Kaupallinen yliopisto Miltä tuntuisi istua luennoilla sponsoreiden mukaan nimetyissä saleissa? Entä kun professuuritkin on nimetty ja aineet valittu lahjoittajien toiveiden mukaan? Yliopistojen kaupallistuminen etenee. Sitoutumaton vasemmisto nimesi perjantaina 25.3 uudestaan keskustakampuksen luentosaleja. Nimensä kunniapaikalle saivat esimerkiksi Stockmann, Patria ja Kokoomus. Mukaan oli poimittu eri tavoin yliopistojen kaupallistumiseen ja opiskelijoiden arkeen vaikuttavia tahoja. Sitvas haluaa yliopiston [...]
Viime syksynä uuden yliopistolain vastainen liikehdintä alkoi Vanhan valtauksen työryhmästä, jossa puhuttiin unelmista. Lähdimme liikkeelle siitä, millaisessa yliopistossa haluaisimme opiskelle ja toimia. Sitvasin vaaliohjelman ensimmäinen osa tarjoaa palasia tällaisen yliopiston rakentamiseen. Yliopisto on autonominen tiedeyhteisö, jonka jäsen myös opiskelija on. Yhteisössä päätökset tehdään demokraattisesti kaikkia kuunnellen ja hierarkioita vältetään. Yliopistossa on tilaa omien kiinnostuksenkohteidensa etsiskelyyn [...]
Ylioppilaskuntamme edustajistovaalit pidetään 3.-4.11. Sitvasin vaaliohjelma julkaistiin pari viikkoa sitten HYYn avajaiskarnevaaleilla samaan aikaan Toimenpide-lehtemme kanssa. Toimenpiteen voit lukea paperisena tai pdf-versiona. Vaaliohjelman taas löydät Toimenpiteen keskiaukeamalta tai vaalisivuiltamme. Koska vaaliohjelma on kuitenkin jo tilan säästämiseksi hyvin tiivistettyä tekstiä, tämä sarja kertoo, mistä siinä on kyse. Ensimmäinen osa kertoo, miksi vaaliohjelman rakenne on mikä on [...]