Massiiviset avoimet verkkokurssit, uusia oppimisen muotoja – ja tutkimusta!

Yksi viime vuoden puhutuimmista ilmiöistä opetusteknologian alalla on ollut massiiviset avoimet verkkokurssit eli MOOC:it (Massive Open Online Course). Käytännössä MOOC:eissa on useimmiten kyse siitä, että tunnetun yliopiston kokenut opettaja laatii ja suunnittelee avoimeen verkkoon oppimateriaalista ja siihen perustuvista aktiviteeteista kurssin, jota pääse suorittamaan kuka tahansa, maksutta ja osana massiivista opiskelijajoukkoa. MOOC:ien taustalla on yleensä vastaava kurssi joko osin tai kokonaan kampuksella tai verkossa toteutettuna. MOOC:it on yleensä aikataulutettu melko tiukkoihin viikoittaisiin palasiin, jotka sisältävät oppimateriaalin itsenäistä opiskelua, materiaalin perusteella laadittavia tehtäviä sekä vuorovaikutusta joko ohjelmallisesti toteutettujen arviointien tai muiden opiskelijoiden kanssa. Tapauksesta riippuen kursseista saattaa vielä lopuksi saada arvosanan tai todistuksen.

Oleellista muihin verkkokursseihin verrattuna on MOOC:ien suuri skaalautuvuus, eli kurssille voi osallistua vaikka satojatuhansia opiskelijoita ilman opettajien ja ohjaajien työmäärän massiivista kasvamista. Esimerkiksi vuosi sitten pidetylle, Stanfordin yliopiston professorin Sebastian Thrunin ja Googlen tutkimusjohtajan Peter Norvigin toteuttamalle tekoälykurssille osallistui yli 160 tuhatta opiskelijaa ympäri maailmaa. Skaalautuvuus on yleensä toteutettu joko tehtävien ja palautteen automatisoinnilla tai vertaistuotannon ja -arvioinnin malleilla.

MOOC:it ovat myös avoimia, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että kurssille voi osallistua maksutta, mistä päin maailmaa tahansa ja ilman muodollisia esitietovaatimuksia tai pätevyyksiä. MOOC:ien sijaan voisikin olla osuvampaa käyttää lyhennettä MFOC (Massive Free Online Course). Maksuttomuuden opiskelijoille ovat ainakin alkuvaiheessa taanneet kurssien taustalla toimivat yliopistot, joskin bisnesmallitkin ovat kehitteillä; MOOC:ien ympärille on noussut nimittäin myös kaupallisia yrityksiä kuten Coursera ja Udacity.

MOOC "movie poster"
Some rights reserved by giulia.forsythe (BY-NC-SA)

Mullistavatko MOOC:it korkea-asteen koulutuksen?

Erityisesti Yhdysvalloissa, missä yliopistojen lukukausimaksut ovat nousseet kovaa vauhtia viime vuosina, nähdään MOOC:eilla olevan suurtakin potentiaalista muutosvoimaa, eli maksuttomien verkkokurssien nähdään haastavan perinteisen kampusopetuksen. MOOC:it nähdäänkin innovatiivisena tapana järjestää laadukasta verkko-opetusta edullisesti. Toisaalta MOOC:eilla ei ainakaan toistaiseksi voi suorittaa kokonaista tutkintoa, yksittäisiä kursseja kylläkin.

MOOC:eja on myös kritisoitu. Niiden nähdään toistavan vanhentunutta pedagogista paradigmaa, jossa opettaja jäsentelee tiedon valmiiksi paketeiksi ja pyrkii kaatamaan sen oppijan päähän sellaisenaan. Kieltämättä moni MOOC perustuukin videoitujen luentojen katsomiseen ja yksinkertaisten monivalintatestien suorittamiseen, mutta eivät suinkaan kaikki. Esimerkiksi kaikkien aikojen ensimmäisenä pidetty MOOC, George Siemensin ja Stephen Downesin vuonna 2008 vetämä “Connectivism Course” perustui hyvin suurelta osin opiskelijalähtöisiin aktiviteetteihin, osallistujien hajautetusti tuottamaan materiaaliin ja vilkkaaseen keskinäiseen vuorovaikutukseen. Toinen hyvä esimerkki MOOC:sta, joka soveltaa kehittynyttä pedagogista paradigmaa, on Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen keväällä 2012 tarjoama Ohjelmoinnin perusteet (5 op) ja Ohjelmoinnin jatkokurssi (4 op), jossa luentomateriaali oli korvattu kokonaan opiskelijoiden itsenäisesti suorittamilla pienillä tehtävillä ohjeineen sekä niistä annetulla automatisoidulla palautteella.

Vaikka MOOC:n sisältö olisikin lähinnä itseopiskelumateriaalia, voivat opiskelijat  täydentää sitä perustamalla paikallisia oppimisyhteisöjä, esimerkiksi samalla paikkakunnalla olevien opiskelijoiden kesken. Eikä toisaalta mikään estä yksittäistä oppilaitosta nivomaan haluamaansa MOOC:ia osaksi omaa opetustaan, kuten esimerkiksi Hy:n Tietojenkäsittelytieteen laitos, joka antaa oman arvosanan Courseran Scala-kurssin suorittaneille opiskelijoille.

Mullistavatko MOOC:it oppimisen tutkimuksen?

Korkea-asteen koulutuksella on joka tapauksessa edessä suuria muutospaineita, ja MOOC:ien suurempi vaikutus jää myöhemmin nähtäväksi. Mutta vähemmälle huomiolle on jäänyt, mitä MOOC:it voivat tehdä oppimisen tutkimukselle.

Massiivinen verkkokurssi tuottaa massiivisen määrän dataa, myös tutkimuksen tarpeisiin. Periaatteessa kaikki verkko-opiskelijan toimet, ovatpa ne oppimateriaalin lukemista tai tehtävien suorittamista, vertaisarviointia tai ohjauskeskusteluun osallistumista, voidaan myöhemmin analysoida mikäli opiskelijat ovat siihen suostuneet. MOOC:ien tapauksessa tämä on yleensä maksuttoman käytön ehtona tai ainakin oletuksena.

Kun yksittäisellä kurssilla onkin satatuhatta opiskelijaa, voi datasta havaita sellaisia malleja oppimisesta, jotka olisivat pienemmällä populaatiolla jääneet havaitsematta, etenkin jos niitä ei olisi osattu hypoteesien perusteella edes etsiä.

Kun yksittäisellä kurssilla onkin satatuhatta opiskelijaa, voi datasta havaita sellaisia malleja oppimisesta, jotka olisivat pienemmällä populaatiolla jääneet havaitsematta, etenkin jos niitä ei olisi osattu hypoteesien perusteella edes etsiä.
Näin MOOC:ien avulla päästään oppimista tutkimaan samalla “data-driven” paradigmalla, mikä on viime vuosina mullistanut mm. luonnontieteitä ja nostaa päätään kovaa vauhtia myös yhteiskuntatieteissä (kts. esim. Daphne Kollerin Ted-luento aiheesta).

Aiemmin kasvatustieteissäkin voimakkaasti vaikuttanut perinteisempi hypoteesien tilastolliseen testaamiseen perustunut tutkimustraditio saattaa saada MOOC:ien tuottamaan dataan perustuen uuden ja varteenotettavan haastajan. Jäänkin mielenkiinnolla odottamaan, mitä uutta tieteellinen tutkimus pystyy kertomaan oppimisesta MOOC:ien tuottaman datan perusteella. Hyviä avauksia löytyy jo maailmalta, esimerkiksi Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen tutkijoiden konferenssiesitelmä Albertassa Kanadassa 12.10.2012. Siinä vilautetaan jo hieman niitä tutkimustuloksia, jotka perustuvat viime kevään ohjelmointikursseilta tallentuneeseen dataan.

Onkin mielenkiintoista nähdä, kuka täällä Suomessa käynnistää seuraavan MOOC:n. Voisiko se olla vaikka kasvatustieteiden alalta ja saavuttaa enemmänkin opiskelijoita kuin vuonna 2009 järjestetty “Vapaiden ja avointen oppiresurssien tuottaminen” – jota voinee pitää Suomen ensimmäisenä MOOC:ina. Osallistujia siinä oli tosin vain kolmisenkymmentä, mutta kurssin hajautettu ja opiskelijalähtöinen rakenne olisi mahdollistanut enemmänkin osallistujia, joskin todennäköisesti kurssivetäjien antamasta palauteesta tinkien.

2 thoughts on “Massiiviset avoimet verkkokurssit, uusia oppimisen muotoja – ja tutkimusta!”

  1. Erinomainen suomenkielinen esitys MOOCeista. Aika tosiaan on kypsä “verkko-opiskelun uudelle allolle”; sekä toimintakulttuuri (ihmiset) ja verkkovälineet (teknologia) ovat kehittyneet sitten 2000-alun virtuaaliyliopistohuuman.

    Anterolta olennainen huomio datan kertymisestä ja analysoinnista. Mekni mooc.cs.helsinki.fi -porukassa keräämme erittäin yksityiskohtaista dataa käytöstä (tosin vasta kesästä 2012 alkaen). Tätä dataa käytetään vain ja ainoastaan oppimisen edesauttamiseen. Nyt kun osallistujia on paljon, data on arvokasta siinä, että voimme kehittää materiaalia ja tehtäviä siten, että kaikki hyötyvät.

    Näitä asioita käsitellään myös artikkelissa, joka on mielestäni kattavin selvitys tämänhetkisitä MOOCeista:

    http://www.technologyreview.com/featured-story/429376/the-crisis-in-higher-education/

Comments are closed.