Sähköinen tenttiminen

Helsingin yliopistossa on ollut tenttiakvaariotoimintaa kymmenen vuotta ja verkkotenttejä on tehty sitäkin pidempään. Vuonna 2013 sähköisen tenttimisen edistäminen kurssien suoritusmuotona aktivoitui HYYn aloitteesta ja silloisen vararehtorin toiveesta ja Sähköisen tenttimisen projekti käynnistettiin kehityspäällikön päätöksellä.

Edit 20.5.2014: kuva ja ensimmäinen kappale päivitetty.

Jotta sähköistä tenttimistä voi edistää, on käsite aluksi määriteltävä. Asko Karjalainen on väitöskirjassaan Tentin teoria (2001) määritellyt tentin ”koulutukseen sisältyväksi, tahallisesti rakennetuksi ongelmatilanteeksi”, josta opiskelijan on suoriuduttava osaamisensa avulla. Tenttiin liittyy oleellisesti siinä suoriutumisen arviointi ja mittaaminen, ulkoinen kontrolli ja kytkös todelliseen elämään. Em. määritelmän lisäksi vaikuttaa siltä, että tenttimistä käytetään tyypillisesti summatiiviseen arviointiin ja tenttitilaisuus on ajallisesti rajattu suoritus. Kun puhutaan sähköisestä tenttimisestä, viittaan nimenomaan opiskelijan osuuteen tenttimisprosessissa, jossa opiskelija hyödyntää tuotoksensa aikaansaamisessa ja palauttamisessa arvioitavaksi tietokoneita ja -verkkoja. Sähköisen tenttimisen projektin puitteissa päädyin määrittelemään sähköisen tenttimisen muodot suhteessa tenttiaikaan ja tenttipaikkaan, jolloin muodostuu seuraavanlainen nelikenttä:

sahkoinententti-nelikentta

Nelikentän mukaisia sähköisen tenttimisen muotoja ovat:

  • Kun sekä tenttiaika että -paikka määrätään, ilman tietokoneita useimmat puhuisivat ”perinteisestä tentistä”, joka tehdään luentosalissa valvojien silmien alla kynällä paperille. Kun perinteisesti valvottuun tenttiin käytetään tietokoneita ja -verkkoja, sähköisen tenttimisen vaihtoehtoja ovat tietokoneluokkatentti, kuten yliopistolla TVT-ajokortti, tai Bring Your Own Device(BYOD) -tentti, kuten sähköisten ylioppilaskirjoitusten on tarkoitus olla. Myös Aalto-yliopiston sähköisen tenttimisen viimeisimmät pilotit projektissa Uudet koekäytännöt tähtäävät BYOD-suuntaan.
  • Kun tentin saa tehdä missä vain, puhutaan verkkotentistä. Verkkotenttejä ei todennäköisesti valvota, vaan opiskelijat saavat ja heidän on jopa toivottavaa hyödyntää materiaaleja ja muistiinpanoja tenttiä tehdessään. He voivat tehdä tentin myös yhdessä, kunhan jokainen palauttaa oman vastauksen. Tällaisessa tentissä kysymykset ovatkin tyypillisesti soveltavia esseetehtäviä. Kun verkkotentin tenttiaika on määrätty, on tarpeen tarkentaa, että tarkoitetaan verkkotenttitilaisuutta, kuten valtiotieteellisen tiedekunnan verkkotenttipilotissa. Koska kaikilla opiskelijoilla on sama tenttiaika, kaikilla voi myös olla samat tenttikysymykset.
  • Jos tenttiaikaa ei ole määrätty, vaan on esimerkiksi annettu kahden viikon ajanjakso, jona aikana opiskelija suorittaa tentin, on hyvä tarkentaa, että tarkoitetaan verkkotenttiperiodia. Tällöin on mahdollista lisäksi rajata itse tenttiaika siitä, kun opiskelija aloittaa suorituksensa, esim. kolmeen tuntiin. Toisaalta jos opiskelijalle annetussa tehtävänannossa ei ole ajallista eikä paikan rajausta, ei ehkä enää puhutakaan ”tenteistä” vaan ”tehtävistä”. Verkossa tentti ja tehtävä on mahdollista toteuttaa samoilla välineillä, joten lopulta on opettajan päätettävissä, millä nimellä hän oppimisaktiviteettia haluaa kutsua. Opettajan antama nimi oppimisaktiviteetille saattaa toki myös vaikuttaa opiskelijan ajatteluun; tenttiin suhtaudutaan eri tavalla kuin tehtäviin.
  • Jos opiskelija saa itse valita tenttiajan, kunhan tekee tentin määrätyssä paikassa, puhutaan tenttiakvaariosta. Tällöin opetuksen järjestäjä varustaa luokan siten, että siellä on välineistö sekä tentin suorittamiseen että suorituksen seurantaan. Käytännössä tila näyttää tavalliselta tietokoneluokalta, jossa on muutama kamera huomaamattomasti katonrajassa. Helsingin yliopistossa tenttiakvaariotiloja on Viikissä maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa sekä keskustassa oikeustieteellisessä tiedekunnassa ja Porthaniassa uusi, muita suurempi pilottitila.

Sähköiseen tenttimiseen tarvitaan vähintään se verkkosovellus, jolla opiskelija palauttaa tuotoksensa. Sähköisen tentin muodosta riippuen lisäksi tarvitaan tuotoksen tekemisen väline, joka voi olla sama kuin palautuspaikka – opiskelija voi esimerkiksi tehdä monivalintatentin Moodlessa ja palauttaa sen siellä – tai tekemiseen voidaan käyttää muitakin välineitä. Esimerkiksi verkkotenteissä, joissa opiskelija palauttaa tiedostoja, opiskelija voi tehdä vastauksensa valitsemillaan välineillä, opettajan ohjeistuksen mukaan. Tarvittaessa tuotos voisi olla vaikka ääni- tai videotiedosto, vaikka tyypillisin lienee tekstinkäsittelyuohjelmalla tuotettu esseevastaus. Tenttiakvaariotoiminnassa tarvitaan myös kalenterisovellus, jolla opiskelija tekee paikanvarauksen tenttiin. Kalenteri kytkeytyy tenttijärjestelmään siten, että vain varattuna aikana opiskelija pääsee tekemään tentin vain varaamaansa paikkaan. Lisäksi tenttivalvontaa varten tarvitaan oma sovelluksensa.

Kaiken tentinaikaisen tarpeen lisäksi sekä opettajan että opiskelijan prosessia helpottaa, jos tentinaikainen toiminta kytketään opintohallinnon järjestelmään, joka esimerkiksi Helsingin yliopistossa on Oodi. Tällöin opiskelija voisi esimerkiksi varata tenttiakvaariopaikkoja vain niihin tentteihin, joihin on ilmoittautunut, ja opettaja voisi helposti viedä tenttiensä suoritustiedot arvioinnin jälkeen edelleen opintorekisteriin.

Sähköisen tenttimisen projektissa on tarkoituksena paitsi edistää sähköisen tenttimisen muotoja sekä pedagogisen kehittämisen, opiskelijan opintojen tehostamisen että opettajan työn tukemisen näkökulmista myös kirjoittaa ohjeita sekä tutkia ja raportoida tuloksia. Syksyn 2013 ja kevään 2014 aikana sähköisestä tenttimisestä on keskusteltu kotimaisissa seminaareissa ja ensimmäinen konferenssiartikkeli opiskelijoiden tenttiakvaario- ja verkkotenttikokemuksista on hyväksytty kesän 2014 kansainväliseen konferenssiin. Tähän merkintään opintohallinnon näkökulmaa löytyy OpintosekTORI-blogimerkinnästä Sähköinen tenttiminen osana opintohallintoa.

MOOC- kupla puhkesi, nyt olisi hyvä hetki lähteä mukaan!

MOOCit ovat herättäneet paljon huomiota viime aikoina. Niihin on kohdistettu suuria odotuksia ja ne ovat herättäneet myös paljon kritiikkiä. Viime aikojen pettymykset tuovat mieleen Gartnerin hype-käyrän, jossa uusi teknologinen innovaatio saavuttaa kypsyyden vasta kolmen välivaiheen jälkeen.

Gartner Hype Cycle

Gartner Hype Cycle by Jeremykempaten (CC-BY-SA-3.0)

Teknologisen innovaation esiintuloa seuraavat ylikuumentuneet odotukset, mikä näkyy mm. massamedian suurena huomiona. New York Times intoutui jo vuosi sitten kuvaamaan silloista vuotta 2012 MOOCien eli massiivisten avoimien verkkokurssien vuodeksi. Silloin oli jo Courseran ja Udacityn kaltaiset yritykset ehtineet tarjoamaan maksuttomia verkkokurssejaan miljoonille ihmisille ympäri maailmaa ja kymmenet korkeakoulut olivat  ehtineet mukaan tekemään kursseja lisää. Hype kävi MOOCien yllä kuumana, niiltä odotettiin paljon erityisesti kohonneiden lukukausimaksujen Yhdysvalloissa, mutta suuri osa myös Europpalaisista korkeakouluista pohti sopivaa tapaa osallistua MOOC-hurmaan mukaan, ellei ollut jo ehtinyt. Ehtihän joku jo Suomessakin povaamaan maakuntayliopistojen loppua. Lue lisää »

Opetusteknologiakeittoa

…eli verkko-opetusssoppaa Linda Saukon havainnollistamana.

soppa

Kuviosta puuttuu vielä ulkoinen palveluntarjoaja ja hellan alla puhiseva alustavimpaimistokimara.

Tabletit eivät ole opetuksen viisastenkivi

Oppilaitoksissa on vallinnut jo joitakin vuosia melkoinen tablettihype. Tämäkin virtaus seuraa yleisempiä teknologiatrendejä, mutta tabletteja hehkutetaan aivan erityisesti juuri opetuksen viisasten kivenä ja tabletteja – jostain syystä erityisesti iPadeja – hankitaan monin paikoin yliopistojenkin kokonaisille vuosikursseille.

Muotivirtaukset kulkevat aalloissa. Tabletti-innostusta edelsi älytauluhuuma, jota ennen kohistiin halvoista miniläppäreistä. Miniläppärit ovat lähes kokonaan kadonneet markkinoilta ja tohinalla hankitut älytaulut pölyttyvät luokissa. Odottako tabuja siis sama kohtalo?

Lue lisää »

Voisiko ”Avoin akateeminen verkkoympäristö” korvata verkko-oppimisympäristön?

Taannoisen tutkimuksen mukaan vain kolmasosa yliopisto-opettajista soveltaa tieto-ja viestintätekniikkaa opetuksessaan, kun ammattikorkeakoulujen opettajista näin tekee kaksi kolmasosaa. Syitä on varmasti monia, mutta voisiko yksi selitys löytyä myös tarjolla olevista välineistä? Tarkemmin kysyttynä siitä, miten hyvin verkko-oppimisympäristöt ylipäätään soveltuvat (tutkimus)yliopiston opetukseen? Tai kääntäen, onko tutkimukseen perustuvalla yliopisto-opetuksella joitan sellaisia tarpeita joita nykyiset välineet eivät tue?

Verkko-oppimisympäristöjen suunnittelun lähtökohtana on aina ollut perinteisen luokkahuoneen virtualisointi, joka ilmenee esimerkiksi sulkemalla työskentelytila vain osallistujille. Nuo osallistujat on myös roolitettu tiukasti, esim. niin että he ovat joko opettajia (materiaalin tuottajia tai työn tilaajia) tai opiskelijoita (materiaalin vastaanottajia tai työn toteuttajia). Nämä ominaisuudet ovat tehneet verkko-oppimisympäristöistä helposti lähestyttäviä joillekin, mutta voivat toisaalta rajata myös paljon potentiaalisia käyttäjiä pois, varsinkin tutkimusyliopistoista.

Lue lisää »

Tapahtuu tällä viikolla: kriittisen verkkopedan epäkonferenssi, verkossa

Mainio Hybrid Pedagogy -verkkojulkaisu järjestää tämän viikon aikana verkkoepäkonferenssin kriittisestä ja digitaalisesta pedagogiikasta. Ensimminen sessio järjestetään tänään klo 21 Google-hangouttina. Jos yhdeksän tunnin aikaero (!) ei haittaa, ohjelmaa on luvassa koko viikoksi sunnutaihin asti.

MOOCit osaksi opintoja Kaliforniassa?

The New York Times kirjoittaa lakialoitteesta, jolla yritetään saada verkossa olevaa avointa kurssitarjontaa osaksi valtion ylläpitämien yliopistojena virallista opetussuunnitelmaa. Kurssien tarjoajina olisivat siis toiset yliopistot esimerkiksi  Courseran, Udacityn ja edX:n kautta. Myös kaupallisia toimijoita kuten Straighterlinea ja kustannustalo Pearsonia luulisi asian kiinnostavan.

Onko kyseessä toimenpide, joka on pakko tehdä koska säästöt ovat vähentäneet kampuksella tarjottavien kurssien määrää vai parhaan mahdollisen tarjonnan avaaminen opiskelijoille?

 

Suomalaisiin opiskelijoihin voi luottaa!

Osallistuin eilen ja tänään Metsätalolla järjestettyyn Sulautuva opetus & oppiminen -seminaariin. Eilen iltapäivällä jouduin lintsaamaan viimeisista case-esityksistä, koska olin luvannut esitellä oppimiskeskus Aleksandriaa erään eurooppalaisen yliopiston vierailijadelegaatiolle.

Aleksandriassa käyneet vierailijat ihastelivat oppimiskeskuksen tiloissa ja palveluissa sitä, että talo voi olla opiskelijoiden käytössä 24/7 ihan ilman vartijoita ja ongelmia; opiskelijat eivät lainaa avaimiaan toisille eivätkä päästä ulkopuolisia sisään (ainakaan häiriöksi asti :). Sulopissa keskusteltiin verkkotentteihin liittyen – taas kerran ihmettelevän hämmästyneeseen sävyyn – että opiskelijoilla voi toden totta teettää tiedekuntatenttejä kotosalla, ja he sitten tekevätkin tenttinsä ihan itse.

Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu, että ihmisiin luotetaan, ja ennen kaikkea, että ihmiset ovat luottamuksen arvoisia. Mikä usein jää huomiotta on, että tämä luottamus on opetusteknologian ja verkkopedagogiikan kehityksen tärkeä mahdollistaja!

Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu, että ihmisiin luotetaan, ja ennen kaikkea, että ihmiset ovat luottamuksen arvoisia. Mikä usein jää huomaamatta on, että tämä luottamus on opetusteknologian ja verkkopedagogiikan kehityksen tärkeä mahdollistaja!

Brittiyliopistoilta uusi MOOC-yritys

Kaksitoista brittiyliopistoa yhdistivät resurssinsa ja alkavat ensi vuonna tarjoamaan massiivisia avoimia verkkokursseja, eli MOOCeja, yhteisen yrityksen kautta. Yritys kantaa nimeä FutureLearn Ltd ja sitä voidaan pitää erittäin tervetulleena lisänä muuten Pohjois-Amerikkalaisten hallitsemille ”MOOC-markkinoille”. Ja toisaalta, kun taustalla on Open Universityn kaltaisia verkko-opetuksen konkareita, sopii näiltä MOOCeilta odottaa korkeatasoisen sisällön ohella myös pedagogisesti kehittyneitä ratkaisuja.

EDIT: Tässä vielä linkki Inside HigherEd:n artikkeliin jossa eritellään hyvin tämän hetken ”MOOC-markkinoita” globaalista ja eurooppalaisesta näkökulmasta.

Oppimisen rajapinta

Audrey Watters on kirjoittanut hyvän lyhyen johdannon Tin Can API:sta (tunnetaan myös nimellä ”Experience API”), joka on kehitysvaiheessa oleva verkko-oppimisympäristöjen välinen rajapintastandardi.

Ellei toisin ilmoitettu tämän sivuston kirjoitusten käyttöoikeutta koskee Creative Commons Attribution-Noncommercial-Share Alike 3.0 Lisenssi.