Luennolla käsitellään seksuaalietiikan kannalta olennaisia etiikan rajanvetoja mm. sääntöjen ja ihanteiden välillä. Tarkemman tutkailun kohteena ovat vahingoittamisen ja suostumuksen käsitteet.
Luento 8 Liberalismi 2 (pdf, 535 kb)
-
Kurssin tiedot
-
Luentokerrat
- 12 Sukupuoli ja valta
- 11 Tapaus: pornografia
- 10 Tapaustutkimusta
- 9 Liberaalin seksuaalietiikan arviointia ja kritiikkiä
- 8 Liberaali seksuaalietiikka 2
- 7 Liberaali seksuaalietiikka 1
- 6 Kantilainen seksuaalietiikka
- 5 Romanttinen konservatismi
- 4 Aatehistoriaa
- 3 Seksi
- 2 Seksuaalisuus ja sukupuoli
- 1 Järjestäytyminen ja seksuaalietiikan perusteet
One Comment
Olin oman muistini mukaan pois kahdelta tai kolmelta luennolta, mutta en muista oliko se toinen poissaolokerta seitsemäs tai kahdeksas luento, enkä nyt ole ihan varma siitäkään olisiko poissaolokertoja kuitenkin kolme. Joten jatkan vielä vähän liberalismi-teemasta.
Seksuaalietiikan näkökulmasta on myös mielenkiintoista problematisoida julkisen tilan ja yksilönvapauden välistä suhdetta. Yksilönvapauksiin kuuluu käsittääkseni oikeus pukeutua haluamallaan tavalla. Kuitenkin naisten ”liian seksikäs” pukeutuminen voi miehen näkökulmasta olla eräänlaista seksuaalista häirintää – joskin yleensä ihan toivottua. Muistaakseni Laasasen kirjassa on tästä jotain esimerkkejä.
Onko siis toimijalla A oikeus toimia julkisessa tilassa sellaisella tavalla, joka B:n mielestä on häirintää? Eivätkö tässä kohtaa yksilönvapaudet ole periaatteellisessa ristiriidassa keskenään? Vastakkain on A:n oikeus pukeutua ja B:n oikeus olla turvassa ärsykkeiltä. Mielestäni myös B:llä on uskottava vaatimus olla rauhassa. Jos halutaan olla reduktionisteja, A:n aiheuttama häirintä on varmasti todennettavissa erilaisilla B:lle tehtävillä fysiologisilla mittauksilla. A:n toiminta saa B:ssa aikaa epäintentionaalisia reaktioita. Onko B:lla oikeus immuniteettiin A:ta vastaan?
Toisaalta tässä argumentoinnissa piilee aina moralismin vaara.
Mielestäni on kuitenkin selvää että julkiseen tilaan pätevät eri säännöt kuin yksityisiin tiloihin. On pukeuduttava muut huomioon ottaen, mutta toisaalta valtio ei saisi liikaa rajoittaa yksityistä toimintaa. Julkinen tila onkin aina valtadiskurssien areena.
Vuosi sitten keväällä lehdet kirjoittivat Hercules -nimisen homobaarin panokopeista, ja siitä kuinka lääninhallitus oli määrännyt ne poistettaviksi. Mutta onko todella niin, että virkamiehillä on oikeus sanoa, mitä homot saavat omissa ravintoloissaan tehdä? Eikö tässä rikota yksilönvapautta vastaan. Homojen panokopit eivät koske kuin niitä ihmisiä, jotka vapaaehtoisesti haluavat homoravintolassa käydä. Miksi moralisti menisi ehdoin tahdoin homoravintolaan mielensä pahoittamaan?
Aidosti julkisen tilan, esimerkiksi puistojen ja katujen, suhteen tilanne on kuitenkin toinen. Niiden kohdalla rajoitukset ovat oikeutetumpia. Oma ajatteluni on siis jossain määrin kommunitaristista: toisaalta julkisessa tilassa olisi käyttäydyttävä tietyn perinteisen normiston, ”maan tavan”, mukaan, mutta toisaalta valtion ei pitäisi astua kynnyksen yli sen enempää ihmisten makuuhuoneisiin kuin homoravintolan takahuoneeseenkaan.