Vinkkejä köyhyyttä tutkiville

Köyhyyttä kokeneen puheenvuoro

Pirjo Pönni Jokinen

Johtuen kait siitä, että olen asperger-oireilija, säästin tositteitani vuosikymmeniä alkaen ajoilta, jolloin jäin lapseni, silloin vuoden vanhan kanssa yksin ja yksinhuoltajaksi parikymppisenä.

Noh. Monesti mietin että tarjoan niitä jollekulle, joka kiinnostuis tekemään gradunaan tjms. selvityksen miten minimaalisilla rahoilla on joku voinut selviytyä.

Onneksi hoksasin, että sellaista tutkimusta käytettäis takuulla huonotuloisempien ja ties millälailla ongelmoivien kyykyttämiseen kun olen itsekin saanut kokea moista vaikka millä mitalla. Olisin ajattelemattomuuttani laskenut ikäänkuin ruoskan sellaisiin käsiin, joilla on halu ja hinku lyödä oikein olan takaa, joten.. tuhkakasi ovat muuttuneet, maasta tulleet ja maaksi menevät päätymättä milloinkaan kenekään ilkeämielisen hyppysiin.

Olen siitä satavarma, että joku ois sivuuttanut sellaiset tekijät, jotka ovat juuri minun persoonassani tyypillisiä, kuten kädentaitoni. Kaikillahan ei sellaisia ole. Olen perinyt ne kätevältä isältäni. Äitini ei osaa neuloa edes sukkia, meillä isä teki ne. Minä olen kyennyt ompelemaan vaatteet, kutonut itse mattojani, jopa verhojani, neulonut ja virkannut, aplikoinut ja iän myötä muokkaantunut jollakinviisiä textiilitaiteilijaksikin. Muitten romuista olen ehostanut, nikkaroinut ja tuunaillut itselleni niin huone- kuin tarvekaluja. Kierrättänyt entraamalla vaikka mitä..

Lopulta minäkin kuitenkin “paloin loppuun”. Sen vois sivuuttaa myös ja korostaa sitä miten minimaalisilla rahoilla ihminen voikaan tulla toimeen.

Ilkeämieliset vois sivuuttaa myös tykkänään asperger-oireistostani epätasaisen kykyprofiilini sen puolen, jossa juurikin minun elämänhallintani kompuroi, ajan- ja rahantajun hallinnassa. Kun mieli liitää omissa sfääreissään, voi konkretia olla kuitenkin joiltain osa-alueiltaan ihan vajaata. Pahimmoillaan autisminkirjo on syvästi kehitysvammaista ja kevyimmilläänkin se on erityislahjakkuuksista huolimatta poikkeavuutta, jossa potijalla on vaikeuksia selviytyä arjenhallinnastaan.

Ketään autisminkirjoistahan ei voi sijoittaa samalle viivalle tai samaan lokeroon kuin ei-meikäläisiä, mutta kiinnostaako se taloustieteilijöitä, saati maallikkopäättäjiä, joilta puuttuu tyyten se ammattitaito, jolla vois ymmärtää erilaisia poikkeavuuksia, saati että olisi edes halua ymmärtää muita kuin pelkkiä numeroita, pelkistettyjä tilastoja, yksinkertaistettua ihmiskuvaa, jossa näkyy vain se, mitä dogmaattisesti halutaan nähdä ilman persoonallisuuden häivääkään.

Kun niin on ja yhä enemmän alkaa kuulua uhoa heikomman aineksen hyväksikäyttöhalusta, niin sitä visummin revin ja poltan joka ikisen todistusaineiston siitä, miten vähäosaisten taholla voi erityislahjakkaana selviytyä nippanappa, vaikka ei sitten vaihdevuosi-isätä enää selviytyiskään. Se kun ei niitä piruja kiinnosta!

Olen mieluimmin vaikka anonyymi, jos se auttaa mitenkään vertaisia ja muita, joille elämä on alituista selviytymiskamppailua vittumaisia kanssaeläjiä kohtaan, jotka vie vaikka tuhkat pesästä, jos ei ole aina valppaana.

Tämä puheenvuoro on kirjoitettu alunperin Facebookin Kuka kuuntelee köyhää -seinälle viestiketjuun, jossa keskusteltiin Syrjäytymisestä selviytymiseen Suomessa -tutkimushankkeesta. Kirjoittajalta on pyydetty lupa tekstin julkaisemiseen.

Posted in Sekalaista | Leave a comment

Humanisti-Hertan kuulumisia

Aina uudelleen meidän on kysyttävä itseltämme:/ kuka sinä olet tässä, tällä kalliolla./ Muut kertovat meille, miltä näytämme. Keitä olemme,/ se meidän on tiedettävä itse. (Lassi Nummi)

Kuusi vuotta on kulunut siitä, kun Humanisti-Hertta osallistui kirjoittamalla köyhyyttä kartoittavaan tutkimukseen. Outo sattuma järjesti niin, että samana kesäperjantaina, kun hän ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen pääsi käymään pääkaupungissa, sieltä kulkeutui tutkimuksesta muistuttava kirje hänen postiluukkuunsa.

Vaikka kirje yllätti ja tavallaan ilahduttikin, se samalla pakotti kertaamaan mennyttä.

Raha on kuin kuudes aisti, jota ilman ei voi täysitehoisesti käyttää viittä muuta. (W. Somerset Maugham)

Osallistumisvuoden 2006 lopussa Hertta aloitti toistaiseksi viimeisen työsuhteensa, jälleen palkkatuella ja vaihteeksi yliopistolla. Siellä hän sentään sai hyödyntää oman alansa tietämystä. Tiliotteiden mukaan nettopalkka vaihteli niukasti 1 100 euron molemmin puolin.

Joitakin vuosia aiemmin Kelassa oli astunut voimaan päätös, jonka mukaan

”Asumistuen tarkistusta tulojen nousun takia lykätään kolmella kuukaudella, jos pitkäaikaisesti työtön työllistyy, ellei sitä ennen ole muuta syytä tarkistaa tukea, esimerkiksi vuositarkistuksen takia.”

Vuosienkaan työttömyys ei siis paina missään, jos sattuu aloittamaan vaikka kuinka huonosti palkatun työn samana päivänä kun vuositarkistus astuu voimaan. Päinvastoin, Kela peri Hertalta takaisin senkin asumistuen, jonka oli työnaloituskuukaudelta jo ehtinyt maksaa. Missä on lain oikeudenmukaisuus? Joku onnekkaampi voi saada sekä paremmin palkatun työn että kolmen kuukauden asumistuen, eikä Kela pidä sitä ”aiheettomasti” maksettuna.

Palkkatuloistaan Hertta säästi rahat uusiin silmälaseihin.

Seuraavan takaiskun Hertta koki vuonna 2009, jolloin päättyi ansiosidonnaisen päivärahan maksaminen ja tuloksi tuli Kelan työmarkkinatuki. Viikon sisällä Hertta kauhukseen sekä täytti 50 vuotta että sai sopivasti ”syntymäpäivälahjaksi” hammassillan. Vuosia aiemmin oirehtinut ja hoidettu ien alkoi jälleen vaivata ja osoittautui rahareiäksi, johon upposivat omat säästöt ja toisilta lainatut. Vaikka kunnallinen hammashoito ohjasi Hertan yksityiselle hammaslääkärille, toimeentulotuki korvasi yhteensä 2 300 euron laskusta vain noin 500 euroa.

Lainojen takaisinmaksussa ystäväpariskunta päästi Hertan turhankin vähällä, sukulaiset tuntuvat arvostavan rahaa enemmän talonsa pestyjä ikkunoita.

Kun saman vuoden marraskuussa purukumin puraisusta halkesi paikka hampaasta, joka jouduttiin poistamaan, Hertta kiitti onneaan (sitten lopulta), että sillä kertaa koloa ei tarvinnut täyttää. Ilman takahammastakin pärjää.

Tosin ei ole köyhyys rikos eikä häpeä, mutta kuitenkin kuorma raskas, ja rikas kiittäköön onneaan. (Aleksis Kivi)

Kesällä 2010 kävi yllättäen ilmi, että vuoden sisällä työmarkkinatuen maksueriä mahtuu samaan kuukauteen kaksi. Se ei kuitenkaan tuonut helpotusta elämään, päinvastoin. Toimeentulotuessa ylimääräinen erä otettiin huomioon, jaettiin 12:lla ja vähennettiin seuraavilta kuukausilta noin 30 euroa.

Hertta ei millään voinut uskoa, että näin voidaan laillisesti tehdä. Sisuuntuneena hän kirjoitti asiasta muutamalle alueensa kansanedustajalle ja sai vastauksen: menettely oli kuin olikin lainmukainen.

Hertta ihmetteli myös, miten työmarkkinatuki oli pysytetty lähes ennallaan 20 vuotta, vaikka kaikki menot olivat kasvaneet myös työttömillä. Vähän yli 400 euron netto ei useimmilla riittänyt edes vuokraan. Kun korotus sitten vuoden 2012 alussa toteutui, Hertta tunsi osaltaan vaikuttaneensa asiaan. Varsinaista muutosta se ei tuonut hänen taloudelliseen tilanteeseensa, toimeentulotukea vain laskettiin korotuksen mukaisesti.

Kirjoituksessaan hän vielä muistutti kansanedustajia heille aiemmin jaetusta kirjasta, jonka tarinoiden punaisena lankana kulkee suomalainen köyhyys.

Menneenä keväänä Hertta sai yllättävää helpotusta talouteensa, vaikka hän suhtautuukin siihen ristiriitaisesti. Aiemmin edesmenneeltä äidiltä jäi jonkin verran perintöä jaettavaksi sisarussarjan kesken. Hertan mielestä vanhemmilla ei ole velvollisuutta säästää perintöjä lapsilleen, vaan heidän tulisi käyttää rahansa omiin tarpeisiinsa ja hyvinvointiinsa.

Elämäntilanteessaan Hertta ei kuitenkaan voi kieltää huojennuksen tunnetta: nyt hänellä on mahdollisuus joksikin aikaa päästä eroon toimeentulotukihakemusten täyttelystä. Se tuntuu todelta hyvältä, varsinkin kun kävi ilmi, ettei sensuuruinen perintö vaikuta asumistukeen, jälleen kohdalle osuneesta vuositarkistuksesta huolimatta. Päätös saapui taas kuin syntymäpäivälahjaksi.

Myös seuraavan veronpalautuksen saa nyt ikään kuin kaupanpäällisiksi ilman että se pitäisi vähentää toimeentulotuesta. Se, että Hertta ylipäänsä saa palautusta, lienee merkki siitä, että Kelan perimä 20 prosentin vero on ylimitoitettu.

Tapansa mukaan Hertta haluaisi säästää osan varoista. Tärkeimmät hankinnat ovat jälleen välttämättömät silmälasit ja ensimmäinen tietokone. Nykyään sen oletetaan olevan jokaisen kodin vakiovaruste, eikä kohta mitään asiaa voi hoitaa ilman sitä. Hertta kuitenkin kiittää Suomen kirjastolaitosta siitä, että se antaa koneettomillekin mahdollisuuden.

Työ ei voi olla velvollisuus, ellei se ole oikeus. (Victor Hugo)

Viimeksi kuluneiden vuosien aikana Hertta on osallistunut työnhakukurssille ja tutustunut TE-toimiston yksilöllisiin palveluihin.

Kuukauden mittaisella työnhakukurssilla syksyllä 2008 sai monenlaista ajantasaista tietoa ja tehtiin yritysvierailuja. Kun Hertta sitten alkoi jopa hieman toiveikkaana lähetellä avoimia hakemuksia, jokaiseen sähköpostiin tai soittoon tuli kielteinen vastaus – edes palkkaamiseen saatava tukimahdollisuus ei kiinnostanut työnantajia.

Yksi hakijasta riippumaton syy paljastui pian: Yhdysvalloista liikkeelle lähtenyt taantuma levisi Suomeenkin. Se oli jo kolmas Hertan yliopistosta valmistumisen jälkeen ja merkitsi mahdollisuuksien vähenevän jokseenkin olemattomiin. Into lopahti nopeasti, koska toivoa ei ollut. Jotkut ihmiset ovat luonteeltaan kuin vieteriukkoja, jotka nousevat aina uudelleen, eivät lannistu mistään eivätkä koskaan, vaan yrittävät sinnikkäästi, Väinö Linnan henkeen eivät jää tuleen makaamaan. Hertta ei omaksi surukseen kuulu niihin ihmisiin.

Seuraavana vuonna oli vuorossa ensimmäinen kierros yksilöllistä ”työvoiman palvelua”. Sitä tarjosi työvoimaneuvojan ja sosiaalityöntekijän työpari, joka kartoitti tilannetta, minkä jälkeen vuorossa olivat psykologikäynnit. Hertalle ei annettu vaihtoehtoa kieltäytyä niistä, sillä työparin mukaan osallistuminen oli pakollista.

Psykologi tuntui odottavan henkilökohtaisten asioiden penkomista, Herttaa taas kiinnostivat vain konkreettiset koulutus- ja ammattitiedot. Hän kävi joissakin luonne- ja ammatinvalintatesteissä, jotka sinänsä eivät kuitenkaan tuoneet esiin mitään uutta. Viimein hän halusi lopettaa turhilta tuntuneet käynnit. Onneksi ehdotus tuli psykologin puolelta, jonka itsetunto selvästi koki kolauksen. Hänen kirjoittamansa varsin negatiivinen arvio lienee nyt tallessa ”mollin” järjestelmässä.

Kesän 2011 lopussa Hertalle kerrottiin TE-toimistossa, että siitä lähtien työllistämisvelvollisuus siirtyy kaupungille eikä toimistoon tarvitse tulla kuin vasta vuoden päästä. Hertta ajatteli hieman huvittuneena saaneensa potkut työvoimatoimistosta! Hän myös luuli, että odotettavissa olisi palkallinen (tietenkin tuettu) määräaikainen työsuhde kaupungin palveluksessa. Tälle luulolle suurin piirtein naureskeltiin, kun hän puolen vuoden odotuksen jälkeen tapasi uuden häntä ”yksilöllisesti palvelevan” työparin.

Sillä käynnillä Hertan oli pakko valita jokin työelämävalmennukseen kuuluva avoinna ollut paikka ja hakea sitä. Asiaan kuului, että virkailijalle oli ilmoitettava heti, kun a) oli lähettänyt hakemuksen ja b) oli mahdollisesti saanut kutsun haastatteluun ja tiedon valinnan tuloksesta. Ilmoittamatta jättämisestä seuraisi työttömyyspäivärahan katkaiseminen. Herttaa pistää vihaksi tuo alituinen uhkailu jokaisella käynnillä ja jokaisessa paperissa, joka työvoimaviranomaisilta tulee.

Hertta itse toimi kuten piti (pääsi myös haastatteluun), sen sijaan haastattelijat eivät vaivautuneet ilmoittamaan päätöstään hänelle lainkaan. Sitä olisi saanut odottaa maailman tappiin, ellei Hertta olisi kuullut tutultaan, että valittu harjoittelija oli jo käynyt tutustumassa paikkaan.

Mainittua työparia Hertta tapasi vain sen kerran. Toukokuussa hän sai ilmoituksen tietojensa saapumisesta seuraavaan (viimeiseen) ”instanssiin”, jonne varsinainen kutsu tulisi kesän jälkeen.

Vaikea on mikä tahansa työ, jos vain ei huvita sitä tehdä, helppo mikä tahansa työ, johon ryhdymme täysin vakuuttuneina sen hedelmällisyydestä ja välttämättömyydestä.  (Georgi Plehanov)

Tässä vaiheessa Hertta tietää jo, että TE-toimiston työllistämistoimet tarkoittavat vain ilmaista työtä. Työelämävalmennuksen palkaton harjoittelu olisi kestänyt 3 kuukautta, mutta työvoimaviranomaisen mukaan sitä olisi ollut mahdollisuus jatkaa puoleen vuoteen, ehkäpä jopa vuoteen. Hän kertoi asiasta kuin se olisi ollut hyväkin etu! Hertasta se on silkkaa hyväksikäyttöä. Kenen motivaatio riittää tällaiseen? Kuinka kauan työttömillä saa laillisesti teettää palkatonta työtä, vuosiako? Tähän viittaa jopa Kelan lomake Ilmoitus työttömyysajasta: työttömyys voi päättyä eri syistä, mutta työharjoittelu/työelämätoiminta vain keskeytyy. Entä onko työvoimaviranomaisilla käytössään loputon piikki uhkausmantralleen?

Palkattomat harjoittelut on sentään joskus nostettu esille mediassakin. Muun muassa TV1:n MOT-ohjelmassa joitakin vuosia sitten kerrottiin huikeita lukuja ilmaisten työntekijöiden käytöstä, ja Aamulehdessä 12.3.2012 väitöskirjantekijä Juha Ala-Ketelä kirjoitti aiheesta, tosin keskittyen enemmän opiskeluun sisältyvään harjoitteluun.

Työvoimapoliittinen koulutus ei vuosiin ole tarjonnut mitään Herttaa kiinnostavaa. Toisaalta kaikki ne koulutukset, joita hän on sillä silmällä vilkuillut, ovat olleet maksullisia. Uutta, monivuotista tutkintoon tähtäävää opiskelua hän ei ole harkinnut, vaikka se nykylain mukaan olisikin työttömälle mahdollista.

Hertta on viimeksi kuluneiden vuosien aikana tehnyt kaksi lyhyttä työpätkää. Toisen palkkion hän käytti kampaajaan, toisen oli tarkoitus kartuttaa tietokoneenhankintarahastoa, mutta hammasoperaatio ehtikin ensin. Sisällöllisesti työtehtävät vaativat Hertan ydinosaamista, jonka parissa hän unohtaa ajankulun tyystin.

Jos yksinäiset puut ylipäänsä kasvavat, ne kasvavat voimakkaiksi.(Winston Churchill)

Suomessa on ollut tapana liittää yksinäisyys ja epäsosiaalisuus viime vuosina yleistyneiden poikkeavien väkivallantekojen tekijöihin. Yksinäisyys mainitaan usein myös vanhusten ongelmaksi. Hertalle yksin oleminen on voimavara ja elinehto. Hän uskoo tai ainakin toivoo, että se auttaa häntä kestämään monia muita paremmin vanhuudessakin.

Yksin olemisen ja yksinäisyyden välille on toisinaan vaikea tehdä eroa. Hertta on yksin paitsi omasta halustaan myös olosuhteiden pakosta: lähes kaikki ystävät ja tutut ovat sekä työelämässä että perheellisiä. Läheisimmät ystävät vielä asuvat eri paikkakunnilla. Heitä on turha kysyä mihinkään seuraksi ex tempore. Lomat ja juhlat he tietenkin viettävät perheidensä kanssa, Hertta sen sijaan on joutunut tottumaan yksinäisiin jouluihin ja juhannuksiin. Joskus ehkä toivoisi jotain muutakin, sillä itsekseen ei tule jatkettua juhlaperinteitä – sen vuoksi juhla ei myöskään erityisemmin eroa arjesta. Ilman televisiota ja radiota, siis ihmisääniä, tuntuisikin jo varmaan aika kestämättömältä.

Koska ystävien elämäntilanne on täysin päinvastainen ja kiire toistuu heidän puheissaan, Hertta ei juuri koskaan ota puheeksi omaa tilannettaan. Tuntuu melkein häpeälliseltä valittaa tekemisen puutetta ja ajan hidasta kulumista toisten painaessa stressi ja kiire niskassa. Hertta ei oikeastaan edes pidä kysymyksestä ”Mitä kuuluu?”. Vastaus on aina sama: ei mitään. Pahinta ovat vanhat tutut jostain vuosien takaa, sillä viimeistään toinen kysymys koskeekin aina jo työelämää.

Joukossa Hertasta tulee enimmäkseen kuuntelija, joskaan kovin puheliaita ihmisiä hän ei kauaa kestä. Tuntemattomien avautuminen jaksaa aina ihmetyttää Herttaa, jolla ei ole samanlaista tarvetta kertoa omista asioistaan. Kerran kahvilassa 70-vuotispäiviään odottava vilkkusilmä herrahenkilö istuutui samaan pöytään ja kertoi saman tien koko elämäntarinansa. Sattuneesta syystä Hertta vastasi vältellen jopa kysymykseen, viettikö hän kahvilassa ruokatuntia.

Hertta on kuitenkin jo lapsesta asti viihtynyt kirjojen ja muiden yksilöharrastusten parissa. Hän on myös aina pitänyt kirjoittamista enemmän omana lajinaan kuin puhumista. Silti sosiaalinen media ei kiinnosta häntä vähääkään, vaikka siitäkin yritetään tehdä kaikille välttämätöntä ihmisen mittaa. Juuri eräässä ruotsalaisessa dokumentissa tätä välttämättömyyttä edustava haastateltava heitti järjettömän päätelmän: Jos et ole Facebookissa, sinulla täytyy olla jotain salattavaa! Toisen mielestä jokaisella on oltava digitaalinen identiteetti, jonka positiivisessa rakentamisessa kannattaa itse olla aktiivisesti mukana, koska näin voi muun muassa vaikuttaa Internetin hakukoneiden tuottamien osumalistojen järjestykseen.

Kynä on käden kieli – se lausuu äänettömiä sanoja silmälle. (Henry Ward Beecher)

Lopulta aina jokin sentään ajaa Herttaa ihmisten pariin. Kahtena lukuvuonna hän osallistui työväenopiston kursseille saadakseen kanavan kirjoittaa. Yhden kirjoittamansa jutun Hertta keksi tarjota entisen kotipaikkakuntansa paikallislehteen ja saikin sen julkaistua.

Päätoimittaja kyseli Hertan kiinnostusta liittyä avustajarinkiin, mutta asiaa mietittyään tämän oli kieltäydyttävä. Pieneen lehteen haluttiin juttuja vain oman paikkakunnan asioista ja tapahtumista, mikä olisi vaatinut matkustelua. Jutusta kuin jutusta lehti maksoi 50 euroa (+ lisämaksu kuvista). Kahden päivän kirjoitustyön ja tietojen tarkistelua vaatinut julkaistu teksti ilman omia kuvia toi Hertalle nettona 30 euroa sovitellun ansiosidonnaisen päivärahan vähennyksen jälkeen.

Hertta yritti muutaman kerran myydä toista jutun aihetta isompiin aikakauslehtiin, mutta vakuuttui nopeasti siitä, minkä jo tiesi: myyntihommat ovat toisten heiniä.

Kirjoitusharrastusta Hertta pääsi jatkamaan verkossa, josta löytyi hänellekin sopiva areena.

Kirja on kuin taskuun mahtuva puutarha. (Arabialainen sananlasku)

Samoihin aikoihin virisi kirjoihin liittyvä harrastus, lukupiiri. Hänen on mahdoton kuvitella elämää ilman lukutaitoa, ja silti, kuinka monelta miljoonalta se vielä puuttuukaan! Kirjakerhon alulle paneman lukupiirin oheen syntyi myös toinen ryhmä, joka otti tavakseen kokoontua kahviloissa.

Kahvilatapaamisissa Hertta kävi kolme vuotta, mutta jäi sitten pois ryhmästä. Hän olisi kaivannut enemmän taustoittavaa asiantuntemusta ja syventymistä pelkkien mielipiteiden lisäksi. Harmillisesti myös kirjakerho lakkautti lukupiirinsä myöhemmin.

Kieltämättä ihmiskontaktit vähenivät kirjatuttavien jäätyä säännöllisestä kiertokulusta. Onneksi kahvilaryhmässä olleesta Elinasta Hertta on saanut uuden ystävän, jolla 66-vuotiaana leskenä on enemmän aikaa tavata ja lähteä vaikka elokuviin keskellä päivää. Toisaalta Elinakaan ei ole mikään itsestään selvä tapaus: hän kuuluu niihin aktiivisiin eläkeläisiin, joiden kalenteri täyttyy menomerkinnöistä viikko viikon jälkeen. Hertalla harvat merkinnät ovat yleensä vain laskujen eräpäiviä. Hän ei tosin jaksaisikaan sellaista karusellia pyörittää eikä varsinkaan siihen olennaisesti kuuluvaa ihmisten kanssa seurustelua.

Herttaa kiinnostavat ihmisiä enemmän asiat, ilmiöt ja maailman tapahtumat. Televisionkatselua usein haukutaan − syystä − tosielämän paoksi, mutta parhaimmillaan televisio tarjoaa mitä moninaisinta tietoa maailmanmenosta ja avartaa ainakin Hertan suppeaa elämänpiiriä.

Sillä jokainen joka apua saa, sitä joskus tajuu myös antaa (Pave Maijanen)

Työttömyydessä ehdottomasti pahinta on tekemisen puute. Siitä − ja ilmeisesti myös mielikuvituksen puutteesta − usein kärsivä mutta vähemmän seurallinen Hertta ei tunne vetoa vapaaehtoistyöhön, koska se yleensä on juuri ihmisten kanssa olemista ja heidän auttamistaan. Minkäänlainen hoiva- tai hoitotyö ei ole hänen juttunsa, niin tärkeää ja tarpeellista kuin se onkin.

Silloin tällöin toisten auttamisen voi yhdistää itselle mieluisaan harrastukseen. Eräänä syksynä Hertta kutoi sukkia seurakuntakeräyksen välittämänä Venäjän lapsivangeille, jonain kesänä lehden tempauksen innostamana myssyjä syöpäpotilaille ja taas viime syksynä omaksi ilokseen ja toivottavasti toisten hyödyksi sukkia ja tumppuja Pelastusarmeijan joulupataan.

Hertta osallistui myös noin 1 ½ vuoden ajan Naisten Pankin toimintaan. Paikallinen jaos on järjestänyt lukuisia tapahtumia, ollut mukana muiden järjestämissä sekä koonnut yhteen kädentaidoista innostuneita naisia. Noin vuosi sitten into eri syistä vain hiipui.

Sinänsä Naisten Pankin idea on hieno ja kannatettava: auttaa kehitysmaiden naisia pienlainojen turvin parantamaan elinolojaan. Ero kehitys- ja vauraiden maiden taloudellisessa tilanteessa on tyly, sillä esimerkiksi Afrikassa naiset voivat vain muutaman kympin lainalla panna yrityksen pystyyn. Suomessa vastaavaan tarvitaan useita tuhansia euroja.

Oppi, tuo aivojen lukinseitti  (Samuel Butler)

Kolme vuotta sitten Hertta päätti kerrankin satsata häntä kiinnostavaan maksulliseen koulutukseen, koska ison vuokranantajan etuihin sisältyi takuuvuokran palautus kolmen asumisvuoden jälkeen. Hertta osallistui InDesign-julkaisuohjelman peruskurssille. Ensimmäinen kurssi-ilta tuntui katastrofilta. Tietokoneet olivat outoja ”mäkkejä”, ohjelmat englanninkielisiä ja opettajalle asiat liian tuttuja. Hertta huomasi nyt kuuluvansa siihen ihmisryhmään, jolle suositellaan ”hitaan etenemisen kurssia”. Kuitenkin halu oppia taitto-ohjelman käyttöä sai hänet jatkamaan ja kestämään sen, että alituiseen joutui pyytämään uusintaa.

Ainoana tietokoneettomana Hertta tuskin olisi pystynyt suorittamaan kurssia loppuun. Onneksi hän tajusi jossain vaiheessa alkaa käyttää hyväkseen oppilaitoksen tarjoamaa mahdollisuutta harjoitella tiloissaan. Kun hän sai perehtyä julkaisuohjelman lukemattomiin yksityiskohtiin omaan tahtiinsa, kävi niin kuin kurssin vetäjä oli ennustanut: se vei mennessään. Tuntien kulumista tehtävien parissa ei edes huomannut. Kotiin oli lähdettävä viimeistään, kun paikat suljettiin. Harmi, ettei Hertta heti kurssin jälkeen päässyt hyödyntämään ja syventämään oppimaansa.

−Ajatteles, jos joku puu kaatuisi, kun me olemme sen alla! – Ajatteles, jos ei kaadu, sanoi Puh hetken mietittyään. (A. A. Milne)

Vaikka Hertta hieman erakkomaisen luonteensa takia katsoo pärjäävänsä henkisesti paremmin kuin moni muu elämässä, jossa pakosta joutuu katsomaan sivusta monia asioita, hänkin joutuu välillä ahdistuksen kynsiin. Silloin jokaisena aamuna ensimmäiseksi ja jokaisena iltana viimeiseksi mielessä pyörivät samat ajatukset työttömyydestä, työpaikan saamisen toivottomuudesta, olemattomasta eläkekertymästä, vanhenemisesta, tarpeettomuudesta, saamattomuudesta, elämän sisällöttömyydestä… Ajatusten noidankehä kiertää päästä vatsaan ja takaisin. Tällaisina aikoina Hertta jopa miettii jotain tahoa, jonka puoleen voisi kääntyä juttelemaan, kuten viimeksi jotain seurakunnan nettipappia, mutta ei lopulta päässyt tekoihin asti.

Ahdistuksen syövereissä muistuvat mieleen nuoruudessa luetut runonsäkeet, joissa Eino Leino tuo esiin sisäisen pelkonsa: Oi varjele, Herra, mun järkeäin, mua varjele hullun yöstä, mua kurita, mut älä anna mun näin elävänä hautahan syöstä.

Hertasta on tärkeää pitää huolta ulkoisesta olemuksestaan, niin ettei työttömyys ainakaan sitä kautta paljastuisi ulkopuolisille. Monesti saadessaan kaupassa ystävällistä palvelua hän ajattelee, että jos myyjä vain tietäisi hänen olevan työtön, kohtelu olisi toisenlaista. Joskus hän pelkää tapahtuvan jotain niin ylitsepääsemätöntä, että se suistaa hänet asunnottomaksi. Niinpä nähdessään kotinsa lähellä iäkkään ”kassialman” hän silkasta ahdistuksesta kääntää katseensa pois.

Konkreettisesti ahdistusta helpottavat viikonloput, jolloin Hertta katsoo olevansa kuin kuka tahansa vapaata viettävä kansalainen. Samalla tavoin hän soveltaa itseensä yleisiä loma-aikoja. Myös työttömyydestä on saatava joskus taukoa, vaikka vain omissa ajatuksissaan.

Jotenkin Hertta on sieltä synkistä syövereistä tähän asti päässyt pinnalle. Yksi hänen pitkäaikaisista ystävistään on sydämeltään kristitty, ja Hertta tietää, että häntä kannetaan ainakin rukouksissa.

Vaikka ystäviä ei noin vain tapailla kuin TV:n Sinkkuelämässä, sitä enemmän harvemmatkin tapaamiset tuovat elämään tarpeellista vaihtelua ja iloa. Viime talven iloisin yllätys oli saada ilmaiset liput ja tarjoilut suosiota keränneeseen manselaiseen Vuonna 85 -teatteriesitykseen – tosin silloinkin vasta neljännelle ystävälle sopi lähteä seuraksi. Kesäisin Hertta osaa jo odottaa luonnonkukkakimppuineen saapuvan Päivin kanssa tehtävää autoretkeä johonkin lähitienoon kulttuurikohteeseen ja mökkikutsua ystäväpariskunnalta, joka joitakin vuosia sitten innostui kesämökin hankkimaan.

Arvioi terveydentilasi sen mukaan, kuinka myötämielisesti suhtaudut aamuun ja kevääseen. (H. D. Thoreau)

Äskettäin Hertta luki lehdestä, että säästöjen toivossa aikuisten määräaikaisia terveystarkastuksia halutaan karsia. Hertta ei koskaan jätä menemättä joukkotarkastuksiin, ja 50-vuotistarkastuksella oli hänelle suuri merkitys. Edellisestä käynnistä perusterveydenhoidon puolella oli kulunut jo kymmenisen vuotta.

Erittäin alhaisen hemoglobiinin takia Hertta ohjattiin lääkärin pakeille, mutta hän ei osannut antaa asiaan mitään selitystä. Kuukauden kuluttua hän joutui kuitenkin hakeutumaan hammaslääkäripäivystykseen, jossa todettiin ientulehdus ja kerrottiin se ikävä uutinen, että (kallis) hammasoperaatio on välttämätön.

Lisäksi omalääkärin määräämät lisäkokeet paljastivat lievän kilpirauhasen vajaatoiminnan. Hertta sai vielä jopa valita, aloittaako lääkityksen heti vai viimeistään vuoden kuluttua. Viisasta vai ei, hän lykkäsi vääjäämätöntä.

Vaikka kilpirauhasen vajaatoiminta on sinänsä helppo hoidettava ja kenties ”mieluisin” loppuiän lääkitystä vaativista sairauksista, käytännössä siihen voi liittyä kaikenlaisia hankaluuksia. Vielä kahden vuoden jälkeenkään Hertan lääkitys ei ole osunut kohdalleen, varmaankin hänen oman varovaisuutensa vuoksi. Pienessä pillerissä on valtava teho: kun lääkärin sanoin ”hiirenannosta” ensimmäisen kerran lisättiin, normaalisti melko hyväuninen Hertta valvoi kaksi viikkoa ja seurasi tiheästi tykyttävän sydämensä lyöntejä. Hän pyysi luvan vähentää annostusta. Parhaillaan hän yrittää sopeuttaa kehonsa taas isompaan annokseen.

Hertan kaltaisille ihmisille (rauhallinen luonne, ei mikään maantiekiitäjä, ei fyysisiä harrastuksia tai työtehtäviä) vajaatoiminnan löytyminen voi sekin olla pitkäaikainen prosessi. Kilpirauhasen sanotaan olevan kaiken hormonitoiminnan äiti. Soluihin hiipivää väsymystä ei hevin huomaa, ja lukuisat oireet voi yhdistää milloin vitamiininpuutokseen, milloin vaihdevuosiin, milloin mihinkin. Joidenkin lehtiartikkelien mukaan vajaatoiminnasta johtuva alavireisyys ja aloitekyvyttömyys diagnosoidaan yllättävän usein masennukseksi, joten lääkäritkään eivät aina osaa tulkita oireita. Oman vähäisen kokemuksensa perusteella Hertta arvaa kilpirauhasarvojensa olevan hakoteillä silloin, kun huomaa ajattelevansa asiasta kuin asiasta, ettei jaksa kiinnostaa.

Vaikka siis hammasongelman Hertta pystyi ratkaisemaan omin päinkin, ilman terveystarkastusta olisi saattanut kulua vuosia, ennen kuin hän olisi hakeutunut lääkäriin. Niinpä hän pitääkin vajaatoiminnan toteamisen hyvänä puolena sitä, että nyt hän pääsee ainakin verikokeisiin säännöllisesti.

Kesän 2010 alussa Hertta yllätti itsensä ja tuttunsa aloittamalla fyysisen harrastuksen, hölkkäämisen. Tavanomaisella kävelylenkillään kuntopolulla Hertta yhtäkkiä muisti erään tuttavansa juoksuaikeet ja kysyi itseltään: miksen minäkin? Hän ei ollut ottanut montakaan juoksuaskelta koulun liikuntatuntien loputtua. Vuoroin kävellen, vuoroin juosten hän tennistossuissaan pääsi ensimmäisen kolmen kilometrin lenkkinsä kierrettyä – eikä sen jälkeen enää palannut pelkkään kävelyyn.

Juokseminen oli taas yksi lisä Hertan yksilöharrastuksiin, mutta hänellä ei ollut minkäänlaisia vaikeuksia pitää sitä yllä. Ilman kenenkään vetoapua hän päinvastoin lähti lenkille useammin kuin kävellessään saman reitin. Ainoastaan voimat vievä helle pakotti pitämään taukoa.

Ensimmäinen kausi päättyi viilenevään syksyyn, ja Hertta jäi odottamaan uutta kevättä. Ystäväpariskunta antoi joululahjaksi lahjakortin urheiluliikkeeseen, jossa pelkkä lenkkitossujen valinta oli hikistä touhua. Heti kun kevät koitti ja maa kuivui tarpeeksi, Hertta säntäsi taas metsään. Pian hän jo arveli, että ystäviltä saatu lahja oli kenties paras koskaan. Toista kauttaan hän venytti entistä pidemmälle marraskuuhun ja jäi jälleen odottamaan kevättä.

Viime kevät saapui, kolmas kausi pääsi alkuun − ja loppui lyhyeen. Ilman mitään tuntuvaa nyrjähdystä tai niksahdusta toinen polvi alkoi toukokuussa antaa vähäisiä merkkejä, että kaikki ei ollut kohdallaan. Joitakin kertoja Hertta jatkoi juoksemista entiseen tapaan, mutta nopeasti kävi selväksi, että nyt on vähintään tauon paikka. Alun häivähdyksenomaisesta tuntemuksesta on tullut jo kipukohta.

Juoksemisen jääminen kokonaan on iso takaisku. Hertasta oli ollut mukava testata jaksamistaan ja saada sydän sykkimään rasituksesta. Hän lähti lenkille vain kun huvitti (silti 2−3 kertaa viikossa), ei pakosta kerätä kilometrejä tai uhmata säätä. Hänestä oli innostavaa tavoitella kolmen kilometrin yhtämittaista juoksua, mutta toisaalta senkään saavuttaminen ei ollut tärkeää. Tärkeintä oli innon säilyminen talven yli aina uuteen kevääseen.

Ihminen on sitä, mitä hän itsestään tekee. (J. V. Snellman)

Hertan mielestä hänen elämänsä kulkua kuvaa parhaiten rantaan ajelehtinut ja sinne takertunut ajopuu. Hänellä ei ole koskaan ollut kunnianhimoa, erityislahjakkuutta eikä selkeää päämäärää, ei esteet ylittävää rohkeutta ja sinnikkyyttä. Hän ei ole seikkailija, joka hamuaa aina uusia kokemuksia. Lapsesta asti hän onkin halunnut olla toisenlainen.

Sen sijaan Hertta on akateemisen koulutuksen saanut nainen, joka ei osannut tehdä uraa ainoan kiinnostuksenkohteensa tarjoamista rakennuspuista. Myöhemmät opinnotkaan eivät vieneet pitkälle. Sen jälkeen hän ei ole tiennyt, mihin suunnata. Hän olisi jäänyt mihin tahansa opiskelun jälkeiseen työpaikkaan, jos olisi saanut.

Hertta myös asuu edelleen tuloihinsa nähden liian kalliissa vuokra-asunnossa. Oma koti antaa kuitenkin perusturvan ja on hänelle tärkeintä, minkä vuoksi hän on valmis luopumaan monestakin asiasta. Asunnonvaihto käy mahdottomaksi silloin, kun vaaditaan 2−3 kuukauden vuokratakuuta.

Oman taloudenpidon herkkä tasapaino on säilynyt osaksi siksi, että siinä Hertta katsoo olevansa hyvä, osaksi siksi, että hän on säästynyt isoilta katastrofeilta, kuten vakavilta sairauksilta ja lainakierteeltä. Hän ei ole koskaan hankkinut yhtäkään luottokorttia eikä hammasoperaatiota lukuun ottamatta ole rasittanut ystäviään lainapyynnöin. Ostokset kannattaa maksaa käteisellä, ja jos johonkin ei ole varaa, sitä ei hankita, mikä lienee nykyisessä kulutusyhteiskunnassa vanhanaikainen mutta Hertasta silti hyvä periaate.

Hertta ei ikinä ole hetkeäkään katunut päätöstään pysyä lapsettomana.

Monta ihmettä suvikuussa (Aaro Hellaakoski)

Sinä kesäperjantaina viikkoa ennen juhannusta Hertta siis matkasi Helsinkiin suosikkitaiteilijansa Helene Schjerfbeckin suurnäyttelyyn. Hän sai ihastella uskomattoman hienoja henkilökuvia ja upeita värivalintoja silmän kantamattomiin! Matkan lahjoittaneen ystävän kanssa kierrettiin kaupungin katuja ja ihailtiin kauniita vanhoja rakennuksia. Yövyttiin edullisesti hotellissa. Seuraavana päivänä suunnattiin Suomenlinnaan, Hertta ensimmäistä kertaa. Mosaiikkimaiset kivimuurit ja joka puolella mielettömästi kukkivat sireenit tekivät aurinkoisesta päivästä ikimuistoisen ja viimeistelivät hänen kesänsä kohokohdan.

Kotona odotti kirje – pääkaupungista.

 

Kirjoitus julkaistaan Humanisti-Hertan luvalla. Hänen kirjoituksensa vuodelta 2006 on julkaistu Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä -antologiassa. (http://www.koyhyyskirjoitukset.org/alkusanat.pdf, sivu 173)

 

 

 

 

Posted in Sekalaista | Leave a comment

Kylpylälomat on arvottu

 

1.10.2012

Syrjäytymisestä selviytymiseen Suomessa -tutkimushankkeen aineistonkeruu on päättynyt. Tutkimukseen osallistuneiden kesken arvottiin 1.10.2012. Kirkkohallituksessa  kolme kylpylälahjakorttia, joista yksi Solaris-lomien kylpylään ja kaksi Kaisankotiin.

Arvonnassa olivat paikalla tutkimuksen ohjausryhmästä tutkimusprofessori Sakari Hänninen (THL), tutkija Jouko Karjalainen (THL), työalasihteeri Tiina Saarela (Kirkkohallitus), tutkija Anna-Maria Isola ja harjoittelijat Elina Turunen ja Anne Lalli. Arvonnan virallisena valvojana toimi Sari Korva Kirkkohallituksesta.

Palkinnoista kaksi osui Etelä-Suomen alueelle ja yksi Keski-Suomeen. Kaikki voittajat olivat naisia.

Tietoa kerätystä aineistosta

Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä -seuranta-aineisto

Kirjoitus- ja haastattelukutsuja lähetettiin yhteensä 362 kappaletta, joista palautui 12 kappaletta palautui. 350 kirjoituskutsusta saapui 159 yhteydenottoa.

Yhteyden ottajista haastatteluun tai kirjoittamaan päätyi 154  eli 44 prosenttia kaikista kirjoituskutsun saaneista. Heiltä tuli 141 kirjoitusta ja 13 haastattelua. .

Miehiä oli yhteensä 21 eli kaikista kirjoittajista eli 14 prosenttia.

Aineiston jakautuminen alueellisesti:

Uusimaa: 30; Kymenlaakso 8; Keski-Pohjanmaa 6; Etelä-Pohjanmaa 5; Pohjois-Pohjanmaa 9; Pohjois-Savo 12; Etelä-Savo 5; Päijät-Häme 6; Kanta-Häme 2; Satakunta 7; Varsinais-Suomi 9; Pirkanmaa 22; Kainuu 1; Lappi 10; Etelä-Karjala 4 ; Pohjois-Karjala 11; Keski-Suomi 7

 Diakoniarahaston aineisto

20 haastattelua

5 kirjoitusta

Alueellinen jakautuminen:

Uusimaa 9; Keski-Pohjanmaa 1; Pohjois-Pohjanmaa 3; Päijät-Häme 1; Satakunta 2; Pohjois-Karjala 1; Etelä-Karjala 2; Kymenlaakso 1

Miehiä 2

Lähestyttiin 68 diakoniatyöntekijää, joita pyydettiin toimittamaan kutsu osallistua tutkimukseen yhteensä 136 asiakkaalle.   

 

Posted in Sekalaista | Leave a comment

Tutkimusblogi

Sain puhelinsoiton ihmiseltä, joka osallistui vuonna 2006 Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä -kirjoituskilpailuun. Hän toivoi, että juuri ne ihmiset, jotka henkilökohtaisia kokemuksiaan tutkimuksen materiaaliksi antavat , saisivat myös kuulla tutkimuksen vaiheista ja siitä, mitä tutkimuksesta on kirjoitettu.

Olin miettinyt samaa, mutta puhelinsoitosta sain vahvistusta ajatuksilleni. Niinpä tutkimusryhmämme ryhtyy kirjoittamaan blogia tälle sivustolle. Saamani puhelinsoiton ansiosta lisään tälle sivustolle myös ne julkaisut, joissa on käytetty Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä -kirjoituskilpailun tekstejä tai diakoniarahaston kautta kerättyjä haastatteluita. Siitä tietoa myöhemmin.

Varsinainen blogi alkaa lokakuussa.  Sitä kirjoittavat vuoroin minä ja vuoroin tutkimusryhmään kuuluvat tutkijat ja jäsenet Kansaneläkelaitokselta, Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta sekä kirkkohallituksesta. Osallistu keskusteluun. Sen voit tehdä helposti painamalla ‘leave a comment’ -nappia alhaalla. Kommenttisi tulee julkiseksi, joten jos et halua tulla tunnistetuksi, älä kirjoita tekstiin mitään sellaista.

Facebookista löytyy myös ryhmä ‘Kuka kuuntelee köyhää?’. Ryhmän seinällä käydään ajoittain vilkasta keskustelua. Käy katsomassa, liity joukkoon!

Toivotan aineistonkeruun keskeltä aurinkoista juhannusta!

Anna-Maria

Posted in Sekalaista | Leave a comment

Tervetuloa

 

Tämän verkoston tarkoituksena on tutkia vaikeassa elämäntilanteessa elävien selviytymisstrategioita. Näillä sivuilla kerromme tutkimushankkeen tekijöistä, tavoitteista ja etenemisestä. Tervetuloa tutustumaan, kommentoimaan ja tekemään yhteistyötä!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Posted in Sekalaista | 1 Comment