Alpakka-gate – Tarkoitus pyhittää keinot?

Kuva: Pixabay.com/U. Leone, public domain

Itsenäisyyspäivän puhuttanein poliittinen uutinen oli ”itsenäisyysmielisten” 612-mielenosoitus, joka pakotti lasten itsenäisyysjuhlan evakkoon Töölöntorilta. Alpakoista tuli antifasismin symboleita. Olin itsekin varsin pöyristynyt siitä, että lastentapahtuma joutuu väistymään uusnatsismiin linkittyneen 612-mielenosoituksen tieltä.

Pian alettiin huhuta tapahtuman perimmäisistä motiiveista. Linnanjuhlissa Jussi Halla-Aho esitti, että lastentapahtuma oli sabotaasiyritys 612-mielenosoitusta kohtaan. Pidin ajatusta järjettömänä, semminkin kun tapahtuman järjestäjät kiistivät väitteet siitä, että tapahtuman oli tarkoitus estää 612-mielenosoitus. Pormestari Jan Vapaavuori ehti kutsua päällekkäisyyksiä valitettavaksi kömmähdykseksi. Näytti siltä, että tapahtumien päällekkäisyys ei ollut tarkoituksellista, vaan informaatiokatkoksen seurausta. Lastentapahtumalle luvan myönsi kaupunki vain viikkoja ennen itsenäisyyspäivää, kun taas 612-mielenosoittajat olivat tehneet ilmoituksen poliisille vuotta aikaisemmin. Poliisi ja kaupunki eivät oleet kommunikoineet keskenään, joka johtui tapahtumien erilaisesta luonteesta: 612 oli mielenosoitus, lastenjuhla oli maanomistajan luvalla järjestettävä tapahtuma. Lopulta poliisi päätti, että lastentapahtuma joutuu väistymään, sillä kokoontumislain 10 §:n 1 momentin mukaan etusija on ilmoituksen ensimmäisenä tehneellä järjestäjällä. En ota kantaa siihen, toimiko poliisi oikein siirtäessään lastenjuhlan toisaalle.

Uutisissa kuultiin yllättyneitä ja huolestuneita vanhempia, jotka halusivat vain järjestää lapsille hauskat juhlat. Uusimpien tietojen valossa näyttää siltä, että ainakaan tapahtumaa järjestäneellä Aleksi Pahkalalla ei ollut puhtaat jauhot pussissa. Heikki Eskola julkaisi blogissaan kuvakaappauksen Pahkalan kirjoittamasta tekstistä 16.11. suljetussa Facebook-ryhmässä. Paljastuneista tiedoista uutisoivat sekä HS että MTV.

Tässä artikkelissa analysoin Pahkalan kirjoitusta suljetussa Peli poikki!-jengin -Facebook-ryhmässä. Kiinnitän erityistä huomiota tekstistä nouseviin itsearvoihin ja välinearvoihin. Haluan todeta, että monille tapahtumaa järjestäville lastenjuhlan järjestäminen on ollut itseisarvo ja he ovat olleet mukana vilpittömin sydämin. Haluan tuoda esiin myös oman poliittisen kantani: olen vihervasemmistolainen feministi.

Mitä ja milloin

Aloitan muutamilla kronologisilla huomioilla.

612-ryhmä ilmoittaa järjestävänsä mielenosoituksen Töölöntorilla (soihtukulkue) vuoden 2016 itsenäisyyspäivän jälkeen.

Tukkutori myönsi lastentapahtumalle luvan 14.11. Lastentapahtumaa on siis suunniteltu ja siitä on ilmoitettu ennen Pahkalan kirjoitusta suljetussa ryhmässä.

Pahkala julkaisee 16.11 kirjoituksen Peli Poikki! -jengin suljetussa Facebook-ryhmässä. Kirjoituksessa mietitään, miten 612-mielenosoitukseen vastataan ja toisaalta kerrotaan lastentapahtumasta.

Pahkala soittaa poliisille 28.11, ”jolloin selvisi” että poliisi on myöntänyt 612-mielenosoitukselle luvan kokoontua samalla torilla samaan aikaan kuin lastentapahtuman on määrä kokoontua.

Pahinta lääkettä natseille – argumentaatioanalyysi Pahkalan tekstistä

Pahkalan kirjoitus Peli Poikki! -jengin suljetussa ryhmässä on hänen omaa pohdintaansa itseäisyyspäivän juhlallisuuksien järjestämisestä, eikä se kuvaa lastenjuhlan järjestäjien aikomuksia tai motiiveja yleisellä tasolla. Lastentapahtumaa on suunniteltu jo ennen Pahkalan kirjoitusta. Pahkala aloittaa kertomalla, että esittää tässä omia ajatuksiaan ”itsenäisyyspäivän juttuihin Helsingissä.” Pahkala kertoo ensin myönteiseen sävyyn, kuinka Helsingin kaupunki edistää eri kulttuurien ja uskontojen myönteistä rinnakkaiseloa itsenäisyyspäivän erilaisissa tapahtumissa. Aloituksen tarkoitus on kuvailla, minkälaisia hyviä tapahtumia ollaan jo järjestämässä, jonka jälkeen Pahkala kertoo mitä hyvää hän haluaisi kontribuoida itsenäisyyspäivän juhlintaan.

”Henkilökohtaisesti olen miettinyt, että kaiken huomion keskittäminen pois 612- ja ”kohti vapautta” (lol) -miekkareista voisi olla paras keino ignoorata äärioikeiston hommat täysin ja kiinnittää median ja muun jengin huomio ihan muuhun. Poliisi tullee ohjaamaan molemmat miekkarit ihan muualle kuin miekkareilla on tarkoitus mennä.”

Pahkalan kaavailemat hyvät päämäärät itsenäisyyspäivän juhlintaan ovat ensinnäkin (1), mediahuomion siirtäminen pois 612-kulkueesta ja muista äärioikeiston mielenosoituksista ja toiseksi (2), mediahuomion keskittäminen muuhun. Pahkala ennakoi, että poliisi tulee siirtämään mielenosoituksen jo ilmoitetulta reitiltä (joka palvelee molempia päämääriä). Seuraavaksi Pahkala esittää keinon toteuttaa ideansa:

Lapsille ei ole oikein ollut mitään kunnollista vielä tarjolla, siksi ”huolestuneet töölöläiset” -ryhmä yrittää pikakaistalla varata Töölöntoria hyvän tuulen tapahtumaan klo 17-20, jonne tulee alpakoita halittavaksi ja kaikkea muuta söpöä. Silloin Töölöntorilla ei voi kokoontua mielenosoitukseen.

Tässä argumentissa pihvi tarjoillaan viimeisenä: ”Silloin Töölöntörilla ei voi kokoontua [612-] mielenosoitukseen.” Päämääränä on estää 612-mielenosoituksen kokoontuminen Töölöntorilla. Lastentapahtuman järjestäminen on keino saavuttaa kyseinen päämäärä. Näin esitettynä 612-mielenosoituksen siirtäminen on itseisarvo ja lastentapahtuman järjestäminen välinearvo.

On kuitenkin todennäköisintä, että itseisarvoja on kaksi: sekä 612-mielenosoituksen siirtäminen Töölöntorilta, että lastentapahtuman järjestäminen. Lastentapahtuman suunnittelijoiden tarkoituksena on epäilemättä ollut turvallisen tapahtuman järjestäminen lapsille.

Jos toisaalta on haluttu järjestää lastentapahtuma ja toisaalta vastustaa äärioikeistoa, näyttäisi siltä, että ainakin Pahkalan ajattelussa nämä kaksi päämäärää muodostavat toisaan tukevan parin. Molemmat itseisarvot palvelevat samaa päämäärää: mediahuomio siirtyy 612-mielenosoituksesta johonkin aivan muuhun, eli iloiseen lastentapahtumaan ja Töölöntori vapautuu lastentapahtuman käyttöön. Pahkala näyttää ajattelevan, että tietenkin lapset menevät natsien edelle: Töölöntorille saadaan hyvänmielen tapahtuma ja 612-mielenosoitus joutuu kokoontumaan muualla. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla! Vaikka lastentapahtuman järjestäminen olisi itseisarvo lasten viihtymisen kannalta, se on myös välinearvo 612-mielenosoituksen siirtämisen kannalta. Pahkala jatkaa:

”Alpakkakontakti on jo kaiketi, mutta ehkä tarvitsisimme jos saadaan tori varattua lastentapahtumalle, niin hieman puuhakäsiä ideointiin. Vahingossa taitaa tosiaan olla samaan aikaan, kun 612-marssi olisi kokoontumassa, mutta mikään vastamielenosoitus tämä ei ole – haluamme Töölöön kivaa lapsille ja alpakoita halittavaksi jengille.

Älkää pliis vielä kertoko näistä asioista julkisesti, mutta kommentoikaa ihmeessä. Tähän alle. Minä ja muutama muu olemme miettineet, että ignoraus voisi olla natseille pahinta lääkettä tänä itsenäisyyspäivänä.”

Lause, ”vahingossa [lastentapahtuma] taitaa tosiaan olla samaan aikaan [kuin 612-mielenosoitus]”, on falski. Pahkala suunnittelee nimenomaan tahallisesti samanaikaista tapahtumaa, jonka funktio on siirtää 612-mielenosoitus toisaalle ja kääntää mediahuomio lastentapahtumaan. Pahkala toteaa, että lastentapahtuma ei ole vastamielenosoitus. Tämä on erittäin tärkeää ja totta. Mikäli Töölöntorilla olisi järjestetty vastamielenosoitus ja ilmoitettu siitä poliisille, poliisi olisi mitä luultavimmin siirtänyt vastamielenosoituksen toisaalle (koska se olisi ilmoitettu myöhemmin). Lastentapahtumalle haettiin lupaa maanomistajalta, eli Helsingin kaupungilta, jonka kanssa sopimus tehtiin. Pahkala näyttää ajattelevan, että maanomistajan kanssa tehty sopimus on sitovampi, kuin pelkkä ilmoitus mielenosoituksesta poliisille. Mielenosoitusta varten ei tarvitse tehdä sopimuksia, ilmoitus poliisille riittää.

Lastentapahtumaa järjestävä Pahkala näyttää järkeilleen asian niin, että maanomistajan kanssa tehtyyn sopimukseen perustuva lastentapahtuma siirtää 612-mielenosoituksen toisaalle. Mikäli oli järjestetty pelkkä vastamielenosoitus, se ei olisi pakottanut 612-mielenosoitusta toisaalle, eikä toisaalta kääntänyt mediahuomiota positiivisiin asioihin, vaan kärki olisi pysynyt uusnatseissa. Näin ollen lastentapahtuma on sekä sisällöltään että sopimisluonteeltaan tehokkain keino vastustaa 612-mielenosoitusta: huomio siirtyy uusnatseista lastenjuhlaan ja 612-mielenosoitus joutuu fyysisesti siirtymään muualle.

Niinpä uutisissa esiintynyt yllättynyt vanhempi Pahkala oli pikemminkin yllättynyt siitä, että hänen suunnitelmansa ei toiminut: 612-mielenosoitusta ei siirretykään muualle lastentapahtuman tieltä, siitä huolimatta, että heillä oli sopimus maanomistajan kanssa. Pahkala kertoo itse soittaneensa poliisille 28.11 ilmoittaakseen lastentapahtumasta: ”Viime maanantaina soitin poliisille ja meille selvisi, että he taas ovat myöntäneet 612-mielenosoitukselle luvat. Alkoi ihmettely.” Pahkala soitti poliisille tietäen, että 612-mielenosoitus on määrä järjestää Töölöntorilla. Pahkalassa ihmetystä on voinut herättää korkeintaan se, että poliisi ja kaupunki eivät ole kommunikoineet keskenään.

Huolestuneet vanhemmat mediassa

Pahkalan kirjoituksessa 612-mielenosoituksen vastustaminen ja lastentapahtuman järjestäminen kietoutuvat yhteen. Helsingin Sanomien jutussa Pahkala ihmettelee, että lastentapahtumasta ja alpakoista ”kuitenkin tuli issue”, vaikka sellaiseksi tapahtuma on Pahkalan kirjoituksen perusteella suunniteltu. Lastentapahtuman järjestämisellä oli kaksi päämäärää. Mediahuomion kääntäminen uusnatseista positiivisiin asioihin, eli tässä tapauksessa lastenjuhliin ja 612-mielenosoituksen siirtäminen pois Töölöntorilta.

Mediassa päällekkäisiä tapahtumia käsiteltiin aluksi vahinkona, valitettavana kömmähdyksenä poliisin ja kaupungin välisessä kommunikaatiossa. Järjestävä taho, Pahkala mukaanlukien, ei tehnyt mitään korjatakseen tätä väärinkäsitystä. Lastenjuhlia järjestävän tahon moraalinen velvollisuus olisi ollut kertoa, että haluamme vastustaa äärioikeistoa ja haluamme kaupunkitilan omaan käyttöömme ja siksi järjestämme lastenjuhlat tietoisena 612-mielenosoituksesta. Näin ei tehty. Äärioikeistolaisissa piireissä alkoi kiertää huhuja siitä, että lastentapahtuma olisi salaliitto 612-mielenosoitusta vastaan, joka HS:n Nyt-liitteessä torpattiin. Samaan aikaan julkisuudessa esiintyivät huolestuneet vanhemmat. Vaikutti siltä, että lastentapahtumaa järjestäneet eivät tienneet 612-mielenosoituksesta ja sijaiskärsijöiksi joutuvat viattomat lapset. YLE:n kysyessä mihin töölöläisvanhemmat aikovat tapahtuman siirtää, Pahkala vastasi:

”Minä ja pari muuta vanhempaa mietimme sitä tänä iltana, kun juuri saimme lapset nukkumaan. Syömme sipsejä ja mietimme, että mitä tässä tehdään.”

Pahkalan kommentti on omiaan maalaamaan kuvaa huolestuneesta isästä, joka haluaa vain parasta lapsilleen. Samaisessa YLE:n haastattelussa Pahkalalta kysytään suoraan, oliko tapahtuman tarkoitus olla vastamielenosoitus, jonka Pahkala pontevasti kieltää ja toteaa myös, että ”ei käynyt ilmi, että siellä [Töölöntorilla] olisi järjestetty samaan aikaan 612-tapahtuma”. Molemmat väitteet ovat teknisesti totta. Tapahtuman ei ollut tarkoitus olla vastamielenosoitus. Kaupunki ei ilmoittanut 612-mielenosoituksesta töölöläisvanhemmille. Silti, molemmat väitteet ovat moraalisesti kyseenalaisia. Lastentapahtuma oli vastamielenosoitusta tehokkaampi tapa kääntää mediahuomio toisaalle ja pakottaa 612-mielenosoitus pois Töölöntorilta. Kaupunki ei ilmoittanut Pahkalalle 612-mielenosoituksesta Töölöntorilla, mutta Pahkala tiesi siitä jo ja valitsi Töölöntorin juuri siksi.

Pahkala on sittemmin jakanut Facebook-seinällään ”Töölön lapselliset” -ryhmän tiedotteen, jossa kiistetään, että lastentapahtuman tarkoitus olisi ollut estää 612-mielenosoituksen kokoontuminen. Tämäkin on totta, teknisesti. Lastentapahtuman tarkoitus ei ollut estää 612-mielenosoituksen kokoontumista, vaan siirtää se toisaalle. On varsin todennäköistä, että muut järjestäjät halusivat keskittyä vain lastenjuhlan järjestämiseen. Pahkala on myös julkaissut tekstin, jossa hän yhä pontevasti kiistää lastentapahtuman olleen vastamielenosoitus ja toteaa, että kaupunki halusi lastentapahtuman torille. Nämä kaikki lausumat ovat teknisesti totta, mutta kaukana suoraselkäisyydestä. Näin Pahkala vastasi YLE:n kysymyksiin:

Oliko tapahtuman tarkoitus olla vastamielenosoitus 612-kulkuetta vastaan, Aleksi Pahkala?

– Ei pidä muuten ollenkaan paikkansa. Ei tässä väitteessä ole mitään perää.

Kävikö järjestäjillä mielessä, että torilla on kokoontunut itsenäisyyspäivänä useana vuonna peräkkäin 612-soihtukulkue?

– Kaupungilta kerrottiin, että Töölöntori on vapaa. Ei käynyt ilmi, että siellä olisi järjestetty samaan aikaan 612-tapahtuma.

Teknisesti totta, moraalisesti kyseenalaista. Pahkalan antamat lausunnot eivät ole rehellisiä, mutta on muistettava, että tämä pätee vain hänen lausuntoihinsa. Emme voi varmasti tietää muiden järjestäjien päämääristä ja taustatiedoista.

Äärioikeisto, uusnatsit ja 612-mielenosoitus

612-mielenosoitus ei ole mikä tahansa itsenäisyyttä arvostavien huolestuneiden kansalaisten kulkue, vaan sen juuret ja keskeiset toimijat ovat linkittyneet uusnatseihin. Soihtukulkueeksi kuvatun mielenosoituksen tarkoitus on salonkikelpoistaa äärioikeistolaista ajattelua ja naamioida sen kannattajat kunniallisiksi, isänmaallisiksi kansalaisiksi. Uusnatsit käyttävät veteraaneja ja itsenäisyyspäivää keppihevosena oman aatteensa edistämiseksi. Kulkue on omiaan hämärtämään kansalaisten käsitystä isänmaallisuudesta ja natsismista. Hämärtämisen seurauksena pienistä myönnytyksistä on helpompi siirtyä yhä suurempiin, jolloin käsitys kaikkien ihmisten yhtäläisistä ihmisarvoista ja oikeuksista alkaa murentua. Tällaisia pyrkimyksiä ovat esimerkiksi pakolaisten kuvaaminen väkivaltaisina, islamin leimaaminen pahaksi, maahanmuuttajia puolustavien naisten leimaaminen suvakkihuoriksi ja niin edelleen – kaikki huolestuneisuuden ja isänmaallisuuden nimissä. Keskeistä toimintastrategiassa on totuuden hämärtäminen esimerkiksi valeuutisten keinoin (tunnetuimpana esimerkkinä tästä lienee MV-lehti). Toinen keskeinen piirre on uhrinarratiivin rakentaminen ja vaaliminen: äärioikeisto on omassa maassaan ahtaalle ajettu joukko, jonka tärkeää viestiä suomalaisen identiteetin vaalimisesta ja vihattavien muukalaisten vastustamisesta ei oteta todesta.

Tämänkin vuoksi on äärimmäisen tärkeää, että niin yksilöt kuin yhteisöt, jotka väittävät puolustavansa avointa, suvaitsevaa ja ihmisoikeuksiin sitoutunutta yhteiskuntaa ovat rehellisiä, läpinäkyviä ja avoimia omassa toiminnassaan. Avointa yhteiskuntaa ei voi puolustaa valehtelemalla tai hämärtämällä faktoja. Piiloutumalla teknisesti tosien lausumien taakse Pahkala on väistänyt sen tosiasian, että hän tiesi 612-mielenosoituksesta ja suunnitteli lastentapahtumaa niin, että se siirtäisi 612-mielenosoituksen Töölöntorilta ja kääntäisi mediahuomion lastentapahtumaan.

Äärioikeiston valemediat käyttävät tunnetusti valehtelua, totuuden hämärtämistä ja harhaanjohtamista keinoinaan vakuuttaa kansalaisia heidän aatteensa ylivertaisuudesta. Suvaitsevaa ja tasa-arvoista yhteiskuntaa tulee puolustaa vain totuudellisin argumentein ja kaiken toiminnan suunnittelusta toteutukseen on oltava läpinäkyvää. Uhrinarratiivin rakentaminen ja totuuden hämärtäminen eivät voi toimia avoimen yhteiskunnan rakennuspalikoina. Kukapa ei olisi säälinyt lastentapahtuman järjestäjiä, jotka joutuivat vaihtamaan paikkaa uusnatsien mielenosoituksen alta. Siinä missä Pahkala sovitteli uhrinviittaa uutisten raportoidessa huolestuneista töölöläisistä isistä, on uhrinviitta nyt siirtynyt äärioikeistolle ja he ottavat siitä kyllä kaiken ilon irti.

En ymmärrä, miksi Pahkala ei yksinkertaisesti kertonut, että hän tiesi 612-mielenosoituksesta ja halusi siitä huolimatta varata Töölöntorin lastentapahtumalle. Perusteena olisi varsin hyvin voinut kertoa, että järjestäjät haluavat kaupunginosaansa turvallisen lastentapahtuman äärioikeistolaisen soihtumarssin asemesta. Miksi esittää yllättynyttä, miksi väistellä kysymyksiä teknisesti totuudellisten vastauksen taakse? Paitsi, että on tärkeää millaisia arvoja puolustetaan, on yhtä tärkeää, miten niitä puolustetaan. Toivon, että alpakka-gate herättää rakentavaa, mutta kriittistä keskustelua siinä punavihreässä yhteisössä, johon itsekin kuulun.

TT Ilse Paakkinen

Tuotantoeläinten kärsimys – merkillistä vai merkityksetöntä

Kuva: Pixabay.com/Wow Phochiangrak, public domain

Helsingin Sanomissa uutisoitiin 8.11. Säkyläläisessä luomubroileriteurastamossa mahdollisesti tapahtuneesta eläinsuojelurikoksesta, jossa teuraseläimille aiheutettiin tarpeetonta kärsimystä. Ennen teurastusta tainnuttavan sähköiskun antava vesiallas ei toiminut odotetusti, vaan useita eläimiä joutui viiltokoneeseen tajuissaan. Tällöin viilto saattoi osua lintua väärään paikkaan kuten nokkaan, tai lintu saattoi jopa joutua kalttauskoneeseen elävänä, jolloin se kuoli hukkumalla kuumaan veteen. Kyseinen toiminta oli jatkunut teurastamossa useiden vuosien ajan.

Kiinnitin huomioni uutisessa käytettyyn ilmaisuun “tarpeeton kärsimys”. Sitä käytettiin juridisessa kontekstissa viittaamalla sellaiseen kärsimykseen, joka on eläinsuojelulain näkökulmasta tarpeetonta ja siten aiheena syytteeseen eläinsuojelurikoksesta. Ilmaisu on mielenkiintoinen kuitenkin myös siksi, että se kertoo lakien taustalla olevista moraalifilosofisista taustaoletuksistamme.

Kärsimys kuuluu elämään, oli kyse sitten ihmisen tai eläimen elämästä. Ilmaisu “tarpeeton kärsimys” johtaa kysymään, voidaanko vastaavasti puhua “tarpeellisesta kärsimyksestä” tai ehkä paremmin ilmaistuna ”välttämättömästä kärsimyksestä”? Tämä on moraalifilosofiassa ja teologiassa paljon pohdittu aihe, johon ei ole yksiselitteistä vastausta. Historiallisesti sitä on kuitenkin pohdittu enimmäkseen ihmisen näkökulmasta. Kärsimystä ei voi kokonaan välttää, mutta se voi olla mielekästä. Tällöin se voi jollakin tavalla karaista luonnettamme, tai saada merkityksensä suhteessa elämämme narratiiviin. Voiko eläinten kärsimys sitten olla vastaavasti mielekästä?

Englantilainen teologi ja pappi Andrew Linzey on esittänyt kirjassaan Why Animal Suffering Matters (2009), että ihmisen suhtautumista kärsimykseen helpottaa kyky rationaalisesti ymmärtää koetun kärsimyksen merkityksiä, mutta eläimillä ei tällaista kykyä ole. Mikäli eläimet ovat irrationaalisia, niillä ei ole keinoja rationalisoida kokemaansa kipua, turhautumista tai vapauden riistoa. Tässä mielessä emme siis voisi puhua eläinten kohdalla merkityksellisestä kärsimyksestä niiden omasta näkökulmasta katsottuna.

Linzeyn tulkinta ei kuitenkaan vapauta meitä vastuusta, päinvastoin. Mikäli eläimet ovat vailla rationaalisia kykyjä, ne voivat kokea kärsimyksen vain akuuttina pahana, joka estää niitä toteuttamasta omia intressejään ja elämästä kukoistavaa elämää. Teologina Linzey esittää, että mikäli oletamme, että eläimillä ei ole sielua, ei niiden kokemalle kärsimykselle ole odotettavissa minkäänlaista hyvitystä myöskään tuonpuoleisessa elämässä. Sen vuoksi meidän tulisi ottaa niiden tässä, ainoassa elämässään kokema kärsimys sitäkin vakavammin.

Käyttämällä eläintuotannon yhteydessä ilmaisua ”tarpeeton kärsimys”, oletamme siihen liittyvän myös välttämätöntä kärsimystä. Mikäli uskomme Linzeytä ja ajattelemme linnuilta puuttuvan kyvyn kärsimyksensä merkityksellistämiseen, voimme ajatella kaiken kärsimyksen olevan niiden omasta näkökulmasta yhtä lailla pahaa. Eläinkuvaamme sisältyy kuitenkin usein käsitys ihmisestä eläimiä arvokkaampana olentona, jolloin oikeutamme eläinten kokeman kärsimyksen omista tarkoitusperistämme käsin. Näennäinen välttämättömyys ei rakennukaan eläinten omasta näkökulmasta, vaan toiminnan merkitys syntyy lihantuotannosta, elinkeinon harjoittamisesta kuluttajien lihantarpeeseen vastaamiseksi.

 Kirjoittaja Noora Virjamo on sosiaalietiikan tohtorikoulutettava.

Turvapaikanhakijat, kääntymisen aitous ja uskon mittaaminen

Kuva: CC by Tim Marshall, Unsplash.com.

Turvapaikanhakijoiden kristityksi kääntyminen ja sen vaikutus turvapaikan saamiseen on ajankohtainen aihe varsinkin kirkollisessa mediassa. Kristityiksi kääntyvien turvapaikanhakijoiden on syytä epäillä joutuvansa vainon uhreiksi, mikäli heidät palautetaan kotimaahansa. Turvapaikasta päättävien viranomaisten täytyy selvittää, onko vainon uhka todellinen ja uskonnollinen kääntyminen aitoa.

Continue reading “Turvapaikanhakijat, kääntymisen aitous ja uskon mittaaminen”

Kokemus pahasta ja selviytymisen sanat

Kuva: Anna Martta Seppänen

Kaksi vuotta sitten Pariisi heräsi pahan aamuun. Edellisen illan ja yön aikana terrori-iskuissa oli kuollut 130 ihmistä ja haavoittunut yli 400. Iskujen toisena vuosipäivänä Yle esitti dokumentin Vihaani ette saa. Sen tekijä, Antoine Leiris, menetti terrori-iskussa vaimonsa. Dokumentti on sikäli harvinainen kuvaus moraalisesta pahasta, että siinä ei ensisijaisesti etsitä syyllistä, selitystä tai vastuunkantajaa. Katse käännetään pahan tekijästä pahan kokijaan. Leirisin haastateltavina on vuoden 2015 terrori-iskun selviytyjiä ja iskussa läheisensä menettäneitä, mutta myös aiempien terrori-iskujen koskettamia. Continue reading “Kokemus pahasta ja selviytymisen sanat”

Ihmisen vai toiminnan tuomio

Kuva: Pixabay.com/Peggy und Marco Lachmann-Anke, public domain

Pitkin syksyä olemme kuulleet, miten Myanmarin armeija ja rajaviranomaiset ovat tappaneet ja raiskanneet alueella asuneeseen rohingyavähemmistöön kuuluvia. Väkivalta on ajanut satojatuhansia ihmisiä maanpakoon.

”Rohingya-väestön järjestelmällinen syrjintä on jatkunut Myanmarissa vuosikymmeniä. Natsi-Saksan tapaan muun muassa äärinationalistiset buddhalaissaarnaajat ovat levittäneet vihaa ja kutsuneet vähemmistökansaa eläinten nimillä”, kirjoittaa toimittaja Ville Similä Helsingin Sanomissa 22.10. julkaistussa uutisessa “Kansanmurha alkaa nimittelystä”.

Juttu pysäytti, sillä siinä kuvattu epäinhimillistävä retoriikka oli yllättävän tuttua. Vastaavaa nimittelyä löytyy suomalaisesta verkkokeskustelusta, johon osallistuvat mieltävät vastustavansa rasismia. Continue reading “Ihmisen vai toiminnan tuomio”

#MeToo

Kuva: Pixabay.com/ibrahim62, public domain

Yksityisestä kokemuksesta tulee yleinen ilmiö, kun se yhdistää kaikkia tai lähes kaikkia johonkin ryhmään kuuluvia. Ajattelin ensin olla liittämättä #metoo-tunnusta some-päivitykseeni. Jo pelkkä ajatus toi mieleen monta inhottavaa muistikuvaa ja tunti tunnilta niitä pulpahti lisää tukahdutettujen muistojen kätköistä.

Continue reading “#MeToo”

Suutu jo!

Kuva: Pixabay.com/Vekero, public domain

Saamme päivittäin lukea lehdistä ja sosiaalisesta mediasta, miten jokin kommentti, teko, tai kirjoitus on ”nostattanut someraivon.” Usein ”some kuohuu” syystäkin. Monesti on perusteltua esittää kritiikkiä vallanpitäjiä kohtaan tai kritisoida julkisessa keskustelussa esiintyviä moraalisesti arveluttavia väitteitä. Yhtä usein lynkkausmielialaa nostattava, internetin pohjaliejuista nouseva vimma on puhdasta kiukkua ilman mitään järkevää syytä. Vaikka osa sosiaalisen median kuohuista kuuluukin ns. osallistuvaan demokratiaan, on kuitenkin selvää, että netissä ilmenevä raivo on lähes aina ongelmallista: usein se estää järkevän keskustelun tärkeistä aiheista.

Continue reading “Suutu jo!”

Miten kohtelemme toista?

Kuva: Pixabay.com/Alexas_Fotos, public domain

Kissanpentu oli hylätty roskikseen Suonenjoella. Hyväksi onneksi ohikulkijat löysivät pennun, joka toimitettiin löytöeläinsuojaan. Löytöeläinsuojan pitäjä totesi tapauksesta tulleen epätodellisen olon. Häntä suututti, että joku voi tehdä tällaista.

Continue reading “Miten kohtelemme toista?”

Omatunto monimutkaistuvassa maailmassa

Kuva: Pixabay.com/Engin Akyurt, public domain

Luonnonkatastrofeja lukuun ottamatta suuri osa kärsimyksestä on ihmisen aiheuttamaa. Tuhoamme luontoa, käymme sotia, ja jaamme maapallon resursseja epätasaisesti. Jos jopa maailman vaikutusvaltaisimpiin ihmisiin kuuluva Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kieltäytyy näkemästä ilmaston lämpenemisen kaltaisia valtavia muutoksia pelottavana uhkana, miten meidän tulisi tavallisina ihmisinä suhtautua mieltämme painaviin, kaukana tapahtuviin tai mittasuhteiltaan suuriin globaaleihin ongelmiin? Siinä, miten käsittelemme vaikeita asioita ja omaa osuuttamme niihin on kyse kamppailusta omatuntomme kanssa. Tässä kirjoituksessa pohdin omatunnon merkitystä monimutkaistuvassa maailmassa käyttäen avukseni saksalaissyntyisen politiikan teoreetikon Hannah Arendtin kirjoituksia omatunnon käsitteestä.

Continue reading “Omatunto monimutkaistuvassa maailmassa”

Monitieteinen tutkimus on vaativaa käännöstyötä

Kuva: Pixabay.com/StockSnap, public domain

Monitieteisyys tai tieteidenvälisyys eivät ole uusia ilmiöitä. Uutta on sen sijaan se painoarvo, joka näille tieteen tekemisen tavoille on viime aikoina annettu. Kaikesta nostatuksesta huolimatta useat monitieteisissä ympäristöissä työskentelevät tukijat tunnistanevat kokemuksen jännitteiden keskellä elämisestä. Omat kysyvät, tahraako tuo nyt alan tutkimusta väärillä vaikutteilla. Vieraat ihmettelevät, yrittääkö tuo tulla mestaroimaan puutteellisine tietoineen meidän tutkimusalallemme. Jännitteiden välillä luoviminen ei aina ole helppoa. Miksi monitieteisyys on niin vaikeaa?

Continue reading “Monitieteinen tutkimus on vaativaa käännöstyötä”