Vähän yli kuukausi sitten Skotlanninterrierimme Penni jouduttiin lopettamaan selkään tulleen välilevytyrän vuoksi. Virtsarakosta löytyi myös syöpään mahdollisesti viittaavaa kudosta.
Takana on kuusi hienoa vuotta yhdessä ja sitä on nyt niin kovin ikävä. Koko päivän kestäneiden tutkimusten edetessä ja uutisten huonontuessa päädyimme loppujen lopuksi eutanasiaan. Eläinlääkäri totesi esittämämme ratkaisun perustelluksi ja oireiden perusteella oikeaksi. Samana iltana hyvästellessämme Penniä meille ehdotettiin tuhkausta ja yhteishautaamista muiden koirien kanssa. Koiria, Penniäkin, luvattiin käydä katsomassa ja muistaa esimerkiksi nyt lähestyvänä jouluna viemällä kynttilä koirien yhteishaudalle.
Ikävässäni ja puolitosissani heräsi muutama kysymys mielessäni: Kuinka paljon koira uskollisena ihmisen kumppanina voi täyttää inhimillisen toimijuuden edellytyksiä? Toteuttaako koira inhimillisen toimijuuden praksisluonnetta omistajiaan paremmin? Jäin pohtimaan myös, miten merkittävää on instituution edustajan ammattieettinen ja asianmukainen toiminta elämämme haavoittavissa murroskohdissa.
Välitöntä reagointia vai välittynyttä toimintaa?
Tiedostan edellä esittämieni kysymysten mahdollisen epämielekkyyden ja syyllistyn varmasti myös epätieteelliseen ajatteluun sekä antropomorfismiin sijoittaessani koiraan inhimillisen toimijuuden käsitteitä. Koiran näkökulmasta me ihmiset olemme ehkä vain suuria, omituisia ja hassusti käyttäytyviä koiria, jotka kaiken lisäksi vielä ääntelevätkin omituisesti. Kuitenkin tekee mieli, vaikka vain puoliksi leikillään kysyä: Kuinka pitkä matka on koiran kohdalla refleksien ja vaistojen ohjaamasta sekä klassisen ja välineellisen ehdollistumisen säätelemästä käyttäytymisestä inhimillisen toimijuuden vähimmäisedellytyksiin?
Skotlanninterrieriä on joskus luonnehdittu filosofiaan taipuvaksi koiraroduksi. Se ei ehkä ollut sosiaalieetikko sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta se näytti usein kuin miettivän ja katsovan välimatkan päästä elämänmenoa ja kommentoikin sitä välillä haukkuvasti. Helppoa oli kuvitella sen ”miettivän” syntyjä syviä ja tuntui usein, että omasta lähtökohdastaan ja parhaansa mukaan se yritti ymmärtää sekä käsitteellistää ympäristönsä tapahtumia. Koiramme käyttäytyminen ei vaikuttanut useinkaan olevan vain refleksien, vaistojen ja pelkästään ehdollistumishistorian ohjaamaa. Sen toiminta tuntui välittyneeltä, kuin harkinnan ja valitsemisen lopputulokselta. Se saattoi reagoida samoihin asioihin eri tavoin, reagoi viiveellä tai sitten se jätti kokonaan reagoimatta, aivan kuin arvioiden jonkin tapahtuman sen kannalta hyödyttömäksi. Ihmisten suhteen se oli myös valikoiva. Useimmiten se tervehti ihmisiä iloisesti, mutta tuntui kuitenkin kuin ”valitsevan”, kenen seurassa se halusi loppujen lopuksi olla ja kenen kanssa syvemmin seurustella. Kuinka paljon se kykeni ”tahtomaan” asioita? Kuinka paljon sillä oli ”tietoa” ympäristöstä toimintansa perustana? Millaisia kyvykkyyksiä, kykyjä ja resursseja sillä oli vaikuttaa ympäristöön, omaan toimintaansa ja meidän ihmisten toimintaan?
Toimijuuden vähimmäisehdot
Koira ei tietenkään voi olla täydessä mielessä toimija (agentti) tai ainakaan moraalinen toimija, jolloin se olisi vastuussa valinnoistaan ja teoistaan. Kuitenkin, voisiko koira jollakin tavoin omata inhimillisen toimijuuden ehtoja jossakin määrin? Inhimillinen toimiminen edellyttää jonkinlaista intentionaalisuutta (intentionaalisuusehto), rationaalisuutta (rationaalisuusehto), sekä kyvykkyyksiä, kykyjä ja resursseja (kyvykkyysehto). Intentionaalisuus toiminnan edellytyksenä tarkoittaa, että toimija kykenee asettamaan itselleen aitoja ja omia päämääriä sekä kykenee pyrkimään niihin. Miten paljon koira pystyisi ”asettamaan” aitoja päämääriä itselleen ja ”asettamaan” keinoja näihin hyvänä pitämiinsä päämääriin? Intentionaalisen toiminnan ei tarvitse olla aina täysin tiedostettua, kuitenkin kysyttäessä toimintaa tulisi osata perustella. Rationaalisuus toiminnan edellytyksenä liittyy ymmärrykseen ympäristön rakenteesta, syy-seuraussuhteista sekä oman toiminnan merkityksellisyydestä sen tuloksellisuuden näkökulmasta. Kuinka paljon koira voi ymmärtää ympäristönsä säännönmukaisuuksia, tapahtumien sisäistä rakennetta sekä syy- ja seuraussuhteita? Kuinka paljon koira voisi ymmärtää päämäärien ja keinojen välistä suhdetta? Osaisiko se jollakin tavoin ”valita” sopivat ja hyvät keinot ”haluamiinsa” päämääriin?
Kyvykkyydet, kyvyt ja resurssit toiminnan edellytyksinä liittyvät mahdollisuuteen saada aikaan myönteisiä vaikutuksia ympäristössä omien tavoitteiden näkökulmasta ja saada aikaan itselle suotuisa muutos jonkin ympäristön piirteen suhteen. Jokainen eläimen omistaja tietää, miten monipuolinen on lemmikin käyttämä keinovalikoima, jolla se saa ympäristönsä toimimaan omien päämääriensä mukaisesti. Lemmikillä tuntuu olevan paljonkin valtaa ja resursseja ohjata ympäröivää sosiaalista todellisuutta. Se näyttää pyrkivän päämääriin lukuisin eri keinoin. Sillä on myös toimintansa kannalta tarpeellista tietoa ympäristöstään. Tekee mieli väittää, että koiramme täytti toimijuuden edellytyksiä melko paljon.
Eläimen ja ihmisen kognitiolla eroa …?
Tiedon, tietoisuuden ja tahdon käsitteillä määrittelemme koiran erilleen ihmistoimijasta. Ihmisellä uskomme olevan todellista kognitiivista pääomaa, kuten kielellisiä käsitteitä, tieteellistä tietoa sekä tietoisuus ja tahto, joiden avulla toimintamme ohjaus sujuu useimmiten melko hyvin. Ajattelemme ihmisen tiedon ylittävän pelkän ympäristössä selviytymisen ja siinä hengissä pysymisen tarpeen. Kavennamme mielellämme koiran kognition vain sen sopeutumista palvelevaksi. Se tarvitsee mielestämme vain sellaista tietoa, joka pitää yllä ja jatkaa sen elämää suojellen sitä tuhoutumasta elinympäristössään. Emme ehkä halua nähdä koirassa ylimääräisiä kognitiivisia kykyjä, jotka ylittävät sen pelkän selviytymistarpeen. Ajattelemme koiralta puuttuvan tietämisen, tietoisuuden ja tahdon käsitteisiin liittyviä seikkoja. Voimme ajatella, että eläimellä saattaa mahdollisesti olla samoja ihmismäisen ajattelun laatupiirteitä, mutta ehkä vain aavistuksenomaisina, lievempinä ja ehkä vain jonkinlaisessa raakileessa esimuodossa. Mitä pitäisi ajatella koiran kyvystä leikkiä myös yksinään, etsiä virikkeitä ja virkistystä arkeensa itsenäisesti sekä kyvystä ratkaista sille annettuja pulmia?
Voisiko liittolaisuus ihmisen kanssa suunnata koiran kognitiota inhimillisen toimijuuden suuntaan? Olisiko ihmislajin ja koiran yhteiselämä tuonut laadullisesti jotakin uutta koiran toimijuuden edellytyksiin? Koira on syvästi sosiaalisena olentona ja ihmisen parhaana ystävänä oppinut tiedonkäsittelyä, joka liittyy ihmisen käyttäytymisen ennakointiin, siihen vaikuttamiseen sekä kykyyn lukea oikein ihmisten antamaa palautetta. Koiran sosiaalinen kognitio sisältäisi sopeutumana inhimillisen toimijuuden elementtejä. Koiran toiminnassa voisi kuvitella myös näkevänsä inhimillisessä toiminnassa keskeisen luottamus- ja yhteistoimintarelaation. Koira on luontainen ja aloitteellinen yhteistyösuhteen luoja, luottamus lähipiiriin sekä tuttuihin ihmisiin on vilpitöntä, syvää ja katkeamatonta. Eikö koiralla lisäksi näyttäisi olevan myös sosiaalisen yhteiselämän tunnusmerkkeinä pidettyjä oikeuksia ja velvollisuuksia? Koiramme osasi ainakin oikeuksia ottaa itselleen ja saikin niitä helposti. Sen tärkein ja syvin koiranelämää sävyttävä velvollisuus oli olla uskollinen seurakoira ja ihmisen paras ystävä. Tämän velvollisuutensa se täytti hyvin tunnollisesti ja eri ”teoin”.
Koira praksiksen toteuttajana
Päämäärän suhdetta toimintaan voidaan tarkastella tutkimalla päämäärän ja tekemisen suhdetta toisiinsa. Sen perusteella, miten päämäärä ja tekeminen suhteutuvat toisiinsa, voidaan toiminta jakaa tuottamiseen (poiesis), harjoittamiseen ja tekemiseen (praksis) sekä teoreettiseen ajatteluun ja pohdiskeluun (kontemplaatio). Toiminnan näkökulmasta on hyödyllistä tarkastella erityisesti tuottamista ja tekemistä. Tuottamisessa päämäärät ja keinot ovat erotettavissa toisistaan. Tuottamisella aikaansaatu toiminnan lopputulos voidaan nähdä toiminnasta erillisenä ja toiminta suhteessa päämäärään usein välineenä. Praksiksessa toiminta jo itsessään on osallistujalle usein palkitsevaa ja tärkeää, elämää syventävää ja sitä rikastuttavaa. Toiminnassa itsessään saadaan aikaan tavoiteltuja asioita ja toiminta itsessään sisältää jo tavoiteltuja päämääriä.
Tekee mieli ajatella koira luontevimmin praksiksen ilmentäjänä. Hetkestä toiseen koira heittäytyy tilanteisiin ja toimintaan. Oli sitten kyse ympäristön hajuista, äänistä tai oravista. Sen kaikessa tekemisessä näkyi läsnäolo, keskittyneisyys ja asioihin paneutuminen. Toimiessaan se koki riemua ja näytti kuin se olisi liittänyt tekemiinsä asioihin elämää rikastuttavia merkityksiä lapsekkaan helposti. Tämän autenttisen ja praktisen elämäntavan se tartutti usein tylsiä projekteja ja lähestyviä määräaikoja miettivään sekä asioita usein vain tuottavaan isäntäänsä.
Instituutiot ja ammattiroolit turvana
Aamulla valvotun yön jälkeen oli helpottavaa antaa kipeä koira, syvä huoli sekä voimattomuus eläinlääkärin syliin. Elämän sujuvuuden ja arjen murtuessa ovat apuna ja tukena instituutiot ja niiden sisällä toimivat ammatti-ihmiset ammattirooleissaan. Murrostilanteissa pahinta olisi ammattilaisen taholta tuleva epäeettinen ja epäasianmukainen käyttäytyminen arjen hallinnan hetkeksi menettänyttä asiakasta kohtaan. Koira saatettaisiin tutkia huonosti ja se saisi väärän diagnoosin, jolloin eutanasiapäätös saattaisi pohjautua väärälle tiedolle. Sille saatettaisiin tuottaa tarpeetonta kipua, jos eläinlääkäri ei olisi kunnolla tiedollisesti ja taidollisesti valmistautunut ammattiinsa. Ehkä eläinlääkäriaseman omistajana voisi kasvattaa tuloja ja teettää turhia, kalliita tutkimuksia sekä hoitoja hätää kärsivän koiran ja omistajan kustannuksella. Koiramme hoito oli eettisesti korkeantasoista ja hoidossa huomioitiin myös meidät ”omaiset”. Saimme hyvin tietoa tutkimuksista sekä niiden tarpeellisuudesta, tuloksista ja niiden aiheuttamista kustannuksista. Saimme tukea myös eutanasiapäätökseen.
Illalla oli aika hyvästellä Penni-koiramme. Hyvästelylle annettiin tarpeeksi aikaa ja eläinlääkäri oli meitä kohtaan hienotunteinen. Tilanne ja lämpimät muistot mahdollistuivat vain instituution sekä ammatti-ihmisten rakentamissa puitteissa. Jättäessämme koiramme nukkumaan, oli vain uskottava siihen, että lähtömme jälkeen sitä kohdeltiin edelleen arvokkaasti. Oli vain uskottava siihen, että se tuli saamaan luvatun asianmukaisen tuhkauksen ja hautauksen. Haluamme uskoa vielä senkin, että jouluna joku vie kynttilän Pennin haudalle puolestamme.
Marko Ikonen, TM, tohtorikoulutettava
Kirjoittaja tutkii moraalisen toiminnan, yhteistoiminnan perusteita sekä auttamisen, erityisesti työnohjauksen käsitteellisiä lähtökohtia.
