Arvio kirjasta Syrjäytynyt ihminen ja kunta

 

”Syrjäytynyt ihminen ja kunta” on tieteenalan konventioita ja vuosien trendiä mukaileva kirja, joka tutkii tuttua aihetta ihmisläheisesti käyttäen kuitenkin vastoin seuraamaansa trendiä hyvin maanläheistä ja virkistävää kieltä.

Tutkimuksessa käytetään pitkittäisaineistoa (Syrjäytymisestä selviytymiseen – tutkimushanke) vuosien 2006 ja 2012 väliltä tutkien selviytymisen kokemusta kokijan kertomana sekä kerrontaa itsessään. Lisäksi selvitetään mikä on mahdollistanut ”selvinneiden” tilanteen muutoksen parempaan. Löydöksiä heijastellaan aiempaan, Elina Turusen kokoamaan tutkimukseen.

Tutkimuksen parasta antia on vuoropuhelu sosiaalipolitiikan klassikkojen kanssa (mm. Sen, Allardt) käsitellessään köyhyyden ja syrjäytymisen määritelmiä ja niiden keskinäistä yhteyttä sekä niiden heijastumisesta ihmisten elämään. Köyhyystutkimuksen käsitellessä usein köyhyyttä ja köyhiä silmäänpistävän holhoavasti ja yleistäen köyhyyden fyysisten resurssien puutteeksi, on tutkimuksessa virkistävä maininta Thompsonin ja Wildavskyn (s. 12) tutkimukseen. Siinä kyseenalaistetaan köyhyyden tekniset määritelmät ja niiden kykyä huomioida ihmisen eletty elämä: ne eivät tunnista yksilön kykyä hallita halujaan/voimavarojaan. Viittaus norjalaisten ylivelkaantuneiden ylikulutustottumuksiin (s. 19) keinona stigmojen välttelyyn (ja itsetunnon kohotukseen) sekä Karlssonin (s. 17) löydökseen tahdonvoiman lisääntymisestä iän ja taloudellisen aseman myötä kuvaa hyvin köyhyystutkimuksen problemaattisia dogmia. Köyhyys ja syrjäytyminen (sekä siitä selviäminen) eivät ole derivoitavissa taloudellisesta funktiosta (on/ei ole tarpeeksi vaurautta) vaan osa laajempaa kokonaisuutta, josta olisi mielenkiintoista lukea poikkitieteellisempääkin tutkimusta.

Allardtin pian loppuun kulutuksen uhan alla oleva hyvinvoinnin kolmijako (having, loving, being) on kaikessa yksinkertaisuudessaan nerokas tiivistys ihmisen moninaisesta luonnosta. Arvion alla oleva tutkimus ottaa tämän hyvin esille viitaten taidokkaasti aineistolähteisiin ja pohtien ihmistä ja sen tilannetta ihmisestä lähtöisin, yleistämättä tarpeettomasti mutta silti pitäen silmällä kokonaisuutta.

Tutkimusta lukiessa mieleen tullut ajatus tuntuu kirjoittamisen arvoiselta: köyhyys on ilmaisukanavan puutetta. Tätä pelkistettyä ajatusta on todistamassa kertomus Anjasta (s. 39), joka saa merkityksellisyyden kokemuksia maalaamisesta. Taloudellisten resurssien puute aiheuttaa syrjäytymistä koska se eristää. Kun välttämättömistä resursseista on jatkuvasti pulaa ja niiden saanti on turvattu vain lyhyellä aikavälillä (kuukausi, viikko), ihminen voi passivoitua, eikä ”luo” enää. Luominen näissä tapauksissa liian usein mielletään taloutta suoraan hyödyttäväksi, lisäarvoa tuottavaksi tai myynnillistä potentiaalia sisältäväksi toiminnaksi. Luominen voi olla itselleen (tai muille) tehty taide, uuden harrastuksen aloittaminen, iltalenkit. Luovuus, elämänilo, sosiaalisuus ovat kaikki toisiaan tukevia ja ihmisen elämää parantavia elämisen ulottuvuuksia, joita yhteiskunta tulisi tukea mahdollisimman paljon. Yksi keino on taata perustoimeentulo (perustuslaki). Toimeentulon ennustettavuuden parantaminen voisi antaa syrjäytyneelle välineet nostaa itsensä kuopasta (voimaannuttaminen) ja tukea yksilöä matkalla henkilökohtaiseen hyvinvointiin (mm. perustulo-keskustelu). Toinen keino on kysyä apua tarvitsevalta itseltään, mitä hän tarvitsee; nähdä häntä siellä, missä hänen elinpiirinsä on; ojentaa auttava käsi ilman ojentajan asettamia turhia dualisoivia raameja.

Tutkimuksen johtopäätöksissä kootaan tutkimuksen löydökset pohdittavaan kokonaisuuteen, jota on esiintynyt alan tutkimuksissa muuallakin. Kuntien tulisi tehdä enemmän yhteistyötä kolmannen sektorin kanssa ja muuttaa palvelukokonaisuuttaan asiakaslähtöisemmäksi. Johtopäätöksissä myös pohditaan työn luonteen muuttumisen vaikutusta nykyiseen järjestelmään sekä vastuukysymyksiä.

Kuinka pitkälle yhteisö sitten on vastuussa yksilön hyvinvoinnista ja sen mahdollistamisesta? Työttömyyden muuttuessa arkipäiväiseksi osaksi yhteiskunnan rakenteita on kysyttävä, mikä järjestelmä takaa yksilölle mahdollisimman suuren vapauden toteuttaa itseään ja kuinka pitkälle yhteiskunta voi tässä auttaa. Tässä on tietyllä tavalla kyse negatiivisen ja positiivisen vapauden käsitteiden tulkinnoista mutta samalla maailma on kasvamassa (muuttumassa) yli näiden teollisen aikakauden raameista. Työtä ei enää pian ole tavalla, jolla olemme sen ymmärtäneet ja vapaus-antivapaus-tematiikka ei rakennu enää palkkatyön varaan. Ihminen on aikakautensa lapsi, joka etsii ja toteuttaa itseään ympäristönsä takia ja sen avulla. Ihminen tarvitsee ilmaisukanavan, joka ei koskaan löydy tai – jos löydetty – häviää liian energiasyöpöissä yrityksissä selviytyä.

Veli Airikkala, valt.yo (yhteiskuntapolitiikka)

 

Posted in Sekalaista | Leave a comment

Lähikuvia suomalaisesta köyhyydestä

Saadessani syyskuussa 2014 käsiini Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä I ja II kirjoitusaineistot, en vielä ymmärtänyt, miten lähelle tuntemattomien ihmisten omasta elämästään ja köyhyydestään kirjoittamat kirjoitukset voisivat minua tulla.

Olin päättänyt tehdä köyhyysaiheisen pro gradu -tutkielman, koska pidän aihetta tärkeänä. Köyhyys kuuluu sosiaalipolitiikan käsitteistön ytimeen ja köyhyyden ja syrjäytymisen vastainen taistelu onkin hahmottunut yhdeksi hyvinvointivaltion tärkeimmistä haasteista.

Suomalainen tutkimus köyhyydestä on kuitenkin usein järjestelmäkeskeistä, ja tästä syystä suurelta osin kvantitatiivista. Köyhyyttä tutkitaan esimerkiksi tarkastelemalla toimeentulotuen käyttöä ja tulonjakoa. Tällainen tutkimus kuitenkin sivuuttaa yksilön kokemukset ja tarinan. Tästä syystä halusin tutkia nimenomaan köyhyyden ja selviytymisen kokemuksia ja tuoda esiin köyhän ihmisen näkökulman. Tällä tavoin pystyisin osaltani auttamaan yhteiskuntaa kuulemaan niitä ihmisiä, joiden ääni ei välttämättä julkisessa keskustelussa kuulu.

Käyttämässäni aineistossa on kyse samojen henkilöiden kahtena eri aikana tehdyistä omaelämäkerrallisista, köyhyyttä koskevista kirjoituksista. Aineistoa tutkiessani kirjoittajien tarinoiden ja kokemusten rikkaus tuli voimakkaasti esiin. Kirjoittajat kuvasivat paljon hyvin henkilökohtaisia kokemuksia köyhyydestä, ja heidän tarinansa vaikuttivat myös omaan näkemykseeni köyhyydestä. Tarinoista ei kuitenkaan välittynyt kuvaa voimattomista olosuhteiden uhreista. Kertojat kuvailivat sinnikkyyttä, taisteluhalua ja lukuisia selviytymisen keinoja.

Olennaisiksi selviytymiskeinoiksi vakiintuivat sosiaaliturvaan turvautumisen lisäksi läheisiltä saatu apu ja tuki. Toisaalta turvauduttiin erilaisiin strategioihin joilla pystyttiin väliaikaisesti tai pysyvästi lisäämään tuloja tai muita resursseja. Tulojen lisäämiseen tähdättiin esimerkiksi pyrkimällä tekemän enemmän töitä tai myymällä tarpeetonta tavaraa. Samoin kulutuksen vähentäminen oli tärkeä, joskin rajallisesti toteutettavissa oleva selviytymiskeino. Toisaalta selviytymiskeinoksi hahmottui myös oman arvokkuuden turvaaminen ja elämän merkityksellisyyden vaaliminen ja tarpeellisuuden tunteiden löytäminen köyhyydestä huolimatta. Esimerkiksi vapaaehtoistyö, yhdistystoiminta, taiteen tekeminen tai muiden auttaminen hahmottuivat selviytymiskeinoina taloudellisesti vaikeassa tilanteessa.

Aineistosta nousee myös esiin köyhyyden pitkittymisen ja hyvinvoinnin välinen yhteys. Niissä tarinoissa, joissa köyhyyden kerrottiin jatkuneen pidempään ilman toiveita sen helpottumisesta, esiintyi runsaasti pahoinvointiin viittaavia kokemuksia, kuten viittauksia katkeruuden, toivottomuuden, ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden tunteisiin.

Kaikkien köyhyyttä kokevien resurssit selviytymiseen eivät kuitenkaan ole yhtenevät. Esimerkiksi sosiaalisten verkostojen vahvuus vaikutti voimakkaasti käytettävissä oleviin selviytymiskeinoihin, ja ylipäätään hyvinvointiin. Tämä tarkoittaa sitä, että ne kirjoittajat, jotka viittasivat kertomuksessa useammin läheisiin ja vahvoihin sosiaalisiin verkostoihin, olivat saaneet läheisiltään myös enemmän apua, ja seurantajakson aikana myös pystyneet tavalla tai toisella parantamaan elämäntilannettaan.

Katja Sergejeff

Posted in Sekalaista | Leave a comment

Tutkimushankkeen kuulumisia

Tutkimushankkeemme esittelyvideo

Aineistonesittely on julkaistu verkossa.

Tutkimusraportti ilmestyy syksyn 2014 aikana.

Suuri osa aineistoa on arkistoitu Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon ja on anottavissa tutkimuskäyttöön.

Posted in Sekalaista | Leave a comment

Lemmikit parantavat elämänlaatua

Koirat ja kissat ja muut lemmikit voivat olla monen pienituloisen tai muutoin vaikeaa elämäntilannetta elävän henkireikä. Lemmikille voi purkaa mieltään ja niiltä saa läheisyyttä.  Koiraa ulkoiluttamalla saa pieniä juttuhetkiä keskelle yksinäistä arkea. Koirille ja niiden omistajille kun pysähdytään kadulla usein juttelemaan. Joskus käy niinkin, että satunnaisesta koirapuiston ihmisestä tulee pitkäaikainen tuttu tai ystävä.

Korkeakouluharjoittelija Anne Lalli kirjoitti ajatuksiaan lemmikeistä.

Monilla köyhillä on lemmikkejä. Lemmikit tunnetusti nostavat omistajan elämänlaatua monella tavalla, niistä saa lohtua yksinäisyyteen, ne opettavat lapsille vastuuntuntoa, ne antavat päivärytmiä, kannustavat liikkumaan ja osallistumaan ja lemmikin silittäminen alentaa verenpainetta.

Ilman muuta lemmikin omistamisesta on kuluja, mutta ainakin itse olen ajatellut, että omat koirani ja kissani ovat minun matkusteluni ja baari-iltani. Käsittelen tässä jutussa nyt niitä eläimiä joista minulla on kokemusta eli koiria ja kissoja, joita olen myös kasvattanut. Lemmikkejähän voi olla muitakin, kuten kaloja, lintuja, matelijoita, ties mitä, mutta niitten hoitamisesta minulla ei ole kokemusta.

Oman ensimmäisen kissani sain jo ennen kouluikää, ja nuorena kuvittelin olevani pelkästään kissaihminen. Ensimmäisen koirani otin vasta kolmekymppisenä, se oli sekarotuinen uroskoira ja minulle aivan väärä valinta. Sen jälkeen minulla on ollut vain pieniä rotukoiria ja enimmäkseen narttuja. Tällä hetkellä minulla on kotona kaksi cavalieria, emo ja poika, sekä leikattu ragdoll-rotuinen kissa.

Koirarotuja on paljon ja jos päätyy ottamaan koiran, kannattaa harkita tarkkaan mistä ja minkä yksilön valitsee. Hyvällä säkällä voi tietenkin sattua kohdalle maailman paras ja sopivin koira ihan lehti-ilmoituksen perusteella, kuten minulle kävi ensimmäisen cavalierini kohdalla. Nykyään ilmoitukset tietenkin löytää netistä, en tiedäkään mitä kaikkia koirasivustoja on olemassa, mutta ilmeisesti niitä on paljon.

Rotukoira on kallis hankinta, mutta on mahdollista saada myös hyvä yksilö halvemmalla, esimerkiksi ottamalla sijoituskoiran tai eläkeläisen. Joku kasvattaja saattaa antaa jo neljävuotiaan koiran eläkeläiseksi perheeseen. Toinen vaihtoehto on ottaa sekarotuinen koira, joka onnistuneella yhdistelmällä voi olla vaikka miten hauska yksilö. Sekarotuinen pentu ei kuitenkaan välttämättä ole halpa, ja pennusta ei ottaessaan tiedä mitä siitä kehkeytyy.

Kissoja annetaan jopa ilmaiseksi ja kissan pitäminen ei vaadi niin paljon vaivannäköä kuin koiran. Kissalle on kuitenkin annettava laadukasta ruokaa ja kissan hoitoon ja ruokintaan on hyvä perehtyä vaikka lukemalla kirjoja. Kirjastoista löytyy paljon erilaisia ohjekirjoja. Monilla on myös kani ja se on varmasti hauska lemmikki, vaikka itse ajattelen että en uskaltaisi ottaa kania, se voi sairastua ja kuolla yhtäkkiä. Mutta huolehtivaiselle omistajalle se on varmasti antoisa lemmikki.

Suosittelen lemmikin pitämistä ihmiselle, jolla on vastuuntuntoa ja kiinnostus hoitaa eläimiä. Lemmikeistä voi saada elinikäisen harrastuksen ja sen kautta voi löytää uusia ystäviä. Koiraihmiset vaihtavat ajatuksia kohdatessaan lenkkipolulla, ja kissojenkin kanssa voi harrastaa näyttelyitä. Jos innostusta riittää, niin koiraharrastuksessa voi edetä vaikka toimitsijaksi näyttelyihin. Myös agility on hauska harrastus, jos koiralla ja omistajalla on intoa ja taipumuksia. Mutta ihan viihtyminen kotioloissa on riittävä syy lemmikin pitoon.

Anne Lalli

Anne Lalli suoritti Social och kommunalhögskolanin opintoihin kuuluvan kolmen kuukauden pituisen korkeakouluharjoittelunsa tutkimusprojektissamme. Hän litteroi ison osan haastattelumateriaalista: kuunteli haastattelut ja kirjoitti ne sanasta sanaan tekstitiedostoiksi.

Posted in Sekalaista | Leave a comment

Kuka kuuntelee köyhää?

Osallistuin puoli vuotta sitten Kuka kuuntelee köyhää -iltaan. Olen itse katkaissut pitkäaikaistyöttömyysurani perustamalla pienen toiminimen ja vieläkin taloudellisesti ollaan siellä niin sanotussa kuolemanlaaksossa. Suomessahan yrittäjän pitäisi menestyä, jotta sitä voitaisiin katsoa nenänvartta pitkin tai sitten pitäisi epäonnnistua, jotta voitaisiin sääliä tai tuntea myötätuntoa, mutta yrittäjä joka yrittää vaikeuksista huolimatta näyttää olevan tässä yhteiskunnassa kauhistus. Tai siltä minusta tuntuu ja minulla on muitakin kärkkäitä mielipiteitä kuten se, että optiot pitäisi kieltää lailla ja jos yrityksen johto haluaa rikastua, niin sitten pitäisi ostaa niitä osakkeita ja ottaa sama riski minkä sijoittajat ottavat. Näin nopsasti varmaan kaikki huomaavat, että meikä ei oikein mahdu helposti mihinkään lokerikkoon ja mielipiteet ovat jopa näin nopeastikin sanottuna epäsovinnaisia.

Siksi oikeasti ihmettelin miksi minut oli kutsuttu tuohon tapahtumaan, mutta ehkä se oli illan pointti: tuodaan paljon erilaisia elämänkohtaloita ja näkemyksiä saman pöydän ääreen ja isketään heidän sanomansa poliittisten päättäjien eteen. Paikalla oli sosiaali- ja terveysministeri ja Kansallista Kokoomusta edustava kansanedustaja Paula Risikko ja minusta hän kuunteli suhteellisen avoimin mielin erinäköisiä näkemyksiä. Muitakin kansanedustajia oli ja osalla oli kiire heti pois kun siellä ei TV -kameroita ollutkaan, mutta osa jäi kyllä kuuntelemaan loppuun asti ja teki tarkentavia kysymyksiä sekä myös muistiinpanoja tehtiin.

Ehkä päättäjät oikeasti saattavatkin olla kiinnostuneita tavallisen ihmisen ongelmista, vaikka välistä minusta tuntuu, että pienen ihmisen puolesta ollaan mediassa, mutta teot jäävät sitten vähän pienemmiksi. Arvostin kuitenkin sitä, että tavallisten ihmisten huoli ja vielä normi-ihmistä huonommassa asemassa olevat ihmiset kuitenkin saivat tuon oman näkymyksensä päättäjien eteen.

Ehkä se maailma muuttuu paremmaksi pieni teko kerrallaan. Ilta oli kuitenkin onnistunut ja itse sain siitä paljon miettimisen aihetta ja ehkä pieni osa minusta alkaa pikkuhiljaa taas uskomaan poliitikkoihin, vaikka sieluttomat markkinavomat ( ei mitään tekemistä yrittämisen tai kapitalismin kanssa) yrittävätkin jyrätä maailman oman näkemyksensä taakse.

Jarno Jäppinen

Posted in Sekalaista | Leave a comment

Kokemuksia Suuresta selviytymisillasta

On vapauttavaa kertoa vaikeuksistaan

Syrjäytymisestä selviytymiseen Suomessa -tutkimusryhmä kutsui aineistonkeruuseen osallistuneita ihmisiä kertomaan maaliskuussa kokemuksiaan pienituloisuudesta ja selviytymisestä. Paikalla oli Kuka kuuntelee köyhää? -verkoston ja eduskunnan köyhyysryhmän kansanedustajajäseniä sekä kourallinen yleisöä. Näin Maaria Rovaniemeltä kertoo selviytymisillan tunnelmistaan:

Kun tapasimme ryhmän kanssa ensimmäisen kerran Eduskuntatalon edessä, minä koin itseni kovin pieneksi. Ajattelin, että tässä sitä nyt ollaan, köyhät. Siinä tilanteessa jotenkin konkretisoitui se, että elämme yhä edelleen luokkayhteiskunnassa, vaikka asiasta ei sen suurempaa meteliä ole pidettykään. Taloussanomat kirjoitti tästä asiasta muutama kuukausi sitten, mutta tuolloin asia tuntui etäiseltä.

Kiertäessämme eduskunnan kiiltäviä käytäviä opastuskierroksella, tämä tunne vain voimistui ja mietin, että miksi ihmeessä minä lähdin tähän mukaan. Päivän edetessä iltaan osallistuin keskustelutilaisuuteen ja olin yhä edelleen sitä mieltä, että tätä reissua minun ei olisi pitänyt koskaan tehdä. Vanha sananlasku sanoo, että köyhyys ei ole ilo, vaikka se vähän välillä naurattaakin. Sillä hetkellä minua ei naurattanut. Poliitikkojen alustukset eivät juuri parantaneet tilannetta. Tiedän, että he työskentelevät suurien asioiden äärellä ja että he tekevät parhaansa, mutta häpesin itseäni, kun katselin heidän tyylikkäitä jakkupukujaan kirpputorilta ostetussa villapaidassani. Tunsin, että se joka ajattelee näin, en ole minä. Harmitti todella paljon, että olin raahautunut Rovaniemeltä Helsinkiin saakka vain tunteakseni itseni idiootiksi, joka ajatteleekin yhtäkkiä kaiken arvomaailmansa vastaisesti. Olin juuri edellisellä viikolla saanut suoritettua kuvataiteen aineopinnot loppuun Lapin yliopistossa ja pystyttänyt ensimmäisen taidenäyttelyni ja olin lähtenyt matkaan positiivisella ja iloisella mielellä. En ymmärtänyt lainkaan, mikä minua vaivasi. Ehkä kysymyksessä oli primitiivireaktio, tai pienen pieni kommunisti sisälläni heräsi juuri sinä päivänä. Tiedä häntä, mutta kummalliselta se tuntui.

Keskustelun lähdettyä käyntiin, oloni vapautui. Osallistujat kertoivat kokemuksiaan vaikeista elämäntilanteistaan ja siitä, kuinka he olivat selviytyneet. Ehkä minulla ei sittenkään ole leimaa otsassani, että tässä istuu köyhä, joka on sössinyt elämässään kaiken. Meitähän on muitakin. Minä en ole yksin tämän asian kanssa. Ensimmäisen kerran elämässäni minäkin kerroin yleisön edessä kokemuksistani. Kynnys oli korkea. En olisi voinut koskaan kuvitella, että tekisin sen julkisesti. Näin vain tein ja voi, kuinka vapauttavaa se oli!

Tilaisuudesta ja koko päivästä ryhmän kanssa jäi hyvä fiilis. En ole koskaan aikaisemmin kokenut näin suurta sisäistä myllerrystä yhden päivän aikana, mutta olen kiitollinen, että sain sen kokea. Tiedän, että minusta ei tule koskaan sellaista ihmistä, joka vertaa itseään muihin aineellisen hyvinvoinnin perusteella, vaikkakin olisi mukavaa, jos olisi ruokaa pöydässä joka päivä. Olin sen toki tiennyt aina, mutta tämä kokemus kirkasti selkeästi mielessäni sen, millainen minä en koskaan halua olla. Ei onnea voi mitata rahassa kuulostaa kuluneelta kliseeltä, mutta niin se vain on.

Oli täysin oma vikani, että en saanut vastausta kysymykseeni koskien kotivakuutuksia, joita vakuutusyhtiöt eivät myönnä luottotiedottomille. Olin liian ylpeä aukaistakseni suutani silloin, kun siihen olisi ollut tilaisuus. Voin edelleenkin olla luokkaeroista tämän päivän Suomessa mitä mieltä minä haluan, mutta köyhyyttäni minä en häpeä ja vastaisuudessa tulen esittämään kysymykseni silloin kuin siihen tarjoutuu tilaisuus. Joka päivä opimme siis jotain uutta – itsestämme ja muista.

Posted in Sekalaista | Leave a comment

Suuri selviytymisilta

Kuka kuuntelee köyhää? -verkosto ja Syrjäytymisestä selviytymiseen Suomessa -tutkimusryhmä järjestävät:

Suuri selviytymisilta

Torstai 21.3.2013 klo 17–20, eduskunnan kansalaisinfo (Arkadiankatu 3)

Yksittäisiä selviytymistarinoita käsitellään julkisuudessa usein henkilökuvina ja sankaritarinoina. Torstaina 21.3.2013 klo 17–20 eduskunnan kansalaisinfossa järjestettävässä Suuressa selviytymisillassa äänessä ovat selviytymisen asiantuntijat, jotka ovat kokeneet köyhyyttä ja vaikeuksia. He kertovat, miten selviytymistä voitaisiin tukea entistä paremmin.

He osallistuivat seitsemän vuotta sitten Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä -kilpailuun, joka  kokosi 800 omakohtaista kirjoitusta pienituloisuudesta. Syrjäytymisestä selviytymiseen Suomessa -tutkimusryhmä keräsi viime vuonna 150 kirjoittajalta seurantakirjoituksen.

Lahtelainen yrittäjä kertoo tilanteista, joissa sosiaaliturvan käytännöt sotivat selviytymistä vastaan:

“Yritykseni ei joka kuukausi tuota tarpeeksi, mutta yritystoiminnan ansiosta elämäni on mielekästä. Saadakseni työmarkkinatukea minun pitäisi lakkauttaa yritykseni. Tämän jälkeen on vielä neljän kuukauden karenssi. Voisinhan senkin jälkeen harrastaa näitä asioita, mutta se on kyllä aivan toinen juttu kuin yrittää tienata edes osa toimeentulosta itse. Sitä paitsi työllistymiseni viisikymppisenä on jo vaikeaa. Osuuskunta on yksi vaihtoehto, koska silloin voisi saada soviteltua työttömyyspäivärahaa. Siihenkin on kuulemma alettu suhtautua epäilevästi. Joiltakin on evätty työttömyysturva.”

Selviytymista edistää työvoimahallinnon tai sosiaalityön ammattilainen, joka uskoo asiakkaaseensa. Hyväksi havaitusta työntekijästä kannattaa pitää kaikin keinoin kiinni.

“Nyt kun ihminen saa valita terveyasemansa eikö hän voisi valita myös sosiaaliasemansa, työkkärinsä ja työntekijänsä. Sehän vain nostaisi hyvien työntekijöiden arvoa”, selviytyjät ehdottavat.

Tilaisuuden avaa sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko. Paikalla ovat myös kansanedustajat Outi Alanko-Kahiluoto ja Merja Mäkisalo-Ropponen.

 

 

Posted in Sekalaista | Leave a comment

Selviytymisen toinen tieto

Sosiaaliturvajärjestelmän hakulomakkeisiin ja tietokantoihin kerättävä tieto on etukäteen suunniteltu ja luokiteltu tietynlaiseksi. Lomakkeilla tuotetaan hallinnon tavoittelemaa tietoa. Niillä tiedustellaan muun muassa perhesuhteita, työhistoriaa, sairauksia, terveydestä huolehtimista, kulutusta, vapaa-ajan viettoa, mitä teimme, emme tehneet tai olimme ehkä harkinneet tehdä. Papereita täyttämällä vastataan asetettuihin kysymyksiin ja täytetään tiettyjä odotuksia. Vaatii ponnisteluja selvittää jotakin valmiin kaavan ulkopuolelta. Hallinta toimii lomakkeiden ja tiedonkäsittelyn kautta.

 

Tutkimuksessa haastattelut rakennetaan yleensä myös ennalta. On mietitty mitä halutaan kysyä, valmisteltu kysymyksiä ja jätetty joitakin pois. Haastattelurunko ohjaa haastattelutilannetta, vaikka kysymyslista toimisi lähinnä apuvälineenä, ettei jokin aihe unohtuisi. Haastattelutilanteessa on kuitenkin enemmän tilaa odottamattomille vastauksille ja kommunikaatiolle.

Syrjäytymisestä selviytymiseen Suomessa -hankkeessa pyydettiin ihmisiltä kirjoituksia ja haastateltiin heitä selviytymisen kokemuksista köyhyydessä vuosina 2012 ja 2013. Ihmisiä pyydettiin vapaamuotoisesti kirjoittamaan mikä on auttanut heitä selviytymisessä ja mikä on vaikeuttanut selviytymistä. Kirjoituksia voi pitää vapaamuotoisina.

Tästä huolimatta kirjoittaja saattaa kokea häneen kohdistuvan odotuksia vastata tietyllä tavalla tai pelkkä tottumus voi ohjata kuvailemaan asioita siten kuin on ollut tapana. Ehkä jotakin kysymystä suoraviivaistaen tai rankkoja kokemuksia keventäen. Toisaalta jokin kirjoittajalle itsestään selvä asia saattaa jäädä mainitsematta, vaikka lukija ei ymmärtäisi tätä muuten ajatella. Siksikään ei voida olettaa, että kirjoitusten pohjalta saataisiin täysin kattavaa tietoa.

Kirjoitukset kuitenkin tuovat sellaisen tiedon äärelle, mitä lomakkeista ja kaavakkeista ei voida saada. Omin sanoin kerrottu tavoittaa ihmisten kokemuksia: asioita, jotka jäävät hapuilemaan lomakkeen viivoille epäselvänä tilanteena, sopimattomina pyrkimyksinä tai järjestelmälle tuntemattomana elämänmuotona. Se voi tavoittaa asioiden välisiä yhteyksiä, monien ongelmien vyyhtejä, mutta myös positiivisia puolia päällepäin ongelmallisissa tilanteissa.

Hiljaisella tiedolla viitataan sellaiseen tietoon, kokemukseen tai osaamiseen, joka ihmisillä on, mutta jota voi olla vaikea selittää. Tällainen tieto ei todennäköisesti nouse esille kaavakkeissa. Kirjoituksista voidaan nähdä miten vaikeissa tilanteissa pyritään selviytymään. Hiljaisen tiedon avulla voidaan nähdä miksi näennäisesti samassa tilanteessa olevien ihmisten selviytyminen poikkeaa toisistaan: mitä voimavaroja ihmisillä on ja miten eri tavoin ihmiset pystyvät ottamaan ne käyttöön (Hänninen 2005, 107). Sellaisia selviytymiskeinoja, joita järjestelmä ei tunnista tai tarjoa. Kuuntelemalla ihmisten kokemuksia voidaan tavoittaa myös elämän ei-hallittavia piirteitä, kuten yleistä kokemusta epävarmuudesta, ennakoimattomia käänteitä ja inhimillistä toimintaa yleensä.

Elina Turunen, Kela
Lähde:
Hänninen, Sakari. 2005. Huono-osaisuuden mieli. Teoksessa Sakari Hänninen, Jouko Karjalainen & Tuukka Lahti (toim.), Toinen tieto. Kirjoituksia huono-osaisuuden tunnistamisesta. Helsinki: Stakes, 94–117.
Posted in Sekalaista | Leave a comment

Aineisto puhuu

Sain vuoden alussa tutustua tutkimusaineistoon Syrjäytymisestä selviytymiseen Suomessa . Se oli koetteleva kokemus. Vain harvoin ihmisten kohtalot tulevat niin lähellä kuin tuota aineistoa lukiessa.

Kyseessä on laadullinen seuranta-aineisto, jonka ensimmäinen kirjoitus on vuodelta 2006 kirjoituskilpailusta Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä. Toinen kirjoitus on viime vuodelta. Kirjoituskilpailuun osallistuneet kuvaavat, miten he ovat selviytyneet kuuden vuoden aikana. Myöhemmin aineisto täydentyy haastatteluilla.

Me tutkijat käsittelemme pääsääntöisesti kahdenlaisia aineistoja: numeroita ja tekstiä. Köyhyyttä analysoidaan ja siitä keskustellaan yleensä numeroiden, tarkemmin sanottuna eurojen avulla. Lukumääriä on monia. Ne eivät yleensä säikäytä.

Tämän tutkimushankkeen aineisto iskee vasten kasvoja – ja aivan erityisesti sellaisella tutkijalla, joka yleensä on tottunut vain pyörittelemään numeroita. Ihmiset kuvaavat ahdinkoaan ja sairauksiaan, mutta myös ilojaan ja voimavarojaan niin konkreettisesti ja jännittävästi, ettei aineisto voi olla kourimatta syvältä.

Elämän kirjo ja vaikeuksien ketju voi olla paljon rikkaampi ja rosoisempi kuin missään kirjoissa, tv-sarjoissa tai elokuvissa kerrotaan!

Aineistomme kirjoitukset suorastaan huutavat analyysiä. Ne huutavat vastausta kysymykseen: miten vaikeuksiin joutuvat ihmiset voivat selviytyä?

Heikki Hiilamo
tutkimusprofessori/research professor
Kansaneläkelaitos/Social Insurance Institution of Finland
+358403587203

Posted in Sekalaista | Leave a comment

Mitä syrjäytyminen on?

Syrjäytymisestä selviytymiseen

Saimme palautetta eräältä Diakoniarahastosta apua taannoin saaneelta lähihoitajalta: “Tässä kohden suututti ja suututtaa eniten yhtäläisyysmerkit taloudellisesti köyhän ja syrjäytyneen välillä”. Tällaista tulkintaa olen itse, ja ymmärtääkseni muutkin tutkimusryhmässämme, pyrkinyt välttämään. Ajankohtaisen kakkosen Syrjäytyneet nuoret -illassa marraskuun lopussa osa keskustelijoista esittikin koko käsitteen hyvlkäämistä.

Syrjäytymisen, syrjäyttämisen, uloslyönnin tai minkä tahansa sanan voi hyvin poistaa käytöstä, mutta ei se hävitä itse ilmiötä. Syrjäytyminen syntyy pienten ja vähän suurempien murheiden summana. Osa murheista helpottuu ihan niillä tavallisilla asioilla, mutta suurempien surujen hoitamiseen tarvitaan epätavallisempia, koko yhteiskuntaa liikuttavat toimia.  Toki ne suuretkin surut ovat ihan tavallisia, mutta niiden hoitaminen vain tahtoo maksaa jotakin, ellei niitä sitten lakaista maton alle.

Syrjäytyminen mainitaan valtakunnallisessa Sisäisen turvallisuuden ohjelmassa vakavimpana sosiaalisena uhkana. Siinä tosin ongelmaa tarkastellaan oikeastaan pelkästään poliisin näkökulmasta, päihteiden ongelmakäyttönä ja siitä seuraavan väkivallan tuloksena.

Viime vuosina syrjäytyminen ei ole ollut maton alla – siitä on puhuttu paljon. Köyhyyden ja syrjäytymisen teemavuosi 2010 nosti ilmiön hyvin esille. Sen jälkeen presidenttiehdokas ja sittemmin Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on tuonut ongelmaa koskevaan yhteiskunnalliseen keskusteluun uutta eloa.

Vaikka syrjäytymisestä on puhuttu Suomessa vasta 1980-luvulta lähtien, on historiassamme riittämiin esimerkkejä tilanteista, joissa huomattavan suuria väestöryhmiä on syrjäytetty yhteiskunnan ja turvan tuolle puolen. Ja joka kerta syrjäyttämisestä on ollut seurauksia myös hyväosaisille.

Esimerkkinä “yhteiskunnasta uloslyönnista” on vaikkapa 1800- luvulla yhteiskunnan ulkopuolelle sysättyjen eteläpohjalaisten nuorten (miesten) osattomuuden tuottamat sosiaaliset ongelmat, joihin yhteiskunnan vastasi koventamalla kurinpitoa. Pohjalaiset häijyt ja puukkojunkkarit synnytti yhteiskunnallisen ja taloudellisen murroksen aiheuttama pitkäaikainen kriisi.

Monen historian tutkijan mukaan viranomaisten luoma ankara pitäjäkuri laukaisi tilanteen lopulta nuorisoväkivallaksi ja henkirikosten sumaksi, jotka jatkuivat etenkin Etelä-Pohjanmaalla miltei vuosisadan ajan. Suomalainen yhteiskunta ennen ja jälkeen vuoden 1918 tapahtumia on aivan oma lukunsa uloslyötyjen historiassa. Voi perustellusti puhua kansan enemmistön syrjäyttämisestä.

Levottomuuksien aikaa elettiin myös sotien jälkeisessä Suomessa, kun rintamilta kotiutui satojatuhansia miehiä. Ensin hoidettiin perheet mitenkuten. Yksinäisten kohtalo oli karumpi. Heistä ei tullut pientilallisia, eikä rintamamiestalon rakentajia, vaan he osallistuivat jälleenrakennukseen parhaimmillaan alivuokralaisina tai kovin usein asuntola- ja yömaja-asukkeina ja vielä pitkälle 50-luvulle pommisuojista käsin. Ja jos työnteko ei maistunut tai joku muu maistui enemmän, edessä saattoi olla kevyesti vuoden mittainen oleskelu työlaitoksessa. Pettyneitä ja osattomia miehiä oli pelkästään pääkaupungissa tuhatmäärin. Noilta ajoilta onkin peräisin Helsingin Vaasankadun slangi -nimi, Puukkobulevardi.

On samantekevää, minkä nimen joku ilmiö saa. Leimaksi se muuttuu heti, kun käsitteellä valitaan jotkut toiset ilmiön kantajiksi. Meillä, kuten syrjäytymiskäsitteen alkuperämaassa Ranskassakin, syrjäytyminen on sijoitettu milloin lähiöihin milloin nuoruuteen.

Maahanmuuttajien ominaisuus syrjäytyminen ei ole vielä ehtinyt olla, sillä maantiede on pitänyt viime vuosiin saakka muuttoliikkeen Pohjan perukoille maltillisena. Muualta muuttaneiden työttömien ja unelmansa menettäneiden nuorten (miesten) joukko ei ole vielä kasvanut tavoittamattomiin mittasuhteisiin, kuten vaikkapa Espanjassa ja Kreikassa. Tilanne on kuitenkin muuttumassa Suomessakin.

Sanaa syrjäytyminen on vierottu Suomessa ennenkin. Suomalainen puhe syrjäytymisestä oli aluksi 1980-luvulla lähinnä sosiaalipolitiikan tutkijoiden välistä, nykykäsittein heikkojen signaalien haeskelua, syntymässä olevan ilmiön hahmottelua. Silloinen kansliapäällikkö Kari Puro ei kuitenkaan pitänyt sanasta.

Puro leimasi syrjäytymisen tutkijoiden mielikuvituksen tuotteeksi. Vielä kun raha ryhtyi kasvamaan 1980-luvun lopulla Suomessa puussa, hävisi syrjäytyminenkin keskusteluista. Suuri 1990-luvun lama muutti kuitenkin kaiken. Lama kasvoi satojentuhansien pitkäaikaistyöttömyydeksi, kymmenientuhansien pysyväksi velka-ahdingoksi ja niiden seurauksiksi. Syrjäytymisen käsitteestä tuli jälleen ajankohtainen, tosin EU -kuorrutuksella.

Syrjäytymisestä selviytymiseen Suomessa tutkimushankkeen idea on siis se, että syrjäytymispuheen, saati syrjäytyneistä puhumisen, sijasta pitäisi huomiota enemmän kiinnittää enemmän siihen, kuinka ihmiset ponnistelevat, sinnittelevät ja selviytyvät vaikeissa tilanteissa. Tämä ei varmaankaan ole tullut riittävästi hankkeessamme esille, joten kirjoittajan suuttumus on ollut ihan aiheellista. Yritämme tarkentaa kielenkäyttöämme. Kiitos aiheellisesta huomautuksesta Turun suuntaan!

Suomessa eletään siis jälleen tilanteessa, jossa hyväosaisten turvallisuudesta huolehtiminen edellyttää työttömyyden ja köyhyyden torjuntaa. Jälleen tarvitaan yhteiskunnan ponnistuksia eli rahaa päihdehuoltoon, mielenterveyskuntoutujien sosiaalipalveluihin ja perheiden palveluihin. Sanalla sanoen pitää kiinnittää luja huomio sosiaalihuoltoon ja työhön, jolla on yhteiskunnallista merkitystä. Jotta yhteiskunnassa säilyisi rauha, muulloinkin kuin Jouluna.

Jouko Karjalainen

tutkija

Syrjäytymisestä selviytymiseen tutkimushanke, Vähimmäisturvayksikkö, THL

Posted in Sekalaista | 1 Comment