Älä viittaa, tweettaa: mikrobloggaus luennolla osallistaa opiskelijoita

Taustakeskustelu Twitterissä on jo pitkään ollut (teknologia)konferenssien arkipäivää. Mikroblogipalvelussa yleisö voi rauhassa supista keskenään esitystä häiritsemättä. Osallistujien kravatin värin kommentoinnin lisäksi kanavilla keskustellaan usein myös itse aiheesta, verkostoidutaan ja luodaan samalla kollektiivisesti muistiinpanoja. Vaikka taustakeskusteluihin osallistuukin yleensä vain  murto-osa tilaisuuden osallistujista, ne ovat muuttaneet konferenssien luonnetta pysyvästi.

Itselleni Twitterin tarjoama vuorovaikutus muiden paikalla olijoiden ja myös etänä suoraa videostreamia tai pelkkää keskustelua seuraavien kanssa on keskeinen osa konferenssikokemusta. Ilman toimivaa langatonta verkkoa koen että esitys jää vajaaksi ja yhteisen hashtagin puuttuminen on järjestäjiltä aidosti närkästystä herättävä moka. Taustakanavan hyödyntäminen on myös leviämässä konferensseista mitä erilaisimpiiin tilaisuuksiin, myös luennoille.

Taustakanavalla ujompikin oppilas voi esittää näkemyksensä ja keskustelun lähdettyä käyntiin sitä myös jatketaan todennäköisemmin luentosalin ulkopuolella.

Opettajat tulkitsevat näyttöön tuijottelun luennolla usein epäkohteliaaksi ja häritseväksi. Kokemukset mikrobloggaamisesta luokkahuoneessa näyttävät kuitenkin vahvistavan epäilykseni: julkinen keskustelu verkossa luennon aikana ei ole niinkään häiriöksi vaan syventää opiskelijoiden osallistumista ja sitä kautta parantaa oppimistuloksia. Taustakanavalla ujompikin oppilas voi esittää näkemyksensä ja keskustelun lähdettyä käyntiin sitä myös jatketaan todennäköisemmin luentosalin ulkopuolella.

Twitter ei toki ole ainoa mikroblogialusta eikä ilmiö ole opetusmaailmassa aivan uusi: Mari Koistinen raportoi Jaikun soveltamisesta luentokurssilla jo 2007. Mikroblogien opiskelukäyttö näyttää yleistyneen kuitenkin vasta Twitterin ja sen (rapakon takaisen) massasuosion myötä. Suomessa Jaiku-vainaalta Qaikuun on siirtynyt oivallinen seminaarikannu, jonne käyttäjät julkaisevat livenä muistiinpanoja erialisista tilaisuuksista.

Yksi opetusteknologian “suurista tarinoista” on ollut  lupaus ajasta ja paikasta riippumattomasta opiskelusta. Samaan aikaan netin ja sosiaalisen median hyödyntäminen perinteisen luento-opetuksen tehostamiseen on jäänyt  vähemmälle huomiolle. Tässä mikroblogien hyödyntäminen on tämän hetken lupaavin kehitysaskel.

Useimmista luentosaleista löytyy jo tarvittava tekniikka eli langaton verkko ja niin haluttaessa videotykki keskustelun heijastamiseksi kaikkien osallistujien näkyville. Opiskelijoilta osallistuminen ei välttämättä edellytetä edes (mini)läppäriä, kännykkäkin riittää. Esitystilaisuus tarjoaa uusia ulottuvuuksia myös mikroblogikonseptille: Luennon konteksti tarjoaa valmiin sosiaalisen objektin vuorovaikutukselle. Sitby.us taas on kiinnostava esimerkki siitä, miten Twitterin verkostosuhteita voidaan hyödyntää myös tilaisuuden tilankäytössä.

Oletko jo osallistunut luennolle, jossa on käytetty mikrobloggausta tai suunnitteletko niiden soveltamista omassa lähiopetuksessasi? Jaa kokemuksesi tai odotuksesi kommenteissa.

Linkkejä

Reblog this post [with Zemanta]

Published by

Jere Majava

Jere Majava on opetusteknologistiksi konvertoitunut sosiologi, joka intoilee työn puolesta mm. blogien, wikien ja yhteisöllisen median hyödyntämisestä opetuksessa. Lue lisää >>

2 thoughts on “Älä viittaa, tweettaa: mikrobloggaus luennolla osallistaa opiskelijoita”

  1. Yes! Viimeinkin joku on kokeillut tätä! Tai onhan voitu kokeilla, mutta kokemuksista ei juurikaan ole raportoitu (pl. mainitsemasi Mari Koistinen, jonka raportointiin en valitettavasti ole aiemmin törmännyt).

    Olen nimittäin rohkaissut koulutuksissa amkin ja ammattiopiston opettajia tähän nyt, kun kaikille opiskelijoille tulee läppärit. Ovat tietysti kaivanneet kokemuksia asiasta ja mulla ei ole ollut niitä antaa. On ollut pakko perustalla vaan omalla “uskolla” siihen, että mikrobloggauksesta on hyötyä/lisäarvoa oppimisen kannalta luennolla/lähiopetustilanteessa, koska, kuten sanoit, se osallistaa opiskelijoita prosessoimaan tietoa mielessään sekä kirjoittamalla. Kirjoittaminenhan on yksi keskeisimmistä oppimista edistävistä prosesseista. Mikroviestintä on lisäksi hyvinkin tuttua nuorille ja sitä toimintatapaa pitäisi mielestäni valjastaa yhä enemmän “oppimis-/opetuskäyttöön”. Vai kuinka? Tietysti tässä kohden herää keskustelu siitä, että kuinka paljon voidaan mennä nuorten tapojen ehdolla, sillä kyllähän ammatillisessa koulutuksessa ja korkeakoulutuksessa pitää opettaa ja oppia kirjoittamaan pidempiä tekstejä myös. No, eihän nämä toimintatavat kilpaile tai poista/estä toisiaan millään tavalla, vaan kummallakin on käyttökohteensa.

    Ja mitä tapahtuu virtuaaliluokassa luennon aikana tai online-seminaarissa? Chatissa alkaa käydä välittömästä vilkas kommentointi ja keskustelu ja jos chatti ei ole mahdollinen, niin jokin taustakanava alkaa pyöriä kuitenkin. Silloin kun osallistujat ovat hajallaan, etäällä toisistaan taustakanavassa, olipa se sitten vaikka virtuaaliluokan chatti, on se hyvä puoli, että se tuo näkyväksi myös sen supinan, joka tapahtuisi fyysisessä luokassa silloin, kun joku ei esimerkiksi ymmärtänyt, mitä opettaja/kanssaopiskelija sanoi.

    Kiitos Jere!

  2. Olin mukana tuossa “ensimmäisessä” (?) jaiku-kokeilussa, josta Marikoo blogissaan kirjoittaa, ja täytyypä vielä mainostaa: jatkoimme samalla jaikuporukalla toisella kurssilla, jota varten perustettiin Jaiku-palveluun myös oma kanava (http://www.jaiku.com/channel/tiedeviestinta).

    Kurssi on jäänyt edelleen mieleen ehkä parhaana kurssina koko yliopistoaikana, mikä johtuu erityisesti juuri tästä omasta taustakanavasta. Hauskasti kanava jäi myös elämään kurssin jälkeen ja elämystä paransivat myös keskusteluun osallistuneet ulkopuoliset eli muut jaikun käyttäjät. Syvällistä oppimista jos mikä, vaikka opettajan näkövinkkelistä ehkä näyttääkin vähän oudolta, kun opiskelijat syventyvät naputtamaan 🙂

Comments are closed.