Yksi viime aikojen käsitetrendejä opetusteknologian alalla on ollut “Flipped classrooms” (tai Flip/Reverse teaching ) mikä tarkoittaa suurinpiirtein sitä, että oppimateriaaleihin tutustuminen tehdään itsenäisesti omalla ajalla ja luokkaan kokoonnutaan sitten opettajan johdolla jäsentelemään opittua. Kuulostaa oikein raikkaalta ajatukselta, varsinkin kun oppimateriaalia on nykyään valtavasti tarjolla avoimissa verkoissa perinteisten kirjastojen lisäksi.
Termi on nyt suomennettu “taitetuksi luokkahuoneeksi” ja saanut suomenkielisen esittelynsäkin. Tosin itse suomentaisin termin mieluummin käännetyksi luokkahuoneeksi, koska tuo taittaminen viittaa enemmän halkaisemiseen tai jakamiseen kuin perinteisen opetusparadigman kääntämiseen ympäri tai toisinpäin. Enkä toisaalta nimittäisi sitä ihan opetusteoriaksikaan, raikkaaksi ideaksi kylläkin.
Mutta kun tuota opetuksen kääntämistä miettii korkeakoulukontekstissa, tuntuukin se lopulta hyvin tutulta. Minulla on jopa omakohtaisia kokemuksia lukuseminaareista, joissa laaja aihekokonaisuus opiskeltiin niin, että opettajan alustuksen jälkeen luimme osin yhteisiä ja osin erillisiä lähteitä ja kokoonnuimme opettajan johdolla keskustelemaan niistä. Parhaissa tapauksissa vielä sokraattisin menetelmin.
Tämän päivän lukuseminaaria voidaan tietysti terästää mielekkäästi tieto- ja viestintekniikalla mutta ymmärtääkseni ne ovat kuitenkin tämän päivän opetusohjelmissa verraten harvinaista herkkua. Mutta ehkäpä tuota kääntämistä kannattaa miettiä myös korkeakoulukontekstissa. Esimerkiksi videoidut massaluennot mahdollistavat oppimateriaalien lukemisen “omalla ajalla” mutta miten niiden vuorovaikutteinen käsittely skaalattaisiin suurillekin opiskelijamäärille? Tai entäpä kirjatentit, miten ne käännettäisiin ympäri?
Ja lopuksi, mikä olisi mielestäsi osuvin suomennos termille?
Mielestäni “käänteinen luokkahuone” olisi aika osuva termi.
“Taitettu luokkahuone” ei luo mielestäni mitään mielikuvaa sisällöstä. Luokkahuonekin tuntuu tässä jotenkin liian esineelliseltä. Paremmalta kuulostavat käänteinen ja käännetty opetus.
Flipped classroom sohaisee perinteisen opetuksen ytimeen: opettaja päättää, mitä ja milloin opetetaan. Tiedonhankintavalmiuksia voidaan kehittää jo pikkukoululaisilla, jos vain irroitetaan ote ajatuksesta,että opetus on oppimista tärkeämpää. Luokkahuone tosiaankin kääntyy päälaeleen, jos oppija tekee valintoja ja arvioi opittavaa asiaa käyttäen hyväksi kavereita ja nettiä. Käännetty opetus kuvaa mielestäni itse tapahtumaa parhaiten.
Tuo Sormeillen-blogin esitys on musta vähän ylimalkainen ja maalaileva, kun ydin on juuri tuossa Anteron kuvaamassa luennon ja kotitehtävien ajan ja paikan vaihtamisesta keskenään. Ja siihen nähden tuo “luokkahuone” jos onkin metaforana vähän rajoittava, on se kuitenkin parempi kuin “opetus” tai “oppiminen”, jotak ovat tässä yhteydessä liian laajoja käsitteitä. “Käänteinen luento” vois olla parempi käänteistä / käännettyä luokkahuonetta parempi, mutta ei ehkä kovin paljoa paremi, jos vaarana on kadittaa yhteys alkuperäiseen käsitteeseen.
“Taitettu” tietyssti on aivan väärä termi.
Ja Antero on ihan oikeassa, että uutta tässä on nyt lähinnä paikoin olemassa olleen käytännön leviäminen erillistapauksia laajemmalle, osin ehkä juuri uuden käsitteenkin ansiosta.
Wiredista oli keväällä aiheesta ihan hyvin taustoittava teksti: http://www.wired.com/geekdad/2012/04/flipping-the-classroom/
Törmäsin viime syksynä tähän blogipostaukseen http://www.knewton.com/flipped-classroom/ joka kuvaa hauskalla tavalla “käänteisen luokkahuoneen” perusidean ja oon käyttänyt tuota esimerkkinä yliopistopedan koulutuksisssa
Mielestäni alkuperäinen käsitekin on huono, mutta siihen on enää vaikea vaikuttaa. 😉 Puhuisin kuitenkin mieluiten käänteisestä opetuksesta – luokkahuonettahan ei enää tarvita ja niistä olisi jopa parempi päästä eroon (tilalle muunneltavia ja monikäyttöisiä opetustiloja).
Bloggaukseni aiheesta: http://harto.wordpress.com/2012/05/21/uusi-mullistava-oppimisteoria-opetetaan-takaperin/
Meillä valtiotieteellisessä tiedekunnassa oli sosiaalipsykologian johdantokurssi verkossa vuosina 2004-2007. Kyseessä oli yli sadan henkilön massakurssit, joissa opiskelijat kuuntelivat luentoääniteet etukäteen ja keskustelivat niistä viikon verran pienryhmissä verkossa. Kurssi toimi oikein mainiosti isollakin porukalla.