Valtion ja kirkon suhde on noussut keskusteluun viime aikoina. Kirkon tutkimuskeskuksen tutkija Leena Sorsa avasi keskustelun kirjoituksillaan puhumalla uskontoneutraalista valtiosta. Kirkkohallituksen kansliapäällikkö Jukka Keskitalo toivoi katsomusneutraalia valtiota. Molemmilla on hyvä tavoite, joka on samansuuntainen YK:n ihmisoikeusjulistuksen uskonnonvapautta koskevan 18. artiklan kanssa:
Jokaisella ihmisellä on ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus; tämä oikeus sisältää vapauden uskonnon tai vakaumuksen vaihtamiseen sekä uskonnon tai vakaumuksen julistamiseen yksin tai yhdessä toisten kanssa, sekä julkisesti että yksityisesti, opettamalla sekä harjoittamalla hartautta ja uskonnollisia menoja.
Osallistuin itsekin keskusteluun Helsingin Sanomien mielipidesivuilla. Oma näkökulmani nousee juuri ihmisoikeuksista. Jos uskonnot, katsomukset ja kaikenlaiset vakaumukset sekä ideologiat (artikla puhuu vain uskonnoista ja vakaumuksista) nähdään osaksi ihmisyyttä, kuten YK:n ihmisoikeuksien julistus ne määrittelee, eikö valtion rooli tulisi olla enemmänkin ihmisoikeuksien puolustaja kuin välinpitämätön sivustakatsoja?
Valtion tehtävä on turvata kaikkien kansalaisten ja alueellaan asuvien ihmisoikeudet. Usein se tarkoittaa erityisesti vähemmistöjen asemasta ja oikeuksista huolehtimista. Tämä on enemmän kuin vain uskontoneutraali valtio. Pelkkä neutraalius voi johtaa tilanteisiin, joissa valtio menee lain kirjaimen taakse, kun vähemmistöjen oikeudet ovat uhattuna, koska yleensä lait on kirjoitettu enemmistön oikeuksien ja tarpeiden näkökulmasta. Tällaisista tilanteista länsimaistakin löytyy hyviä esimerkkejä.
Yhdysvaltalainen filosofi Martha Nussbaum kertoo yhden esimerkin kirjassaan The New Religious Intolerance. Amerikan intiaani Smith toipui vuonna 1990 alkoholismista. Samalla hän työskenteli neuvojana erilaisissa alkoholi- ja huumevieroitusryhmissä. Hän oli havainnut, että oman uskonnon toimintaan osallistuminen auttoi häntä kasvamaan uskossa ja tuki alkoholismista toipumista. Uskonnon harjoittamiseen kuului myös pyhä rituaali, jossa käytettiin peyota –huumetta. Rituaalin juuret ovat intiaanien yli tuhat vuotta vanhoissa traditioissa. Smith vakuuttui, että rituaali voisi tukea myös muita alkoholin kanssa kamppailevia intiaaneja.
Kun Smith sai uuden työpaikan vieroitusohjelman neuvojana, häntä pidettiin erinomaisena työntekijänä. Uskonnolliseen rituaaliin osallistumisesta ei töissä ollut puhetta, kunnes yksi hänen työkaverinsa osallistui myös rituaaliin ja puhui kokemuksestaan avoimesti työpaikalla. Peyote oli tapahtumien aikaan kielletty huume Yhdysvalloissa. Smith ja toinen työntekijä irtisanottiin.
Oregonin osavaltio kielsi Smithiltä työttömyyskorvauksen, koska katsoi, että irtisanominen oli itse aiheutettu. Tapaus hävisi myös korkeimmassa oikeudessa. Perusteluissa todettiin, että lain pitää olla neutraali kaikkia kohtaan. Jos tehdään poikkeuksia, laki ei ole enää neutraali ja yleisesti sovellettava.
Kaisa Iso-Herttua, TM, tohtorikoulutettava. Kirjoittaja tutkii uskonnollista suvaitsevaisuutta monikulttuurisissa yhteiskunnissa.