Ylioppilaskuntamme yhteisiä asioita hoitaessaan saa samalla varsin kätevän oppitunnin toimimisesta ryhmissä. Etnografisesti havaittu kehityskulku on se, että alkuaikojen puhdasotsaisista ylioppilaskuntapäättäjistä tulee lopun aikojen kuluneita pelureita. Kehitykseen menee yleensä pari vuotta. Tämä johtuu siitä, että ylioppilaskunnan hierarkia on suunniteltu siten, että se läpikäydään portaittain aina korkeammalle siirtyen. On siis tärkeää valita ajoissa oma urapolkunsa ja sitä [...]
Myös sitoutumaton Sitoutumaton vasemmisto järjestönä siirtyi aikaan, jossa monet sen aktiivit ja lukuisat muut järjestöt ovat jo pitkään eläneet: Sitvas avasi oman blogin. Blogi on laina englannin vastaavasta sanasta, joka puolestaan on lyhyempi versio weblogista. Weblogit olivat alun perin usein päivitettäviä www-sivuja, joille kasattiin esimerkiksi linkkejä kiinnostavasta aiheesta. Nykyisin blogi ja nettipäiväkirja ovat käytännössä synonyymeja, [...]
Helsingin yliopiston ylioppilaskunnassa on ainakin vuoden 2003 lopulta asti keskusteltu vapaiden ohjelmistojen käyttöönottamisesta. Onhan älytöntä, että ylioppilaskunta, joka on julkisoikeudellinen yhteisö, maksaa ulkomaisille softafirmoille lisenssimaksuja ohjelmista, jotka saisi hankittua ilmaiseksi ja jättää tukematta kotimaista tuotantoa ja työllisyyttä palvelujen muodossa, kouluttaa toimijoitaan sitoutumaan tiukemmin samojen kaupallisten toimijoiden tuotteisiin ja käyttää suljettuja tiedostomuotoja, jotka eivät mitenkään itsestäänselvästi [...]
En ole koskaan kirjoittanut blogiin. Nyt jännittää. Kuinka muotoilla ajatuksia julkisesti, ja miksi? Kun minut valittiin Sitvasin varaedariksi, päätin valita kaksia asiaa, joille yritän tehdä jotain: bändit ja lehdet. Perustimme Helmutin http://www.helsinki.fi/jarj/helmut/. Helmutin hyvien puhujien ansiosta saimme HYYn edustajistossa puserrettua parkkipaikkojen lähettyville neljä bändikämppää. Lehdistä kirjoitan uunituoreessa Toimenpiteessä http://www.helsinki.fi/jarj/sitvas/toimenpide/index.html Uusimpien tietojen mukaan Leppätalolle on tulossa [...]
Kirjoittanut
|
Kuuluu luokkaan sitvas
|
HYYn vihreät ja HYAL ovat tehneet selkoa viime päivien tapahtumista HYYssä. Parkkipaikkakärvistelyn välissä vietin Sitvasin ja HyVin tyyppien kanssa muutaman päivän Pietarissa. Sitvas ja HyVi olivat matkalla Pietarissa 1.-4. syyskuuta. Menomatka tehtiin bussilla, joka kiersi ostoskeskuksen Itä-Helsingissä ja Haminan Lidlin. Osa matkatovereistamma hankki mukaan mm. pesuainetta ja keräkaalia. Sitvas-HyVi-seurue käytti hyväkseen rekkakuskien käymälää. Muutama reissaaja [...]