Taannoisen tutkimuksen mukaan vain kolmasosa yliopisto-opettajista soveltaa tieto-ja viestintätekniikkaa opetuksessaan, kun ammattikorkeakoulujen opettajista näin tekee kaksi kolmasosaa. Syitä on varmasti monia, mutta voisiko yksi selitys löytyä myös tarjolla olevista välineistä? Tarkemmin kysyttynä siitä, miten hyvin verkko-oppimisympäristöt ylipäätään soveltuvat (tutkimus)yliopiston opetukseen? Tai kääntäen, onko tutkimukseen perustuvalla yliopisto-opetuksella joitan sellaisia tarpeita joita nykyiset välineet eivät tue?
Verkko-oppimisympäristöjen suunnittelun lähtökohtana on aina ollut perinteisen luokkahuoneen virtualisointi, joka ilmenee esimerkiksi sulkemalla työskentelytila vain osallistujille. Nuo osallistujat on myös roolitettu tiukasti, esim. niin että he ovat joko opettajia (materiaalin tuottajia tai työn tilaajia) tai opiskelijoita (materiaalin vastaanottajia tai työn toteuttajia). Nämä ominaisuudet ovat tehneet verkko-oppimisympäristöistä helposti lähestyttäviä joillekin, mutta voivat toisaalta rajata myös paljon potentiaalisia käyttäjiä pois, varsinkin tutkimusyliopistoista.
Tutkimusyliopistoissakin on paljon kursseja jotka perustuvat suljetun luokkahuoneen ja roolitetun opetuksen/oppimisen malliin, mutta paljon myös opetusta joka muistuttaa luonteeltaan enemmän tutkimusryhmän ryhmätyöskentelyä. Tuo työskentely on vielä yleensä luonteeltaan avointa tai ainakin puoliavointa eli siihen voi liittyä myös yliopiston ulkopuolisia jäseniä. Eli käytännössä Moodlen kaltainen verkko-oppimisympäristö lakkaa toimimasta silloin kun materiaaleja ei tuota enää vain opettaja (tai opiskelijat opettajan tehtävänannosta) tai viimeistään silloin kun näitä materiaaleja pitäisi myös voida julkaista tai jakaa yliopiston ulkopuolisille käyttäjillekin.
Voisiko opetuksessa käyttää samoja välineitä kuin omassa tutkimustyössäkin?
Toinen ongelma liittyy siihen, että tutkimusyliopistoissa opetusta antavat ihmiset jotka ovat ensisijaisesti tutkijoita. Heillä ei välttämättä olekaan aikaa tai mielenkiintoa opiskella välinettä joka ei sovellu muuhun kuin opetukseen, joka saattaa olla vielä harvemmin kuin kerran lukukaudessa toistuva aktiviteetti. Yksinkertaisetkin toiminnot ovat ehtineet unohtumaan kurssien välillä. Pahimmillaan verkko-oppimisympäristöstä on tutkimusvapaan aikana julkaistu jo uusi versio, jolloin opetus alkaa aina välineen käytön (uudelleen)opettelulla. Kysymys kuuluukin: “Voisiko opetuksessa käyttää samoja välineitä kuin omassa tutkimustyössäkin?”
Cambridgen yliopiston ja muutamien muiden aloitteesta on jo vuosia sitten käynnistynyt “Open Academic Environment”-konseptin varaan rakennettu projekti, joka on erinäisten kriisien kautta vihdoin edennyt tilanteeseen jossa ensimmäinen julkaisu on ovella. Sakain sijaan tuotenimenä on nyt Apereo OAE ja kotisivuilta löytyy informatiivisia esittelyvideoita niin itse tuotteesta, projektista kuin konepellin alta löytyvästä teknisestä arkkitehtuurista. Tätä projektia kannattaa seurata!