Lähikuvia suomalaisesta köyhyydestä

Saadessani syyskuussa 2014 käsiini Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä I ja II kirjoitusaineistot, en vielä ymmärtänyt, miten lähelle tuntemattomien ihmisten omasta elämästään ja köyhyydestään kirjoittamat kirjoitukset voisivat minua tulla.

Olin päättänyt tehdä köyhyysaiheisen pro gradu -tutkielman, koska pidän aihetta tärkeänä. Köyhyys kuuluu sosiaalipolitiikan käsitteistön ytimeen ja köyhyyden ja syrjäytymisen vastainen taistelu onkin hahmottunut yhdeksi hyvinvointivaltion tärkeimmistä haasteista.

Suomalainen tutkimus köyhyydestä on kuitenkin usein järjestelmäkeskeistä, ja tästä syystä suurelta osin kvantitatiivista. Köyhyyttä tutkitaan esimerkiksi tarkastelemalla toimeentulotuen käyttöä ja tulonjakoa. Tällainen tutkimus kuitenkin sivuuttaa yksilön kokemukset ja tarinan. Tästä syystä halusin tutkia nimenomaan köyhyyden ja selviytymisen kokemuksia ja tuoda esiin köyhän ihmisen näkökulman. Tällä tavoin pystyisin osaltani auttamaan yhteiskuntaa kuulemaan niitä ihmisiä, joiden ääni ei välttämättä julkisessa keskustelussa kuulu.

Käyttämässäni aineistossa on kyse samojen henkilöiden kahtena eri aikana tehdyistä omaelämäkerrallisista, köyhyyttä koskevista kirjoituksista. Aineistoa tutkiessani kirjoittajien tarinoiden ja kokemusten rikkaus tuli voimakkaasti esiin. Kirjoittajat kuvasivat paljon hyvin henkilökohtaisia kokemuksia köyhyydestä, ja heidän tarinansa vaikuttivat myös omaan näkemykseeni köyhyydestä. Tarinoista ei kuitenkaan välittynyt kuvaa voimattomista olosuhteiden uhreista. Kertojat kuvailivat sinnikkyyttä, taisteluhalua ja lukuisia selviytymisen keinoja.

Olennaisiksi selviytymiskeinoiksi vakiintuivat sosiaaliturvaan turvautumisen lisäksi läheisiltä saatu apu ja tuki. Toisaalta turvauduttiin erilaisiin strategioihin joilla pystyttiin väliaikaisesti tai pysyvästi lisäämään tuloja tai muita resursseja. Tulojen lisäämiseen tähdättiin esimerkiksi pyrkimällä tekemän enemmän töitä tai myymällä tarpeetonta tavaraa. Samoin kulutuksen vähentäminen oli tärkeä, joskin rajallisesti toteutettavissa oleva selviytymiskeino. Toisaalta selviytymiskeinoksi hahmottui myös oman arvokkuuden turvaaminen ja elämän merkityksellisyyden vaaliminen ja tarpeellisuuden tunteiden löytäminen köyhyydestä huolimatta. Esimerkiksi vapaaehtoistyö, yhdistystoiminta, taiteen tekeminen tai muiden auttaminen hahmottuivat selviytymiskeinoina taloudellisesti vaikeassa tilanteessa.

Aineistosta nousee myös esiin köyhyyden pitkittymisen ja hyvinvoinnin välinen yhteys. Niissä tarinoissa, joissa köyhyyden kerrottiin jatkuneen pidempään ilman toiveita sen helpottumisesta, esiintyi runsaasti pahoinvointiin viittaavia kokemuksia, kuten viittauksia katkeruuden, toivottomuuden, ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden tunteisiin.

Kaikkien köyhyyttä kokevien resurssit selviytymiseen eivät kuitenkaan ole yhtenevät. Esimerkiksi sosiaalisten verkostojen vahvuus vaikutti voimakkaasti käytettävissä oleviin selviytymiskeinoihin, ja ylipäätään hyvinvointiin. Tämä tarkoittaa sitä, että ne kirjoittajat, jotka viittasivat kertomuksessa useammin läheisiin ja vahvoihin sosiaalisiin verkostoihin, olivat saaneet läheisiltään myös enemmän apua, ja seurantajakson aikana myös pystyneet tavalla tai toisella parantamaan elämäntilannettaan.

Katja Sergejeff

About Deleted User

Special user account.
This entry was posted in Sekalaista. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *