Yksi viime aikojen käsitetrendejä opetusteknologian alalla on ollut “Flipped classrooms” (tai Flip/Reverse teaching ) mikä tarkoittaa suurinpiirtein sitä, että oppimateriaaleihin tutustuminen tehdään itsenäisesti omalla ajalla ja luokkaan kokoonnutaan sitten opettajan johdolla jäsentelemään opittua. Kuulostaa oikein raikkaalta ajatukselta, varsinkin kun oppimateriaalia on nykyään valtavasti tarjolla avoimissa verkoissa perinteisten kirjastojen lisäksi.
Termi on nyt suomennettu “taitetuksi luokkahuoneeksi” ja saanut suomenkielisen esittelynsäkin. Tosin itse suomentaisin termin mieluummin käännetyksi luokkahuoneeksi, koska tuo taittaminen viittaa enemmän halkaisemiseen tai jakamiseen kuin perinteisen opetusparadigman kääntämiseen ympäri tai toisinpäin. Enkä toisaalta nimittäisi sitä ihan opetusteoriaksikaan, raikkaaksi ideaksi kylläkin.
Mutta kun tuota opetuksen kääntämistä miettii korkeakoulukontekstissa, tuntuukin se lopulta hyvin tutulta. Minulla on jopa omakohtaisia kokemuksia lukuseminaareista, joissa laaja aihekokonaisuus opiskeltiin niin, että opettajan alustuksen jälkeen luimme osin yhteisiä ja osin erillisiä lähteitä ja kokoonnuimme opettajan johdolla keskustelemaan niistä. Parhaissa tapauksissa vielä sokraattisin menetelmin.
Tämän päivän lukuseminaaria voidaan tietysti terästää mielekkäästi tieto- ja viestintekniikalla mutta ymmärtääkseni ne ovat kuitenkin tämän päivän opetusohjelmissa verraten harvinaista herkkua. Mutta ehkäpä tuota kääntämistä kannattaa miettiä myös korkeakoulukontekstissa. Esimerkiksi videoidut massaluennot mahdollistavat oppimateriaalien lukemisen “omalla ajalla” mutta miten niiden vuorovaikutteinen käsittely skaalattaisiin suurillekin opiskelijamäärille? Tai entäpä kirjatentit, miten ne käännettäisiin ympäri?
Ja lopuksi, mikä olisi mielestäsi osuvin suomennos termille?