Luukkaan evankeliumissa (Lk. 10:25-37) Jeesus vastaa kysymykseen lähimmäisen tunnusmerkeistä kertomalla tarinan laupiaasta samarialaisesta. Sitä voi pitää yhtenä länsimaisen etiikan peruskertomuksena. Siitä olemme oppineet, että lähimmäisiä ovat kaikki ihmiset heidän ominaisuuksistaan riippumatta ja että perusteena antaa apua on lähimmäisen tarve, ei mikään muu. Kertomusta on käytetty esimerkkinä pyyteettömästä rakkaudesta: samalla ehtoja asettamattomalla rakkaudella, jolla Jumala rakastaa ihmisiä, ihmisten on rakastettava toisiaan.
Kultaisen säännön kaksi tulkintaa
Laupias samarialainen on ohjannut länsimaista ajattelua merkittävällä tavalla. Meille on selvää, että kaikista on pidettävä huolta ja että jokaisesta on huolehdittava kyselemättä hänen hätänsä syytä. Kertomus on ehkä vaikuttanut myös haitallisesti näkemykseemme auttamisen ytimestä siitä syystä, että lähimmäinen on siinä pelkkä passiivinen kohde.
Tällainen kuva lähimmäisestä tuntuu vaikuttaneen myös kultaisen säännön tulkintaan:
Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille (Mt. 7:12).
Tulkintoja koskeva keskustelu on koskenut lähinnä lähimmäisenrakkauden sisältöä: mikä on paras tapa määrittää se, mikä on hyvää ja hyväksi lähimmäiselle.
Toisenlainen näkökulma lähimmäisyyteen avautuu, jos kultainen sääntö ymmärretään vastavuoroista toimijuutta koskevaksi normiksi: kaikki minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää myös heille. Tästä näkökulmasta kultainen sääntö ei tarkastele lähimmäistä kohteena vaan sitoo toimijan ja lähimmäisen toimijuuden erottamattomasti toisiinsa. Näin ymmärrettynä kultainen sääntö vaatii kohtelemaan lähimmäistä ennen muuta toimijaa ja lähimmäistä yhdistävän toimijuuden eikä niinkään toiminnan kohteena olemisen näkökulmasta. Yhteinen toimijuus tekee lähimmäisestä toimijan vertaisen.
Toimijuus yhdistää ja velvoittaa tunnustamaan
Toisen toimijaksi tunnustaminen sisältää toimijuuden edellytysten tunnustamisen. Sitoutuessaan kultaisen säännön ilmaisemaan vastavuoroisuuden periaatteeseen toimija sitoutuu tunnustamaan toimintansa kohteelle vastaavat toimijuuden edellytykset, joiden varassa hänen oma toimijuutensa toteutuu ja voi toteutua.
Näin tulkittuna kultainen sääntö on yhtä kumouksellinen kuin Laupiaan samarialaisen opettama edellytyksettömän lähimmäisenrakkauden vaatimus: se rinnastaa ihmiset toisiinsa radikaalilla tavalla, koska olemme toimijoina, mahdollisesti monenlaisista eroista huolimatta, jollain perustavalla tavalla samanlaisia. Eroista huolimatta toimijuus yhdistää, minkä vuoksi toimijan on tunnustettava lähimmäiset itsensä veroisiksi toimijoiksi. Tästä näkökulmasta kultaisen säännön sisältämä vaatimus ottaa muut huomioon ei perustu utilitaaristiselle kalkyylille eikä erilaisten hyvien listaamiselle vaan toimijoiden väliselle perustavanlaatuiselle yhteydelle: ihmisyyden kannalta välttämättömät toimijuuden edellytykset yhdistävät meidät toisiimme.
Lähimmäisen hyvän sisältö
Kultaisen säännön kahta tulkintaa ei voi erottaa toisistaan. Lähimmäisen kohteleminen toimijana edellyttää tunnustamista ja kunnioittamista. Hyvän tuottaminen toiselle tämän omasta tahdosta riippumatta on vaikeaa tai mahdotonta siitä huolimatta, että hyvää tarkoittavat ihmiset pyrkivät yhä uudelleen kohentamaan lähimmäisten elämää oman paremmin tietämisensä pohjalta.
Suhtautuminen lähimmäisen hyväkäsityksiin asettaa tosielämä testin, jossa kunnioittavan asenteen aitous punnitaan. Molemmat tulkinnat voi tiivistää otsikon iskulauseeksi: Toimijuus on ihmisen parasta hyvää. Sen toteuttaminen yhdessä toisten kanssa on sosiaalietiikan suurin haaste.
Jaana Hallamaa, TT, sosiaalietiikan professori
Kuva: Katariina Väisänen