Sosiaalietiikassa kysytään ‘mitä ihmettä tämä on?’

Sosiaalietiikka ujuttautui Helsingin teologiseen tiedekuntaan vahingossa 1970-luvulla. Vuodesta 2002 vahinkolapsella on ollut oma professorin virka ja vuodesta 2005 alkaen oppiaineesta on valmistunut maistereita. Ensimmäistä kertaa sosiaalietiikka kirkastaa profiiliaan, kokoaa joukkojaan ja pyrkii soveltamaan sosiaalietiikkaa entistä paremmin yleiseksi hyödyksi.

Miksi sosiaalietiikan oppiainetta uudistetaan, professori Jaana Hallamaa?

– Vain sellaisia päämääriä voidaan saavuttaa toiminnalla, jotka on otettu intentionaaliseksi tavoitteeksi. Muuten tulos on vain vahinko, Hallamaa kertoo filosofisen teon teorian käsittein.

Tähän mennessä sosiaalietiikka on kehittynyt kuin vahingossa. Nyt ensimmäistä kertaa asetetaan tavoitteellisesti päämääriä.

Päämääränä on kirkastaa sosiaalietiikalle ne tutkimuskaistat, jotka oppiaineeseen on alkanut muodostua, vahvistaa sosiaalieettistä asiantuntemusta ja verkostoitua voimakkaammin Suomessa ja kansainvälisesti. Tarkoitus on oppia muilta ja saada sosiaalieettinen asiantuntemus yhteiseksi hyödyksi.

Millaisin keinoin näitä päämääriä tavoitellaan?

– Yhteistyöllä. Ihmisillä on erilaisia intressejä. Otetaan selvää niistä ja katsotaan, kuinka ihmisten omat päämäärät voisivat toteutua ja kuinka sitten sosiaalietiikan intressit voisivat niveltyä yhteen muiden ihmisten päämäärien kanssa, kuvaa Hallamaa.

“Opiskelijat ovat yliopiston alihyödynnetyin resurssi”

Jos katsoo palkattua henkilökuntaa, sosiaalietiikan resurssit ovat vähäiset. Kahden vakituisesti palkatun henkilön lisäksi oppiaineen voimavarana ovat Hallamaan mukaan muutkin ihmiset.

– Opiskelijat ovat yliopiston alihyödynnetyin resurssiMeillä on valtavat resurssit, kun meillä on suunnattomasti hienoja ihmisiä, Hallamaa sanoo painokkaan innokkaasti.

Tämän huomasi myös hänen sveitsiläinen kollegansa, joka sanoi tutkinnon arvioinnin yhteydessä joitakin vuosia sitten: ”Te ette tiedä, kuinka fantastiset resurssit teillä on siinä, että teillä on niin paljon, niin hyviä ja niin motivoituneita opiskelijoita!”

Nyt uudistuksen tavoitteena on voimaannuttaa ihmiset tunnistamaan itsensä sosiaalieettisiksi osaajiksi.

– Jos on valinnut tämän pääaineen kandin tutkinnossa tai maisterin tutkinnossa, silloin jo on sosiaalietiikan toimija. Toivon että ihminen saisi siitä mahdollisimman paljon irti ja antaisi myös luovan panoksensa tälle oppiaineelle, Hallamaa sanoo.

“Mitä ihmiselle tapahtuu?” 

Hallamaa itse kiinnostui sosiaalietiikasta opiskelijana, koska tahtoi vastauksia eettisiin ongelmiin. Opiskelijan toiveet eivät toteutuneet aivan halutussa muodossa. Suorien vastausten sijaan sosiaalietiikka on opettanut häntä kysymään, mitä maailmassa on meneillään ja miten se vaikuttaa ihmiseen.

– On kaikenlaisia hienoja teorioita ja oppijärjestelmiä, joiden taakse voi kätkeytyä, mutta viimein – ja aika alussakin – pitää kysyä, mitä ihmiselle tapahtuu, hän korostaa.

Vuosikausien työ yliopistolla ei ole tehnyt Hallamaata kyyniseksi. Hän innostuu edelleen opiskelijoista ja uskoo sosiaalietiikan mahdollisuuksiin vaikuttaa yhteiskunnassa.

– Yhteiskuntaa voi muuttaa, ihmiset pystyvät toimimaan yhdessä, asioita voidaan parantaa. Se että on epäkohtia, ei kumoa tätä. Se on rohkaisevaa.

Käsiteanalyysi tarjoaa työkaluja yhteiskunnalle

Mitkä sitten ovat sosiaalietiikan keinot muuttaa yhteiskuntaa?

– Analysoimalla käsitteitä sosiaalietiikka voi tarjota valtavasti työkaluja yhteiskuntatieteille. Yhteiskuntatieteellinen keskustelu on usein epäselvää, koska peruskäsitteet, joilla sitä käydään, ovat yhtä mössöä tai sitten niitä ei ole selvitetty, Hallamaa vastaa.

Sosiaalietiikka voi näin paljastaa poliittisten tai sosiaalisten toimintatapojen puutteellisuuden ja kehittää keinoja saada niitä toimivammaksi. Esimerkkinä Hallamaa mainitsee Liisa Björklundin tekemän kannustamistutkimuksen, jossa ilmeni, että hyvinvointipolitiikka on muuttunut syvästi ilman että sitä on huomattu.

“Annetaan aineiston puhua”

Miten sosiaalietiikka eroaa vaikkapa valtiotieteellisen tiedekunnan käytännöllisestä filosofiasta? Omintakeista sosiaalietiikalle on lähestyä ilmiöitä aineisto- ei niinkään teorialähtöisesti. Aineistot ovat usein hajanaisia, sillä tutkittava ilmiö tai asia voi olla vielä käynnissä.

– Aluksi annetaan aineiston puhua: kuunnellaan aineistoa ja houkutellaan siitä esiin keskeiset käsitteet, ajatukset ja kysymykset. Kysytään, mitä ihmettä tämä oikein on? Sitten ruvetaan hankkimaan teoreettisia työkaluja, jotka voivat olla myös muilta tieteenaloilta lainattuja, Hallamaa kuvaa.

“Pitää olla aito kosketus ilmiöihin”

Teologisessa tiedekunnassa vahinkolapsena kasvanut sosiaalietiikka irtautui uskonnonfilosofiasta 2000-luvulla. Edelleen tieteellinen lähestymistapa yhdistää sitä muihin systemaattisen teologian oppiaineisiin.

– Me emme tee empiiristä tutkimusta. Me teemme käsitetutkimusta ja liitymme näin suomalaiseen analyyttisen filosofian perinteeseen, valottaa sosiaalietiikan professuuria sen alusta lähtien hoitanut Jaana Hallamaa.

Analyyttistä filosofiaa moititaan usein todellisten ongelmien sivuuttamisesta. Sosiaalietiikassa tutkitaan kuitenkin reaalimaailman asioita ja ongelmia.

– Trouble is our business. Ei sosiaalietiikka voi tehdä niin, että vääntäisi vain käsitteitä. Pitää olla aito kosketus ilmiöihin, joko historiallisiin tai nykypäivän, Hallamaa kiteyttää.

Teologisen tiedekunnan tuoma historiallinen painotus auttaa Hallamaan mukaan näkemään, etteivät ilmiöt synny tyhjiössä, vaan niillä on historiallinen jatkumo.

Toim. Taina Pelkonen. Haastattelu julkaistu Sosiaalietiikan vanhoilla sivuilla 12/2012. http://www.helsinki.fi/teol/pro/soseth/index_Hallamaa.html