustavasta mielenilmauksesta Moskovassa ja kommentoidaan ”lapsiraukkoja”, jotka valjastettiin uskonnonvastaiseen kampanjointiin. (Kuva librarium.fr-sivustolta)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lisää tietoa emigranttilehdistä on tähänkin asti löytynyt Slavican wikistä, jonne on nyt päivitetty kokoelmista löytyvät emigranttilehtiin liittyvät hakuteokset ja bibliografiat. Lisäksi sieltä löytyy linkkejä sivustoille, joilla on joko tietoa emigranttilehdistöstä tai digitoituja lehtiä. Näiden sivustojen joukosta löytyy erityisesti yksi ranska-venäjä-kombinaatioon soveltuva esimerkki: librarium.fr. Sivusto on Pariisissa asuvan, venäläissyntyisen Fjodor Sumkinin perustama sivusto, jossa julkaistaan laadukkaasti digitoituja emigranttilehtiä. Sumkin innostui digitoimaan emigranttilehtiä sattuman kautta, kun hänen eteensä sattui juurikin Иллюстрированная Россия hänen käydessään Turgenevin kirjastossa Pariisissa. Librarium.fr keskittyy värillisiin kuvalehtiin, sillä mainos- ja designalalla työskennelleelle Sumkinille visuaalisuus on tärkeää. Sivustolle digitoiduissa lehdissä näkyykin, että niiden kuva- ja värilaatuun on panostettu.

Myös Slaavilaisesta kirjastosta löytyvän Жаръ-Птица / Jar-Ptitza-lehden kansilehti numerosta 1/1921. Kyseisestä numerosta löytyy myös Suomi-aiheista taidetta sivulta 8, jossa on kuva Vasilij Shuhaevin maalauksesta ”Talvi Suomessa”. (Kuva librarium.fr-sivustolta)

Myös Slaavilaisesta kirjastosta löytyvän Жаръ-Птица / Jar-Ptitza-lehden kansilehti numerosta 1/1921. Kyseisestä numerosta löytyy myös Suomi-aiheista taidetta sivulta 8, jossa on kuva Vasilij Shuhaevin maalauksesta ”Talvi Suomessa”. (Kuva librarium.fr-sivustolta)

Sumkinin mukaan emigranttijulkaisut ovat tärkeä osa venäläistä kulttuuria ja hän haluaa, että lehtien luoma ajan- ja historiankuva olisi mahdollisimman monen nähtävissä ja luettavissa. Tämä ymmärrettiin myös Slaavilaisessa kirjastossa, jonka työntekijät pitivät aikoinaan huolen siitä, että emigranttilehtiäkin saatiin kokoelmiin. Omat kausijulkaisut tarjosivat emigranteille kanavan ilmaista itseään ja venäläistä kulttuuria, ja nykyään ne tarjoavat lukijalle mahdollisuuden kurkistaa historiaan emigranttien näkökulmasta. Lisäksi emigranttilehdissä kohtaavat kaksi maata, niiden kielet ja kulttuurit – kuten minun kombinaationi ranska ja venäjä.

Polonican Belle Époque – oppaat kadonneeseen aikaan

Posted on by
Ajan hengen mukainen autotarvikemainos 1910-luvun almanakassa.

Ajan hengen mukainen autotarvikemainos 1910-luvun almanakassa.

Slaavilaisen kirjaston Polonica-kokoelma sisältää tiede- ja kaunokirjallisuuden lisäksi myös arkisempaa käyttökirjallisuutta, esimerkiksi puolalaisia matkaoppaita ja almanakkoja. Vuosien 1828 – 1917 vapaakappaleaikana kirjastolla oli oikeus saada kokoelmiinsa kappale jokaista Venäjällä painettua julkaisua – sisältäen myös Venäjän keisarikunnan alaisen Puolan lakisääteiset vapaakappaleet. Tuolta ajalta kokoelmassa on lähes 2200 Puolassa painettua nimekettä. Aikakausi näkyy Polonicassa julkaisujen moninaisuutena, mitä ovat myöhempien aikojen lahjoitukset edelleen rikastuttaneet. Se, mikä oli aikalaisilleen arjen ja vapaa-ajan käyttökirjallisuutta, antaa jälkipolville tietoa kadonneesta ajasta, esimerkiksi historiantutkimuksen tarpeisiin.

Art nouveau kukkii vuoden 1917 kalenterissa.

Art nouveau kukkii vuoden 1917 kalenterissa.

Puolan kuningaskunnan automobilistiyhdistyksen vuonna 1913 julkaisemaa opaskirjasta voi lukea johdatuksena matkailun historiaan. Opas sisältää ohjeita ulkomaille matkustaville automobilisteille koskien erityisesti Länsi-Eurooppaa ja Venäjän keisarikunnan Euroopan puoleista aluetta. Teoksen ilmestymisajankohtana oli autolla ulkomaille matkustaminen vain harvojen harrastus. Eurooppa 1910-luvulla ensimmäisen maailmansodan kynnyksellä oli autoilijan näkökulmasta erilainen maankolkka kuin 2000-luvun vapaan liikkuvuuden Eurooppa.

Lentomatkamainos vuodelta 1926

Mainos kauppaa lentomatkoja 1920-luvun matkaoppaassa.

Erityisen tarpeellisia 1910-luvun autoilijalle olivat opaskirjasen ohjeet koskien triptyykkejä eli kolmiosaisia dokumentteja, joiden voimassa ollessa oli mahdollista ylittää raja ilman tullimaksua. Automobilistiklubin kautta haettava triptyykki toimi tulliviranomaisen myöntämänä takeena siitä, että auto poistuu maasta triptyykin voimassaoloajan päätyttyä (tai muussa tapauksessa kulkuneuvosta maksetaan tullimaksu).

Puolan kuningaskunta ja autonominen Suomi olivat osa Venäjän keisarikuntaa, mutta Venäjältä Suomeen saapuva matkailija kohtasi tullirajan kuten nykyäänkin. Suomeen Venäjältä saapuvalle puolalaisautoilijalle myönnettiin kuukauden ajan voimassa olevia suomalaistriptyykkejä, jotka antoivat oikeuden saapua ja poistua useita kertoa.

Rautatieopas Lounais-Puolaan (1926).

Rautatieopas Lounais-Puolaan (1926).

Lisäsyvyyttä matkailuun voi hakea esimerkiksi Varsovassa (hieman vapaakappaleajan jälkeen) vuonna 1926 julkaistusta kuvitetusta lounais-Puolan rautatieoppaasta, joka antaa käytännön tietoa junalla liikkuville matkailijoille. Esitellyt reittivaihtoehdot seuraavat raiteita Varsovasta Częstochowan tai Radomin kautta Krakovaan ja ympäröivälle seudulle aina Silesian Cieszyniin ja Tatra-vuoriston Zakopaneen. Historian, kulttuurielämän ja nähtävyyksien esittelyn ohella opas tarjoaa runsaasti myös käytännön faktatietoa, mm. ravintola-, kahvila- ja hotellisuosituksia. On lohdullista havaita, että vaikka paljon on muuttunut, paljon on säilynyt myös samana – sekä matkailijan tarpeiden että Lounais-Puolan vierailukohteiden suhteen.

kalendarz1912

Maaseudun kuvalehden vuoden 1912 almanakka.

Puolalaiset 1910-luvun kalenterit, esimerkiksi Maaseudun kuvalehden (Wieś Ilustrowana) julkaisema vuoden 1912 almanakka ja Moskovassa ilmestynyt puolalainen vuoden 1917 kalenteri, sisältävät nimipäivien ja taivaankappaleiden kiertokulkua sisältävien tietojen lisäksi valokuvia ajankohtaisista tapahtumista ja kuuluisten henkilöiden valokuvia – aikansa uutisia ja viihdettä.

Maaseudun kuvalehden vuoden 1912 almanakka esittää rinta rinnan roomalais-katoliset, ortodoksiset ja juutalaiset juhlapyhät viestien Puolan kadonneesta monikulttuurisuudesta. Mukana on jopa kaunokirjallisuudelle omistettu palsta, joka sisältää esimerkiksi Juliusz Słowackin runon ”Zima” (’talvi’). Kyseinen runo on osa Słowackin Pan Tadeusz -runoelmaa, yritystä luoda jatko-osa Adam Mickiewiczin samannimiselle Puolan kansalliseepokselle. Słowackin Pan Tadeusz ei ole kuitenkaan säilynyt jälkipolville kokonaisuudessaan: siitä on olemassa vain fragmentteja. Polonica-kokoelman sisältämä runo on yksi niistä – ei tosin ainoa laatuaan, sillä kyseinen runo on säilynyt muuallakin.

Belle Époque huipussaan - mainos vuodelta 1912.

Belle Époque huipussaan – mainos vuoden 1912 almanakassa.

Polonican 1900-luvun alun aineistosta heijastuu uuden aikakauden hurma ja optimismi, elämäntavan muutos sekä teknologiset keksinnöt aina automobiileista lentokoneisiin. Matkaoppaiden ja kalentereiden kaltaiset julkaisut olivat aikalaisilleen arkipäiväisiä käyttöesineitä, mutta jälkipolvien käsissä ne ovat kadonneesta ajasta kertovia arjen ja kulttuurin fragmentteja.

Tšekkiläisen surrealismin juurilla

Posted on by

Slaavilaisen kirjaston Polonica-kokoelmassa näkyy – lahjoituksina ja vaihtoina saadun kirjallisuuden kautta – tšekkiläisen kirjallisuuskaanonin eri kerrostumat, myös 1920- ja 1930-lukujen tšekkoslovakialaisen avantgarde-runouden kuohuvat vuodet. Vuonna 1920 perustettiin vastaitsenäistyneen Tšekkoslovakian pääkaupungissa Prahassa kirjailijoista ja taiteilijoista koostunut ryhmä Svaz moderní kultury Devětsil (’modernin kulttuurin liitto Devětsil’), joka heijasteli aikakautensa modernistisia avantgarde-suuntauksia. Myös Brnoon perustettiin vastaava Devětsil-ryhmä.

Devětsilin tšekinkielinen nimi merkitsee ruttojuurta, lääkeyrttinä käytettyä kasvia. Nimi sisältää myös kuvainnollisen merkityksen ’yhdeksän voima’. Ryhmässä oli alun perin jäseniä juuri yhdeksän, mutta merkitsevintä on ennen kaikkea viittaus joukkovoimaan. Antiikin yhdeksän muusan tavoin Devětsilissä oli jäseniä eri taiteenaloilta – kirjallisuuden ja runouden lisäksi myös kuvataiteesta, teatterista, musiikista ja arkkitehtuurista. Ryhmän jäsenet uskoivat taiteelliseen vallankumoukseen ja yhteiskunnalliseen muutokseen, joka oli heidän näkemyksensä mukaan mahdollista vain järjestäytymällä yhteisrintamaan työläiset vierellään.

Nezvalin Falešný mariáš -runoteos (1925)

Štyrskýn ja Toyenin Vítězslav Nezvalin Falešný mariáš -runoteokseen (1925) suunnittelema kansi.

Devětsilin kunnianhimoisena päämääränä oli kirjallisuus- ja taidekäsitysten uudistaminen. Ryhmän juuret olivat proletaarirunoudessa, ja vaikutteita saatiin mm. Vladimir Majakovskilta. Devětsilin runouden leimallisia piirteitä ovat esimerkiksi typografiset kokeilut ja maaginen realismi. Ryhmään kuuluneita runoilijoita ja kirjailijoita olivat esikoisteoksellaan Pantomima (1924) ryhmän kärkinimeksi noussut Vítězslav Nezval, taustateoreetikkona toiminut Karel Teige, romaaneistaan Rozmarné léto (1926) ja Marketa Lazarová (1931) tunnettu Vladislav Vančura, juutalaisvainoja käsittelevästä autobiografisesta romaanistaan Život s hvězdou (1949, suom. Eero Balk, Tähti Sydämellä 2002) tunnettu Jiří Weil, Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1984 saanut Jaroslav Seifert sekä lisäksi Adolf Hoffmeister, Konstantin Biebl, František Halas, Jindřich Hořejší ja Jiří Wolker. Kuvataiteen puolella Devětsilin vaikutusvaltaisia jäseniä olivat esimerkiksi läheisessä symbioosissa taidetta luoneet taidemaalari Toyen ja kuvataiteilija-runoilija Jindřich Štyrský. Surrealismiin suuntautunut Toyen oli aikansa sukupuoliandrogyyni – syntymänimeltään Marie Čermínová, mutta viittasi itseensä aina maskuliinimuodossa ja pukeutui miesten vaatteisiin. Štyrskýn kuolemaan jälkeen 1942 Toyen lyöttäytyi yhteen runoilija-kuvataiteilija Jindřich Heislerin kanssa.

Biebl

Konstantin Bieblin postuumisti julkaistu matkakertomus Cesta na Jávu (1958) vie lukijan Jaavan eksoottisiin maisemiin.

Ryhmän taustateoreetikkoina häärivät Vítězslav Nezval ja Karel Teige. Heidän kirjoituksensa antoivat pohjan vuosina syntyneelle 1923–1924 uudelle runoussuuntaukselle, poetismille, jolle olivat ominaisia elämänilo ja leikkisät muotokokeilut. Devětsil ja poetismi olivat tšekkoslovakialaissyntyisiä ilmiöitä, mutta asemoituvat Euroopan 1900-luvun alkupuoliskon lukuisten -ismien joukkoon. Tšekkoslovakialainen runouskenttä imi itseensä 1920-luvulla erilaisia vaikutteita – paikallisessa ympäristössä nähtiin myös futurismin (Stanislav Kostka Neumann) ja dadaismin (Lev Blatný, Čestmír Jeřábek) esiinnousu. Devětsilin jäsenet loivat yhteyksiä surrealisteihin, Nezval ja Karel Teige tutustuivat Pariisin matkoillaan mm. André Bretoniin. Tästä inspiroituneena Nezval ja Teige perustivat vuonna 1934 Tšekkoslovakian surrealistisen ryhmän. Nezvalin 1930-luvun runoteokset (mm. Absolutní hrobař, Praha s prsty deště ja Matka Naděje) edustavat hänen surrealistista kauttaan.

Jiří Weilin Život s hvězdou -romaani (1949)

Jiří Weilin Život s hvězdou -romaani (1949).

Poliittiset erimielisyydet 1920- ja 1930-lukijen vaihteessa merkitsivät lopun alkua Devětsilille. Osa ryhmän jäsenistä arvosteli kommunistisen puolueen toimintaa liian bolševistiseksi, minkä seurauksena Jaroslav Seifert erotettiin kommunistisesta puolueesta. Toinen maailmansota hajotti ryhmän toiminnan lopullisesti: ei vain sen takia, että yhteiskunnalliset olot muuttuivat epävakaiseksi, vaan myös siksi, että useat devětsililäiset olivat juutalaistaustaisia tai saksalaismiehittäjien mielestä poliittisesti arveluttavia. SS-joukot teloittivat esimerkiksi Vladislav Vančuran vuonna 1942. Jiří Weil vältti karkotuksen Terezínin (Theresienstadt) keskitysleirille lavastamalla oman kuolemansa. Saksalaismiehityksen aikana Toyen piilotteli juutalaistaustaista Jindřich Heisleria kylpyhuoneessaan. Toyenin ja Heislerin onnistui paeta Pariisiin ennen kommunistien vallankaappausta vuonna 1948.

Poetismin vaikutus kuitenkin jatkui tšekkoslovakialaisessa kirjallisuudessa pitkään toisen maailmansodan jälkeen. Esimerkiksi Jaroslav Seifertin Morový sloup -runoteoksen (suom. Hannu Ylilehto, Ruttopylväs 1985) tematiikassa on kuultavissa poetismin heleät äänet. Prahan kevään tunnelmia käsittelevä Morový sloup syntyi vuosina 1968–1970, mutta se julkaistiin samizdatina vuonna 1973 ja länsipainoksena vuonna 1977. Teos julkaistiin virallisesti Tšekkoslovakiassa vasta vuonna 1981. Seifert palkittiin Nobelin kirjallisuuspalkinnolla vuonna 1984.

Jaroslav Seifertin Morový sloup -runoteoksen vuoden 1981 painos.

Jaroslav Seifertin Morový sloup -teoksen vuonna 1981 Tšekkoslovakiassa ilmestynyt painos.

Devětsilin alkuvaiheen kommunismimyönteisyys ja proletaarisympatiat pitivät ryhmän pinnalla myös Tšekkoslovakian kommunistin hallinnon aikana. Uusia painoksia otettiin läpi 1950-, 1960-, 1970- ja 1980-lukujen. Polonica-kokoelman sisältämät julkaisut edustavat Devětsilin jäsenten myöhempää tuotantoa tai uusintapainoksia, jotka ovat ilmestyneet aikana, jolloin Devětsil ei ollut enää toiminnassa. Vítězslav Nezval vei poliittisuuden myöhemmällä urallaan äärimmilleen kääntyessään 1940- ja 1950-luvuilla sosialistiseen realismiin ja nousten täten uuden hallinnon arvostamaksi runoilijaksi. Nezvalin myöhäistuotannon ideologinen ääripäisyys myötävaikutti siihen, että samettivallankumouksen jälkeen vuonna 1989 hänen teoksensa päätyivät keräämään pölyä antikvariaateissa uuden yhteiskunnallisen ilmapiirin hylätessä edellisten sukupolvien arvot.

Uuden vuosituhannen myötä Devětsilin ja poetismin arvo on alettu ymmärtää Tšekissä yhtenä 1900-luvun alkupuoliskon merkittävistä modernistista avantgarde-liikkeistä. Devětsilin alkuvuosien elämänmyönteisyys ja uudistushalu ovat taas pääsemässä oikeuksiinsa.

 

Kirjallisuutta

Čolakova, Žoržeta: Český surrealismus 30. let (1999).

Fabian, Jeanette: Poetismus : ästhetische Theorie und künstlerische Praxis der tschechischen Avantgarde (2013).

A glossary of catchwords of the Czech avant-garde : conceptions of aesthetics and the changing faces of art 1908-1958. Toim. Petr A. Bílek, Josef Vojvodík, Jan Wiendl (2012).

Heslář české avantgardy : stetické koncepty a proměny uměleckých postupů v letech 1908-1958. Toim. Josef Vojvodík, Jan Wiendl (2011).

Ort, Thomas: Art and life in modernist Prague : Karel Čapek and his generation, 1911-1938 (2013).

Papoušek, Vladimír : Gravitace avantgard : imaginace a řeč avantgard v českých literárních textech první poloviny dvacátého století (2007).

 

Kartalla Slaavilaisessa kirjastossa – Slaavilaisen kirjaston karttakokoelma

Posted on by

karttakuva2

Osa Itämeren ja lähialueiden kartasta, painettu Pietarissa 1854.

Slaavilaisen kirjaston kokoelmiin kuuluu runsaiden kirjojen, sanoma- ja aikakauslehtien lisäksi myös huomattava määrä karttoja. Karttakokoelma on karttunut monia eri reittejä: Suomen suuriruhtinaskunnan aikana karttoja saatiin vapaakappaleina, mutta niitä on tullut myös mm. Suomenlinnan venäläisestä varuskunnasta sekä lahjoituksina. Muun muassa 1800-luvun lopulla lyhyesti Bulgarian sota-, sisä- ja ulkoministerinä toimineen suomalaisen kenraali Casimir Ehrnroothin (1833-1913) karttakokoelma kuuluu nykyisin Slaavilaiselle kirjastolle.

Slaavilaisen kokoelman karttakokoelma pitää sisällään  pitäjänkarttoja ja hallinnollisia karttoja, kuvernementtien ja oblastien karttoja, topografisia karttoja sekä sotilaskarttoja koko keisarillisen Venäjän alueelta.  Kartoilta löytyvät myös Venäjän rautatiet sekä höyrylaivareitit. kartat eivät rajoitu pelkästään Venäjän imperiumin alueelle, vaan ne kattavat useita maita ja maanosia. Kuuluupa kokoelmaan tähtitieteellinen karttakin.

Kokoelmasta löytyy mm. Viron ja Liivinmaan kuvernementtien topografisia karttoja 1900-luvun alusta. Matkailukarttoja reittiehdotuksineen ja nähtävyyksineen löytyy jo 1800-luvulta alkaen. Mikä estää suunnittelemasta Pietarin teatteri- ja nähtävyyskierrosta vuoden 1912 Pietarin kartan mukaan!

Tietoa kartoista voi hakea Kansalliskirjaston Finna-palvelusta usealla eri tavalla. Esimerkiksi Pietaria kuvaavien karttojen viitetietoja voi hakea yksinkertaisesti kirjoittamalla hakuluukkuun hakusanaksi Pietari ja valitsemalla tarkennettu haku –toiminnossa aineistotyypiksi kartat. Venäläisten kuvernementtien karttoja löytää esimerkiksi kirjoittamalla hakuluukkuun hakulausekkeen kuvernementit Venäjä kartat. Hakuterminä voi myös käyttää pelkästään tietyn kuvernementin nimeä, esim. Arkangelin kuvernementti.  Vanhimpia kokoelmasta löytyviä Pietarin karttoja koskevat tiedot  löytää kirjoittamalla hakusanaksi Pietari, valitsemalla aineistotyypiksi ”kartta”, sekä valitsemalla ylhäältä järjestä-pudotusvalikosta hakutuloksen järjestämisperiaatteeksi ”vanhimmat ensin”.

Slaavilaisen kirjaston karttakokoelma karttuu edelleen. Viimeisimmät kokoelmaan hankitut kartat ovat Kaukasuksen tiekartta vuodelta 2009 sekä Slaavilaisen kirjaston käsikirjastosta löytyvä, eri-ikäisiä Pietarin karttoja esittelevä kokoelmateos.