Eduskuntakin voisi kehittää kilpailukykyä kampituksen sijaan

Suomen talouden ja tuotannon kansainvälisestä kilpailukyvystä ollaan huolissaan. Budjettiriihen lähestyessä ja työmarkkinaneuvottelujen ollessa ovella kilpailukyvyn kehittämisen ajatus kiteytyy palkkoihin ja yhteisöveron oikeaan määrään. Muitakin asioita pitäisi kyllä ottaa huomioon. Kansallisen talouden toimivuuteen ja toimeliaisuuden turvaamiseen pitäisi kiinnittää enemmän huomiota.

Julkinen valta on viimeaikoina muutamilla toimillaan vaikeuttanut talouden toimintaa lisäämällä sen kustannuksia huomattavasti. Esimerkkinä mainitsen tässä ajokorttiuudistuksen. Kiinteistöjen energiatodistukset pitää ottaa tarkasteluun myöhemmin.

Ajokorttiuudistusta perustellaan tietenkin muun ohella liikenneturvallisuudella ja se asettaa monen mielestä muutokset kritiikin yläpuolelle. Uudistuksella myös yhtenäistetään ajokorttisäännöksiä Euroopassa. Tavoitteet ovat hyviä, mutta eri asia on mitä uudistuksella saavutetaan.

Uudistus tuo mukanaan merkittäviä uusia kustannuksia, jotka vaikuttavat koko yhteiskuntaan. Niukat voimavarat olisi voitu ajokorttiasioiden sijasta ohjata johonkin muuhun hyödyllisempään puuhasteluun.

Hallituksen esityksessä (HE 212/2010 vp) uusia kustannuksia pidettiin merkittävinä, mutta niitä ei arvioitu rahamääräisesti. Kustannuksia aiheuttavat esimerkiksi ajokortin säännöllinen uusiminen, kuorma-autokortin nostettu ikäraja, kuljettajatutkinnon muutokset ja hinnan nousu sekä erilaiset uudet ja toistuvat viranomaistoimet.

Voimassa olevia ajokortteja on Suomessa 3,61 miljoonaa (Trafi 3.4.2012). Kortin uusimisen arvioidaan maksavan kuljettajalle noin 40–50 euroa yhdeltä kerralta. Jokainen kortti uusitaan keskimäärin ehkä noin kolme kertaa (15/5 vuoden välein) joten uusimisvelvoite maksasi suorina kustannuksina kaikkiaan noin 144–180 miljoonaa euroa korttien ”yhden sukupolven” käyttöaikana. Tätä parempia ja kattavampia laskelmia tarvittaisiin.

Viranomaisten kustannukset lisääntyvät ja poliisin toimintakin keskittyy yhä enemmän ajokorttiasioiden hoitoon. Passi- ja ajokorttiasiat pitäisi nopeasti siirtää pois poliisin vastuulta.

Ajokorttiin oikeuttavan koulutuksen kustannukset ovat oma lukunsa. Nekin nousevat merkittävästi, mikä vaikeuttaa pienituloisten elämää. B-luokan kortin hinnannousuksi on arvoitu hallituksen esityksessä 300 euroa. Jos vuodessa autokoulun suorittaa noin 70 000 B-kortin haluavaa (Taloussanomat 13.6.2012) , olisi lisäkustannus heille noin 21 miljoonaa euroa. Kymmenessa vuodessa sijoitetaan siis autokouluun 210 miljoonaa euroa enemmän yksityisiä varoja, joka on pois muusta kulutuksesta. Kehitys näyttää johtavan myös autokoulujen keskittymiseen suuremmille paikkakunnille, mikä lisää entisestään autokoulun suorittamisen hintaa ja johtaa alueelliseen epätasa-arvoon.

Hallituksen esityksen mukaan liikenneturvallisuus paranisi uudistusten vuoksi, mutta mitään arviota parannusten määrästä ei tietysti voitu esittää. Ajokorttiuudistuksella ei vaikuteta suoraan kuljettajakoulutuksen sisältöön tai toteutukseen, ammattiliikenteen työolosuhteisiin eikä vastaaviin turvallisuuteen vaikuttaviin tekijöihin.

Vahinko on jo tapahtunut, sillä lainsäädännössä ei oteta koskaan ”taka-askelia” eli sääntelyä ei pureta. Sitä voidaan käytännössä vain lisätä.

Liikenteen julkisen hallinnon kasvu on syytä pysäyttää välittömästi. Turvallisuuteen pitää pyrkiä muilla keinoilla. Kun kritisoin tässä yhteiskunnan varojen ohjaamista liikenteen hallintoon, niin on turha puhua ideologisesti talouden ylivallasta (lisääntyvät kustannukset) hyviä arvoja (liikenneturvallisuus) vastaan. Liikennehallinnon lisääntyvät kustannukset ja yhteiskunnan voimavarat olisi voitu ohjata vaikkapa nuorten syrjäytymisen vastaiseen työhön, vanhusten hoidon kehittämiseen, poliisin tekemään turvallisuutta tukevaan työhön tms. Mutta kun ei, niin ei.

Vertailutestissä Suomen julkinen terveydenhuolto

Suomalainen yksityinen vakuutusyhtiö perusti oman sairaalan välttääkseen hoitoon pääsyn viipymisestä aiheutuvia kustannuksia. Eikö hoitotakuun pitänyt ratkaista tämä asia? Kertooko sairaalan tulevaisuus jotakin suomalaisesta julkisesta terveydenhuollosta?

Asiasta uutisoitiin vuoden 2012 keväällä ja sairaala aloitti toimintansa 2. tammikuuta 2013. Uutisointi herätti ajatuksia.

Pohjola Vakuutus Oy:n toimitusjohtaja Jouko Pölönen esitteli 25. lokakuuta 2012 Omasairaalan ajatusta ja sen perustamiseen johtaneita syitä Pohjola-talossa. Esityksen mukaan Pohjola korvaa vakuutuksenottajien hoitokuluja vuosittain noin 150 miljoonalla eurolla ja ansionmenetyksiä 115 miljoonalla. Hoitoketjun tiivistäminen on sekä yhtiön, asiakkaiden, työnantajien ja kansantalouden etu. Omasairaalan avulla on pyrkimys saada ihmiset nopeasti hoitoon, terveiksi ja töihin. Vakuutusyhtiö ottaa näin hoidosta kokonaisvastuun mikä on uutta. Yksityisiä sairaaloita on toki ollut aiemminkin.

Eikö hoitoketjusta huolehtimisen pitäisi olla myös julkisen terveydenhuollon asia ja miksi yhtiö ryhtyy samaan hommaan itse? Toki sairaalan perustaminen voi olla kannattavaa ihan liiketaloudellisestikin, mutta voin ymmärtää myös, että ihmisen hoitoon liittyvien toimenpiteiden keskittäminen yhden toimijan käsiin voi säästää aikaa, vaivaa ja rahaa. Toiminnan luotettavuuden takuuna voisi olla oma taloudellinen riski normaalin valvonnan lisäksi.

On hieno ajatus toimia itsenäisesti ongelmien voittamiseksi. Tällä kertaa toimitaan valtavirtaa eli ulkoistamista vastaan. Onko joskus järkevää ottaa asia itse hoidettavaksi? Sillä voisi välttää monenlaisia kustannuksia, kuten vieraiden liikevoitot, sopimuksenteon ja kumppanin valvonnan kustannukset, koordinaation kustannukset jne. Näitä nimitetään transaktiokustannuksiksi, mutta niitä ei yleensä ole tapana laskea.

Tiedotusvälineiden kautta on levinnyt satunnaisesti tietoa hoitoon pääsyn odottelun aiheuttamista vaikeuksista. Julkisen vallan reaktio oli hoitotakuu eli lakisääteiset hoitoon pääsyn määräajat (linkki). Asiasta säädetään terveydenhuoltolain (1326/2010) 6 luvussa. Lainsäädännön vaikutukset eivät ole vakuutusyhtiön mielestä nähtävästi olleet riittäviä. Asia on otettu nyt vakavasti yksityiselläkin sektorilla.

Jos vakuutusyhtiön oman sairaalan toiminta osoittautuu menestykseksi, osoittaako se, että julkinen terveydenhuolto on tehotonta ja se pitäisi ottaa yksiin käsiin?

Julkisten palvelujen laatu ja pöytäkirja N:o 26

Julkisten palvelujen laadun säilyttäminen on nykykeskustelun valossa Suomessakin tärkeä asia. Eurooppalaisesta näkökulmasta katsottuna palvelujen laadusta vastaavat lähtökohtaisesti jäsenvaltiot itse. Eurooppalaiseen lainsäädäntöön on kuitenkin viimeisessä perussopimusten uudistuksessa tuotu työkalut julkisten palvelujen laadun valvontaan!

Perussopimusta vastaavalla hierarkkisella tasolla ja vastaavilla oikeusvaikutuksilla on nyt pöytäkirja N:o 26, joka koskee yleistä taloudellista etua koskevien palvelujen yhteisiä arvoja.

Varsovassa pidettiin 10.–12. lokakuuta 2012 kansainvälinen symposium julkisten palvelujen tuottamisen laadusta – Providing high-quality Public Services in Europe based on the values of Protocol 26 TEU and TFEU. Järjestävä organisaatio oli CESI – Europe Academy eli itsenäisten eurooppalaisten ammattiliittojen koulutusorganisaatio.

Symposiumissa puhuneiden eurooppalaisten asiantuntijoiden yhteinen kanta tuntui olevan, että pöytäkirjan mainitsemia arvoja tulee ryhtyä ajamaan sisään kansallisiin palveluihin, elleivät ne jo siellä ole. Esiin nostettuja arvojahan tuossa pöytäkirjassa ovat:

  • kansallisten, alueellisten ja paikallisten viranomaisten keskeinen asema ja laaja harkintavalta tarjota, tilata ja järjestää yleistä taloudellista etua koskevia palveluja siten, että ne vastaavat mahdollisimman hyvin käyttäjien tarpeita;
  • yleistä taloudellista etua koskevien eri palvelujen väliset erot ja erot käyttäjien tarpeissa ja mieltymyksissä, jotka voivat johtua erilaisista maantieteellisistä, yhteiskunnallisista tai kulttuurisista tilanteista;
  • korkea laadun ja turvallisuuden taso sekä kohtuuhintaisuus, yhdenvertainen kohtelu sekä yleisen saatavuuden ja käyttäjien oikeuksien edistäminen.

Näistä viimeisen kohdan kuusi ominaisuutta määrittävät palvelun laatua.

Yleistä etua ja yleistä taloudellista etua koskevilla palveluilla voidaan tarkoittaa varsin monenlaisia julkisia palveluja. Itse korostin tilaisuudessa palvelujen tosiasiallisen ja yhteiskunnallisen luoteen merkitystä tarkasteltaessa laatua. Jotkut palvelut ovat yleisen edun mukaisia esimerkiksi niiden hyödyllisyyden vuoksi. Positiiviset ulkoisvaikutukset ovat merkittäviä vaikkapa perusopetuksessa tai rokotusohjelmissa. Lisäksi voimme päättää kollektiivisesti, että tietyt palvelut ovat yleisesti hyödyllisiä ja kaikkien tulee päästä niihin käsiksi. Tällainen palvelu on esimerkiksi yleispalveluksi laskettava laajakaistayhteys.

Maailman muuttuessa joudumme yhä uudelleen perustelemaan yleisten palvelujen asemaa ja tärkeyttä. Pöytäkirja 26 voi antaa välineitä asiasta käytävään keskusteluun, vaikka oikeudellisen velvoittavuuden merkitys jäisikin vähäiseksi.

KS