Aina välillä Opetusteknologiakeskuksesta kysytään verkko-opetuksen hintaa verrattuna lähiopetukseen; siis paljonko verkko-opetuksesta pitäisi varautua maksamaan, kun opetus on perinteisesti mitoitettu luentojen perusteella. Viimeksi aihe on keskusteluttanut kuluvana syksynä, ja nostin siksi asian fabuksi Konfabulaariin. Siellä keräsimme keskusteltuja asioita yhteiseen EtherPadiin.
Lähtökohtaisesti ei pitäisi olla “verkko-opetusta” ja “opetusta”, vaan opetusmenetelmät ja sitä kautta mahdolliset verkkovälineet tulisi valita oppimistavoitteita ja arviointimenetelmiä tukemaan, linjakkaan opetuksen periaatteiden mukaisesti. Tällöin mahdollisesti valittavat verkkotyöskentelymenetelmät ovat osa kokonaisuutta, jonka tuntimäärän arviointiin laitoksilla jo on erilaisia malleja käytössä. Näissä huomioidaan opetuksen valmistelu, varsinainen opetus- ja ohjaustoiminta yhdessä opiskelijoiden kanssa sekä oppimistehtävien arviointiin kuluva aika. Usein verkkovälineitä käytettäessä näiden osien keskinäinen tasapaino ja sijainti kurssikalenterissa ovat eri kuin perinteisessä luento-opetuksessa, mutta se ei tarkoita, että myös summa olisi vahvasti poikkeava.
Uusi menetelmä teettää aina enemmän töitä kuin rutiininomaisesti käytetty menetelmä
Ajatus siitä, että verkko-opetus olisi lähtökohtaisesti kalliimpaa kuin lähiopetus siksi, että se on uutta opettajalle, ei liity verkko-opetukseen sinänsä vaan minkä tahansa opetusmenetelmän uutuuteen sen käyttäjälle. Uusi menetelmä teettää aina enemmän töitä kuin rutiininomaisesti käytetty menetelmä. Itse ehdin muutama vuosi sitten tottua verkko-opetukseen niin, että lähiopetuksen valmistelu tuntuu nykyisin aina mielestäni teettävän ylimääräistä työtä. Sitä varten pitää vaivautua paikalle hyvissä ajoin järjestelemään luokkaa ja pyyhkimään taulu edellisten jäljiltä, ja fläppipaperi, liitu tai mikrofonin patteri voi hyvin olla loppu juuri kun sitä olisi tarvinnut.
Laitokset saattavat arvioida opetuksen kuormittavuutta opettajille esimerkiksi kurssin opintopisteiden, toteutuskerran tai opetuskielen mukaan. Tällöin esimerkiksi englanninkieliselle, ensimmäistä kertaa toteutettavalle 8op kurssille laskettaisiin enemmän työtunteja kuin suomenkieliselle, saman opettajan viidettä kertaa toteuttamalle 3op kurssille. Tämä on organisaation näkökulma järjestettävään toimintaan.
Työmäärä-hinta-keskustelussa relevanttina tuntuu kuitenkin olevan yksittäisen opettajan näkökulma. Yliopisto-opettajat ovat saaneet valita opetusmenetelmänsä itsenäisesti, ja tätä kautta myös päättää, käyttävätkö verkkovälineitä vai eivät. Miten opettajan näkökulmasta pitäisi huomioida uusien opetusmenetelmien käyttöönoton kuormittavuus?
Meillä Metropoliassa on kankeahko systeemi, jossa 3 op:n kurssista maksetaan 39 lähitunnista ja 39 valmistelutunnista. Tämä koskee niin 25-vuotiasta uutta lehtoria kuin 60-vuotiasta, joka on pitänyt samaa kurssia (samoilla piirtoheitinkalvoilla 🙂 30 vuotta.
Olen samaa mieltä siitä, että jako “opetus ja verkko-opetus” on huono. Pääpointti on, että kun teet mitä tahansa muutoksia kurssiisi, niin se vie aikaa.
Opetuksesta maksettavia palkkioita ei pitäisi laskea sen perusteella, minkälaisia menetelmiä käytetään vaan sen perusteella, kuinka laadukasta opetus on. Miten opetuksen laatua sitten mitattaisiin, kas siinä pulma. Mittaamalla oppimista ajatuksella hyvä opetus johtaa oppimiseen? Mutta kun huono opetuskin voi johtaa oppimiseen.
Koska käytetyt menetelmät tai välineet eivät automaattisesti tee opetuksesta hyvää tai huonoa, niiden käyttöönottoa ei voine pitää työmäärä- tai hinta-pohdinnan lähtökohtana. Sen sijaan olisi hyvä miettiä, pitäisikö kurssin suunnittelusta ja toteutuksesta, kun se tapahtuu ensimmäistä kertaa, maksaa hieman enemmän. Jonkinlainen bonus-järjestelmä voisi myös toimia: opettaja, joka on esim. kehittänyt omaa ammattitaitoaan osallistumalla pedagogiseen koulutukseen tai perehtymällä tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttöön saisi myös rahallista tunnustusta panostukselleen. Ylipäänsä opetuksen, ja erityisesti laadukkaan opetuksen arvostuksen olisi hyvä näkyä myös palkkaliuskassa.
Laatu on hyvä nousta esille! Minusta kurssien ja koulutusten osallistujat oppivat aina jotain. Mutta onko se sitä, mitä opettaja tai opetuksen järjestäjä on halunnut opittavan, on sitten toinen juttu. Valitut menetelmät ohjaavat oppimaan erilaisia asioita. Esimerkiksi tanssia voi opettaa luennoimalla tai harjoituksilla. Näistä kummastakin oppii; toisesta tietoja, toisesta taitoja. Koulutuksen järjestäjällä, opettajalla ja osallistujalla voi kaikilla olla eri käsitykset siitä, mitkä kurssin oppimistavoitteet ovat. Kuka määrittelee, onko jompikumpi parempaa oppimista kuin toinen?
Kun rakenteet ohjaavat toimintaa eli oppimistakin, on todellä sääli jos jäykät tai muuten huonot rakenteet haittaavat opetusjärjestelyitä tai sopivien välineiden käyttämistä. (Toisaalta kannattaa muistaa myös se, että liika palkitseminen “kehittämisestä” voi joskus johtaa tarpeettomiin tai jopa haitallisiin muutoksiin opetuksessa.)
Ketterä opintohallinto ja opetus on täysin mahdollista. HY:n tietojenkäsittelytieteen laitoksella laitoimme juuri kolme pop-up -kurssia käyntiin, koska “oli vain sellainen fiilis”: Ohejlmointihaasteita, AI challenges, ja Linux Fundamentals. Kaksi ensimmäistä on spin-off -kursseja ohjelmoinnin ja tekoälyn peruskursseista; viimeisellä luennolla kerrottiin että on mahdollista jatkaa siistien juttujen tekemistä. Erityisesti Ohjelmointihaasteiden suosio oli valtava, kun ottaa huomioon että kyse ei ole triviaalista puuhastelusta ja helpoista opintopisteistä.
Annin varsinaisesta asiasta olen toki täysin samaa mieltä, verkko-opiskelu voi olla laadukaampaa ja halvempaa kuin pelkkä lähiopetus, mutta ei ole sitä “automaattisesti”. AI Challenges -kurssilla esimerkiksi ongelmat julkaistaan netissä ja palautetaan erilaisiin automaatteihin, jotka ylläpitävät mm. rankinglistoja. Se sopii juuri tälle kurssille, mutta vain tälle, sillä opettajat ovat luoneet tai räätälöineet automaatit tähän käyttöön.
Itse edustan hallinnon puolta, joka näitä asioita on yrittänyt aktiivisesti miettiä ja tehdä jotain yhteenvetoja, joiden pohjalta toimia. Kuten keskusteluissa esiin on tullut, asia on monitahoinen ja haasteellinen. Miten siis kannustaa opettajia laadukkaaseen verkko-opetukseen? Konfabulaarin antina minulle tärkeintä oli kokeneiden verkko-opettajien kommentit, että verkko-opetus työllistää yhtä paljon tai vähän kuin luento-opetuskin eli siinä mielessä palkkiot voivat olla samantasoisia.
Eri oppilaitoksissa maksetaan verkko-opetuksesta ja verkko-opetuksen suunnittelusta… tietysti eri tavalla. Linjaukset ovat suoraan riippuvaisia siitä, miten hyvin nämä resurssien antajat ovat perillä koko verkko-opetuksesta. Useinhan on niin, että se joka rahahanoja säätelee, ei tiedä verkko-opetuksesta juuri mitään.
Olen huomannut, että verkko-opetuksen ehkä suurin kulmakivi on ollut itse verkko-opetusmateriaalin puute. Verkossa opetettava oppimateriaali ei voi olla aina samaa oppimateriaalia kuin mitä ollaan totuttu opettamaan luokassa. Opiskelijat kaipaavat verkko-opetuksessa monimediaista ja “viihteellistä oppimateriaali”… sellaista johon ovat tottuneet netissä. Se, että onko opettaja oikea henkilö tuottamaan verkkoon sisältöä, olen eri mieltä. On ollut mielenkiintoista huomata kuinka opettajasta ollaan yritetty tehdä sisällöntuottajaa verkko-opetukseen, kuitenkaan siinä onnistumatta. Mistä tämä johtuu? Opettaja ei ole minkään oppimiskäsityksen mukaan ollut eikä tule olemaan muu kuin oppimisprosessin ohjaaja. Tämä pätee ainakin verkossa opettamiseen. Vain harva opettaja pystyy tekemään laadukasta ja monimediaista sisältöä verkkoon. Monimediainen oppimateriaali tarvitsee esim. ohjelmointitaitoja, joita ei ole kuin ohjelmistotekniikan insinööreillä tms. Opettaja voi toki olla esim. käsikirjoituksen laatija ja itse pedagogisen mallin suunnittelija, mutta ei itse monimediaisen oppimateriaalin tekijä.
Tämän vuoksi olisi oppilaitoksillekin kustannustehokkainta hankkia verkko-opetuksessa tarvittavat sähköiset oppimateriaalit niitä ammatikseen tekeviltä sisällöntuottajilta. Sähköiset oppimateriaalit olisi oltava lisäksi helposti saatavissa suoraan verkko-oppimisalustalta käsin. Tämän eteen Dikaios Oy on kehittänyt ja lanseerannut yhteistyössä eri oppilaitoksien, sisällöntuottajien ja ohjelmistotalojen kanssa Dikaios-palvelun, joka tuo eri sisällöntuottajien e-oppimateriaalit suoraan oppilaitoksien verkko-oppimisalustalle helposti ja keskitettynä palveluna. kts. lisää http://www.dikaios.fi