Sitoutumaton vasemmisto on myöntänyt Mikael Lilius -solidaarisuuspalkinnon perussuomalaisten Nuivalle vaalimanifestille. Toista kertaa myönnettävä palkinto annetaan vuosittain henkilölle tai yhteisölle, joka on parhaiten onnistunut yhdistämään oman edun ajamisen solidaarisuusretoriikkaan ja näennäiseen heikommista välittämiseen.
Nuivan vaalimanifestin allekirjoittaneet kunnallispoliitikot, nimekkäimpänä Jussi Halla-aho, vaativat kehitysavun lopettamista ja pyrkivät luomaan mielikuvaa kärsivästä suomalaisesta enemmistöstä, jonka selkänahasta herrat riipivät rahat kehitysapuun ja maahanmuuttajien kotoutukseen.
“Köyhyysrajan alapuolella elävien 700 000:n suomalaisen asema ei parane maahanmuuttajia ja kehitysapua vainoamalla,” kommentoi Sitoutumattoman vasemmiston puheenjohtaja Pekka Tolvanen. “Mikäli ihmisten asemaa todella haluttaisiin parantaa, täytyisi lähtökohdan olla todellisissa tarpeissa ja ongelmissa – ei valheellisissa uhkakuvissa.”
Erityisesti Lilius-palkinnon arvoista on laajan yhteiskunnallisen näkemyksen puute. Allekirjoittajille maahanmuuton kritiikki on lähtökohta sinänsä – manifestissa lähdetään liikkeelle ratkaisusta, ei ongelmista ja suomalaisen köyhyyden syistä.
“Kotimaan ongelmat sälytetään manifestissa muun maailman niskoille. Tyytymätön vähemmistö esiintyy enemmistön äänitorvena yrittäen vetää mattoa vähäosaisten alta. Tosiasiassa valtaosa suomalaisista pitää kehitysapua tärkeänä.” Tolvanen summaa.
Kommentteja: 6
..and nobody cares.
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/2297024/nuivalle-manifestille-%E2%80%9Dsolidaarisuuspalkinto%E2%80%9D
Missähän pussissa tämänkin kirjoituksen tekijät ovat asuneet?
Herätys!
Kovasti kiitoksia tästä palkinnosta.
Mitä muuten tarkoitetaan, että pyrimme luomaan mielikuvaa kärsivästä suomalaisesta enemmistöstä?
Vasemmisto on aivan pihalla. Saatte syyttää itseänne kannatuksenne romahtamisesta.
Miten selitätte, että 16 vuotiaasta lähtien työelämässä olleena kyllästyin verojen maksamiseen 22 vuotiaana ja lopetin työt 1,5 vuodeksi. Suurimpana syynä päätökseeni oli sosiaalipummit joita näin päivittäin mm. Malmin asemalla. En halunnut enää rahoittaa mielestäni huonoa kehitystä. Hankkiuduin itsekin sossun luukulle ja ilmoitin että aion olla työttömänä ja aloitin opiskelun. Tähän en saanut tukea sossusta, enkä muualtakaan. Vuokraan ei ollut rahaa, saati koulukirjoihin. Malmin sossusta maahanmuuttajat tulivat tyytyväisen näköisenä ulos. Heillä oli rahaa ruokaan ja asumiseen, vaikka eivät olleet ikinä maksaneet penniäkään veroja. Masennuin.
Tuona ajan jaksona vahvistui käsitykseni, jonka mukaan vasemmisto on lopullisesti vieraantunut perusduunarin tarpeista. Nykyään olen jälleen työelämässä, mutta tästä ei kuulu kiitos vasemmistolle, vaan nykyhallitukselle, joka on osin hyvän talouskasvun ansiosta alentanut verotusta. Vaikka kannatan tällä hetkellä PS:ää en epäile antaa kiitosta muillekaan heidän sitä ansaitessa.
Vasemmiston puheista kuuluu jopa ylimielisyys äänestäjää kohtaan. Valtaosa suomalaisista vastustaa nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa. Siitä huolimatta että lehdistö ja isot puolueet ovat tehneet kaikkensa aivopestäkseen vaalikarjan. Mitä kehitysapuun tulee, valtaosa vastustaa sitäkin viimeistään siinä vaiheessa kun tajuavat että 0,5 tai 0,7% bkt:stä ei ole vähän, vaan paljon. Sehän on suunilleen saman verran, kuin mitä KELA 2006 maksoi työttömyysturvaa. Eikö niin?
Omalta kohdaltani voin kertoa, että parasta lääkettä masennukseen on J. Halla-ahon kirjoitusten lukeminen.
Maahanmuuttokriittisten kirjoitusten lukeminen on terapeuttista syystä että niitä lukemalla ja PS:n kannatuksen nousua seuraamalla voi huomata vihdoinkin (odotettu vuodesta 1990) valoa tunnelin päässä.
Jos vasemmisto haluaa, se voi toki pyytää kansalaisilta nöyrästi anteeksi hölmöilyjään ja armotonta rahan tuhlaamista. Tämän anteeksi pyynnön voi joku vielä nyt hyväksyä. Ei ehkä enää 2020. Jos nykylinja jatkuu, silloin vihreitä kannattaa 2,5%, sdp:tä 1,5% ja vasemmistoliittoa joku 0,5%.
Manifestissa mainittu totuuskomissio tulee ja paljastaa loputkin hölmöilynne (kuten sen paljonko moku-utopia on niellyt veronmaksajien rahaa 20 vuodessa), myös Stasi-vakoojien nimet julkistetaan. Joten en yhtään ihmettele, että persujen kannatuksen noususta riittää itkijöitä. Monella on luurankoja kaapissa…