Tuskin kenellekään enää on uutinen se, että luonnon monimuotoisuus on köyhtynyt 1970-luvulta lähtien ja keskeinen syy siihen on ihmisten, erityisesti meidän rikkaiden länsimaiden asukkaiden, liiallinen kuluttaminen. Maailman luonnonsäätiö WWF:n eilen julkaiseman Living Planet 2016 -raportin tulokset ovat kuitenkin järkyttäviä: esimerkiksi selkärankaisten eläinten määrä populaatioiden yksilömäärät ovat vähentyneet 58 prosentilla. Yle uutisoikin, kuinka tuhon taustalla on “ihmisen kulutusjuhlat”. Aiemmin tänä vuonna puhuttiin uuden geologisen aikakauden, antroposeenin, alkamisesta. Ihmisen toiminnan seurauksena monien lajien tulevaisuus on epävarma.
Tällä hetkellä tarvitsisimme 1,6 maapallon luonnonvarat kattamaan kulutuksemme. Jos kaikki kuluttaisivat kuten suomalaiset, tarvitsisimme yli kolme maapalloa tyydyttämään kulutuksemme. Suomen kaltaisten rikkaiden maiden kulutuksen ympäristövaikutukset näkyvät monimuotoisuuden katoamisena, elinympäristöjen tuhoutumisena ja kalakantojen romahtamisena muualla maailmassa, erityisesti köyhillä alueilla. Esimerkiksi niin ikään eilen julkaistu Suomen ympäristökeskuksen raportti kuvailee “muoviaikakaudelle” siirtymisen laajoja ongelmia meriympäristölle.
Kuten WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder kirjoittaa Living Planet Reportin suomenkielisessä tiivistelmässä, viimeaikaiset uutiset esimerkiksi uudesta kansainvälisestä ilmastosopimuksesta osoittavat, että maailmanlaajuisesti on syntymässä yhteisymmärrys siitä, että jotain tulisi tehdä. Nyt tämä tahtotila pitää viedä käytäntöön erityisesti Suomen kaltaisissa rikkaissa maissa. Jo lähivuosina koko energiajärjestelmämme on perustuttava uusiutuvaan energiaan. Myös muun muassa liikennejärjestelmämme on muututtava sellaiseksi, että kestävä elämä on Suomessa mahdollista. Tämä on tärkeää, sillä aiemmassa tutkimuksessamme perusturvan saajien – kaikista pienituloisimpien suomalaisten – kulutus ylitti ekologisesti kestävän tason. Yhteiskunnalliset rakenteet ovat siis sellaiset, että kulutuksen vähentäminen kestävälle tasolle yksilöllisillä valinnoilla on hankalaa, ellei jopa mahdotonta. Lisäksi tutkimus osoitti tarpeen tulojen tasaisemmalle jakamiselle. Tällä hetkellä hallitus tekee päinvastaista politiikkaa.
Tuotannon lisäksi myös kulutuksemme on muututtava. Tutkimuksessamme kestävään elintasoon tähtäävistä kokeiluista huomasimme, että luonnonvarojen kulutuksen vähentäminen lähemmäs kestävää tasoa olisi mahdollista – tarvittavia ratkaisuja on jo olemassa. Kuitenkin ekologinen jalanjälkemme jatkaa kasvuaan. Miksi ihmiset sitten elävät arkeaan samoin kuin ennenkin? Miksi emme liiku kestävämmin, syö ekologisemmin tai kuluta vähemmän energiaa?
Toistaiseksi poliittisilla toimenpiteillä on koitettu puuttua vain jäävuoren huippuun, eli ohjata kulutusvalintojamme erilaisilla ohjauskeinoilla, kannustimista ja tiedottamisesta kieltoihin ja rajoituksiin. Brittiläisen Sustainable Practices Research Groupin raportissa Interventions in practice: re-framing policy approaches to consumer behaviour osoitetaan näiden toimenpiteiden heikkoudet: niillä ei usein onnistuta muuttamaan jokapäiväisten kulutustottumustemme perimmäisiä syitä, kulutuskäytäntöjä ohjaavia kulttuurisia merkityksiä, ymmärryksiä, tottumuksia, sosiaalisia normeja ja materiaalisia reunaehtoja.
Esimerkiksi jyväskyläläisessä kokeilussa, jossa osallistujat luopuivat perheen kakkosautoista puolen vuoden ilmaisia matkakortteja vastaan, esiin nousivat vanhemmuuteen liittyvät käytännöt: vaikka omat työmatkat sujuivatkin kätevästi bussilla, auto oli välttämätön kuskatessa lapsia harrastuksiin eri puolille kaupunkia. Lisäksi kulutuskäytännöt kytkeytyvät toisiinsa: lihansyönnin vähentäminen johti autoilun lisääntymiseen, kun lähikaupan niukka tarjonta ei mahdollistanut monipuolista kasvisruokavaliota.
Suurimmalle osalle suomalaisista kuluttaminen (ja sen aiheuttama paine ympäristölle) on arkista asumista, liikkumista, ja ruoanlaittoa. Luonnonvarojen kulutuksen vähentämisessä keskeistä ei olekaan yksilöllisiin kulutusvalintoihin puuttuminen vaan näiden käytäntöjen muuttaminen: millaisia elementtejä kaupassakäynnistä tai harrastamisesta tulisi muuttaa, jotta niitä voisi toteuttaa kestävämmin? Millaisia kasvissyöntiin liittyviä merkityksiä ja ymmärryksiä muuttamalla ihmisiä saadaan ohjattua pois lihankulutuksesta? Kuinka esimerkiksi tilantarpeeseen liittyviä normeja voitaisiin ohjata niin, että kotitalouksien energiankulutus lämmitykseen pienenisi? Muun muassa tämänkaltaisia kysymyksiä ratkaisemalla voimme pureutua jäävuoren huippua syvemmälle.
Samalla on huomioitava ratkaisujen sosiaalinen kestävyys, jotta meidän kaikkien olisi mahdollista elää ympäristövaran, eli sosiaalisen kestävyyden määrittelemän lattian sekä ekologisen kestävyyden asettaman katon, määrittelemissä rajoissa. Jyväskylästä lähtenyt hävikkiruokakokeilu osoittaa, kuinka sosiaalisten ja ekologisten tavoitteiden yhteensovittamisella voidaan löytää onnistuneita ratkaisuja – tosin suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa esimerkiksi ruoka-apuun ei pitäisi lähtökohtaisesti olla tarvetta.
Kuten mittarit osoittavat, globaalissa mittakaavassa meidän suomalaisten pitäisi huomattavasti vähentää kulutustamme, jotta myös alhaisen tulotason maissa ihmisillä olisi mahdollisuus hyvään elämään – huomioiden, että toisilla meistä on enemmän vähennettävää kuin toisilla, sekä tunnistaen omien valinnanmahdollisuuksiemme rajat. Käytäntöjen muuttamiseksi tarvitaan asenteiden lisäksi muutoksia myös kulttuurissa ja rakenteissa. Kuten Living Planet -raportin tulokset osoittavat, muutoksella on kiire. Jos emme pian muuta tapaamme elää, kulutamme pian tällä planeetalla yksin.